”Kolme koululaistani omaa syvät ja hyvät unenlahjat, ehkä kompensaationa kärsityistä koliikkivuosista ja loputtomista yöheräämisistä. Nukkuvat nyt sitten velkojaan pois, eivätkä todellakaan herää pirteinä peipposina ennen kellonsoittoa. Ei siis todellakaan, vaan erilaiset pirinä, pärinät ja voimistuvat kraakkunat menevät kuuroille korville. Joskus sentään torkkua tömäyttävät. En itsekään ole lähtökohtaisesti mikään aamuvirkkupirkko, joka nousee kukonlaulusta puuroa keittelemään hyräillen, mutta pakkohan se on jotenkin jalostua, koska perheen isää nyt ei ainakaan saa aamuärinöittä ylös.

Se olen siis minä, joka ensin hellävaraisesti kuiskaa huomenet ja ylösnousemukset, sitten normaalilla äänellä kehoittaa nousemaan ylös aamupalalle, ja sitten lopulta seitsemännellä kerralla kurkku suorana kiljuu nousemaan viimeistään nyt tai taas myöhästytään koulusta! Sitten saattaa joku pehko ehkä nousta tyynyltä murisemaan, että miksi aina rageen ja huudan jo aamusta.

Löysät toffeet valuvat hidastetun filmin tavoin kylppäriin ja jäävät sinne jumittamaan. Kannustan ja tsemppaan, komennan ja nurisen. Koitan parhaani mukaan saada muksuille uppoamaan muutakin kuin pelkkää tuoremehua tai voileipäkeksejä ilman päällisiä. Huonolla menestyksellä. Edellisenä iltana kaikilla on ollut läksyt muka tehtyinä, ja kuitenkin aamulla kaivetaan rästitehtäviä repusta kaksi minuuttia ennen kuin pitäisi jo olla ovesta ulos. Siinä samassa repun pohjalta kaivetaan muutama epämääräinen ja tummunut sykkyrä, jotka paljastuvat tärkeiksi papereiksi, joita opettaja odottanut vanhempien allekirjoituksella jo viikon verran.

Ennakointina olen kaivanut osviitaksi valmiit pinot paitoja, alusvaatteita ja sukkia, mutta harvemmin kelpaavat ne äidin valitsemat puhtaat. Kaivavat sitten pyykkikopasta joitain lemppareitaan, tai manaavat hukatun hupparin perään. Tai sitten ei ole mitään taaskaan päällepantavaa, vaikka rievut putoilevat vaatekaapin hyllyltä, kun sinne päinkään henkäisee. Raivostuttavaa.

Kun koululaiset muutaman hermoromahduksen jälkeen on paimennettu eteiseen, niin alkaa seuraava vääntö. Kyllä pipo olisi hyvä pakkasella, eikö kumppareista voi edes neuvotella rankkasateella ja miksi takin käyttö muka on niin saakutin noloa?! Siinä samassa kaaoksessa säntäillään vielä kadonneen puhelimen/avainten/kynän/keräilykorttinipun/minkä vaan perässä ja usein tullaan ulko-ovesta vielä x kertaa takaisin noutamaan unohtunutta omaisuutta.

Kun jengi on lopullisesti potkittu kouluteille, niin olisihan siinä tosiaan sellaiset -12 minuuttia aikaa juoda rauhassa aamukaffetta, kihartaa hiuksia, etsiä mätsääviä alusvaatteita sekä ulkoiluttaa perheen koiraa reippaalla lenkillä. Todellisuudessa hiukset kieputetaan ponnarille vanhalla kuminauhalla, joka löytyy eteisen lipaston päältä, koira pissatetaan ovenpielessä alle minuutin ja päälle revitään ne samat rääsyt, jotka löytyvät vielä pyykkikorin päällimmäisinä. Kulaus kylmentynyttä kahvia, ja ovesta ulos vain parikyt minuuttia aiottua myöhemmin. Ihanaa, uusi sulokas päivä alkakoon!

Voisko hei ottaa sen uuden ajan, oliko se nyt kesä- vai talviaika, silleen että aurinko nousisi aina viideltä, jotta olisi edes mahdollisuutta selvitä aamuista?”

Nimim. Kyllä vois ihanammin päivän alkaa!

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.