Lapsen vatsatauti on aina ikävä uutinen vanhemmille, eikä lapsi itsekään siitä nauti. Vatsatauti on yleinen mutta harmillinen sairaus, joka tarttuu helposti muihin perheenjäseniin.

Lapsen vatsatauti menee yleensä ohi kotihoidolla, mutta eri infektiot voivat aiheuttaa erilaisia oireita ja niiden vakavuus vaihdella.

Mikä vatsatauti on?

Meillä Suomessa lapsen vatsataudin syy on lähes aina virusinfektio. Puolet lapsista on kahden vuoden ikään mennessä sairastanut ainakin yhden suolistotulehduksen. Kaikenikäiset ovat kuitenkin alttiita niille, joten valitettavasti monesti käy niin että koko perhe sairastaa saman taudin.

Rotavirus

Rotavirus on tyypillinen 6-18 kuukauden ikäisillä lapsilla. Rotavirus on kestävä virus ja selviää pitkiäkin aikoja elimistön ulkopuolella. Se tarttuu helposti ihmisestä toiseen käsien välityksellä, ja esimerkiksi leluista tai ovenkahvoista. Virusta voi saada elimistöönsä myös saastuneen ruuan tai juoman välityksellä tai hengitysteitse.

Rotaviruksen aiheuttaman taudin itämisaika on noin kaksi vuorokautta. Oksentelu, ripuli ja kuume alkavat nopeasti. Oireina on vetistä ripulia ja voimakkaita vatsakramppeja. Oireet kestävät yleensä vajaan viikon.

Norovirus

Norovirus kuuluu kalikiviruksiin. Norovirustauti on yleisin aikuisilla, kun taas rotavirusinfektiota on lähinnä pienillä lapsilla. Noroviruksen aiheuttaman taudin oireisiin kuuluvat oksennukset, ripuli, vatsakivut ja usein kuume. Oireiden kesto on yleensä 1–3 vuorokautta.

Norovirus tarttuu juomavedestä tai elintarvikkeista, jotka ovat saastuneet ihmisen ulosteella. Erityisesti epidemiat on yhdistetty kypsentämättömänä syötäviin kasviksiin, esimerkiksi ulkomailta tulleisiin pakastemarjoihin.

Päinvastoin kuin useimmat ripulitaudit, norovirusripuli tarttuu herkästi myös ihmisestä toiseen. Hyvin pieni annos, vain 100 norovirusta, riittää aiheuttamaan taudin. Tartunnan voi saada kotona esimerkiksi valokatkaisijoista ja ovenkahvoista, joita sairas on koskettanut. Virus säilyy tartuttavana useitakin päiviä, joten huolellinen WC:n, hanojen ja kosketuspintojen siivous klooripohjaisilla siivousaineilla on tarpeen.

Lasten on suositeltavaa olla pois päivähoidosta kaksi vuorokautta ripulivaiheen ja oksennusten päättymisen jälkeen!

Ruokamyrkytys

Erityisesti lämpimässä säilytetyssä ruoassa voi olla myös valmiina bakteerin siihen tuottamaa myrkkyä, joka aiheuttaa hyvin samankaltaisen taudin kuin ripulivirukset. Niissä esiintyy ripulin lisäksi yleisesti oksennuksia ja pahoinvointia. Yleisimpiä ruokaan myrkkyjä tuottavia bakteereja ovat stafylokokit. Ruokamyrkytyksen itämisaika on lyhyt, yleensä 12 tunnista kahteen vuorokauteen.

Ruokamyrkytysten yleisin tartuntalähde on saastunut juomavesi, huonosti kypsennetty ruoka tai useita tunteja lämpimässä säilytetty salaatti tai maitopohjainen ruoka.

Jos epäilee saaneensa tartunnan tietystä ruoasta tai ruokapaikasta ja uskoo sairastuneita olevan useampia, kannattaa ilmoittaa terveyskeskukseen. Mikäli tauti vaikuttaa alkaneen ravintola-ateriasta, myös ravintolalle on hyvä ilmoittaa asiasta.

