”Kuule Selma-Annikki kun sä et uskokaan mitä mä olisin valmis antamaan siitä, että mun lapsi osais olla hyppimättä ja huutamatta. Kuule AnnaSipuliina, jos mä osaisin mä estäisin mun lasta karjumasta.

Meillä kaikki aamut alkaa sillä, että mä herään kovaääniseen ”äiti” Huutoon. Mun lapsella on tosi kova ääni, koska sen aistit ei pelaa niin kuin meidän muiden. Se ei tajua, että se huutaa koska sen mielestä se puhuu yhtä kovaa kuin muut, koska se kuulee äänet kovempaa kun me muut. Sitä myös häiritsee esimerkiksi pakastimen hurina, mihin me muut ei edes reagoida, koska se ääni on niin pieni.

Se hyppii ja juoksee kävelemisen sijaan, koska sen aistit käskee tehdä niin. Sen kehon mielestä kävely on vaikeaa ja tuntuu paremmalle mennä kovaa tai ylös alas. Hän ei oo tarkotuksella häiriöksi. Joka kerta, kun hän tulee kauppaan mukaan, koko matkan hän skarppaa ja haluaa jutella mun kanssa siitä miten siellä kaupassa olis hyvä käyttäytyä. Hän yrittää.

Tiedätsä AnnaSipuliina internetistä, että mun lapsi ei tosiaan pysty. Koska siellä kaupassa on ärsykkeitä mihin me muut ei kiinnitetä huomiota. Siellä on ääniä, hajuja ja liikettä, jotka häiritsee mun pojan olemista. Koita Sirpa internetistä kuvitella miltä siitä lapsesta tuntuu, kun se niin kovasti yritti, mut taaskaan ei mennyt ihan nappiin. Koita myös ajatella miltä musta tuntuu äitinä kun mun päiväkoti-ikäinen kertoo itkien illalla että on surullinen kun on sillä tavalla rikkinäinen ettei pysty olla kuulematta niitä pieniä ääniä, mitkä esimerkiksi koirat kuulee mutta ihmisten ei pitäis.

Kuva Kat J. Ylin kuva Priscilla Du Preez.

Kun sä kirjoitat nettiin että sua vituttaa kun me äidit ja isät ei opeteta meidän lapselle käytöstapoja, kun se kiljuu ja huutaa ja koittaa juosta esimerkiksi kaupassa karkuun. Niin tiiäkkö me yritetään. Ja kaikista eniten yrittää se meidän pieni lapsi.

Arvaa mitä? Kun me pilattiin se sun bussimatka sillä että mun poika kiljui, niin hän kiljui siksi että oma ääni peittäisi ärsyttävän äänen joka kuuluu siitä bussista, koska se bussin ääni tuntuu pahalta hampaissa.

Hei BirgitSarianne internetistä, kun sä kerroit että sun naapurista kuuluu hyppimisen ja juoksemisen ja kiljumisen ääniä 7-21 välillä ja se on ärsyttävää, niin haluutko yrittää kuvitella miltä se meteli kuulostaa meidän kodissa, meille jotka ollaan siellä asunnossa. Arvaa miten kiva meistä olis, jos joskus olis hiljaista. Me yritetään kyllä tosi paljon selittää, että naapuriin kuuluu se tosi kovaa jos sä hypit. Ja niinkuin mä jo kerroin niin meidän lapsi kokee fyysistä tarvetta hyppiä ja juosta kävelyn sijaan. Miltähän se mahtaa tuntua siitä lapsesta, että myös siellä kotona täytyy tehdä parhaansa ollakseen hiljaa,mihin ne aistit ei anna mahdollisuutta. Ei siis riitä, että surettaa kun kaupassa ja bussissa ja päiväkodissa ei mennyt ihan niinkuin piti.

Kuva Kelly Sikkema.

Kun sä kirjotat, että aikuiset ei osaa asettaa rajoja, ja ettei me välitetä lapsista, niin olispa kiva näyttää sulle joskus mun tuska. Sun varmaan tarvis nähdä kun mä itken illalla, koska koen että oon epäonnistunut äiti. Sun olis ehkä hyvä olla paikalla kun se mun poika käpertyy mun syliin ja itkee koska on pahoillaan siitä että huusi kaupassa. Ja selittää miksi kolisuttaa sitä patteria vaikka kieltäisin miten. Me tehdään oikeesti kaikkemme. Anteeksi.”

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 8 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

8 vastausta artikkeliin “”Kuule AnnaSipuliina, jos mä osaisin, mä estäisin mun lasta karjumasta.””

  • Erilaisuus ei pidemmänpäälle oikeuta huonoa käytöstä sanoo:

    Itse näin autisminkirjolla olevana muistelen tässä omaa lapsuttaani ja en voi kuin todeta, että naapureilla kävi säkä, että asuttiin korvessa omakotitalossa eikä jossain, missä naapureille olisi oikeasti tullut meluhaittaa, kun aistit kuormittuivat liikaa. Kyseessä on tosiaan asia, jota ihmisen on usein hankala itse kontrolloida, mutta meillä ”erityispiirteisillä” ihmisilläkin on omat vastuumme, ja lapsen ollessa vielä pieni, nämä vastuut ovat lähinnä vanhempien. On ymmärrettävää, että jatkuvat torut surettavat niin lasta kuin vanhempiakin, mutta on myös ymmärrettävää, jos naapurit suuttuvat melusta, jota joutuvat omissa kodeissaan jatkuvasti kuuntelemaan. Ei tähän oikeastaan voi muuta sanoa, kuin että tehkää parhaanne kasvattaaksenne erityislapsestanne ns. yhteiskuntakelpoinen ihminen. Ei se aina helppoa ole, mutta kyllä aika ääritapauksistakin usein saa kasvatettua jos nyt ei normaaleja niin kuitenkin ympäristölle haitattomia yksilöitä. Tässä yksi sellainen.

