Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

”Why does my heart feel so bad. Why does my soul feel so bad. Mistä johtuu tämä suunnaton muille näkymätön viha sisälläni? Mistä johtuu, että ihmissuhteeni ovat solmussa ja tunnen tarvetta riitelyyn? Miten minun on niin helppo sulkea ihmisiä elämästäni, lopullisestikin?

Tähän saakka olen kuvitellut olevani luonnevikainen, temperamenttinen ja synkkä ihminen. Lapsesta saakka minua on mitätöity läheisen toimesta, pienin, mutta satuttavin, sanoin. Muista läheisistäni on tehty pahoja ihmisiä, ja asiat on kerrottu minulle siitä näkökulmasta, että ihmiset ovat olleet minulle pahoja. Vaikka näin ei välttämättä ole ollut. En ole saanut itse muodostaa mielipiteitäni sukulaisista.

Yllättäen kyseisten ihmisten kuoltua minun tulisi tuntea ääretöntä surua, ja kun yritän ottaa asiat puheeksi, niistä ei puhuta vaan hyssytellään. Hämmentävää. Päähäni on syötetty asioita varmaan kaikista sukulaisistani. Kipukohdista ei puhuta. Ei varsinkaan tuohon myrkylliseen ihmiseen liittyvistä. Toisten epäkohdat kyllä ruoditaan hyvinkin tarkkaan, halusin tai en. En ole saanut tutustua ihmisiin, enkä varsinkaan muodostaa normaalia suhdetta kehenkään. Jos yritin, ne ihmiset haukuttiin ja käsitystäni yritettiin muuttaa.

I walk alone the only road I ever known.

Tie

Kuva Brent Pace. Ylin kuva Aarón Blanco Tejedor.

Olen kasvanut tietynlaista tyyliä oppien. Se tyyli on puhumattomuus ja se, että välejä on helppo katkoa ja ihmiset ovat lähtökohtaisesti kamalia. Ja nyt tässä ruuhkavuosissani olen havahtunut, tämä mitä tunnen ei ole normaalia. Havahduin kun tajusin oman lapseni perineen tämän saman tyylin. Tälläistä perintöä en haluaa enää heille jättää. Viha sisälläni juontaa juurensa yhteen ihmiseen. Hänen vihansa juontaa juurensa hänen lapsuuteensa/nuoruuteensa. Puhumattomiin asioihin ja asioihin joita ei ole käyty läpi vieläkään.

Hän on sodan jälkeinen lapsi. Minä sodan jälkeisen lapsen lapsi. En syytä häntä, tajuan kyllä, että hän on saman tyylin myös perinyt. Tiedän myös, että meitä samankaltaisia on paljon. Silti hän ei ole ollut reilu mustamaalatessaan ihmisiä minulle, pienelle lapselle, nyt jo aikuiselle. Minun tulisi muuttaa mieltäni sitä mukaa, kun hän on väleissä ihmisten kanssa. Sanomattakin selvää, että pääni on sekainen. Kuten arvata saattaa, pidän suurimman osan sisälläni.

Haluan saada tämän kehän katkeamaan, etten saa pahempaa vahinkoa aikaan lasteni päissä. Yritän rakentaa hataria välejä sukuuni. Sen verran olen erilainen, että minä kyllä puhun jonkun verran enkä mustamaalaa. En tiedä olisiko viisasta katkaista välit vielä yhden kerran, sen viimeisen?”

Nimim. Perintö

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 12 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

12 vastausta artikkeliin “”Mistä johtuu tämä suunnaton muille näkymätön viha sisälläni?””

  • pusu sanoo:

    Kuulostaa niin tutulta. Minäkin olen kasvanut katkeran ja passiivisaggresiivisen vanhemman helmassa. Myös minuun huonot käytötavat tarttuivat, enkä osannut kyseenalaistaa omaa käytöstäni. Nyt nelikymppisenä olen ymmärtänyt omat virheeni ja huonot käyttäymismallini. En ole tekemissä kummankaan vanhempani kanssa, koska en henkisesti jaksa heidän käyttäytymismallejansa. He eivät näe itsessään mitään vikaa ja pyrkivät jatkamaan henkistä väkivaltaa minua kohtaan. En ikinä voisi kuvitella sanovani niitä asioita puolisolleni ja lapsilleni mitä jouduin lapsena kuuntelemaan lapsuuden kodissani. Kuitenkin joudun joka päivä taistelemaan ”perintöni” kanssa. Mokailen ja pyytelen anteeksi huonoa käytöstäni. Itse ajattelen sen niin, että välien katkaisu tai rajojen asettaminen vanhempiin on tärkeää, koska silloin pystyy myös asettamaan itsellensä tavoitteet siitä mitä elämältään haluaa. Jatkuva taistelu menneisyyden kanssa ei ole hyväksi, vaan se syö sisältä ja hämärtää oikeudenmukaisuuden tunnetta. On vaikea olla hyvä vanhempi ja puoliso, jos hyväksyy huonoa kohtelua omilta vanhemmiltaan. Itse tarvitsin pesäeron jatkaakseni eteenpäin.