Lapsen vatsataudin vakavuus

Suomessa lapselle ei yleensä ole vatsataudista vaaraa, kunhan vanhempi tarkkailee lapsen vointia ja oireita.

Seuraa sitä, kuinka paljon lapsi oksentaa ja ripuloi. Kovin runsas ja jatkuva oksentelu ja ripuli voivat aiheuttaa häiriöitä neste- ja suolatasapainossa jopa päivässä. Mitä pienempi lapsi on, sitä suurempi on riski.

Pidä kirjaa myös siitä, syökö ja juoko lapsi, tuleeko lapselta pissaa, laskeeko lapsen paino ja jaksaako hän leikkiä. Jos lapsen suu on kuiva ja silmät kuopalla, hänestä tulee voimaton ja haluton, lapsi ei pissaa eikä syö eikä juo, kannattaa käydä lääkärissä.

Lapsen vatsataudin hoito

Suolistotulehduksiin ei ole parantavaa lääkettä, vaan niistä paranee itsestään joissain päivissä. Lapsen vatsataudin hoidossa on tärkeintä huolehtia siitä, että lapsi saa riittävästi nestettä. Ripulissa ja oksentelussa menetetään myös suoloja, joiden korvaamiseksi voi lapselle juottaa apteekista saatavaa nesteytysjuomaa.

Anna lapselle sellaista ruokaa ja juomaa, jota hän suostuu syömään ja juomaan. Esimerkiksi mehu ja maito ovat hyviä juomia. Jos lapsi haluaa ruokaa, sitä voidaan hyvin antaa, esimerkiksi banaani on hyvä valinta. Lapselle ei siis pidä aloittaa jaffa- tai vesipaastoa! Usein nesteet kannatta antaa pienissä erissä esimerkiksi lusikoimalla, jolloin oksennuksen vaara on pienempi. Jos imetät lasta, jatka imettämistä.

Miten vatsatauti tarttuu?

Useimmiten lapsen vatsataudin on aiheuttanut rotavirus. Se aiheuttaa 1–3-vuotiaille lapsille kuumetta ja voimakasoireista ripulia ja oksentelua. Rotavirusepidemiat ovat yleisiä päiväkodeissa varsinkin keväisin. Vatsatauteja aiheuttavat myös muut virukset, kuten kalikivirukset ja adenovirukset.

Lasten vatsataudit tarttuvat yleensä kosketuksen kautta. Ripuliuloste sisältää runsaasti viruksia. Myös sairastuneen lapsen käsittelemä lelu voi tartuttaa toisen lapsen.

Kalikivirus voi tarttua myös ruoka-aineiden ja juomaveden kautta. Itämisaika rotavirustartunnan jälkeen on 2-3 vrk ja adenovirusinfektioissa 3-10 vrk. Kalikivirustartunnan jälkeen oksentelu voi alkaa jo 10 tunnin sisällä tartunnasta.

Lapsen vatsatauti – milloin lääkäriin?

– Lapsi on alle puolivuotias.

– Ripuli tai oksentelu on taukoamatonta.

– Lapsi ei juo mitään tai oksentaa kaiken.

– Ulosteessa on verta.

– Lapsi on voimaton ja haluton.

– Ripulointi jatkuu yli 3 vuorokautta.

– Lapsen paino laskee.

– Lapsella on lisäksi korkea kuume (yli 39 C°).

– Tartunta on saatu etelänmatkalla.

Hygienia

Käsien pesu on ensi arvoisen tärkeä tapa estää ripulitautien leviämistä. Huolellinen käsienpesu vähentää esim. norovirusten määrää käsissä merkittävästi. Siksi kädet tulee pestä aina WC:stä lähtiessä ja ennen ruokailua runsaalla lämpimällä vedellä ja saippualla. Käsihuuhteiden käyttö ei korvaa käsien pesemistä.

Lähteet:

Terveyskirjasto

Terveyskirjaston juttu noroviruksesta

THL:n info rotaviruksesta

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 1 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

Yksi vastaus artikkeliin “Lapsen vatsatauti – tiedä tämä!”