”Ollaan oltu miehen kanssa kohta yhdessä 14 vuotta ja siitä 12 naimisissa, lapsia on kaksi: toinen jo koululainen ja toinen juuri kohta vuoden. Mies on juonut aina mut nyt lähivuodet tilanne pahentunut aina hetkittäin ja varsinkin kun oli hetken loukkaantuneena eikä voinut normaalisti toimia. Mies ei oo mikään hakkaava/riehuva/agressiivinen juoja. Vaan enemmänkin rauhallinen, telkkaria katsoessa liikaa juova koti-isä. Ei siis koskaan käy muualla juomassa, eikä juo kun olutta. Mutta se on vaan riistäytynyt joka päiväseksi litkimiseksi.

Ja tilanteesta on yritetty puhua, jos kuinka monella eri tapaa, ja ihan ulkopuolisenkin kanssa. Mut toisen puolesta kukaan ei voi valita vaan toki toi pitäs tulla omasta päästä. Mä varmaan oon tyhmä kun mä hiljaa hyväksyn kun ei voimia riidelläkään asiasta, mikä ei näy muuttuvan. Talous on vaan ihan kuralla kun miehen pitää se oma olut määränsä päivittäin saada. Ja välillä tuntuu, et mitäpä meistä muista kuhan hänellä kaikki hyvin.

Toki mä tiedän, et miehellä jonkin asteinen masennus jota ei itse tunnusta, kun pidempään ollut työtön ja sit toi loukkaantuminen. Mut kun vetoo siihen, kun tuntuu ettei mikään kiinnosta eikä mikään onnistu koskaan. Kotona ei tosiaan juuri jaksa hirveitä tehdä. Vauvalle lämmittää kyllä ruuat, jota nyt ihan molemmat voi hoitaa. Mut kaikki muut olis mun hommaa. Nyt aloitti juuri kuntouttavan työtoiminnan, et näkee kestääkö paikat loukkaantumisen jälkeen niin pari kertaa viikossa.

Parisuhde on aina välillä pitkiäkin aikoja hävyksissä, kun mies ei oo mikään muutenkaan hirveesti tunteita osoittava, mut suurimman osan ajasta tosiaan nukkuu sohvalla ihan omasta halustaan. Seksiä silloin kun sitä on se on ihan hyvää ja mielikuvituksellista, mut aina miehen aloitteesta kun ite en enää jaksa torjumisen pelosta monesti yrittää. Et ehkä 1-2kertaa kuussa, joskus tosin on pidempiä välejäkin. Ja mä itse olisin erittäin halukas ja aktiivinen, et ihan jopa päivittäin harrastamaan. Mut mies vaan sanoo kun kaikki vituttaa niin paljon niin ei halujakaan oo.

Itseluottamus kadoksissa ollut pitkään tän vuoksi, ja en tosiaan oo koskaan meidän suhteen aikana ollut mikään pienikokoinen, mut painoa kertynyt n. 10kg raskauksista. Tosin mieskään oo mikään urheilullinen, vaikka onkin erittäin hoikka jo geeniensä vuoksi. Niin ei oo mun painosta koskaan sanonut, että haittaisi häntä mitenkään. Eikä sinällään en pelkää että oliskaan kysymys mistään toisesta tai et olis haluja pettää. Mut välillä oma pää huutaa halusta, ja siitä et kuinka tää voi vaan jatkua näin, et miks mä hiljaa hyväksyn tän kaiken.

Varmaan siitä pelosta et et en yksinkään pärjäis, enkä löytäs ketään, Ikinä. Niin Nyt sitten oon jonkin aikaa jutellut mun pitkäaikaisen miespuolisen tuttavan kanssa. Meillä ollut joskus nuorempana jonkinlaista juttua keskenään, ja puhuttu/muisteltu näitä. Ja vaikka asutaan erikaupungeissa, niin sattumalta törmättiin. Ja toki humalassa olin, mut mä en tajua mitä kävi, mut mä halusin häntä vieläkin. Ja ei en tajua, kun tiedän että siitä ei varmasti koskaan tulisi muuta kuin seksiä, niin tää asia ei jätä mua rauhaan.

Mä onneks silloin jouduin lähtee kotiin kun viimeinen kyyti lähti. Mut en vaan tiedä enää itsestäni varmaks mitään. Mä rakastan mun perhettä, mutta rakastanko itseäni tarpeeks. Ja jaksanko tätä samaa kuplaa missä tuntuu että oon niin kuinka kauan.”