    • Jokainen kykyjensä mukaan sanoo:

      Oletko oikeasti sitä mieltä että ihmisistä pitää ensisijaisesti kasvattaa ympäristölle haitattomia yksilöitä? Että painopisteen ei tulisi olla kasvatuksessa siinä, että jokainen joutuu joustamaan ja yhdessäeloon ja yhteisössä eloon kuuluu joustaminen toisten erilaisuuden takia. Mites monivammaiset ja sokeat? Miten niistä tehdään ympäristölle haitattomia? Aistiyliherkillä ja heidän vanhemmillaan on vastuu tehdä se mitä voivat toisten huomioimiseksi samoin kuin kaikilla ihmisillä. Joidenkin lähtökohdat vain ovat paremmat kuin toisten. Jos kuuluu niihin, joilla ei ole erityishaasteita, kuuluu luonnollisesti suurempi vastuu joustamisessa, koska edellytykset ovat paremmat. Kun jokainen osallistuu kykyjensä mukaan, niin saatamme jopa saavuttaakin jotain yhteisönä. Jos ei ole itse osallistunut, ei ole musta kovin järkevää arvostella niitä vanhempia, jotka tekevät asian kanssa todella paljon töitä joka päivä. Mieluummin voisi sanoa, että kiitos kun jaksat tänäänkin yrittää, meidän kaikkien vuoksi.

  • Hmmm? sanoo:

    Olinko ainoa, jonka mielestä tämä saattoi olla sarkasmia? Ehkä ihan kaikki huono käytös ei ole erityisherkkyyttä?

  • Erityisen herkän äiti sanoo:

    Ihan kuin meiän aistiyliherkästä nepsylapsesta olisit kirjoittanut. Niin samaistun.

  • Joo joo sanoo:

    No joo. Mutta tämä sinun sirpapetterisi ei ole maaplaneetan ainoa asukas.
    Joku on ehkä eron keskellä, toinen saanut huonoja uutisia lääkäriltä, kolmannella takana rankka työpäivä. Silloin ei vaan aina jaksa kuunnella pikku kalle-eskosesi huutoa. Kurja juttu, mutta sille ei mahda mitään. Ihan niinkuin viljamattipetterisikään ei mahda itsellelleen mitään.
    Jos meidän täytyy kestää teitä, teidän täytyy kestää meitä.

    Tai sitten haet apua kostimaijasanterille ja lopetat ton liiallisen ymmärtämisen ja uhriutumisen.

  • Tanja sanoo:

    Poikasi onkin jo varmaan toimintaterapiassa, ja voit sieltä kysellä myös mahdollisuutta kokeilla eri apuvälineitä arjen avuksi. Olette varmaankin myös vammaispalvelun piirissä, auttaisiko jos pyytäisitte mieskaverin pojalle, joka tulisi kerran viikossa, ja veisi pojan touhuamaan vaikka ulos, saisitte hetken hengähtää. Minun tyttärellä on ADD, ja kun hän suri sitä, minä lohdutin, että kaikilla ihmisillä on jotain, ja jos ei ole vielä nuorena, niin kyllä ikä tuo vaivoja mukanaan, mutta onneksi ADD:n takia ei tarvitse olla pitkiä aikoja sairaaalassa. Internet on pullollaan joka paikan asiantuntijoita, oman elämän pikku Trumppeja. Itseäsi saat sinäkin säästää ja olla lukematta kaikenmaailman kotidosenttien mielipiteitä, hyvää alkanutta vuotta teidän perheelle ❤️

  • Nimetön sanoo:

    Niin on turut&torit täynnä tuomioitaan jakelevia kaiken tietäviä,osaavia niin vit..täydellisiä tarjaterhoja että ei mitään rajaa!onhan se nyt hirveetä kun on lapsia,ja siis myös näitä aivan ”tavallisia” kas niistäkin irtoo ääntä ynnä muuta ”saastetta” pilaamaan tarjaterhojen täydellisen besserwisser päivän,viikon jne jne. Mutta usko tai älä karma is a bitch,eli joku kaunis päivä se tarjaterhonkin kupla puhkee ja sit sä pääset paheksimaan ynnä muuta! Oota siis sitä hetkee. Ja elä,älä välitä niistä. Oikeesti. Voimia🔥💗

  • anonyymi sanoo:

    Hyvä kirjoitus ja tarpeellinen!
    Olin itse vilkkaitten poikien äiti. Siis sellaisten, jotka ehtivät joka paikkaan, ryntäsivät kaupoissa hyllyltä toiselle ja kun komensin, juoksivat entistä kiivaammin pakoon. Eivät olleet mitään aistiyliherkkiä, mutta vilkkaita lapsia. Sehän ärsytti monia. Mieluiten olisin mennyt kauppaan yksin, mutta valitettavasti ei ollut muuta mahdollisuutta. Sain paheksuvia katseita. Olinhan huono kasvattaja. No näistä vilkkaista, kasvattamattomista, tuli tosi fiksuja perheenisiä.
    Voimia sinulle!