Äitienpäivä ei ole mikään merkityksetön juttu. On tietysti olemassa äitejä, jotka siitä eivät välitä sen kummemmin, mutta yleensä äiti toivoo edes pientä muistamista.

Joissain perheissä äitienpäivää juhlitaan suurella panostuksella, joissain pienemmällä, mutta usein äidille on tärkeintä se, että vähintään omat lapset muistavat asian jollakin tavoin.

Mitään palkkiotahan tai ylistämistä siinä ei haeta. Vaan sitä, että perhe, jonka eteen aika lailla yleensä arjessa raataa, saisi sanottua edes kiitos edes kerran vuodessa.

Jos sitä kiitosta, saati korttia, kukkia tai lahjaa ei kuulu, tulee paha mieli. Ihan syystä.

Muistamisen toivominen ei ole mitenkään ahnetta tai itsekästä, vaan ihan normaalia ja asiaankuuluvaa. Siksi tämäkin äiti tuli surulliseksi, kun hänen lapsensa eivät muistaneet häntä äitienpäivänä yhtään mitenkään:

”Viime vuoden äitienpäivänä teini-ikäiset lapseni eivät muistaneet minua mitenkään.

Olemme eronneet lasten isän kanssa, ja se oli ensimmäinen äitienpäivä eron jälkeen. Voi olla, että siinä oli lasten taholta kapinaakin mukana. Jotain eron oireilua.


Kuva Jamez Picard.

Mutta suurempi todennäköisyys on sillä, että äitienpäivän täysi laiminlyönti johtui siitä, että isä ei muistuttanut heitä valmistautumaan päivään millään tavoin.

Lapset vetelehtivät kotona ja valittivat asioista, kuten teinit nyt tekevät. He jättivät hirveää sotkua jälkeensä, ihan normaalia sekin. Äitienpäivälaulun sijaan kuuntelin mankumista ja kukkasten sijaan katselin romukasoja ja roskia.

Tuntui pahalta.

Erityisen pahalta tuntui se, miten huonoksi äidiksi itseni tunsin. Näinkö huonosti olen kasvattanut lapseni, että he eivät edes yhtä kaunista sanaa äitienpäivänä minulle sano? Tai keitä edes kahveja? Suuremmasta muistamisesta puhumattakaan…

Tänä vuonna aion olla poissa kotoa äitienpäivänä. En kestä toista samanlaista äitienpäivää uudelleen.”

Nimim. Pettynyt

Mitä mieltä sinä olet? Pitääkö äitiä muistaa äitienpäivänä vähintään tavan vuoksi, jos ei muuten? Vai onko sinun mielestäsi äitienpäivä turha juttu? Kerro kommenteissa!

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

18 vastausta artikkeliin “Lapseni ei muistanut minua äitienpäivänä – niinkö huono äiti olen?”

  • Sz sanoo:

    Onpa helpottavaa huomata etten ole ainoa juhlaton äiti! Oli kyllä taas niin ahdistava päivä. Kaksi teiniä eivät ole enää vuosiin muistaneet. Viimeisen kortin taisin saada ala-asteen ekoilla luokilla ja miestä ei kiinnosta, koska en hänen äitinsä ole. Jotenkin ymmärtäisin paremmin, jos olisi joku syy, mutta teen perheen eteen niin paljon työtä miehen vaativan työn takia. Hoidan kodin ja harrastukset yksin töitteni lisäksi. Mies pystyy kyllä muissa tilanteissa kertomaan kiitollisuutensa, mutta äitienpäivän hän ohittaa aina.

  • Joanna sanoo:

    Meillä jokunen vuosi sitten eivät lapset/teinit muistaneet mitenkään, turhaan lojuin sängyssä ja odotin perinteistä muistamista.
    Vedin herneen nenään ja syvälle ja avauduin päivän mittaan huolella lapsilleni.
    Sitten täytyi vain jaksaa vuosi odottaa oliko loukkaantumiseni mennyt perille.
    Tällä oli vaikutus ja perinne jatkuu kuten toivon. Saan aamulla lapset ja koirat sänkyyn aamupalan kera. Muut lisukkeet vaihtelevat, tänä vuonna tytöt olivat tehneet kakun, viime vuonna olivat keränneet kimpassa lahjaa.
    Muuten päivä jatkuu lähes normaaleissa merkeissä.
    Nyxä onnittelee viestillä, mutta lahjaa tai erityistä muistamista en häneltä odota.

