”Tapa sitten”

Noin ajattelin, kun mieheni ilmoitti juuri ennen työvuoroni alkua, että hän haluaa tappaa itsensä. Sillä hetkellä soin itselleni tämän ajatuksen ”tapa sitten”, vaikka jätin sen kuitenkin ajatukseksi.

Viimeiset puolisen vuotta olen saanut kuulla enemmän ja vähemmän mieheni halusta riistää oma henkensä. Välillä saan lyhyen ja ytimekkään viestin asiasta, toisinaan jäähyväiskirjeen ja välillä puolestaan ilmoitus tulee kasvotusten. Jokaisena kertana pelkään menettäväni hänet, joka kerta kun hän uhkaa tappaa itsensä mietin päässäni hautajaislauluja ja sitä, kuinka kertoisin asiasta kaikille neljälle lapselle.

Aina kun hän tuo ajatuksensa korviini, kokoan itseni ja nostan hänet pystyyn. Teen kaikkeni, jotta hän ei toteuttaisi ajatustaan. Niinä hetkinä, kun hän sanoo tappavansa itsensä, olen se joka hoitaa kodin lapsineen yksin, ja käyn samalla töissä ja lasten harrastuksissa. Niitä jaksoja, kun hän haluaa tappaa itsensä, kutsun huonoksi kaudeksi. Niinä kausina en voi suunnitella elämääni tuntia pidemmälle, en uskalla lähteä tyttöjen illanviettoon enkä uskalla pyytää meille ketään kylään.


Kuva Artyom Kulikov, ylin kuva Tiago Bandeira. Kuvituskuva.

Huonoina kausina jokainen päivä tuntuu taistelulta. Huonot kaudet ovat myös niitä kausia, kun hän saattaa kadota viikoksi, olla vastaamatta puheluihin tai viesteihin. Hän lukittautuu omaan kotiinsa ja sulkee minut kokonaan. Niinä päivinä, kun odotan hänen soittoaan ja vastausta viestiin, pidän pystyssä lapsia ja kerron valkoisia valheita suojellakseni kaikkia.

Moni saattaisi tässä kohtaa sanoa ja moni onkin sanonut minulle, että minun pitäisi erota ennen kuin on liian myöhäistä.

Erota mistä? Miehestä, joka hyvinä kausina on läsnäoleva isä, ihana ja arvostava kumppani ja vankka kallio ja tukeni joka pitää minua kauniisti kämmenellään? Vai miehestä, joka huonoina kausina ui syvissä vesissä, romuttaa perheen talouden ja jättää minut yksin hoitamaan perheen, talouden ja arjen? Jos saisin valita, niin eroaisin jälkimmäisestä miehestä ja jäisin parisuhteeseen ensimmäisen miehen kanssa, mutta kun en saa valita. Tässä sopimuksessa tulee mukana kummatkin miehet, joten vaakakupissa tasapainoilee niin paljon hyvää mutta niin monta huonoa asiaa.

Oli sitten mielessäni hyvä tai huono asia, haluan uskoa siihen, että jokaisessa parisuhteessa on taistelunsa ja minulle suotiin hieman rankempi ottelu, koska olen perinyt vahvat ja jäntterät hartiat, jotka jaksavat kantaa hieman isomman lastin.

Että jokaisessa parisuhteessa on omat taistelunsa ja minulle annettiin raskaampi taistelu, koska jokaiselle annetaan sen verran mitä jaksaa kantaa.

Nimim. Vankat hartiat

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.


ÄLÄ JÄÄ YKSIN.

Hätätilanteessa soita 112!

Suomen Mielenterveysseuran valtakunnallinen kriisipuhelin p. 010 195 202. päivystää vuoden jokainen päivä ja yö numerossa arkisin klo 09.00–07.00, viikonloppuisin ja juhlapyhinä klo 15.00–07.00.

Apua sinulle, jonka läheinen miettii itsemurhaa tai joka mietit itsemurhaa, tarjoaa Suomen Mielenterveysseuran Itsemurhien ehkäisykeskus. Kaikki yhteystiedot löydät täältä.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

10 vastausta artikkeliin “Mieheni uhkailee itsemurhalla”

  • Jen sanoo:

    Tämä kirjoitus kosketti läheltä, sillä erotuksella että minä olen yksi lapsista. Jos on sopivaa antaa ääni vaihtoehdolle: ”Valitse itsesi ja lapset”. Meillä siellä syvissä vesissä ui äiti ja isä koitti parhaansa mukaan kannatella. (Ja kyllä se näkyi ja kyllä ne asiat muistaa ja näkee varsinkin näin aikuisena jälkikäteen.)

    Ikävä kyllä näissä asioissa toista ei voi väkisin pelastaa. Auttaa ja tukea kuuluu – mutta siinä vaiheessa kun toisen elämän ’rankkuudesta’ tulee ikäänkuin voiman/hallinnan väline kumppaniin/perheeseen ja suhteeseen, mielestäni jokaisella oikeus valita itsensä ja oma hyvinvointinsa ensin.

