Joko odotat innolla joulua? Raikaako sulla jo kotona ja työpaikalla jouluradio tai jouluiset soittolistat? Lopeta heti, vaarannat hyvinvointisi!!!

Jos olet jouluihminen, ajattelet varmaankin että joululaulujen kuunteleminen rentouttaa ja ilahduttaa. Kaikkea muuta, väittävät asiantuntijat!

Sehän on tuttu juttu, että joulumusiikki ei ole kaikkien mieleen. Osaa se ärsyttää rankastikin. Nekin, jotka nauttivat joululauluista, saattavat hermostua siihen, että Kulkuset kilkattavat kaupoissa pitkin syksyä.

Mutta ei tässä kaikki…

Asiantuntijat paljastavat Daily Mailille, että joululaulut voivat ilon ja keveiden fiilisten tuottamisen sijaan saada olon tuntumaan raskaalta ja synkältä! Kauhistus!

Se johtuu siitä, että joululaulut eivät välitä meille rauhan, ilon, yhdessäolon ja rentoutumisen fiiliksiä, vaan ne muistuttavat meitä jouluun liittyvästä taloudellisesta ja henkisestä stressistä!! Joululaulujen kuuleminen tuo mieleemme piinaavat velvollisuudet ja kaikki jouluun liittyvät paineet, aijai.


Kuva Tyler Delgado, ylin kuva Rhaul V Alva.

Kaupoissa raikaavat joululaulut ovat erityisen huono juttu. Ne nimittäin saavat ihmiset varautumaan jouluun ostamalla enemmän, ja rahanmeno taas lisää stressiä entisestään! Myyjäparat taas altistuvat joululauluille koko ajan, joten heidän stressitasonsa täytyy olla aivan huipussa. Lisäongelman tuo se, että kun joku asia toistuu jatkuvasti, se menettää merkityksensä. Jatkuva toisto voi aiheuttaa ahdistusta ja tylsistymistä. Siihen päälle vielä joulustresseissään raivoavat asiakkaat, eipä ole myyjillä helppoa!

Ihmisten stressitaso tuppaa muutenkin nousemaan pyhien alla ja aikaan, ja joululaulut muistuttavat kaikesta tästä paineesta ja pahentavat tilannetta entisestään… Joulusta stressaaminen on stressiä siinä missä muukin stressi, eli terveydelle haitallista. Verenpaine voi nousta, sairauksille voi altistua ja olemassa olevien sairauksien oireet voivat pahentua.

Että on kertakaikkiaan vaarallista altistua joululauluille, kukapa olisi uskonut!

Mitä mieltä olet, vaikuttaako tämä uutinen sinuun vai aiotko antaa joulumusiikin raikua ihan estottomasti? Stressaako joulumusiikki sinua? Kerro kommenteissa!

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

4 vastausta artikkeliin “Laita äkkiä pois se joulumusiikki!!!”

  • Krista sanoo:

    Lupasin miehelle että ennen Raskasta Joulua konserttia joka on 17.11 en lauluja soita 😊 Vaikkakin hänestä minussa sisällä asuva jouluihminen onkin enemmän hellyyt
    Meillä ei joulusta stressata pätkääkään, lahjoja on ostettu jo viime kuusta pikkuhiljaa. Joulua meillä juhlitaan ja valmistellaan marraskuun vikasta viikonlopusta joten kaikki kyllä kerkee tekemään ilman kiirettä. Ja jos joku unohtuu ni jääkööt. Kunhan perhe on kasassa.

  • Joulun lapsi sanoo:

    Kyllä miulle joululaulut (Raskasta Joulua) tuo hyvän fiiliksen.

    Marco Hietalan sanoin

    ”Mut arki jääköön taa
    Kauan saimme odottaa
    Vuoden taas tätä kaipasin

    Ilta tuntureiden meille hohtaa
    Matkamiehet palaavat lapsuuteen
    Palaa liekki, se silmistämme loistaa
    Ja täyttää riemum tumman sydämen
    Taika joulun pohjoisen”

  • Jonny sanoo:

    Jos nyt perimmäiset joulufiilikset eivät muutenkaan ole paineita ja stressiä sisältäviä, vaan ensimmäinen ajatus joulusta on rentoutuminen ja perheen mukava yhdessäolo, niin ei ne joululaulutkaan sitä negatiivista fiilistä saa esiin 😉

  • Jouluhullu -73 sanoo:

    Juuri tänään annoin joululaulujen raikaa samalla kun paketoin lahjoja hyväntekeväisyyteen. Ei ahdista, pikemminkin tulee pilkettä silmäkulmaan, askel kevenee ja suupielet on hymyssä. Asenne ratkaisee ja toisaalta , itsellä vain hyviä muistoja omasta lapsuudesta vaikka köyhät joulut olikin samoin kuin oman perheen kesken veitetyistä jouluista. No stress, no pain <3