Miksi teini ei halua kouluun?
Teini valuu lattiaa pitkin kylpyhuoneeseen ja hidastelee pukemisessa. ”Onks pakko mennä kouluun?” Vielä eilen hän oli oma iloinen itsensä. Viikonloppuna, jolloin oli sopivasti mieluista tekemistä, mutta myös aikaa loikoilla. Miten tähän on tultu?
Poika aloitti yläkoulun jännittyneenä, mutta luottavaisena. Ujosta lapsesta oli kasvanut alakoulussa upea miehenalku, joka valittiin luokan vaaleissa luottamustehtäviin. Keskiarvokin kipusi jo yli yhdeksän ja puolen. Niinpä hän viittasi rohkeasti myös uudessa koulussa kysyäkseen asiasta, joka askarrutti. Mitä teki luokanvalvoja? Hän vastasi, että ei kiinnosta. Yläkoulun ensimmäisenä päivänä.
Teini alkoi sairastaa. Ensimmäisen syksyn aikana oletimme sen johtuvan kaikesta mahdollisesta pöpökannan vaihtumisesta teini-iän myllerryksiin. Kun mitään ei tutkimuksissa selvinnyt, uskoimme ajan parantavaan vaikutukseen ja annoimme luvan sairastaa rauhassa, kun ei eletty yhteishakuvuotta tai ylioppilaskirjoituksia.
Ylin kuva Feliphe Schiarolli.
Lukuvuoden puolivälissä saimme kutsun kouluun. Tapaamisen aluksi luokanvalvoja avasi Wilman kannettavalta tietokoneeltaan ja käänsi näytön voitonriemuisesti kohti meitä vanhempia. ”Katsokaa! Näin paljon poissaoloja!” Terveydenhoitaja taas aloitti luennon, kuinka seitsemännen luokan poissaolot korreloivat kahdeksannen luokan poissaolojen kanssa ja jos niihin ei puututa ajoissa, niin tulevaisuus näyttää pahalta, aijai!
Luokanvalvoja vihjaili myös kuumemittarin tuloksen väärentelystä kuumassa vedessä ja siitä, että joku muu kuin jompikumpi vanhemmista olisi merkinnyt poissaolot järjestelmään. Tukiopetusta sen sijaan ei tarjottu kuin puheissa, vaikka tapaamisen tarkoituksena oli kartoittaa tuen tarvetta.
Miten perustella teinille sellaista aikuisen käytöstä, jota ei itsekään sietäisi? Onko liikaa vaadittu, että opettaja olisi edes jonkin verran kiinnostunut työstään, kuuntelisi ja tukisi? Voisin ymmärtää hieman paremmin, jos kyseessä olisi erityisoppilas. Vaan kun ei ole.
Kannustuksella saa nimittäin ihmeitä aikaan. Ruotsin läksyt olivat hikistä puurtamista seitsemännen luokan ajan, kunnes kahdeksannella sanakokeista alkoi putoilla kymppejä. Wilmaan singahteli viestejä: Innokkuutta opiskelussa! Osasit hienosti suullisessa läksynkuulustelussa numerot, viikonpäivät ja kuukaudet, hienoa! Tuntityöskentely aktiivista!
Iloisesti ihmetellen utelin teiniltä, mitä on tapahtunut: ”Joo, meillä on uusi ruotsin ope. Se on tosi kiva. Se ei koskaan huuda.”
Nimim. Eläköön ruotsin opettaja!
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 4 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Meillä on kokemusta parista ei kovin onnistuneesta alakoulun opettajasta esikoisen koulutiellä. Ensimmäinen, oma luokanopettaja, joka ei pahemmin puuttunut jos luokkakaveri haukkui läskiksi tms., mutta toisaalta, kun lapseni pyysi lisää matematiikan tehtäviä, opettaja äyskäisi ”Ei mulla ole nyt aikaa!”.
