Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

”Mistähän tämän aloittaisi. Aloitetaan vaikka kuvaamalla perhe – kaksi aikuista ja kolme alakouluikäistä lasta, minulla ja puolisolla hyvät vakituiset työpaikat, elämme normaalia arkea suht uudella asuinalueella jossa on paljon lapsiperheitä ympärillä.

Perheen lapsista vanhin ja nuorin elävät normaalia lapsen elämää, on kavereita, harrastuksia ja kaikin puolin kaikki mallillaan. Tässä keskitynkin nyt perheen keskimmäiseen poikaan. Pojalla ei ole juuri kavereita, toisinaan leikkii sisarustensa kavereiden kanssa, mutta tuntuu ettei hän edes halua olla kenenkään kanssa tekemisissä enemmän kuin on pakko. Mikään harrastus ei kiinnosta, on kokeiltu joukkuelajeja, yksilölajeja, taidetta… En enää keksi mitä muuta voisi kokeilla. Pelit kyllä kiinnostaa, ja päivät kuluvat lähinnä kyselleet että koska on taas peliaikaa. Muu aika kuluu valittaessa siitä kun ei saa pelata, tai siitä kuinka on taas pahaa ruokaa (poika on myös TODELLA nirso).

Psst. Joko seuraat Huonoa Instassa? Jos et, niin klikkaa tästä!

Millä ihmeellä saisin pojan innostumaan edes JOSTAIN??? Kavereista? Liikunnasta? Tuntuu että kaikki on typerää eikä kiinnosta. Ainiin, ja tosiaan se tärkein eli koulu ei kiinnosta lainkaan. Keksii kaikki konstit jolla voisi laistaa kouluhommista… Jos vain tekisi ne tehtävät, menisi puolet vähemmän aikaan kuin tuohon slubailusyiden keksimisen. En tiedä olenko turhaan huolissani. Tuntuu vaan olevan keinot ja konstit kokeiltu.”

Nimim. Tavallinen perhe(kö)?

Löytyisikö sinulta vinkkejä tai neuvoja tälle kirjoittajalle? Ehkä lohduttavia tarinoita siitä, kuinka samassa tilanteessa ollut lapsi on löytänyt harrastuksia tai kiinnostuksen kohteita, vaikka sitten vanhempien avustuksella? Tai vaikka kokemus siitä, kuinka lapsi, jota ”ei kiinnosta mikään” on kuitenkin kasvanut ihan tavalliseksi nuoreksi tai aikuiseksi, omalla tavallaan? Kerkustellaan kommenteissa, tuossa alla!

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 17 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

17 vastausta artikkeliin “Millä ihmeellä saisin lapsen innostumaan edes JOSTAIN???”

  • Nimetön sanoo:

    Ei siitä ole kauan aikaa, kun television katseleminen oli lapsille haitallista. Jotkut jopa väittivät että television katseleminen aiheuttaa sokeutta.

    Jonkun juttu on kerätä postimerkkejä, jonkun seurata jalkapalloa, joku on urheilullisesti- ja joku taiteellisesti lahjakas.

    Pelaaminen harrastuksena ei ole sen huonompikin mikään muukaan, kunhan peliaika pidetään järkevänä.

    P.s. Tietokonemaailma edistää vieraiden kielten opiskelua ja luo vahvan osaamisen työmaailmaan. Nykyään kaikissa töissä pitää hallita tietotekniikka.

  • Nörtti sanoo:

    Itse sain oman tietokoneen joskus 10 vanhana. Pleikkari löytyi. Peliaikaa ei lapsuudessa ollut. Sai pelata niin paljon kuin halusi. Sillä ehdolla, että läksyt tehtiin ja kokeisiin luettiin. Ruokapöytään piti tulla, mutta äiti aina varoitti ajoissa, että sai pelata kentän loppuun. Tuli käytyä Assembly tapahtumassa ja muissa laneissa kymmeniä kertoja. Pelaaminen oli harrastus siinä missä muukin harrastus. Valmistuin diplomi-insinööriksi, nykyinen kaveripiiri löytyi pelien ympäriltä. Nyt myös olen äiti.