  • Hämmennyin, kun luin omat sanani tekstistäsi. sanoo:

    ” Lapsesta saakka minua on mitätöity läheisen toimesta, pienin, mutta satuttavin, sanoin. Muista läheisistäni on tehty pahoja ihmisiä, ja asiat on kerrottu minulle siitä näkökulmasta, että ihmiset ovat olleet minulle pahoja. Vaikka näin ei välttämättä ole ollut. En ole saanut itse muodostaa mielipiteitäni sukulaisista.”

    Nuo sanat ovat suoran suustani.
    Koko lapsuuden sain kuulla, että olen vääränlainen. En saanut rakastaa ketään. Äiti haukkui ja mustamaalasi kaikki minulle läheiset ihmiset.
    Minuun tämä vaikutti niin, että välttelen riitoja. Välttelen negatiivisia tunteita. En kestä ristiriitoja vaan ahdistun. Kaikki paha olo kääntyy itseäni kohtaan ja haluan hallita pahaa oloani kivulla. Käsittelen näitä asioita terapissa ja minulla on myös vahva lääkitys apuna ahdistuksen ja masennuksen hallintaan.

    Hakeudu sinäkin terpiaan. Se on helpottunut ainakin minun oloani.

  • Rikkinäisen isän tytär sanoo:

    Toista ei voi muuttaa, mutta omia ongelmakohtiaan voi työstää. Voimia kaikille meille, jotka eivät kotoaan ole saaneet tervettä mallia käsitellä asioita.

  • Toivoa on sanoo:

    Suosittelen lukemaan kirjan Jäljet kehossa. Se auttaa sinua ymmärtämään sisälläsi olevaa myllerrystä. Rakasta lapsiasi ja antaudu heidän rakkaudelleen. Jos olet parisuhteessa, rakasta kumppaniasi. Ilman ehtoja. Itse olen tässä miettimässä traumaterapiaa, koska ymmärrän nyt, että vanhempani olivat traumatisoituneita, sota-ajan lapsia. Isäni kuoli ollessani pieni lapsi ja asiaa ei koskaan käsitelty, isä vain katosi. Lapsuuden traumat muovaavat ihmistä ja vaikuttavat vielä aikuisenakin, mutta toivoa on.

  • Pikkutonttu sanoo:

    Vaikka tunne ei ole hyvä kuulostaa helpottavalta että joku sanoo sen ääneen. Joku muu tuntee myös näin. Joku muu toimii myös näin. Olen pohtinut itsessäni samoja asioita. Pohdin edelleen. Pidän kaikki hyvän kädenmitan päässä itsestäni. Myös puolisoni, jota syvästi rakastan. En vain anna hänen rakastaa takaisin. Kaverisuhteeni ovat yleensä lyhytaikaisia. Viimeistään siinä vaiheessa kun pitäisi alkaa ottaa askelia siihen suuntaan että luottaisi itseään toisen käsiin, minä pakenen. Pakenen ennenkuin minua satutetaan. Tai satutan takaisin. Tunnistan ”tarpeesi” riidellä. Kuin nurkkaan ahdettu eläin näytän kynsiäni pienimmänkin kritiikin ja ristiriidan edessä. Olen kasvanut myös HÄNEN vihan ja katkeran sekaisesta maailmassaan jossa kaikki muut ovat olleet aina pahoja ja vaarallisia ja väärässä, minä mukaanlukien. HÄN on kasvanut oman samoin ja kenties sukupolvi ennen sitä. Minulla ei ole lapsia, enkä usko että tulee koskaan olemaankaan. Haluaisin kyllä, mutten halua viedä tätä eteenpäin. En usko että olisin hyvä vanhempi sillä suunnaton rakkaus sisälläni ei vaan paista tarpeeksi vahvasti ulos niihin joihin se osuu. Vihani sensijaan osuu helposti niihin jotka eivät sitä ansaitse. Ja HÄN.. hänen kohdallaan mietin samaa. Pitäisikö vain sanoa hyvästi

  • Mursu sanoo:

    Tutulta kuulostaa, kuin omasta elämästäni. Jotain pitäisi minunkin tilanteelleni tehdä. Mistähän sitä apua löytyisi, kuka osaisi neuvoa?