    Jokainen ihminen on arvokas sellaisenaan kumppanina, eikä vain pelastusrenkaana. Myös parisuhteen molemmat osapuolet ansaitsevat tukea ja turvaa. Suuret ja vahvatkin hartiat väsyvät aikanaan.

    Parisuhde ei ole mikään terapiasuhde – ammattiauttajat ovat sitä varten.

  • Eleada sanoo:

    Oli 12 vuotta suhteessa entisen mieheni kanssa. Hän kärsi masennuksesta ja hän saattoi kadota viikonlopuiksi eikä vastannut puheluihin tai viesteihin. Tämä alkoi kun esikoinen syntyi. Halusin uskoa parempaan huomiseen. Hän oli hyvä isä ja puoliso silloin kun jaksoi olla läsnä. Elämä vei eteenpäin, mentiin naimisiin, rakennettiin talo ja saatiin 2 lasta lisää. Kokoajan uskoin parempaan huomiseen, kunnes tajusin, että yhteisistä vuosistamme suurin osa on ollut tätä miehen oireilua. Huomasin, että olin väsynyt siihen. Olin väsynyt pyytämään häntä hakemaan apua. Hän ei edes halunnut apua! Hän hoki, ettei ole hullu eikä siksi mene lääkäriin. Hänen mielestään vain hullut kärsivät mielenterveysongelmista. Puhuin neuvolassa, puhuin hänen sukulaisilleen. Olin neuvoton, mitä tehdä. En voinut väkisin viedä häntä hoitoon. En enää jaksanut. Hoidin yksin lapset ja kodin. Saatoin vittuilla miehelle hänen katoamisistaan, juomisesta, masennuksesta. Mies alkoikin siksi syyttämään minua masennuksestaan. Lopulta hän löysi itselleen uuden naisen, jota tapaili ensin selkäni takana joitain kuukausia. Ero tuntui pahalta, todella pahalta. Nyt kun katson meidän elämää taaksepäin, ero olisi pitänyt ottaa jo esikoisen ollessa vauva. Mutta se hiton usko siihen parempaan huomiseen oli niin vahva. Nyt kun olen selvinnyt eron aiheuttamista tunnekuohuista, tajuan etten edes ole rakastanut miestäni enää vuosiin. Minulla on 3 ihanaa lasta, elämä yksin heidän kanssaan on ihan hiton rankkaa, mutta se valtava rakkaus heitä kohtaan on jotain todella hienoa. Uskon edelleen parempaan huomiseen, erona vain se, että siihen ei enää tarvita toisen ihmisen muuttumista. Meidän parempi huominen on minun käsissäni. Me ei voida päättää mitä elämä meille antaa, mutta me voidaan päättää kuinka me sitä eletään ja kuinka vastoinkäymiset otetaan vastaan.

    Jutusta ei käy ilmi, että onko mies hakenut apua ongelmiinsa. Onko hän saanut niihin apua? Jos oma mieheni olisi hakenut apua, olisin seissyt hänen rinnallaan. Hän ei kuitenkaan hakenut. Se oli hänen oma valintansa. Entä jos hän olisi sairastanut syöpää? Olisin seissyt hänen rinnallaan. Jos hän olisi sairastanut syöpää, olisiko hän jättänyt hakeutumatta hoitoihin? Tuskin.

  • Bibolaarikon omainen sanoo:

    Soita 112. Itsemurhaa ajoittain hautovalla on todennäköisesti kaksisuuntainen mielialahäiriö, johon kyllä on olemassa lääkitys. Se vain pitää aloittaa psykiatrisen osaston kautta.

  • Hep sanoo:

    Älä jää odottamaan, hanki miehelle apua. Jos hän uhkailee itsemurhalla, hän tarvitsee apua. Jos hänellä on tuollaisia vaihtelevia kausia, hän tarvitsee apua. Sinun ei kuulu olla hänen hoitajansa. Kuulostaa kaksisuuntaiselta mielialahäiriöltä, lasteni isällä oli aikalailla sama homma.

    Erota on pakko siinä kohtaa kun elämä kotona ei ole rauhallista ja turvallista, ja mies vie koko talouden perikatoon.

  • Mä vaan sanoo:

    Jokseenkin ymmärrän sinua, kun oma mieheni kamppailee masennuksen kanssa. Mutta haluan kertoa, että mieheni isä uhkaili itsemurhalla mieheni ollessa lapsi ja tämän vuoksi koko heidän isäpoika-suhde on rakentunut ihan kieroon ja nykyään mieheni käy kerta viikkoon psykoterapiassa purkamassa lapsuuteen liittyviä traumojaan. Joten toivon todella, että hankit miehellesi apua ja hän on tarpeeksi viisas ottamaan sitä vastaan, koska eniten tämä tulee satuttamaan lapsianne. He eivät ole tyhmiä ja ymmärtävät valkoiset valheet ja yöaikaan aikuisten keskustelut eivät välttämättä jää aina vain aikuisten korville. Oletko valmis lastesi aikuistuttua ottamaan vastuun, kun he alkavat oireilemaan tai näin he oppivat että on ok aina vaan karata ikävistä tilanteista omille reissuilleen viikoiksi, kun siltä tuntuu? Voimia!