    Muistan kun Assembly tapahtumassa kilpapelaajien seassa peliä seurasi keski-ikäinen mies. Ei tuolloin ollut kauhean tyypillistä niissä piireissä. Kyseinen henkilö oli Markku Sotala https://www.is.fi/digitoday/esports/art-2000007700551.html . Markku on kahden pojan isä ja kunnon ”futis-isä”, paitsi, että pojat pelasi. Aina seuraamassa poikien pelit kentän laidalla. Nyt kun olen itse vanhempi, niin pidän Markkua vähän esikuvana.

    Saan aina vähän kylmiäväreitä kun joku puhuu pelikiellosta. Pelien ei kuulu hallita koko elämää, mutta ne voivat tehdä elämästä paremman. Kannattaa tutustua Pelikasvattajan käsikirja 2, löytyy ilmaiseksi netistä http://www.pelitaito.fi/new/blog-post/suositun-pelikasvattajan-kasikirjan-jatko-osa-on-julkaistu/ . Ole kiinnostunut mitä lapsesi pelaa. Anna lapsen esitellä pelit sinulle. Mikä pelin idea on? Mikä siinä on vaikeaa? Ruokapöytäkeskustelut pelaamisesta on hieno vanhemmuuden saavutus.

    Koulua kannattaa motivoida pelien kautta. Peliala luo kokoajan uusia työpaikkoja ja tämä ala on tullut jäädäkseen. Kannattaa lapsen kanssa yhdessä käydä läpi, mitä ammatteja siellä on ja mitä kouluaineita kannattaa panostaa. Selkeä tavoite motivoi parhaiten. Jos lapsesi innostuu koodamisesta, hän tulee tienaamaan tuplasti enemmän kuin sisaruksensa.

    Ja vielä vika asia. Pelaamiseen yleensä liitetään ylipaino ja energiajuomat. Itseasiassa, jos seuraa kilpapelaamisen terävintä kärkeä, niin siellä ei ylipainoiset pärjää. Ylipaino todennäköisesti heikentää suorituskykyä. Energiajuomat on voimakkaasti edustettuja, koska sponsoroivat alaa paljon. Urheilijoilla on aina pulaa sponsoreista, joten valintaa ei voi tehdä. Pelaajat eivät silti juuri käytä energiajuomia, koska se heikentää suorituskykyä. Mainos mielessä saatetaan tölkki tuoda koneen viereen. Yleensä kyllä nautitaan vettä sponsorin juomapullosta. Näistä kannattaa myös keskustella lapsen kanssa.

  • Huolestunut sanoo:

    Ei ole tarkoitus päteä, mutta
    avoihin erittyy dopamiinia asioista joista pidämme ja saa meidät haluamaan sitä asiaa lisää.

    Pelaaminen stimuloi erittäin voimakkaasti aivoja ja dopamiinia tuottavia osia. Sen takia pelaaminen koukuttaa ja aiheuttaa sitä, että mikään muu ei kiinnosta. Mikään ”tavallinen” ei enää pysty tuottamaan dopamiinia yhtä nopeasti ja paljon kuin pelaaminen. Siinä jää tietynlaiseen kierteeseen. Erityisesti lapsi.

    En haluaisi demonisoida pelaamista kokonaan, mutta kannattaa silti vanhempana miettiä, onko se pelaaminen juuri se juttu johon haluaa lastaan kannustaa. Pelejä on ollut maailman historiassa vielä niin vähän aikaa, että voisi sanoa, ettei ihmistä ole tehty pelaamiseen. Siis ruudun ääressä istumiseen. Vaikka siitä kuinka saisi kavereita ja vaikka työn isona.

    Jos oikeasti koittaisi pelipaastoa ja lähtisi yhdessä kokeilemaan lapsen kanssa, että mikä muu kiinnostaisi ja innostaisi. Pikku hiljaa kunnes aivot ovat ”tyhjentyneet” pelaamisen aiheuttamasta dopamiinikoukusta. Tämä on puhdasta biologiaa, ei mikään salaliitto pelejä vastaan.

  • Yksvaa sanoo:

    Meillä 2 poikaa, vanhempi pienempänä kokeili erijuttuja.

    Kiinnostui tietokoneista ja peleistä. Nyt lähtee opiskelemaan alalle. Ei ole koskaan kiinnostunut ihmisten seurasta, viihtyy yksin.