  • Maarika sanoo:

    Joka äitienpäivä palaan muistikuvissa lapsuuteni äitienpäivään ja niihin riitoihin mitä silloin käytiin.
    Äiti odotti aina sitä isoa pottiruusua, joka oli kuin palkinto hyvästä äitiydestä.
    Koskaan hän ei sitä saanut, seuraava päivä itkettiin. Äidin kuoleman jälkeen olen yli puoli vuosisataa kiikuttanut ruusun hyvissä ennen äitienpäivää haudalle. Parempi myöhään kuin ei silloinkaan.

  • Aimbäd sanoo:

    Minun äitienpäivä tulee olemaan myös sellainen ettei sitä kukaan tule muistamaan mitenkään. Miestä ei kiinnosta enkähän mä hänen äiti olekaan. Ja tänään koko päivän jatkuneen ilkeilyn ja kiukuttelun jälkeen en edes halua häneltä mitään, keitän vain aamulla meille kahvit niinkuin aina jokaisena muunakin 364 päivänä vuodessa. Lapsista vain oma esikoinen saattaa muistaa, keskimmäinen ei halunnut tehdä minulle edes korttia päiväkodissa eivätkä hoitajat pakottaa häntä siihen. Kuopus on vasta vauva, ja sitten on vielä teini kenen biologinen äiti en edes ole, olen vain ainoa äiti kenet hän muistaa. Nämä kaksi viimeksi mainittua eivät ainakaan muista, vauva vaatii hoitoa eikä mua vauvanhoidosta vapauteta edes äitienpäivänä.

    Oon jo selittänyt itselleni ettei äitienpäivä merkitse mulle oikeastaan yhtään mitään ja oonhan mä äiti joka päivä ja piirretäänhän mulle harva se päivä jotain. Ja etten halua pakottaa lapsia muistamaan (koska oma äitini ilkeili äitienpäivänä ja sitä ennen niin kauan että sai kukkia, lahjoja ja kortin, enkä tule ikinä olemaan samanlainen äiti kuin oma äitini), yritän myös olla tavallisesti, ettei kukaan pääse sanomaan, että alan marttyyriksi, kun olen niinkuin kyseessä olisi tavallinen sunnuntai.

    Ehkä minä en vain tarvitse tai ansaitse äitienpäivää. Kumpa voisi nukkua huomisen yli ja deletoida siltä päivältä kavereiden onnelliset postaukset somesta.

  • Kissanhäntä sanoo:

    Kyllä äidin täytyy itse teinejä muistuttaa äitienpäivästä ja ehdottaa yhteistä tekemistä, isoäitien muistamiset jne. Varmasti teineistäkin tuntuu kurjalle viettää päivä noin, jää kaikille huonot muistot. En ymmärrä marttyyriasennetta ”että salaan merkkipäiväni enkä järjestä mitään mutta kiukuttelen kun kukaan ei muista”…

  • Mummi65 sanoo:

    Kaikenlaisia äitienpäiviä on mahtunut näihin vuosiin. Lapsuudessani äitienpäivää ei juhlittu kovin erikoisesti, sitten nuorena en edes muista miten muistin omaa äitiäni. Ei hän ainakaan moittinut eikä pahasti sanonut, etten olisi muistanut, joten kait muistin häntä. Ainakin kortilla jos en muuta. Tai hän ei pitänyt sitä niin tärkeänä jos muulloin piti yhteyttä.
    Itse olen sitä mieltä että jos ei muista äitiäään (tai ketä muuta ihmistä tahanasa) ja juttele hänen kanssaan muulloin kuin vain äitienpäivänä niin ei sekään ole mukavaa.
    Minulla on lapsia ja lapsenlapsia ja osa heistä muistaa osa ei. Yhtenä vuonna itkin kovastikin, kun lapset olivat muuttaneet pois kotoa, eikä kukaan tullut käymään. Jokaisella oli omat menonsa omien perheiden ja puolison perheiden kanssa. Olin eronnut ja yksin, hiljainen tyhjä koti ei kait kovin innostanut heitä tulemaan. Mutta seuraavana vuonna päätin etten itke, menin seurakunnan juhliin muiden äitien sekaan ja kas siihen se suru loppui. En enää anna mieltäni kenenkään pahoittaa, enkä ala surkeaksi, enkä vaadi ketään tulemaan jos ei jouda tai halua.
    On ollut sen jälkeen äitienpäiviä että joku lapsista on käynyt, joskus ei ole käynyt, tai en edes ole ollut kotonakaan äitienpäivänä, sellaistakin on ollut.

