”Me tavattiin vuosi sitten. Sä olit niin sydämellinen, kiltti, hurmaava. Aivan erilainen kuin kukaan muu mun elämässä. Unohdit kait vain kertoa että sinulla on kaksi erityislasta ja vaativa exä. Olin kuitenkin onneni kukkuloilla, olin vihdoinkin löytänyt sielunkumppanin, sen Oikean, isolla O:lla. Ajattelin pienessä päässäni, sä nostat mut näistä tummista vesistä, voidaan alkaa suunnittelemaan jotain yhteistä, jotain kivaa ja ihanaa.

Nyt vuosi eteenpäin. Olen masentunut, vielä syvemmällä mustissa vesissä. Olen aina kolmas pyörä, lasten kera se viides pyörä. Mua itkettää, ahdistaa. Joudun kestämään joka päivä exän yhteydenpidon. Joka päivä kuulla sun tuskan kun lapset haastavia ja exä vaikea. Me nähdään välimatkan takia noin kerran viikossa. Se pieni hetki kun saan viettää sun kanssa, menee exän ja lasten asioita selvittäessä.

Ei, en ole mustasukkainen. Haluaisin vaan kunnioitusta, edes vähän. Haluaisin vaan sen hetken sun kanssa, ilman ”ulkopuolisia” murheita, ongelmia. Säkin olet masentunut, varmasti uit myös tummissa vesissä. Tähän vuoteen on mahtunut sun lapsen huostaanotto, paljon muita vastoinkäymisiä. Olenko mä yksi vastoinkäyminen myös? Yksi kuormittava asiaa lisää? Kuitenkin aina sä sanot; hetkeäkään en jaksais ilman sun tukea, ilman sun päivittäistä kannustusta ja huolenpitoa. Mua ei olisi tässä ilman sua. Enkä mä sitä epäile. Mutta… Kuinka kauan jaksan minä. Tukea, kuunnella, pönkittää, selvittää. En usko että kauaa.

Itsetuntoni ja mieleni rippeet varisevat päivä päivältä. Enää ei ole mua, on vain tukija, rinnalla kulkija, kärsiä. Kuitenkaan musta ei ole poislähtijäksi, en uskalla. Mitä sulle sitten tapahtuu? En tiedä. Itseni olen menettänyt jo kauan sitten.”

Nimim. Kun kaiken piti olla hyvää

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Artikkelikuva Thor Alvis.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 10 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

10 vastausta artikkeliin “Kun kumppanin perhe vie kaiken jaksamisen”

  • Suripahde sanoo:

    Lähde rakentamaan nyt omaa elämääsi vakaalle pohjalle. Hakeudu sellaisten ihmisten seuraan, joiden kanssa sinulla on hyvä olla. Harrasta jotain mukavaa. Kerro peilikuvallesi, että olet ihana juuri sellaisena kuin olet. Ala välittää hyvinvoinnistasi pieni askel kerrallaan. Kun olet vahvistunut, saatat huomata, että oikeasti maailma on aika kiva paikka. Voi myös olla, että lopulta, kun olet alkanut arvostaa itseäsi tarpeeksi, huomaat että ansaitset oikeasti parempaa ja joko alat vaatia sitä kumppaniltasi tai jätät hänet omaan arvoonsa.

  • Läsnäoloa sanoo:

    Ehkä voisit kertoa kumppanillesi, että haluat keskittyä vain yhdessäoloon, kun näette? Vain siihen teidän yhteiseen hetkeen. Vai oletko jo kertonut?

  • Vappuzo sanoo:

    Juokse pois. Niin nopeasti ja kauas kun jaksat. Mutta heti. NYT!

  • Tsemppiä!! sanoo:

    Vaikka mies olisi kuinka ihana tahansa, niin ihan kaikkea ei voi eikä tarvitse sietää. Jos sinun tarpeesi ja toiveesi ovat aina miehelle toissijaisia, niin mitä sinä tuosta suhteesta saat? Ahdistusta, pettymyksiä? Joskus ero on paras ratkaisu. Itse en jäisi odottamaan, että mies saisi asiansa kuntoon.

  • Ei eksää sanoo:

    Noh, erityislasten perheissä niitä eroja helposti tulee just sen kuormittavuuden takia. Voi olla jopa taustalla, että kumpikin vanhempi haluaa omaa aikaa, koska ei jaksa ydinperheenä hoitaa sitä tilannetta. Erottua ainakin saa välillä sen hengähdystauon. Mutta joo, eksälle pitäisi kyllä laittaa rajat, ettei soittele ellei ole hätätilanne.

  • Hässä sanoo:

    Eli mies sekä exä pommittaa joka päivä vaikka näettekin vain kerran viikossa. Ja miehen kotona vain yksi erityinen ja toinen huostassa? Mä lähtisin karkuun etenkin jos oisin etsinyt pelastajaa.. Miehellä on etusijalla erityistarpeiset lapset joista toinen jo oireilee jo pahemmin. Pistää vihaksi kun erityisten vanhemmat eroaa siis perheet joissa tarvitaan eniten tukea ja hyvää vanhemmuutta. Mut jos jompikumpi vanhemmista ei jaksa niin oishan se kivaa saada vaikka jotain vapaa aikaa erolla? Jep ei erityislasten vanhemmilla oo yleensä vapaa-aikaa. Etenkin jos kyseessä teinit.