    Nuorempi viilettää pihalla kavereiden kanssa, harrastaa jalkapalloa. Sadepäivinä pelailee.

    Jokaiselle jotain.

  • Mammaliini sanoo:

    Varmasti olisi syytä hakeutua nepsy-testeihin, ettei ainakaan tule syytettyä ja annettua rangaistuksia lapselle asioista, mille hän ei pysty ilman apua tekemään mitään.
    Yhdessä ammattilaisten kanssa voitte luoda juuri teille sopivat säännöt ja rutiinit niin arki helpottuu.
    Mukavaa kesän jatkoa kaikille!

  • Helsinkiläinen sanoo:

    Peliaika alkaa kun koulutehtävät on tehty, ja jos valehtelee asiasta, lähtee peliaika viikoksi pois. Näin se muutenkin ekämässä menee, jotta saa jotain kivaa, on uhrattava aikaansa jollekin ei-niin-kivalle.

  • Jenniina sanoo:

    Lapsella on selkeästi kiinnostusta pelaamiseen. Anna lapsen pelata enemmän. Kaikilla ei vaan ole kuin se yksi asia mikä kiinnostaa. Kun saa toteuttaa sitä halutuinta, niin sen perässä alkaa myös muut asiat sujua esim koulu.
    Toki sen ikäisellä on oltava rajat ja ajat, mutta anna nyt hyvänen aika lapsen pelata jos kerran siitä tykkää.

    • Mummelin mielipide sanoo:

      Itse tekisin niin että ensin työ, sitten huvi. Eli ensin koulutehtävät, sitten peliaika. Koska kuulostaa siltä että ainut mikä vähänkään motivoi on se pelaaminen. Näin se elämässä menee, että ensin tehdään työ, sitten saadaan palkka. Ei kannata tahallaan alkaa kasvattamaan lasta kieroon jo tuossa vaiheessa, muuten heistä tulee ihan lapasia jotka ei suostu tekee yhtään mitään jos kaiken saa aina valmiina ja passattuna nenän eteen.

      Lisäksi en pitäis pahana lähetettä neuropsykologille. Jos onkin oikeasti sellainen tilanne että muu kuin ammattiapu ei auta…

  • Nimimerkki sanoo:

    Sä valitat et poika ei innostu mistään ja samaan aikaan valitat kun pelaaminen kiinnostaa liikaa eli miten se nyt oli? Ihan selkeästi on löytänyt tekemistä mikä kiinnostaa häntä mutta ei taida sulle kelvata kun ei ole ns. Tyypillinen harrastus

  • Kaikkien hyvä testauttaa sanoo:

    Mieli maassa, syömisvaikeuksia. Mittaisin vitamiinitasot ja ferritiinin. Puutostilat vie meitä ihmisiä alas henkisesti ja fyysisesti.

  • Samassa veneessä oleva sanoo:

    Oi hitsi, ihan kuin meidän elämästä olisi kirjoitettu!!!! Niin täysin ettei tosikaan!

    Meillä perheeseen kuuluu 2 työssäkäyvää vanhempaa sekä 11- ja 13- vuotiaat tytöt. Tyttöjen vanhin sisko 21v. asuu jo omillaan.

    Perheen 13- vuotiasta tytärtä on aina saanut hieman enemmän motivoida kaikkeen tekemiseen, nuorin on ja touhuaa paljon ja on kavereidensa kanssa todella aktiivisesti ja harrastaa. 13- vuotiaan haasteet kärjistyivät viime vuonna ja MIKÄÄN EI TODELLAKAAN KIINNOSTA, ei varsinkaan koulu, mutta ei myöskään kavereiden kanssa vietetty aika.Tytär myös hyvin tietoinen ja tarkka siitä mitä tahtoo ja mistä tykkää.

