”Kunpa jo voisi ostaa talon ilman naapureita”
Nimimerkki Naapurisopuli kirjoittaa avautumisessaan kerrostaloelämän ihanuuksista:
”Asuin ensiksi vuokratalossa, jossa ”ainoat” ongelmat olivat naapurien riidat pihalla (riidat joissa mm. heitettiin muijaa tuolilla), väärin parkkeeratut autot, meidän parvekkeelle ja ikkunaan ammutut raketit, ja jätelaatikoiden sisällön levittäminen jätekatokseen metrin kerrokseksi. Olin onneksi nähnyt kaikkea pientä enkä vähästä hätkähtänyt.
Sitten muutin omistusasuntoja pursuavaan kerrostaloon. Uskoin että elämä rauhoittuisi… ja kaikkea kanssa. Seinänaapurissa asuu kulmakunnan pahin kyylä, joka on viimeiset vuodet kuunnellut varmaan stetoskoopilla seiniä ja uskoo kuulevansa milloin mitäkin sähköistä vinkunaa ja suhinaa. Näistä sitten haluaisi keskustella klo 4 yöllä, jättää heippalappuja, ja soittelee työpaikalle perään. Ensimmäiset pari vuotta hän valitti lemmikkiemme karvoista, joita kulkeutuu hänen asuntoonsa. Huom. meidän koiriemme karvat olivat ongelma. Toisen naapurin koirien karvat, tai meidän kissamme karvat, eivät.
Edelleen viikoittain kaikki rapputasanteen roskat siivotaan ovemme eteen mielenosoituksellisesti. Myös koiran hännän paukahdus oveen, meidän kävelymme rapussa, ja vieraidemme saapuminen ovat häirinneet. Tosin koirien haukkuminen ei, mikä on yllättävää, koska siitä valituksen hyväksyisinkin. Hänelle ei varoitukset auta, niitä on kyllä tarjottu. Isännöitsijä ei vastaa enää tälle hepulle, koska hän valittaa kaikesta ja kaikista.
Naapurin valituksen aiheet ovat kuuluisia ympäri pitäjää. Naapuritaloissa asuville valitetaan verhojen väristä, kasvilampuista ja pyykkien kuivaamisesta heidän omilla parvekkeillaan. Katuvalot ovat liian kirkkaat, paikoitusalueiden valot häikäisee, ja lapset eivät saa leikkiä pihassa ettei nurmikko rikkoudu. Jos pihalla tai talossa on joku hänestä pielessä niin kutsuu huoltoyhtiön ja vaikka roskalavan taloyhtiön piikkiin, kysymättä tai anteeksi pyytelemättä.
Tämän oman elämän sankarin lisäksi yläkerrassa oli huumekämppä, jonka tosin juuri tämä kyylä onnistui ajamaan pois, kun teki tarpeeksi valituksia ja hankki poliisia joka välissä rappuun. Ensin kyllä lähti ovikoristeet ja kellarin tavarat varkaiden matkaan.
Alimman kerroksen naapuri taas keksi, että kylmäkellarin jäähdyttimen ääni tekee hänen elämästään helvetin. Huoltomies, tai kukaan muukaan, ei kuule mitään, mutta kaksi vuotta asiasta on riidelty, kylmäkomerot poissa päältä. Oma yläkerran naapurini on perhe, jossa on kai neljä alle teini-ikäistä, jotka käyttävät kämppää hoploppina. Juoksevat, hyppivät, ja hakkaavat kaikkea hakattavaa. Meille ei onneksi kuulu huutaminen, mutta pari kerrosta ylempänä kuulemma kaikuu noin 12 tuntia päivässä tämä mukuloiden iloittelu. Kai koska perhe on jostain etelästä, kaikki alle +20 asteiset päivät ovat sisäleikkipäiviä. Koronakeväänä oli muuten kestämistä kun kuuntelet jumputusta, töminää ja pauketta rapiat 12 tuntia päivässä. Ovella on käyty ja kiltisti pyydetty hiljaisuutta. Toki klo 22 jälkeen, koska kyllähän lapsien pitää saada leikkiä… tosin joskus ne voisi leikkiä vaikka jotain hiljaa.
Muuten kiva taloyhtiö. Seuraan toiveikkaana säästöjen karttumista, että koskahan voisi ostaa talon, jossa ei olisi naapureita.”
Nimim. Naapurisopuli
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 9 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Minulla niin paljon levottomia kerrostalo asuntoja tai taloyhtiöitä ollut että olen jo turtunut, en halunnut muuttaa kerrostaloon enää mut pakko oli, 3 kuukautta oli rauhallista kunnes alakerran naapuri vaihtui ja nykyään tätä samaa yöllä: kolinaa, töminää, tavaroiden paiskomista…Ei paljon naurata kello soi 5 töihin.
En ole vuoden 2016 jälkeen löytänyt kerrostaloyhtiötä jossa kunnioitettaisiin ilta ja yörauhaa,isännöitsijät levittelevät käsiään ja sanovat vaan voi voi sovi naapurisi kanssa/kukaan muu ei valita jne…tässäkään yhtiössä ei välitetä säännöistä eikä isännöitsijä reagoi. Voi tätä ”ihanuutta”
Ei se oma talokaan takaa rauhaa. Kakkosasuntomme on puolentoista hehtaarin tontilla saaristossa jossa ei kyllä suurempaa rauhaa ole jos kaksi lähintä naapuria ovat paikanpäällä. Kaksi kovaäänistä ja täysin kuritonta kultaistanoutajaa saattavat haukkua tauotta jopa pari tuntia yhteen putkeen tai toiselle naapurille on tullut kylään saariston satakieli jonka kanssa vaihdetaan huutaen kuulumisia virvokkeiden kera. Lisäksi niitä naapureiden rakettien jämiä löytyy terassilta ja katolta. Kaupunkiasuntomme on keskikaupungilla hiljaisessa kerrostalossa jossa vakinaapurit ovat rauhallisia, talo pidetään erittäin siistinä ja talon vuokralaiset opetetaan heti tavoille jos eivät muuten osaa. Jos ei ole mahdollisuutta omaan saareen tai suureen maa-alueeseen on se rauha pitkälti tuurista kiinni.