    • Toinenpuoli sanoo:

      Mun mielestä outoa etsiä itselleen pelastajaa ja samaan aikaan moittia toista siitä, että hänellä on erityislapsia. Miksei hän itse tee mitään oman olonsa eteen vaan odottaa pelastajaa ilman antamatta mitään takaisin. Terveessä suhteessa ei kyllä kummankaan pitäisi olla toisen pelastaja ja ajatella vain itseään. Toisen pitää selvitä kahdesta erityislapsesta ja hankalasta exästä ja siihen päälle toimia vielä jonkun toisen aikuisen ihmisen pelastajana…aika suuret on vaatimukset yhtä ihmistä kohtaan.

  • Toisella kierroksella sanoo:

    Ymmärrän täysin. Tapasin vuosia sitten täydellisen sielunkumppanin. En voinut ikinä kuvitella mitä kaikkea hänen mukanaan tuli. Miehen ex on ehkä katkerin tuntemani ihminen ja sen olen minäkin saanut tuntea nahoissani. Todellakin jouduin hakemaan apua lääkäriltä ja laittamaan tämän henkilön täydelliseen estoon itseä suojelemakseni.

  • Uudesti syntynyt. sanoo:

    No huh huh. Tuli ihan hiki itselle, kun luki tuon sun kirjoituksen ja mielessään voi vain aavistaa mitä ja missä elät. Ymmärrän, että haluaisit tukea ja kannustaa kumppaniasi, koska välität hänestä ja olet huolissasi hänen jaksamisestaan. Kuitenkin sinun vastuusi on ensisijassa pitää huolta itsestäsi ja omasta jaksamisestasi, koska näin jatkuessaan sinä uuvut kumppanisi rinnalla koko ajan vain enemmän ja enemmän. Hän polttaa kynttilää molemmista päistä yhtä aikaa yrittäessään selvitä tuosta hullunmylly viidakossa ja miellyttää kaikkia, mihin hänen voimavaransa ei taatusti riitä, eikä kuulukkaan riittää. Hän ei ole saanut entistä parisuhdettaan vietyä loppuun asti ja siksi hänen pitäisikin tehdä päätös siitä, että mitä hän oikeasti haluaa. Tämän kierteen jatkuvan, vai sen päättyvän. Ex- puoliselleen hänen pitäisi asettaa ihan ensimmäisenä tiukat rajat siitä, mikä on hyväksyttävää käytöstä ja mikä ei, jos hän haluaa pitää sinusta kiinni. Niistä rajoista hänen pitää muistaa pitää kiinni AIVAN JOKA TILANTEESSA. Yhtään lipsumista ei saa tapahtua, oli tilanne mikä tahansa, koska silloin hän puukottaa vain teitä kaikkia selkään omaa ymmärtämättömyyttään. Hänen on aika tehdä selkeät valinnat ja päätökset, joista pitää jatkossa kiinni. Jos hän valitsee sinut, suosittelisin teille pariterapiaa ihan sen vuoksi, että saisitte yhteistä tukea suhteeseenne ja elämäänne. Myöskään yksilöterapia voisi olla hyvää miettiä. Yksin ei tarvitse yrittää pärjätä ja jaksaa. Apua on tarjolla, jos sitä vain itse on valmis vastaan ottamaan. En toki tiedä todellista tilannettanne, että oletteko jo mahdollisesti hakeutuneet avun piiriin. Pointtini kuitenkin on, että tämå nykyinen tilanne tulisi katkaista mahdollisimman pian ihan kaikkien kohdalta ja ihan kaikkien jaksamisen vuoksi. Jos tilanne jatkuu saman kaltaisena, en näe sinun voivan muuta kuin että jatkossakin sivusta seuraat sitä hullunmyllyä ja voit pahoin, lopulta palaaksesi loppuun. Niin kai se on, että meidän jokaisen on oma helvettimme luotava, mutta itse olen oppinut elämässäni sen, että sieltä helvetistä voi päästä myös pois. Miten ja milloin?? Ne jokaisen täytyy itse miettiä ja ratkaista. Toivon sinulle lämpimästi rohkeutta ja voimaa tehdä elämästäsi parempi elää. Parempaa jatkoa ja vointia.

  • Meri sanoo:

    Voimia sulle. Onko sulla ketään muuta kuin kumppanisi kelle puhua tästä? Keskity omaan elämääsi. Se on olemassa sua varten. Tarvitset taukoja ja apua, että jaksat. Oletko lääkärin hoidossa? Ansaitset apua.

    Sinä et ole vastuussa hänestä ja hänen jaksamisestaan, vaikka hän sanookin, ettei jaksaisi ilman sinua. Lopulta olet vastuussa vain itsestäsi.