Nimim. Ollako vai eikö olla

Apua tilanteeseen löydät esimerkiksi Päihdelinkistä https://paihdelinkki.fi

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti

Artikkelissa on 14 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

14 vastausta artikkeliin “”Mies litkii joka päivä ja se vaikuttaa kaikkeen””

  • Suripahde sanoo:

    Taitaa olla niin, että mies pitäisi nyt laittaa koville tyyliin ”lopeta juominen tai suhteemme päättyy”. Sinun on turha jäädä odottamaan, että hän ehkä itse löytää motivaation lopettaa. Ja toisekseen, jos hänellä on masennus, hän tarvitsee siihen hoitoa, eli terapiaa ja lääkityksen. Hän lääkitsee nyt masennustaan alkoholilla ja se itse asiassa vain laskee mielialaa lisää. Mies hoitoon tai mies vaihtoon.

  • Nyt alkaa riittää sanoo:

    Jokapäiväinen kaljan juonti meilläkin ongelmana, tai no ei se miehelle ole kuulema ongelma vaan ainoastaan minulle.
    Asumme maalla ja mieheni piilottelee kaljojaan pitkin pihaa ja ulkorakennuksia, juo siis salaa.
    Meillä on kolme pientä lasta joista nuorin vasta parin kuukauden ikäinen.
    Olemme siinä pisteessä että asiasta ei voi puhua koska menee heti huutamiseksi ja minun naputtamiseksi.
    Mies on juurikin hiljainen tissuttelija, ei ole vaaraksi kellekään mutta minun pääni ei kestä asiaa enää.
    Isänä hän on hyvä, silloin kun ei ole kerennyt tissutella ja niitä hetkiä on vähän.
    Olen etsimässä meille lasten kanssa uutta kotia jossa kaikilla on hyvä olla, ja koska hoidan lapset jo nytkin yksin niin tilanne ei muutu miksikään, paitsi parempaan kun pääsemme kaljan kirouksesta irti.
    Itse en ole lasten synnyttyä juonut ollenkaan, enkä enää koskaan aiokaan. Uutta suhdetta en kaipaa.
    Meilläkään ei seksiä ole juuri koskaan, olen miehelle sanonut että humalainen ihminen on vastenmielinen enkä todellakaan halua seksiä sellaisen kanssa eli mies juo ja kumpikin on ilman.

  • Samassa veneessä sanoo:

    Itse elän nyt samanlaisessa tilanteessa. Tissuttelu on puolison rakkaus ja harrastus numero yksi. Olemme olleet yhdessä vasta pari vuotta, mutta jos tällaisena jatkuu, on lähinnä ajan kysymys, koska lähden. Olutta on vaihdettu ykköskaljaan, mutta kyllä niitä syitä juoda vahvempaa tuntuu löytyvän milloin mistäkin. Viikonloppuna, kun olisi vapaata ja mahdollisuus olla yhdessä, ei voi suunnitella mitään yhteistä tekemistä, koska ollaan lasten kanssa usein jo syöty lounasta ennen kuin mies edes herää ja ilta menee taas oluen parissa. Jos lapseni ovat isällään, olen enimmäkseen yksin. Tuntuu kurjalta, epäreilulta, yksinäiseltä ja vähän petetyltäkin. Tässäkö elämä sitten menee?

    Vaikea on arvioida, kuinka kauan annan aikaa muutokselle. Onneksi minulla on kokemusta elämisestä yksin lasten kanssa, hyvä työ ja hyviä ystäviä. Tiedän, että selviän. Jaksaminen on koetuksella yksin, mutta niin myös suhteessa, jota leimaa poissaolevuus ja yhteydettömyys.

  • Ei jaksa enää.... sanoo:

    Jep…mä tarvitsisin hieman tietoa. Olen työssä käyvä, mutta en ole saanut säästettyä esim. Vuokratakuu rahoja (puolisoni on lahjakas rahan käyttäjä, hän kyllä hoitaa työnsä, mutta…). Onko mitään mahdollisuutta saada esim Kelasta taukausta? Itselläni ei ole ketään joka voisi olla takaajani. Ja en haluaisi edes ystävääni/ystäviäni. Tiedän että seuraavista 1-4- vuodesta tulee rahallisesti tiukkaa. Oon niin valmis pakkaamaan lapseni ja tavarani. Mutta se takuuvuokra, se on ainoa hidaste tässä lähtemisessä. Tietoa kiitos😊

    • Sinä olet vahva sanoo:

      Sossu. Ei kela vaan mee sossuun. Ystäväni sai erotilanteessa sossusta jos nyt oikein muistan maksusitoimuksen takuuvuokraan. Rohkeasti käymään virastossa ♥️

  • Tuikku sanoo:

    Pohdi millaista teidän elämä on 5v tai 10v kuluttua? Minkä ikäisiä lapset ovat silloin ja millaista arkea haluaisit heidän viettävän? Kysy mieheltä myös tämä.
    Jos hän ei pysty olemaan selvin päin, ota ero ja anna lapsille onnellinen koti. Ja ennen kaikkea, itsellesi. On vain yksi elämä, älä hukkaa parhaita vuosiasi, takaisin et niitä saa.

