Ennen yksityiskohtaisia meikkivinkkejä jakoivat naistenlehdet. Nyt puuterihuiskun oikeoppisessa heiluttelussa neuvovat YouTuben kauneusvloggaajat.

Meikkiohjevideoita löytyy lähes joka lähtöön, mutta ei silti aivan joka tarpeeseen.

Nyt apua saa kyllä arkimeikkiin, juhlameikkiin, erilaisiin naamiais- ja cosplayasuihin, aknen peittämiseen, nuoremmalta/ vanhemmalta näyttämiseen ja jopa häämeikiksi.

Mutta silti tarvitsisimme käytännön meikkiohjeita arjen enemmän tai vähemmän tukaliin tilanteisiin.

Voisiko joku tehdä esim. seuraavat videot:

”Joudun kuuntelemaan appiukon juttuja ainakin kolme, ehkä jopa viisi tuntia/ päivää” -meikki

Tässä meikissä olisi tärkeää olla peittävä pohja, jotta mahdollinen raivon ja turhautumisen puna poskilla peittyy, kun joutuu kuuntelemaan hymy huulilla appiukon mielipiteitä kasvisruoasta ja maahanmuuttajista. Silmissä korostettaisiin avointa ja kiinnostunutta ilmeittä, kun appiukko kertoo siitä, miten hän rakentaa autotalliin puttausrataa.

Samasta meikistä tarvitaan toki myös ”olen tyyni enkeli ja muutenkin huippuminiä” -versio anopin kanssa hengailuun, sekä ”tapaan appivanhemmat tänään ensimmäistä kertaa” -versio.

”Todellakin tarvitsen tämän työpaikan, olen pätevä ja harmiton” -meikki

Näin meikkaat työhaastatteluun -videoita on pilvin pimein. Mutta tehoavatko ne oikeasti? Antavatko ne sopivasti vaikutelmaa siitä, että olen innokas mutta en epätoivoinen, olen pätevä mutta en päsmäri, olen kiva mutta en tunkeileva, olen joustava mutta en kynnysmatto yms.? Voisko joku panostaa tähän niin, että selviää minne se korostustuote pitää laittaa, jotta näyttää professionaalilta?

”Neuvolareissu” -meikki

Näitäkin meikkejä kannattaisi olla muutama erilainen. Esimerkiksi ”Meillä menee oikeasti tosi hyvin” -meikki, joka saa neuvolanhoitajan uskomaan, että oikeasti menee hyvin ja olemme onnellisia ja nukummekin joskus. Miksi se epäilee kun kerrankin kaikki on hyvin?!

Lisäksi tarvitaan ”En tosiaankaan jaksa enää hetkeäkään, auta mutta älä tee lasua pliis, koska en jaksa lisäkuormaa” -meikki, vai onko tässä tilanteessa parempi olla ilman meikkiä?

”Pliis kysy paperit edes tämän kerran enää” -meikki

Tätä tarvitaan niihin tilanteisiin, kun tuntee olevansa harmaa, raihnas ja ikäloppu. Josko se kassahenkilö edes tämän kerran ikinä mun elämässä enää kysyisi paperit kun ostan saunasiiderin, niin kummasti helpottaisi.

”Tädillä lipsahti bailaamisen puolelle perjantaina ja tiistaina on edelleen krapulainen olo, apua” -meikki

Vanhuus tuo mukanaan myös sen, että krapula vaivaa yhtä monta päivää kuin tuli juotua annoksia. Yhdestä bilereissusta toipuminen vie helposti viikonkin, mutta eihän sen halua naamasta näkyvän. Tässä meikissä tarvitaan turvotuksen laskua, silmäpussien peittämistä, ihon raikastamista ja katseen terävöittämistä. Ihmettä siis toisin sanoen…

”Olen yksinäinen ja toivoisin että voitaisiin olla kavereita” -meikki

Vanhemmaksi tuleminen muuttaa kaveripiiriä usein, ja monista tulee yksinäisiä. Sama tapahtuu usein surujen seurauksena ja esimerkiksi avioeron yhteydessä. Tämä meikki loisi kasvoille jälleen ei-epätoivoisen mutta helposti lähestyttävän vaikutelman. Kai niillä meikeillä pystyy tekemään ystävällisen näköisen naaman, pystyyhän?

”Joojoo käyn lenkillä kolme kertaa viikossa ja joogaan joka päivä” -meikki

Jokainen haluaa näyttää terveeltä ja freesiltä, mutta mitäs kun olet maannut monta päivää putkeen sohvalla, ja ainoa syömäsi kasvis on ollut hampurilaisen välistä löytynyt suolakurkkuviipale. Vai heititkö senkin pois? Tässä meikissä luotaisiin kasvoille ulkoilmaihmisen reipasta hehkua ja tasapainoista säteilyä. Miten, se jää toistaiseksi mysteeriksi, mutta kuulemma oikea meikki tekee ihmeitä.

”Äiti ei toisaankaan ole raivon partaalla” -meikki

Kolme tuntia päivässä meditoineen ihmisen tyyneys kasvoille vain 25 tuotteella. Tulisi tarpeeseen!

”Vanhempainillassa” -meikki

Vanhenpainiltameikki saisi yhdistää kiinnostuneen, kirkkaan katseen, terveen ja kunnollisen ihmisen ihon, sekä hyvän punastuksen peiton, koska esittelykierroksen aikana kuitenkin sanoo olevansa Jesper-Jeminan isä, vaikka selvästikin on äiti. Auts.

”Jättäkää kaikki mut rauhaan” -meikki

Aina ei jaksa kuunnella kenenkään juttuja tai olla lähestyttävissä ja avulias. Voisiko ihmisten hienovaraiseen torjuntaan saada jonkun meikkiohjeen, vai kannattaako suosiolla ottaa meikkiohjeet joiltain hevibändeiltä?

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä. HUOM! Juttujen kommentit lähetät alempaa kohdasta KOMMENTOI.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.