Lasta purraan päiväkodissa

Huono Äiti sai avautumisen: ”Nyt riitti. Olen aivan raivoissani. Taas, siis aivan taas, lapseni on purtu. Poskessa punottaa tuore jälki, aivan kuin joku olisi pureskellut häntä leluun. Tämä ei ole ensimmäinen, eikä toinen, eikä kolmaskaan kerta. Mustelmia ja puremajälkiä on jo joka puolella, ja minun, äitinä, pitää katsella tätä joka aamu.

Menin päiväkotiin, yritin pysyä rauhallisena, mutta sisälläni kiehui. Kerroin heille lapseni tilanteesta ja kysyin, voisiko tälle tehdä jotain. Johtaja nyökkäili ymmärtäväisesti, mutta se teeskennelty ystävällisyys ärsytti minua.

Esitin heille jäljen ja kerroin, että tämä on jo ties kuinka mones kerta. Suurin turhautumiseni johtui siitä, ettei kukaan kerro kuka tämä purija on. Miten ihmeessä voimme saada aikaan keskustelun tai ratkaisun, jos en tiedä kenen vanhempiin pitäisi olla yhteydessä? Ääneni alkoi jo nousta.

Sitten alkoi se vanha virsi ”yksityisyydensuojasta” ja ”emme voi paljastaa tietoja”. Voi sentään, mikä yksityisyydensuoja?! Lapseni on ihan riekaleina siellä, ja he jauhavat periaatteista! He väittivät selvittävänsä asiaa ja puhuvansa asianomaisten vanhempien kanssa. En usko heitä.

Mittani täyttyi. Kysyin, mitä he oikeasti aikovat selvittää. Lapseni on kuin purulelu siellä! Miten he muka puhuvat asiasta, jos minä en saa tietää kenen kanssa pitäisi puhua? Tämä ei voi mennä näin! Pitäisikö minun vain odottaa, että lapseltani puuttuu kohta pala korvasta? Melkein huusin jo.

He vastasivat, että minun pitäisi rauhoittua, sillä puremiskäytös on yleistä pienten lasten keskuudessa ja se yleensä menee ohi. Miten ihmeessä se voi mennä ohi?! Keneltä? Siltä purijalta ehkä, mutta ei lapseltani, joka on täynnä mustelmia ja puremia! Minä haluan tietää kuka se on! Miten he voivat olla niin kädettömiä ja väittää, että tämä on hyväksyttävää?

He toistivat, että heillä on vastuu kaikkien lasten hyvinvoinnista, eivätkä he voi luovuttaa tietoja. He vakuuttivat hoitavansa asian. Nousin ylös. Jos he aikovat hoitaa asian, niin teen sen myös minä, omalla tavallani. Jos minä en saa tietää kuka tämä purija on, tulen selvittämään sen itse. Ja jos puremajälkiä on vielä, tämä asia ei todellakaan jää tähän. En aio katsoa sivusta, kun lastani purraan ja he vain hymyilevät ja puhuvat jostain turhasta yksityisyydensuojasta!

Lähdin sieltä toimistosta ulos, ja voi sentään, että olo oli paha. Mutta samalla tunsin valtavaa raivoa. Yksi asia on varma: se pureminen loppuu. Tavalla tai toisella.”

Nimim. Nyt riittää

— Huono Äiti

Artikkelissa on 22 kommenttia, jätä oma kommenttisi.