  • Äidin orja sanoo:

    En ole psykiatri, mutta kuulostaa nuo hyvät ja huonot kaudet siltä, että miehesi tarvisi apua. Ehkä kannattaisi hyvänä kautena keskustella asiasta? Ainakin kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä on noi hyvät ja huonot kaudet, jos lääkitys olisi käytössö koko ajan, niin ei tulisi huonoa kautta.

    Ja miksi minua kiinnosti vastata. Koska olen koko elämäni kuunnellut oman äitini itsemurha ajatuksia. Milloin hän ollu hyppäämässä sillalta, milloin kävelemässä junan alle. Itse tulen olemaan aina rikkinäinen, eikä siihen auta kohdata omaa äitiä joka on vuoroin elämänhaluinen ja vuoroin taas tappamassa itseään. Sanotaan että ne jotka asiasta puhuu, ei toteuta ja ne joista ei ikinä uskoisi, löytyy elottomana. Ootko ajatellut että miehesi käyttää sinua hyväkseen tällä tavoin? Kun hän lyö itsemurha kortin pöytään, sinä otat vastuun teoista. Pitäisikö itsekin kokeilla, saisko sillä miehen osallistumaan arkeen ja hoitamaan talouden välillä. Anteeksi raaka mielipide, mutta seuraavalla kerralla, ota sarvista kiinni ja kävelytä miehesi kädestä pitäen ammattilaisen kanssa keskustelemaan.

  • Leski45 sanoo:

    Jos läheisen ystäväsi mies pahoinpitelisi häntä nyrkein ”huonoina kausina”, neuvoisitko häntä jatkamaan suhdetta, koska onhan teillä niitä hyviäkin kausia?

    Sinun miehesi tekee sinulle henkistä väkivaltaa. Lyö sinua sanallisilla nyrkeillä, todella kovaa. Hän tarvitsee apua ammattilaisilta. Sinä et ole hänen terapeuttinsa tai lääkärinsä, vaan puoliso. Tasavertainen puoliso.

    Oma puolisoni teki samaa. Ja kuoli sitten tapaturmaisesti 35-vuotiaana, ei oman käden kautta. Jollakin tavalla – jota on hirveintä sanoa ääneen – se oli myös helpotus. Mutta syyllisyys kulkee sydämessä tiukasti, vaikka se on vain hänen sanojensa tuotosta. En tappanut häntä, en ollut edes samassa kaupungissa. Ja silti kannan syyllisyyttä uhkailujensa takia. Niin voimakkaasti ne vaikuttivat.

    Lapset kuulevat ja ymmärtävät enemmän kuin me aikuiset tajuammekaan. Uhkailetko itse lapsiasi itsesi tappamisella? Oletan, että et. Miksi et? Koska lapsille ei vaan tehdä niin. Ei myöskään aikuisille, mutta ymmärrämme helposti vain lasten osuuden asiassa. Sen osuuden, minkä luulemme piilottavamme lapsilta ja minkä he kuitenkin aistivat. Pelon.

    Kenenkään ei pidä pelätä omassa kodissaan, ei lasten, ei aikuisten.

    Ohjaa miehesi avun piiriin ja lähde!

  • Lapset ensin sanoo:

    Oletko ajatellut millaista elämää pakotat lapsesi elämään?

    Miehesi on aikuinen.Vaikka tunnetkin velvollisuudeksesi huolehtia hänestä ja ”pitää hänet hengissä” on hän kuitenkin aikuinen ja vastuussa itsestään.
    Lapsesi tarvitsevat sinua ja turvallisen ympäristön elää ja kasvaa, ilman isää joka uhkailee jatkuvasti itsemurhalla.
    Tunnen yli 60 vuotiaan miehen joka kantaa mukanaan edelleen lapsuuden aikaisia traumoja isänsä itsemurhauhkailuista. Onko se sellainen elämä jonka haluat lapsillesi antaa?

  • Päivätär sanoo:

    Niin hullulta kuin se kuulostaakin, niin joskus ihminen tarvitsee sen, että joutuukin ottamaan vastuun itsestään ja omista ajatuksistaan. Itsemurhalla uhkailu on myös eräänlainen henkisen väkivallan keino. Pitää kumppani siinä löysän hirren päässä.

    En tarkoita, että masentunut tulisi jättää yksin mutta puolison ei tarvitse ottaa vastuuta toisen hengestä. Joskus irtipäästäminen voi olla pelastus.

    Kaikkea hyvää perheellesi <3

  • Tunnen suurta empatiaa, mutta se ei riitä sanoo:

    Kirjoittajalla on leveät hartiat ja kestokykyä, mutta onko elämä tarkoitettu tuolla tavoin kestettäväksi? Tämä on kysymys, mutta varmaa on se, että kirjoituksessa kuvattu, itsemurhasta puhuva tarvitsee myös ulkopuolista, ammatillista apua.