Tämä on se tavallinen tarina: ihastuminen kaverin sisarukseen ja siitä muodostunut suhde. Ja sitten toisaalta kyseessä ei ole ihan tavallinen tarina: Lähipiiri epäilee suhteen kestävyyttä ja rakkaan vanhemmat vetävät kunnon raivarit koska eivät hyväksy suhdetta. Mutta haasteista on selvitty, ja yhteistä elämää ja perhettä rakennettu ja lopulta lähipiirikin hyväksyi suhteen.

Ystävänsä siskosta rakkauden löytänyt nainen kertoo:

”Elettiin vuotta 2009 ja alkusyksyä, kun salaa aloin ihastumaan parhaan ystäväni isosiskoon. Tunne oli outo, koska olinhan vielä vasta 16-vuotias ja tuo ihastus minua 10 vuotta vanhempi.

Vähitellen aloin samaan vastakaikua toiselta osapuolelta, kun päivittäin häntä pyysin pitämään minulle seuraa siksi aikaa, kun odotin bussia. Se oli marraskuu 2009 kun se tapahtui: ensimmäinen suudelma. Ja vielä naisen kanssa, sukat pyöri jalassa ja tässä kohtaa tajusin, että olin jo rakastunut.

Koitti uudenvuodenaatto ja päätettiin aloittaa seurustelu ja tämä tietäisi kaapista ulos tulemista! Oma äitini sai tietää asiasta luettuaan salaa päiväkirjaani, jonka jälkeen jouduimme keskusteluun/tenttaukseen. Suhteemme kestävyyttä epäiltiin. Me emme luovuttaneet.

Tyttöystäväni vanhemmat ottivat asian erittäin negatiivisesti vastaan, tavarani lensivät ikkunasta ulos (tyttöystäväni asui siis vielä vanhemmillaan). Mutta kun aikaa kun kului, meidät alettiin ottamaan vakavasti.

Vuonna 2013 ostimme yhteisen asunnon. 2015 vuoden lopussa aloimme haaveilla perheestä. Tulinkin raskaaksi melko pian hedelmöityshoitojen avulla, mutta se raskaus keskeyty päivä ennen jouluaattoa 2016. Se oli henkisesti meidän suhteen kamalin päivä.

Toukokuussa 2017 menimme naimisiin ja tässä samassa hulinassa jatkettiin hoitoja. Heti kesäkuussa 2017 tein jälleen positiivisen raskaustestin ja helmikuussa 2018 meille syntyi kauan odotettu lapsi.

Ostimme nyt kesällä 2018 omakotitalon, jotta meidän perheellä ja etenkin lapsella on tilaa kasvaa.”

Nimim. 9 vuotta yhdessä

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus alla olevalla lomakkeella. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.