  • Just Me sanoo:

    Meillä ei ole traditioita ja vietetään aina fiiliksen mukaan.

    Lapset tekee tarhassa ja koulussa kortin / lahjan ja toivottaa hyvää äitienpäivää, se riittää mulle.

    Loppu riippuu ihan fiiliksestä: joskus käydään brunssille, joskus leivotaan tai mies on leiponut kakun, kerran mies on tainnut päästä ennen mua ylös ja teki aamiaista, joskin en ole varma oliko äitienpäivä.

    Olen itsekin vähän huono oman äidin muistamisessa. Toivotan kyllä hyvää äitienpäivää, mutta koska en itse ole materialahjojen perään niin en pane paljon arvoa hankkia väkisin niitä muillekaan.

  • Anis sanoo:

    Voi kuinka sydämestä kourasi, kun teini viime äitienpäivänä totesi, ettei näin paskalle mutsille viitsi edes kiitosta sanoa 😢 Olimme perheen kesken asuntovaunulla ja pyysin aamulla, että voisiko mies tai teini viedä kerrankin koiran aamupissalle, jos minä jatkaisin vielä unia. Mies ei korviaan loppauttanut vaan jossain vaiheessa päivää lykkäs lahjakortin pöydälle ja totesi että eiköhän lähdetä kotiin. Näin meillä, itsehän olen aikoinaan todennut, etten halua aamupalaa syödä sängyssä, joten ei sitten juhlita ollenkaan kotona. Oma äitini kokkaa päivällisen ja anopilla on iltakahvit.

  • Maikki sanoo:

    Meillä vietetään perhepäivää äitien ja isän päivänä ulkoillaan ja käydään tapahtumissa monesti äitien päivänä äidit pääsee ilmaseks ja isän päivänä isät ja tehdään muutenkin päivästä kiva tää toimii meillä ja lapsen ilonen hymy palkitsee minut en tarvii kukkia enkä kakkuja hymy ja hali tuntuu paremmalta

  • Perkeleäitipuoli sanoo:

    Minäkin olen pahoittanut mieleni. Olen eronnut ja uudessa suhteessa jo kahdeksatta vuotta, siis kahdeksas äitienpäiväpettymys edessä. Olemme uusperhe, kummallakin meistä kaksi lasta ja yksi yhteinen. Muistamisesta: Uudenpuoliso lapset eivät muista mitenkään, ei viestiä ei soittoa ei mitään. Välit puolison lapsiin kuitenkin ovat aina olleet hyvät ja olenkin heidän kanssaa tekemisissä kuin heidän oma isänsä, mutta äitienpäivänä täysi hiljaisuus. Puolison lapset asuvat äitinsä luona ja luonnollisesti ovatkin äitinsä luona äitienpäivän. Mutta sitten uusi puoliso ei ota mitenkään huomioon sitä, että minulla on lapsia edellisestä suhteesta. Äitienpäivää meillä ei vietetä mitenkään, juurikin nuo sotkut ja nurimiset ja pyykit sun muut. Lahjan kyllä saan, yleensä kalliin lahjan puolisoltani, MUTTA lahja on vain häneltä ja yhteiseltä lapseltamme. Kaksi omaa lastani jätetään kaiken hälinän ulkopuolelle. Nämä kaksi ovat muistaneet pienenä minua kahvilla sänkyyn ja aamiaisella. Ja tiiän heitäkin harmittavan ulkopuolisuus. Olen puhunut asiasta puolisoni kanssa, mutta ei , hän ei ymmärrä. Kallis lahjakin menettää merkityksensä, harmittaa aina kun näen kyseiset lahjat, yleensä korut. En edes halua lahjaa vaan perheen.

