”Muistan jokaisen päivän monen vuoden ajalta, muistan sen ensimmäisen hetken, kun tajuan varovasti että ei-edes-yläasteikäinen lapseni käyttää huumeita.

Ajatus on musertava.

Koitan puhua, hakea apua mutta kaikki käskevät minun rauhoittua – onhan kyse vasta lapsesta. Ei hän voi käyttää.

Äidinvaisto huutaa minulle, mutta haluan sulkea silmäni ja uskoa kaiken olevan vain jotain muuta. Tuntuu etten voi hengittää, kun näen lapsen vajoavan aina vain alemmas ja alemmas.

Lopulta annan lapseni sijoitukseen, syyksi sanon etten jaksa. Itken ja lähetän lapseni pois. Se tunne kun lapsi viedään oli musertava. Syyllisyys. Huono äiti.

Saan lapsen hyvin pian takaisin. Jonkun aikaa menee hyvin kunnes huomaan aineiden tulleen taas kuvioihin. Tai sitten avasin silmäni… Lapsi sortuu vuosi vuodelta vain kovempiin aineisiin. Lukemattomia rikoksia.

Tunnen, että joka ikinen ihminen katsoo minua ”narkkarin äiti, mikset auta lastasi?”. Lakkaan liikkumasta. Huostaanotto. Lapseni viedään. Nyt lopullisesti kokonaan.

Päätös järkytti. Samoin alamäki lapsella. Lukemattomat karkureissut. Putkareissut.


Kuva Kristel Hayes, ylin kuva Jilbert Ebrahimi.

Olen lamaantunut. Kaikki on kuin hidastetusta elokuvasta. Teen kotona vain mikä on pakko, enkä aina sitäkään. Lopulta en voi kuin luovuttaa. Lapseni tekee hidasta itsemurhaa. Joka päivä säikähdän kun puhelin soi.

Olen vahva kun lapseni soittaa ja pyytää auttamaan. ”Minä en voi sitä tehdä, voin tukea ja hakea yhdessä apua, mutta minä en voi puolestasi tehdä sitä parantumista. Rakastan sinua.” Puheluiden jälkeen itken kaksi päivää.

Olen lakannut miettimästä olisinko voinut tehdä jotain toisin. Olen lakannut miettimistä, mitä voisin nyt tehdä toisin. Tiedän etten voi pelastaa lastani, mutta voin pelastaa itseni ja pystyn auttamaan muuta perhettäni, joita tämä kirottu sairaus on koskettanut.

Ja toivon että pystyn avoimuudellani estää edes yhden nuoren sortumista huumeisiin. Koska sieltä paluuta ei ole, ainakaan helposti.”

Nimim. Maria

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

2 vastausta artikkeliin “Lapseni alkoi käyttää huumeita jo ala-asteella, enkä pysty auttamaan häntä”

  • Raittiin alkoholistin puoliso sanoo:

    Kiitos kun jaoit! Suosittelisin jokaiselle päihteiden kanssa painivalle vanhemmalle/puolisolle Rehapin (tai minkä tahansa Minnesota-mallin hoitopaikan) ilmaista tietoiskua käytäväksi. Avaa silmät ja kertoo miksi joku käyttää eikä pysty lopettamaan ja myös sen miksi Minnesodan käyneet pysyvät pidempään/paremmin raittiina. Tietoiskussa oppii myös miten voi auttaa sekä käyttäjää, että itseään läheisenä. Kenenkään puolesta ei voi raitistua, mutta omaa elämäänsä ei ole lupa heittää roskiin toisen käyttämisem vuoksi. Muista, että sinullakin on oikeus hyvään elämään. Nähdään Al-Anonissa ❤️

  • Elsa sanoo:

    eli turha huostaanotto, kun se ei auttanut