Aah, naapurit. Lähimmäiset, joiden kanssa jaamme erikoiset tapamme ja elämämme ylä- ja alamäet, vaikka ei edes nimiltä tunnettaisi.

Meillä on naapuri, joka kuuntelee jonkinlaista elektronista jumputtavaa, pamputtavaa, pärisevää, skitsofrenian ja psykoosin välimaastossa väreilevää ”musiikkia”. Tässä sosiopatiaa synnyttävässä melusaastassa ei ole perinteisiä kliseitä kuten kappaleita, säveliä, sanoja tai järkeä, se on meteliä, joka poukkoilee järjettömästi äänestä toiseen. En ole itsekään mikään ihan poppityttö, mutta esimerkiksi Five Finger Death Punch kuulostaa tähän kakofoniaan verrattuna ihan Pikku Kakkosen tunnusmusalta.

Emme ole onnistuneet paikallistamaan ongelmaista ja selkeästi puolikuuroa naapuriamme, hän asuu varmaan viereisessä rapussa, jonka alaovi on aina lukossa. Hän nautiskelee annoksena harvoin mutta hartaudella; kerran, pari kuussa koko viikonlopun, aamupäivästä iltamyöhään. Kun olen nyt tämän viikon ollut kotona flunssaisen ja silmätulehduksesta kärsivän lapsen kera, itsekin flunssassa ja töitä tehden, ainoa asia, josta saan elinvoimaa ovat ne kovin mielikuvitukselliset mutta jumalattomat tavat, joilla tämän mölyapinan tukahdutan, jos hänet ikinä jäljitän.

On muuten harvinaisen vaikea keskittyä, kun korvat tinnittävät lapsen huudosta, ja kun hän on vihdoin nukahtanut, seinien läpi kaikaa viidakkorummun, diskon, satunnaisten kiljahdusten ja trancen suloista sekamelskaa.

Meillä on myös mahtavia naapureita. Enimmäkseen mummoja, jotka tuovat ovelle omenia, itse kutomiaan villasukkia ja pehmoleluja. Kaikki lahjukset ovat tietysti nuorimmalle perheenjäsenellemme.

20161030_082900

Äitini asui aikanaan Itä-Helsingissä. Hänen seinänaapurinaan asui mukavan oloinen vanha pyörätuolipotilas, joka oli muuttanut Suomeen jostain eksoottisesta maasta. Tämä hiljainen pappa oli miellyttävä ja rauhallinen. Harmillinen puoli hänessä oli, että hän pyöritti ehkä yhtä Itä-Helsingin suurimmista huumebisneksistä, eivätkä hänen asiakkaansa olleet ihan yhtä hillittyjä. Kirjoja lukeva eläkeläisäitini melko ymmärrettävästi sai hiukan ylimääräisiä sydämentykytyksiä ikkunaansa (vähän siis kohteestaan ohi) heitetyistä kivistä ja taloa kohti ammutuista luodeista. Onneksi alakerran nuori naapuri hiukan tasoitti tätä väkivallan kierrettä ja tyytyi vain kuuntelemaan viharokkiaan täysillä joskus ympäri vuorokauden ja raivoamaan ihan itsekseen. Äiti asuu nykyään toisessa kaupungissa.

Omilla naapureillani puolestaan on naapuri, joka kiljuu noin kerran kuussa ettei ”jaksa tätä paskaa enää hetkeäkään”, ravaa ajoittain erittäin tiheästi hermosavuilla parvekkeella ja jonka lapsi on ottanut tehtäväkseen kaivautua aamuseitsemän aikaan laminaatin läpi alakertaan apunaan joko muovinen dinosaurus, vasara tai sattumalta käteen osuvalla esineellä kuten avaimilla ja äidin sadan euron seerumipurkilla. Tämä naapuri myös kirjoittelee paljastuksia omista naapureistaan nettiin.

Nimim. Naapurista Päivää

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 2 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Tästä et voi kommentoida vaan avata uuden aiheen

Haluatko kertoa oman tarinasi? Jonkun hyvän tai jonkun vähemmän hyvän?
Lähetä kertomuksesi tästä. HUOM! Juttujen kommentit lähetät alempaa kohdasta KOMMENTOI.

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

2 vastausta artikkeliin “Naapurit – ei niitä oikein voi listiäkään”

  • sanna teresita sanoo:

    Asun maalla ja naapurissani, noin 500 metrin päässä, asuu täysin hullu mies. On ihan suomalainen mutten en esim ymmärrä mitä hän puhuu ja mistä. Epäilin jo että minä olen tullut kahjoksi mutta eräs toinen henkilö vahvisti sen ettei naapurini puheista todellakaan ota selvää. Toivon että hän lähtisi maata kiertävälle radalle ja tilalle tulisi joku mukava mummo vaikka.

  • Sarppakin sanoo:

    Ah, kyllä. Tätä kerrostaloelämän ihanuutta! Kun seinät ja lattiat on paperia, kuuluu kaikki aivastuksestasi – koirasi terapiapallon kolinaan, meille asti. Tiedän myös koska teillä on bileet, ja koska sukulaislapset kylässä.
    Noh jos omaa rauhaa ja hiirenhiljaisuutta halajaa niin pitäisi kai muuttaa omakotitaloon keskelle eiyhtäänmitään – elämän äänille kun ei kukaan mahda mitään.
    Toisaalta aamuyöllä känniset tappelut rappukäytävässä ja kova musiikkitoisto ovat kielletty ihan niissä järjestyssäännöissäkin! Niitä noudattamalla taataan kaikille mukavaa yhteiseloa omissa, vierekkäisissä, päällekkäisissä karsinoissamme.
    Siihen parvekkeelta lentävään koirankakka pussiin minä vedän oman rajani. Nyt sitä paskaa on meidänkin kaiteessa.