  • Kyllä ne siitä viisastuvat aikanaan sanoo:

    Itsekin eronneena ja osin jo aikuistuneiden teinien äitinä sanoisin, että tietyssä vaiheessa vanhemman kannattaa itsensä olla se voima, joka tuo perheen yhteen. Ei se niin haittaa, jos teini ei muista äitiä edes äitienpäiväkortilla, koska kyllä hän sitten taas isompana hoksaa ja muistaa. Äitinä voi asian ratkaista niin, että keittää vaikka kahvit ja kutsuu kaikki yhteiseen pöytään: ”Juodaanpa nyt yhdessä kahvit ja limut äitienpäivän kunniaksi.” Tai että: ”Saanko halata sua ihan äitienpäivän kunniaksi, kun olen niin iloinen ja onnellinen susta!” Joskus voi joku teini protestoida ja jäädä siitäkin yhteisestä kahvihetkestä pois, mutta lupaan sinulle, että kyllä ne vielä kasvavat ja viisastuvat. Meidän kannattaa itse yrittää opettaa heille muiden huomioimista ja juhlistamista. Erityisesti eroperheissä, sillä eihän meillä ole ketään muutakaan opettamassa ja muistuttamassa. Tsemppiä äitienpäivään!

  • em-täti sanoo:

    en pahemmin perusta äitienpäivästä: erityisesti siitä syystä, että perheessämme on paljon juhlia näin kevätaikaan. Viikottain on joku fiesta meneillään huhtikuun alusta kesäkuun alkuun: parhaina vuosina kakkua tursuaa korvista ja sukua on nähty ihan riittämiin tässä äitienpäivän tietämillä.

    Jotenkin myös tuntuu kummalliselta ajatus kalastella kiitoksia tai odottaa niitä yhtenä ainoana päivänä. Tai ainakaan kalastella niitä lasten isältä.
    Kun muksut olivat pieniä, kamalinta heidän mielestään olivat tilaisuudet joihin piti pukeutua siististi ja yrittää käyttäytyä: miksi olisimme kinanneet ensin kotona siististä pukeutumisesta ja sen jälkeen mököttäneet jossain ylihinnoitellussa äitienpäivä-buffassa ravintolassa?
    Ja minä en ole mieheni äiti, olen hänen puolisonsa. En odota kiitosta äitiydestä häneltä, kun me nyt kuitenkin yhdessä ja yhteisesti olemme tähän puuhaan ryhtyneet ja kaulaamme myöden yhteisessä vanhemmuudessa.
    Puoliso huomioikoon oman äitinsä. (hyvästä syystä, anoppi on hyvä tyyppi!)

    Lasteni isältä saan arvostusta ja kiitosta äitiydestäni myös muina päivinä. Erityisesti sellaisina päivinä, jolloin vanhemmuus tökkii ja todella-todella tarvitsen sitä.

    Lapsiltani (teinejä ja aikuisia) saan samoin arvostusta ja kiitosta vanhemmuudestani muina päivinä. Se tulee yllättävillä tavoilla ja aivan muissa muodoissa kuin kukkakimppuina.

    En halua sitoa äitiyttäni tai äitiyteni arvostusta yhden päivän mittariin, ravintolalounaaseen tai kukkakimppuun tai sänkyyn kannettuun kahviin.

    Siitä vähän loukkaannuin kyllä, kun oma äitini haluaa meidät koko perheen luokseen äitienpäivää viettämään. Perheen nuorilla (niillä jo melkein aikuisilla) on omaa ohjelmaa, ja sen heille suon omasta puolestani – ja nyt pitäisi kerääntyä kaikkien yhtä aikaa yhteen pöytään kahvittelemaan. Jotenkin vähän epäreilua että yksi superäiti (ihana sellainen) omii koko porukan ja koko juhlapäivän. Mielestäni sitten pitäisi ehtiä kahvittelemaan myös anoppilaan ja anopin äidin luokse ja jos nyt jossain lasteni pitäisi kahvitella, niin ensin minun kanssani 🙂