  • Hillevi Hiiri sanoo:

    Been there. Todella tutulta kuullosti! Meillä tissuttelu räjähti käsistä kun mies jäi työttömäksi nuoremman ollessa 1 kk. Suurinta v…utusta itsessä aiheutti se, että mitään etukäteen sovittuja perhejuttuja ei tehty kun mies oli liian krapulassa, kännissä tai muuten vaan huonolla tuulella. Tunnistan myös hyvin tuon masennuksen, mikään ei kiinnostanut, ei edes se seksi…. Jossain vaiheessa oltuani ties kuinka monennen kerran yksin lapsieni kanssa rippijuhlissa tms. päätin, että tämä oli tässä. Jos miestä ei kiinnosta yhteinen perhe-elämä, ja aina tissuttelu menee edelle, niin ei sitten väkisin. Erittäin hyvä ratkaisu! Mies on jopa parempi isä lapsilleen kun tsemppaa silloin kun he ovat siellä. Ja minun ei tarvitse joka päivä miettiä, että ”olisiko tänään sellainen päivä että pidetään sovitusta kiinni”.. Nyt neljä vuotta erosta, viihdyn oikein hyvin pikku perheenä lapsieni kanssa. Muutama seurustelusuhde on ehtinyt Tässä olla, mutta ei mitään niin vakavaa, että olisi tarvinnut miettiä yhteen muuttamista tms.

  • juopon leski sanoo:

    Kuulostaa kovin tutulta. Mwidän tilanteessa lapsia oli kolme, joista yksi vaikeasti kehitysvammainen. En uskaltanut lähteä, ottaa eroa, koska en uskonut pärjääväni lasten kanssa yksin. Elämä teki kuitenkin ratkaisun puolestani, mies kuoli yhden dokauskeikan lopuksi. Sitten ei enää ollut kysymys pärjäänkö lasten kanssa ilman miestä, vaan kuinka pärjään lasten kanssa ilman miestä. Tilanteet on vaihdelleet, mutta pärjätty ollaan. Pärjäät sinäkin!

  • Tissuttelijan tytär sanoo:

    Minä olen tuollaisen perheen lapsi, joten ehkä haluatte tietää miltä se lapsesta tuntuu. Isä joi niin kauan kuin jaksan muistaa. Koskaan ei ollut aggressiivinen tai niin naamat että olisi esim. oksentanut tai sammunut muualle kuin sänkyyn. Äiti elätti perheen ja hoisi suurimmaksi osaksi myös kodin. Isän juominen paheni pikkuhiljaa sietokyvyn kasvaessa ja rahaa paloi ja velkaa kertyi. Äiti potki isän pihalle vasta kun nuorin lapsista oli melkein aikuinen. Kauaa ei äiti ehtinyt nauttia elämästään kun sairastui hyvin pian eron jälkeen ja kuoli. Jos voisin palata ajassa takaisin, niin kannustaisin äitiä lähtemään jo paljon aikaisemmin. Tiedän, että äiti siesi isää meidän lasten takia kun itse oli aina töissä. Tosiasiassa ei se kovin kivaa ollut jännittää aina koulusta kotiin tullessa, että missähän kunnossa isä (ja koti) on tällä kertaa.
    Nyt minulla on oma perhe ja miehelle olen sanonut, että jos kehität päihde- tai peliriippuvuuden, niin kysyn yhden ainoan kerran kumman valitset, perheen vai riippuvuuden. Toista kertaa en kysy. Olen nähnyt liian läheltä että juoppo on juoppo aina. En tahdo että omat lapseni koskaan joutuvat häpeämään vanhempaansa saatikka kokemaan miltä se tuntuu jäädä tärkeysjärjestyksessä toiseksi kaljapullolle oman vanhemman mielessä.

  • Klommo sanoo:

    Tutun kuuloista, tosin eksäni oli sitä sorttia että kerran viikossa piti vetää hirveät kännit, rähistä ja haastaa riitaa.
    Mies joka ei rähise on toisaalta paljon petollisempi, sitä kun ei välttämättä edes huomaa kun oma elämä ja itsetunto on hukkunut kun mies keskittyy siihen tölkin pohjalla olevaan parhaaseen ystäväänsä.

    Suosittelen pistämään miehen valinnan eteen – kalja tai perhe. Terapian tarpeessa hän varmasti on, ja kannattaa häntä siihen myös painostaa, mutta tehdä selväksi että annat hänelle tietyn ajan alkaa järjestelemään pääkoppaansa ja elämäänsä tai jatkat elämääsi muualla.

  • Sama laulu sanoo:

    Ihankuin omasta kynästä!