    Viime vuoden puolella olin sitten kouluun ja koulun perhetyöntekijään yhteydessä ja perhetyöntekijän luona tyttö kävikin pari kertaa( IHME) Perhetyöntekijä ohjasi meidät perheneuvolaan ja siellä on nyt käyty niin tyttö yksin kuin myös me vanhemmat tytön kanssa. Perheneuvola on ollut meidän pelastus ja TIMANTTI! Tyttärellä diagnosoitiin siellä masennus- ahdistushäiriö ja niin tuo diagnoosi kuin myös yhteiset perheneuvolassa käydyt keskustelut ovat auttaneet ymmärtämään tyttären mielenliikkeitä paremmin:
    – Koulu ei kiinnosta, koska yleisesti se ympäristö ahdistaa
    – Kavereiden kanssa ei halua olla, koska tietää kuinka paljon yksikin tapaaminen vie häneltä voimia. Siksi valitsee mieluummin piirtämisen, lukemisen tai pelailun…ne lataavat hänen akkujaan. Koulupäivän jälkeen voimat tosi vähissä, koska sosiaalisuus vie niin paljon voimia.

    Perhessämme puhutaan avoimesti ja paljon, mutta perheneuvolan keskustelut ovat auttaneet keskustelut aivan uudelle tasolle. Neuvolasta olemme saaneet arkeen pieniä ” tehtäviä” esim. ollaan yhdessä sovittu perheen uudet säännöt, joissa on nostettu esiin myös kontaktit kavereiden kanssa- tavoitteena olisi esimerkiksi olka kavereiden kanssa kerran viikossa, toki ottaen huomioon muut viikon aikana tytön energiaa vievät asiat.

    Mutta eihän nuo pienetkään tehtävät aina suju, kaikki on kiinni siitä kuinka paljon me vanhempina jaksetaan MOTIVOIDA, MUISTUTELLA JA TAAS MOTIVOIDA!Välillä tekisi mieli huutaa, juosta karkuun ja nostaa kädet pystyyn..antaa vaan olla! AINA EI VAAN JAKSA!

    Ja vielä… vanhimmalla tyttärellä oli aikojnaan vähän samansuuntaisisa hasteita. Hänen kanssaan ei osattu hakea apua. Tänä vuonna hän sai ADHD- diagnoosin. Myös 13- vuotiaan kohdalla tätä nyt selvitellään..

    Voi kun oisi niin paljon nyt tähän aiheeseen…

  • Kolmen yh sanoo:

    Kuulostaa kovin tutulta. Itselläni on keskimmäinen poika, jolla iso-ja pikkusisko. Harrastuksia on nyt kaksi, mutta liki aina kun pitää sinne lähteä kuuluu vinkunaa ja mutinaa ettei huvita, mutta olen ottanut sen linjan että niissä käydään pääsääntöisesti ja on kuitenkin aina itse tyytyväinen kun sieltä sitten haen. Pelaamisen edellytys on että kouluun liittyvät jutut on hoidettu ja muut asiat, kuten ne harrastukset hoidetaan myös. Omani ei millään haluaisi ottaa vastuuta ja yrittää venkoilla kaikista kotitöistä, mutta on kuitenkin iloinen kun niissä onnistuu. Hänellä on muutama hyvä kaveri, mutta on todella valikoiva siitä kenen kanssa haluaa touhuta.

  • Marsupilami sanoo:

    Meillä tehtävät tuli tehdyksi, kun otettiin käyttöön keppiä tai porkkanaa, eli jos valitti ja jätti tehtävät tekemättä, peliaikaa menetti esim puoli tuntia per sluibailu. JOS teki tehtävät hyvin ja nurisematta sai jonkin pienen palkinnon, esim jakso telkkarista Daltoneita tms tai jätski jälkkäriksi, mitä milloinkin. Hyvin harvoin kuitenkaan sitä peliaikaa, kun on ihan selvästi vain pelien maailmassa ja kierteessä. Meillä on ihan jatkuva vääntö myös peliajasta ja kaikki maailman muut lapset kuulemma saa pelata niin paljon kuin tahtovat. Ääritilanteissa kun kaikki on kääntynyt tuohon, että vain pelaaminen kiinnostaa on raakasti pidetty paastoja eli viikko ilman pelejä kokonaan ja tosi rajatusti muutakaan mediaa siihen ettei sitä ole korvattu vain muulla möllötykellä.

  • Psyk.sh sanoo:

    Pelikielto kunnes koulu sujuu ja on joku harrastus. Vaikuttaa että pelit koukuttaa ja ajatukset on vain niissä. Tehkää yhdessä asioita, eikä valituksia kuunnella. Joko lapsi on liian löysällä kurilla tai on oppimisvaikeuksia, nepsypiirteitä tai jotain muuta. Olisin huolissani.