Lapsi aloitti koulussa vapaaehtoisen saksankielen opiskelun ja siinä se opettaja vasta perusteellinen kiusaaja olikin. Jos joskus laittoi Wilmaan merkintöjä, ne olivat poikkeuksetta jotain negatiivista ja ainakin kerran ”halusi”, että kukaan ei saa läksyjä tehtyä: tunnilla ei ilmoittanut läksyjä, Wilmaan läksyjä ei merkannut – ilta kuuden jälkeen merkintä oli tullut, eikä kukaan luokalta ollut läksyjä tehnyt ja merkinnät kaikille! Ja jos jossain vaiheessa piti tuolle opettajalle viestiä laittaa, odotin vastausta kuin olisin ollut ilmapallo kaktusta halaamassa. Se oli aina todella ivallista tekstiä, mitä sieltä saatiin.. Lapsen oma (nykyinen) luokanopettaja sanoi suoraan, että kaikki viestit rehtorin kautta, kun ei asiat toimi niin, että vanhemmat ahdistuu opettajan kanssa viestinnästä.
Minulla oli naispuolinen matematiikan opettaja, joka halveksi ja pilkkasi avoimesti. Olin usein myöhässä aamun tunneilta, sillä piti viedä nuoremmat sisarukset päivähoitoon ennen koulua ja jos mitään matkalla sattui, myöhästyi bussista jolla kouluun mentiin. Jos myöhästyin minuutinkin, luokkaan ei ollut asiaa. Vuosia uskoin, että olen huono matematiikassa. Kunnes sitte jatko-opinnoissa osuin hyvä matematiikan opettaja kohdalle. Oikein himo heräsi kun huomasin, että osaan ja opin, vaikka olin kaukana takamatkalla muiden tasosta.
Mutta lintsasin siis yläkoulusta paljon. Syy ei ollut yksin tuon matematiikan opettajan. Siinä iässä on in tai out, ja kuuluin out porukkaan. Ei merkkivaatteita, tupakointia, kotibileitä tms. Lapset ovat uskomattomat ilkeitä kiusatessaan, ja minusta pahinta väkivaltaa on henkinen kiusaaminen – ulosjättäminen, pilkkaaminen ja nöyryyttäminen.
Koulusta oli kiire kotiin, että ehti haukata jotain ennen kuin piti hakea nuoremmat sisarukset päivähoidosta ja kääydä kaupassa. Sitten kotiin, välipala, siivous, ruuanlaitto. Vanhemmat tuli kotiin ja ruokailu. Myönnän, että kun viimein oli hetki vapaata, en into pinkeänä hyökännyt aina läksyjen pariin. Olisi vain halunnut edes hetken katsoa tv:tä, pirrtää tai lukea kirjoja. Ja sitten pitikin laittaa nuoremmat sisarukset unten maille ja mennä itse perästä. Kaikki varoen, ettei meteliä nouse, sillä silloin äiti hermostui ja löi, potki, tukisti, rikkoi tavaroita tms. Kun lintsasin, usein vain nukuin koko koulupäivän ajan, sillä muista vastuista ei ollut vapaata.
Eli yritän vain sanoa, että kun nuori lintsaa ja ei halua kouluun, syitä voi olla monia: opettaja, kiusaaminen tai kotiolot – pahimmillaan kaikki samaan aikaan.
Meillä samanlainen tilanne, opettaja uhkailee jopa luokalle jättämistä, loppuvuoden sairastelun vuoksi josta on tehtäviä. Lapsi ei halua kouluun koska opettaja hengittää niskaan, tukiopetusta ei tipu koska oli vain kipeänä.. Rehtorille useaan otteeseen soitettu ja koulua mennyt viikko.
Heti yhteys kuntaan, koulutoimeen ja jos ei auta, AVIin. Minulle ala-asteen ope sanoi, että minä olen tyhmä, eikä minusta ikinä tule mitään. 40 v. Adhd diagnoosi, 44 v. Opiskelemaan uutta alaa, nyt alkoi onnistua. 30 vuotta kärsin opettajan neljä vuotta jatkuneesta halveksinnasta ja vähättelystä. Huonoista opettajista pitää ilmoittaa! Muuten ei mikään muutu, tulee vain lisää rikkinäisiä ihmisiä.