Ennen kun muutin kumppanini kanssa yhteen, niin asuin kerrostalossa. Sellainen kolme kerroksinen rakennus.
Minun portaikossa asui kaksi tyyppiä, jotka kyllä aiheuttivat harmaita hiuksia.
Ihan seinänaapuri soitteli melkein joka viikonloppu basso musiikkia ja bailas kavereittensa kanssa. Siitä sitten toinen naapuri oli sellainen pöpi nainen, joka paukutteli kaappeja öisin ja jutteli kuolelleensa miehelleensä kovaäänisesti.
Kyseinen naapuri oli kerran mennyt uhittelemaan alapuolellaansa asuvaa pariskuntaa puukolla. (Kertoivat asiasta mulle seuraavana päivänä.)
Tämä popittajan asunossa on käynyt jopa poliisit ja haistoin eteiskäytävälläni jotain jännää silloin. Epäilen olleen jotain huumetta.
Muuten ollen kyseinen rakennus ja loput naapureista olivat mukavia.
Asumme pienehkössä kaupungissa rauhallisella, vanhalla okt-alueella. Naapurit ovat oikein hyviä tyyppejä. Vastapäisen talon lapsi on oman lapsen paras leikkikaveri, ja perheen aikuisetkin ovat mukavia – vahdimme lapsia vuorotellen. Samaten vanhemman lapsen leikkikaveri asuu aivan lähellä. Kaikki kujan asukkaat moikkailevat, jutellaan ja vaihdetaan kuulumisia. Apua ollaan myös saatu ja annettu muutamissa tilanteissa. Naapureihin voi myös luottaa – jos jotakin epäilyttävää tapahtuu tai joku arvaamattoman oloinen henkilö liikkuisi täällä, saisimme kaikki heti tietää. Yhteisesti pidetään huolta myös tien pientareista. Naapurikujalla on kaunis perinne: joka uudenvuoden ilta kujan asukkaat valaisevat ulkotulilla koko kujan. Tätä me emme ole vielä ottaneet käyttöön.
Oi, meillä on niin ihanat yläkerran naapurit. Asumme vanhassa puutalossa, ja yläkerrasta kuuluu kaikki meille.
Myös se, kun teinit treenaavat voltteja ja hyppyjä, joskus jopa kahdelta aamuyöllä. Ilmeisesti vanhemmat karkaavat kesämökille ja jättävät nämä 12-vuotiaat keskenään kotiin.
Ylhäällä myös musisoidaan ja huutolauletaan meidän iloksi aamuyölläkin. Lisäksi perheen vanhemmat tappelevat ja haukkuvat toisiaan ihan vuorokauden kaikkina tunteina. Välistä lapset ovat erotuomareina ja karjuvat vanhempiaan olemaan hiljaa.
Lisäksi iltaisin pihalle voi kutsua 10 kaveria ja huutaa meidän ikkunan alla niin, että meidän lapset eivät saa nukuttua eikä telkkarinkaan ääntä tahdo kuulua.
Omakotitalohaave on juuri tämän takia kovin vahva.
Ymmärrän hyvin. Ääniyliherkkänä minulle väärä paikka asua on levottomat kerrostalot. Itsellä ja muilla on mukavampaa kun voin asua rivitalonpäädyssä jossa ympärillä metsä. Suosittelen lämpimästi ennen kuin mielenterveys menee lopullisesti.
Kannattaa muuttaa maalle jos ei pysty asumaan kaupungissa.
On myös ihan kohtuullista, että ihmiset ottaisivat toisensa huomioon.
Me asuimme Vihdissä omassa rivitalouoneistossa,jossa ei lapsi saanut leikkiä omalla eikä yhteisellä pihalla. Pihaleikit lopetettiin aikuisten toimesta tai valitettiin suoraan, vaikka leikki olisi ollut hiljaista. Villikukkia ei saanut poimia ojanpenkalta, kun ne kuului naapurille,. Lipputangon juurella ei saanut leikkiä, kun se oli pyhä paikka eikä pyykkiä kuivata liputuspäivänä, paitsi muut asukkaat kyllä kuivasivat. Ja tietenkin se nurmikko myös saattoi vaurioitua pienen askeleista. Kaikesta valitettiin ,tehtiin väärä lastensuojeluilmoitus ja soitettiin poliisi paikalle ilman syytä jne…Pahin on se ,että ennenkuin saatiin myytyä asunto meni viis vuotta ja nyt on vahva epäily ,että lapsen kehitys laahaa jäljessä ikävien kokemusten a naapurikiusanteon vuoksi. Omaa asuntoa en ikävöi vaa asun vuokralla, koska vuokra-asunnosta pääsee nopeammin eroon kuin omistusasunnosta. Ei saisi olla katkera ,mutta syytän mielessäni naapureita lapsen vahingoittamisesta ja kadun ,että ikinä muutettiin sinne. Nyt asumme Espoossa rauhallisessa vuokratalossa.