    Eikö omalle äidilleni riitä se, että minä – hänen lapsensa – tulee kahville kukkakimpun kanssa? Joisimme yhdessä kahvit ja ihmettelisimme naisten kesken äitiyden ihmeellistä ihanuutta ja sitä, miten mahtavaa on, kun lapset levittävät siipensä ja niillä on omaa elämää <3

  • Teinit on lapsia sanoo:

    Kyllä tuo eronnut iskäkin olisi voinut muistuttaa asiasta aivan hyvin. Se kuuluu vanhemmuuteen, että lapsia tuetaan heidän elämänsä tapahtumissa ja velvoitteissa… lapsellista niskojen nakkelua isältä, jos ei nyt voi puolella sanalla muistuttaa, kun ei se ole häneltä pois mitenkään.

  • Mama sanoo:

    Tämä ei välttämättä edes osuus tähän tekstiin eikä todellakaan ole tarkoitus loukata ketään ❤️

    Mietin tuota kun mainittiin että lapset vain löhösi ja sotkivat niin onko lapsia kasvatettu vähän liian löyhästi? Se ei todellakaan tee kenestäkään huonoa äitiä mutta sekin on hyvää vanhemmuutta että on tiukka, opettaa rajoja ja antaa lapselle vastuuta (kotityöt ym.) jolloin lapsi mm. oppii ottamaan muut huomioon eikä vaan se oma napa kiinnostele.

    Tuntuu vaan että nykyään tosi moni kasvattaa lastaan kuin kukkaa kämmenellä ja näin tekevät lapselleen karhunpalveluksen… mutta toivottavasti tämä on vain teini vuosien ohi menevä hetki ja myöhemmin häntäkin muistellaan äitien päivänä ❤️

  • Mie vain sanoo:

    Kolmeen vuoteen ei kukaan ole edes toivottanut hyvää äitienpäivää. Aamupalaa sänkyyn niinkuin meidän lapsuudessa vietiin, ei ole tullut kertaakaan. En varmasti ole ollut paras äiti, sairastelen ja siitä syystä harvoin olen parhaimmillani mutta parhaani olen tehnyt. Ruokaa on ollut pöydässä ja puhdasta laittaa päälle. En ole tästä katkera mutta kyllähän se vähän syö itsetuntoa. Omalle äidille vien kukat joka vuosi, ihan siitä syystä että ne tekevät äitini iloiseksi. Ei siihen paljon vaadita.

  • Paljon lasten kanssa keskusteleva äiti sanoo:

    Kannattaisi varmaan rauhallisesti jutella teinien kanssa syyllistämättä, ja kertoa miksi tuntui pahalta eli miten tuollainen ajattelemattomuus tulkitaan, ja neuvoa miten välttyä mielipahan tuottamiselta vastaisuudessa. Se laittaa teininkin miettimään itse eikä muistuttamista tarvita, asia kuin asia on helpompi muistaa kun se on itsestä löhtöisin eikä ulkopuolelta tuleva asia jonka joku muu hoitaa. Vähän eri asiasta mutta vastaavasti olen omieni kanssa toiminut ja hömmentävän hyvin toimii. Harva kuitenkaan oikeastu haluaa kenenkään mieltä pahoittaa. Aina varsinkaan teini ei näe niin pitkälle, että osaisi ajatella miten paljon tuollainenkin voi toiseen vaikuttaa ja miten pienillä teoilla on suuri merkitys.

    • Äiti83 sanoo:

      Niin samaa mieltä ja teinit ei välttämättä edes osaa ottaa semmosta vastuuta etenkään tuossa tilanteessa mikä olisi yhtäkkiä kuulunut vaikka isälle.. aikuisellekin se on haastava tajuta joskus että jos joku suvun vanhin kuolee niin kuka nuoremmista polvista ottaa sen tehtävän hoitaakseen joka kutsuu suvun koolle tai kuka pitää puheita.. murrosikäselle äitien päivän kukan ostaminen voi olla yllättävän vaikeaa etenkin jos kokee astuvansa sillä vaikka isänsä saappaisiin..