  • Tuttua sanoo:

    Saman olen kokenut äitini taholta.
    Kaikki sukulaiset haukuttu vuoron perään. Nyt ihmetellään, kun en ole aikuisena kiinnostunut sukuloimaan.
    Kunnioitukseni menetti kyllä haukkuessaan isääni minulle avioeronsa jälkeen. Olin tuolloin alle 10v.
    Muutenkin kaikki pitäisi olla hänen tuuliviiri-mielensä mukaan.

    Yritän olla siirtämättä samaa negatiivisuutta omiin lapsiini.

  • Ei isänsä tytär sanoo:

    Oma isäni oli tätä tyyliä, hyvin jyrkkä ja mustavalkoinen, hänen perheensä ei ollut mitenkään terve, täysin puhumaton. Isoisä sodan veteraaneja, ankara ja tunnetaidoiltaan olematon. Onneksi äidin puolelta on saanut oppia empatiaa ja näkemään ihmiset hyvinä ja sukulaiset kivoina, elämässä muitakin värejä. Isän puolen sukua en tunne lainkaan, kuulemme vain pahimmat puolet. Nyt isä on jo kuollut mutta ennen kuolemaa jo tajusin, ettei ole normaali. Valmistauduin kohtaamaan hänet ja laittamaan rajat ja jopa välit jäähylle tarvittaessa. Ironista kyllä, hän oli kuoleman sairas eikä äidin puolen kasvatukseni antanut puhua kuolevalle niin vaikka olisi kuinka ansainnut, säälin häntä. Kuoleman jälkeen olin helpottunut että omille lapsille ei tarvitse perustella miksi me käymme sellaisen ihmisen luona. Paljon on tehtävää, koska pahin pelkoni on, että siirrän tämän lannistuneisuuden, epävarmuuden, mitätöitymisen ja riittämättömyyden lapsille.

  • Äiti 74 sanoo:

    Meillä jokaisella on vastuu omista tekemisistään. Totta kai lapsena on altis vaikutuksille, mutta aikuisena se vastuu siirtyy itselle. Se miten toimin, miten puhun, mitä sanon. Huonolle käytöksellä muita kohtaan ei ole selityksiä. Se miten omat vanhemmat on toimineet ei pitäisi aikuisella olla enää automaatio jolla jatketaan sukupolvesta toiseen, koska kaikilla on omat aivot. Aikuisena pitää ymmärtää milloin käytös on muille vahingollista ja lähteä sitä korjaamaan, kuten kirjoittaja on tehnyt. Hän ei välttämättä pysty siihen ilman apua, joten kannustan häntä hakemaan apua ja juttelemaan ammattilaisen kanssa.

    • Nimetön sanoo:

      Mielestäni tässä tapauksessa ”Huonolle käytökselle” on omat syynsä, ja niitähän kirjoittaja pyrkii nyt hoitamaan.
      Samastun häneen, en todellakaan pysty tähän yksin, sillä kaikilla ei ole tälläistä sisäistä ja henkistä voimaa, että pelkkä päätös riittäisi.

  • Mari. sanoo:

    Oma äitini on yrittänyt myrkyttää mieltäni koko elämäni ajan. Vain hänen ajattelumallinsa on oikea, kaikki muut ihmiset pahoja – erityisesti isäni suku. Nuorena ja lapsena olin arka ja uskoin äitiäni enkä saanut pitää yhteyttä edes serkkuihini, joilla kaikilla muilla on kiinteät välit keskenään. Reilu kymmenen vuotta sitten tein ratkaisun, että enää en voi olla äitini kanssa tekemisissä kuin aivan välttämättömän. Tapaamme 1-2 kertaa vuodessa, itse en hänelle soittele, eikä hänkään näköjään pahemmin kaipaa, kun ei myöskään soita. Tämä oli pakko tehdä oman mielenterveyden kannalta ja oman lapseni vuoksi. Ikinä en ole voinut niin hyvin kuin nyt, kun saan elää myrkytöntä elämää.

  • Nimetön sanoo:

    Ihan kuin itse olisi kirjoittanut tämän tekstin. Tälläkin hetkellä samat ajatukset,fiilikset ja samat taustat kuin kirjoittajalla sukulaisista,haukkumisista ym.
    Mietinnässä pitkään..mitä jos vain välit poikki, koska huomaan voivani paremmin ilman tiettyjä ihmisiä.
    Tsempit sinne <3