Lapseni katkaisivat välit, ja minä jäin syylliseksi
Huono Äiti sai avautumisen aiheena aikuisten lasten etääntyminen ja se, miltä tuntuu kantaa yksin syyllisyyttä asioista, joihin ei voinut vaikuttaa.
”Olen kolmen aikuisen lapsen äiti.
Keskimmäinen lapseni katkaisi minuun välit reilu kolme vuotta sitten, totesi että olen masentava ja rasittava ihminen eikä halua pitää minuun enää mitään yhteyttä. Tämä tapahtui pahimpaan mahdolliseen aikaan: samoihin aikoihin minulla todettiin vakava masennus ja ahdistus. Myönnän kyllä, että seurani taatusti silloin masensi, en tiennyt itsekään mikä minulla on. Sydämeni särkyi tuhansiksi palasiksi, itken vieläkin, koska en saa häneen mitään yhteyttä. Äidiltäni kuulen välillä, kuinka olen syypää lapseni kaikkiin ongelmiin.
Vanhin lapseni syyttää minua kaikista ongelmistaan, ovat ne sitten uusia tai vanhoja. Nuorin ilmoitti samaan aikaan haluavansa olla tapaamatta minua määrittämättömän ajan. Hänen kanssaan sentään pystyimme viikon jälkeen keskustelemaan, miksi näin.
Olen lähtenyt kahdesta väkivaltaisesta parisuhteesta. Toisessa väkivaltaa kohdistui myös lapseeni töissä ollessani. Sain tietää tapahtuneesta vasta vuosia eroni jälkeen. Kunpa olisin tiennyt silloin, olisin lähtenyt aikaisemmin. Ymmärrän, että väkivalta jättää ikuiset arvet.
En edes tiedä, mitä manipulointi on. En ole koskaan vaatinut muita toimimaan tavallani. Olen kuunnellut lasteni murheita ja lohduttanut, auttanut taloudellisesti enemmän kuin olisin pystynyt. Mutta minun elämääni ei ilmeisesti saa koskaan tulla muutoksia. En saa sanoa, etten jaksa enää kuunnella syytöksiä. Mielestäni minullakin on oikeus sanoa, mitä kestän ja mitä en.
En voi ymmärtää, että nykyinen suhteeni ja onneni tekee minusta suurimman syntisen lasteni silmissä. Syntini ei ole alkoholi, lääkkeet, huumeet eikä edes sairauteni. Syntini on kahden aikuisen ihmisen lämmin ja välittävä suhde. Pitääkö minun siitäkin luopua, vain saadakseni lapseni onnelliseksi?
Kysyn itseltäni, mitä olen tehnyt väärin ansaitakseni nämä syytökset. Olenko rakastanut heitä liikaa, kun annoin heille aikani ja luovuin paljosta saadakseni heille kaiken tarpeellisen? Yritin olla hyvä ja oikeudenmukainen äiti. Isää en heille leikkinyt, enkä heidän isiään haukkunut tai tapaamisia estänyt. Silti tunnen olevani lasteni ongelmiin yksin syyllinen, tein miten tein tai jätin tekemättä.”
Nimim. Yksin syyllinen
Oletko itse kokenut aikuisen lapsen tai vanhemman etääntymisen? Mikä sinua lohdutti silloin, kun koit kantavasi syyllisyyttä yksin?
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 4 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Samoin minut on hylätty, liikaa oltu kuulema äidin kanssa. Voiko koskaan olla liikaa ja aikanaan se yleensä loppuu.
Oletko lastesi
kumppaneihin väleissä? Mitä jos yrittäisit heidän kauttaan rakentaa suhdetta lapsiisi.
Pyydä anteeksi lastesi lapsuutta. Älä selittele tai puolustele, kuuntele heitä ja hyväksy heidän kokemukset. Lapsesi saattavat kokea, etteivät he tule kuulluksi ja että vellot itsesäälissä. Uusi suhde ja onnesi siitä voi tuntua heistä siltä, että sinulle olisi tärkeintä selvitä itse, etkä nyt välittäisi lastesi kokemuksista kun olet itse onnellinen. Suosittelen myös terapiaa. Se auttaa varmasti myös lapsiasi, vaikka vain sinä kävisit siellä.
Exäni oli väkivaltainen myös lapsia kohtaan. Puhuin lasten kanssa siitä eron jälkeen ja puhumme edelleen, vuosien jälkeen. Välit ovat hyvät ja olemme tiiviisti tekemisissä. Kävin myös vuosien terapian, olin masentunut mutta kaikesta on selvitty.
Taustalla on selvästi rikkinäinen elämä ja lapsilla lapsuus. Varmasti paljon traumoja teillä kaikilla kannettavaksi. Itse narsistisessa ja etenkin henkisesti väkivaltaisessa suhteessa eläneenä ymmärrän, että ei ole helppoa ollut lähteä, eikä kaikkea ole varmasti osannut nähdä silloin eikä aina jälkeenpäinkään, entä jos syntipukki olet sinä siksi koska on helpompi etsiä syitä itsensä ulkopuolelta kuin nähdä omat virheet, olet turvallien vaihtoehto koska olet elänyt vaikeita vaiheita heidän kanssaan. Uuteen suhteeseen saattaa liittyä pelkoja, entä jos hajoat taas, entä jos uusi kumppani satuttaa sinua taas, entä jos juuri kun kiintyy eroatte ja hylätyksi tulemisen tunne tulee jälleen. Ei ole helppoa päästää omaan elämään uutta ihmistä, varsinkaan jos ei itse ole häntä valinnut. Hänellä on omat tavat, perinteet ja oma Perhe kulttuuri, te luotte yhteisen, ja lapsillasi on omansa ja uuden opettelu vie aikaa.
Mietinkin, että oletko valmis tapaamaan ja olemaan lastesi kanssa toisinaan ilman uutta onneasi? On tervettä pitää omat rajat, mutta rakastuneenakin on tervettä muistaa kunnioittaa lasten rajoja.