    Itse katselin 10 vuotta. Avioeroa hain kun pienempi lapsi oli vuoden ja minunkin (ja lasten kohdalla) elämäni paras päätös! Kun oli jo tottunut tekemään kaiken yksin, ei se yksin oleminen ollut yhtään sen rankempaa. Helpompaa, kun enää kotona ei vituttanut. Taloudellisestikin meni eron jälkeen paremmin, kun rahat ei menneet siihen jokapäiväiseen kaljaan.

    Itse löysin 2 vuotta eron jälkeen uuden ihanan miehen, joka ei kotona juo laisinkaan, kuten en itsekään. Meillä nyt onnellinen uusioperhe kun taas lasteni isä on jo onnistuneesti juonut pihalle itsensä jo uudestakin perheestä. Ja kolmas meneillään! Eli tämä tapaus ei ainakaan järkeä saanut päähänsä omasta mokastaan.

    Ei kannata jäädä paskaan parisuhteeseen, ettei lapset näe kieroutunutta mallia ja sitä että alkoholi on arkipäivää. Näillä ajatuksilla sain itseni potkittua hakemaan avioeroa.

    Tsemmpiä ja uskoa omaan selviämiseen.

  • Tinttu sanoo:

    Itse kanssa elänyt samanlaista tilannetta, ja se on raskasta. Sairastin masennusta enkä pystynyt parantumaan koska kotiolot kuormitti niin paljon. Millään muulla ei ollut väliä muutakuin herran kaljoilla, eikä hänkään rällästänyt. Hiljasesti tissutteli vkl ja lomat mutta työnsä hoiti hyvin. Seksiä sai kerjätä ja aina tuntu että säälistä sai, söi ihan hirveesti itsetuntoo kun koki ettei millään kelpaa. Puhua ei voitu kun hän ei halunnut puhua.
    10,5 vuotta kattelin sitten loppu. En enään miettinyt saanko uutta äijää tilalle. Olin niin loppu että en halunnut edes ketään, riitti että saan olla lapsen kanssa kahden ja hän on ainoa jonka asiat minun pitää omieni lisäksi hoitaa. Seksi hiukan huoletti koska omaan hyvin vahvan halun mutta aattelin että pelkkää seksiseuraa löytyy kyllä ja olin jo vuosia ollut puutteessa niin ei se tilanne siitä ainakaan pahenisi. Niinpä mä lähdin ja ihan suoraan sanottuna; elämäni paras ratkaisu.
    Ja koska elämä ei koskaan mene niinkuin on suunnitellut, kolme kuukautta eteenpäin ja olin uudessa suhteessa. Mies on vanha ystävä, ei käytä päihteitä (kuten en itsekkään), puhuu tunteistaan ja haluaa tehdä asioita suhteemme eteen. Erosta pian kuusi vuotta ja nyt elän elämäni parasta aikaa.
    Vaikka välillä harmittaa menetetty vuosikymmen niin hopeareunus niissäkin vuosissa; opein mitä en halua suhteelta ja miten minä haluan toimia toisin uudessa parisuhteessani. Ja tietenkin tyttäreni, jolle ero oli rankka mutta nyt hänellä on tasapainoisempi, turvallisempi ja terveempi kasvuympäristö.

  • Liina sanoo:

    Kurja tilanne. Luulen että vastaavassa tilanteessa, jäisinkö vai lähtisinkö liitosta, olisi suuri merkitys miehen suhteella lapsiinsa. Onko tarpeeksi kiinnostunut, auttava, turvallinen isä heille. Saavatko lapset mitään hyvää isältään? Vanhempi lapsi osaa jo kertoa miten kokee isänsä. Itse en jaksaisi. Vaatisin miehen lääkärille, lääkitykselle, terapiaan. Älä anna miehen käytöksen määritellä itseäsi, nosta itsetuntoasi kaikilla hyvillä puolillasi. Uskottomuutta en kannata yhtään mutta jostain sitä hyvää mieltä ja energiaa on jokaisen hankittava. Voimia ja rohkeutta sinulle. Varmasti on raskasta.

  • MeToo sanoo:

    Tämä kirjoitus olis yhtä hyvin voinut olla mun kirjoittama. Itse sain vihdoin viimein tarpeekseni siitä, ettei mikään muuttunut, vaikka toinen kerta toisensa jälkeen lupasi vähentää juomista, joten laitoin avioeropaperit vetämään. Paras päätös ikinä! Nyt mies ollut 2 vko täysin selvinpäin, vaihtoi alkoholittomaan olueen niin mennyt suht kivuttomasti ainakin nyt ekat pari viikkoa..
    Itselle oli suuri helpotus kun sain eropaperit tehtyä, sillä nyt ei tarvitse enää vatvoa vaan tiedän, ettei minun ja lasten tarvitse enää kärsiä hänen juomisestaan. Tottakai toivon, että hänen päätöksensä pitää, mutta jos ei niin saan eron voimaan nopeasti ja pääsemme jatkamaan elämäämme.