    • Äityli sanoo:

      Samaa mieltä. Pelit kokonaan pois ja yhteistä tekemistä. Tiedän että aikuisillakin on nykyään niin kova kiire, ettei sitä jaksaisi repiä aikaa johonkin yhteiseen mutta mikä on tärkeintä? Tuntuu että teitä haittaa tämä niin kannattaa priorisoida nyt poikaan!

      Tämä on ääriesimerkki eikä ihan samasta aiheesta, mutta kertoo vanhemman priorisoinnista:
      Eräs tuttuni eli lapsuutensa pääkaupunkiseudulla ja yhä huononevassa seurassa. Teini-ikää kohti alkoi erilaisten päihteiden käyttö lisääntyä ja hän alkoi roikkua myös huume-elämän liepeillä. Hänen isänsä lopulta vihelsi pelin poikki ja antoi vaihtoehdoksi kaveripiirin vaihdon tai että koko perhe muuttaa Lappiin. Poika vaihtoi kaveripiiriä. On nykyään fiksu perheenisä ja kertonut tämän jutun kiitollisena isälleen. Nykyään näkee joskus näitä vanhoja tuttuja, jotka huumeet on vienyt täysin. Eli isä laittoi poikansa tilanteen oman työuransa yms edelle.

      Mielestäni lapsella ei tarvitse olla mitään erityistä tavoitteellista harrastusta, ei mitään sellaista missä hänet tyrkätään ”tekemään jotain” ja aikuinen räplää puhelinta sillä välin. Vaan jotain yhteistä järkevää aktiviteettia aikuisen kanssa. Lapsi kaipaa aikuisen huomiota, ihailua ja aikaa. Pelien pelaaminen ei tuo lapsen elämään sitä, vaan entistä enemmän vetäytymistä omaan itseen ja pois toisten ihmisten luota.

      Pelit koukuttaa todella paljon lasta ja myös tv-ohjelmat. Itselleni olisi ok että lapsi pelaa sen peliajan, mutta en siedä sitä että kaikki muu aika vingutaan ja valitetaan (kuten teillä). Siksi meillä ei pelata ollenkaan ja nykyään lapsi tietää ja hyväksyy sen.

      Ideoita:
      Urheiluharratus (tai sen katsominen)
      -kannattaa ajatella muutakin kuin ”perinteisiä” lajeja. Kuten taistelulajit, akrobatia yms voimistelu, patikointi, sukellus, ratsastus..
      Musiikin soittaminen (tai katsominen tai kuuntelu yhdessä)
      -käykää konserteissa tai kuunnelkaa lapsen suosikkimusiikkia yhdessä hänen huoneessaan
      Museokortit
      Askartelu, maalaaminen tai vaikka ihan taidekoulu
      Puutarhanhoito
      -meillä lapset rakastaa kylvämistä ja sadonkorjuuta, onnistuu myös parvekkeella
      Leipominen
      Legot
      -legoja on myös aikuisille asti suunnattuja eli ei tarvitse iän olla rajana
      Näytelmäkerho
      Kirjojen lukeminen
      Valokuvaaminen ja kuvien teettäminen tai ifolorkirjojen tekeminen niistä
      Partio
      Tutki kansalaisopiston tarjonta tai vaikka seurakunnan toiminta

      Käykää vaikka yhdessä kävelyllä parina iltana viikossa ja jutelkaa tai olkaa hiljaa. Mitä tahansa mitä voitte tehdä yhdessä ja lapsi saa olla kanssasi.

      Tsemppiä!

  • I've been there sanoo:

    Positiivisella huomiolla. Eli kaikki mitä tekee hyvin, positiivinen kommentti. Söitpä sinä tänään hyvin noita kurkkuja.. huomenna voisit kokeilla tomaattia. Faktan kertominen, että ruokaa pitää syödä monipuolisesti ja riittävästi, jotta aivot voi hyvin ja lihakset kasvaa.. otapa tuota kananmunaa vähän lisäksi ku lihaa ei mennyt alas niin paljon… saat näin tarpeeksi proteiinia, että lihakset voi hyvin. Koulu sama.. pelata saa kun koulutehtävät on tehty. Extra aikaa pelaamiseen, kun on muutama päivä mennyt hyvin läksyjen kanssa…ym.