Katoan äitiyteen
Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
“Nyt seuraa niin katkera avautuminen, mutta pakko oksentaa tämä johonkin. Monesti kuulee valitettavan, että kaverit on hävinneet silloin kun perheenlisäystä tulee. Minä en kenenkään kaverin harteille sitä taakkaa laittaisi, että olisi minut hyljännyt, vaan tuntuu että itse olen luopunut ystävistäni. Voimavarat ei vaan meinaa riittää ystäväsuhteiden ylläpitoon.
Vaikka silloin kun tyttö syntyi sainkin maailman suurimman lahjan, niin täytyi minun luopuakin paljosta. Ei enää hyvin nukuttuja öitä, enää ei jäädä aamuisin sänkyyn tai jatketa unia niin pitkään että olo on virkeä. Ei myöhään yötä kestäviä netflix-maratoneja, ei harrastuksissa käymistä, en edes muista milloin viimeksi olisin käynyt keskustelua jonkun kaverini kanssa ilman, että pienet korvat höröllä kuuntelee ja täytyy miettiä mitä sanoo.
Ymmärrän, että joissain perheissä vanhemmat pystyvät pitämään kiinni itsestään vaikka olisikin pieniä lapsia. Meillä se ei onnistu, mies tekee reissutöitä ja pääasiassa yötöitä, eli kotona vapailla ollessaan on lähinnä vain väsynyt ja pahantuulinen. Hän viettää vapaapäivät lapsen kanssa, kun minä olen töissä, ja illalla automaattisesti vastuu siirtyy minulle, kun palaan töistä, jotta isä saa levätä. Minä hoidan, ja olen aina hoitanut, yöheräilyt ja aamulla nousen lapsen kanssa. Isä ei yleensä jaksa, kun yöt venyy kaljaa kitaten. Niin, onhan hänellä myös vähän ongelmaa tuon alkoholin kanssa… Minä en voi jättää lasta isän vastuulle yöksi, koska hän ei malta pysyä selvänä tai edes lähes selvänä, ja lapsi kuitenkin yhä heräilee lähes poikkeuksetta joka yö.
Isä kyllä viettää aikaa lapsen kanssa, leikkii ja hassuttelee. Komentaminen, hampaiden pesu, syömiset sun muut, ovat kuitenkin vain minun kontollani. Isä on vähän niin kuin esikoiselleenkin, hauska viikonloppuiskä, vaikka asutaankin kaikki samassa osoitteessa.
Olen myös kohta vuoden paininut uupumuksen tunteiden kanssa. Ensin luulin sen olevan vain työperäistä, sillä paineet töissä ovat olleet todella kovat, mutta nyt ymmärrän että kyllä myös kotiolot syövät jaksamista. Viime talvena uin niin syvissä vesissä, että jännitti selviänkö joinakin aamuina edes työpaikalle saakka, vai loppuuko voimat välille. Niihin vesiin en enää halua.
Tukiverkkoja ei luonnollisesti ole. Lapsi on vauvasta saakka ollut hyvin arka, joten keneenkään aikuiseen ei ole syntynyt sellaista suhdetta, että voisi jättää hoitoon hyvällä mielellä. Kahdenkeskistä parisuhdeaikaa ei ole vietetty kohta kolmeen vuoteen. No eipä tässä enää hirveästi olekaan jäljellä vaalittavaa siitä parisuhteesta. Olen katkera miehelle siitä, kuinka yksin hän on minut jättänyt. Puhuminen aikanaan ei auttanut, ja nyt ei oikein osata enää edes puhua.
Minusta minulla on oikeus surra kaikkea menettämääni, vaikka monelle se varmasti kuulostaa vaan uhriutumiselta. Olen vankina omassa elämässä, missä samaan aikaan saan olla se mikä on minulle kaikkein tärkeintä ja rakkainta: äiti kalleimmalle aarteelleni. Mutta samaan aikaan minun tunteillani, tarpeillani tai toiveillani ei ole mitään arvoa, vaan kaikki muu menee niiden edelle. Ei ole enää minua vaan minä vaan olen muita varten.”
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 23 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Anteeks nyt vaan mutta, kuka käskee?
Samaistun. Etenkin tuohon kohtaan jossa sanot olevasi vain muita varten. Mä olen itse jo luonteeni puolesta sellainen, että koen velvollisuudekseni hoitaa lapsen, parisuhteen ja kaverien huolet. Hoidin siinä samalla myös dementoituneen vanhempani, hänen hoitonsa kesti 2 vuotta. Ravasin viikottain julkisilla toisella paikkakunnalla hoitamassa, siivoamassa ja pyykkäämässä. Lapsi matkusti mukana koska puolison mielestä viihteellä olo oli tärkeämpää kuin mun taakkani keventäminen. Kotona odotti sama siivous, pyykkäys jne. Erottuani silloisesta suhteestani jotain uutta aukesi. Tässä uudessakin parisuhteessa on ollut omat ongelmansa, isojakin sellaisia mutta puolisoni on auttanut minua löytämään taas sen kaiken muunkin mikä kuuluu minuun. En ole vain äiti, en ole vain työntekijä. Olen niin paljon muutakin ja minulla on täysi oikeus olla myös sitä. Kodin kuuluu olla turvapaikka, tasa-arvoinen paikka. Paikka jossa jokainen voi rauhoittua ja jossa osataan nauttia itsestä ja toisista.
Eroa nyt äkkiä herranjumala!! Ei tuollaisen miehen kanssa kannata olla, olosi helpottuu jo paljon eron myötä ja sinkkuäitinä saat tukeakin helpommin yhteiskunnan palveluista.
Tutulta kuulostaa. Olin samankaltaisessa suhteessa. Yksin kannoin vastuun kaikesta. Riesana ei tosin ollut puolison alkoholinkäyttö, vaan ongelma oli juuri tuo osallistumattomuus, vastuuttomuus, väkivalta minua kohtaan ja hänellä oli myös vieraita naisia. Kymmenen vuoden jälkeen minulle paljastui vuoden kestänyt salasuhde toiseen naiseen ja selvisi että oli koko parisuhteen ajan pettänyt minua useiden eri naisten kanssa.olin yrittänyt monta kertaa lähteä, mutta aina minut puhuttiin takaisin. Lopulta alistuin kohtalooni, enkä uskaltanut enää edes yrittänyt lähteä, koska pelkäsin henkeni puolesta. Ero tuli, kun minulle paljastui tämä vuoden kestänyt salasuhde ja nainen olisi muuttanut muutaman viikon kuluttua asumaan kotiini. Silloin huomasin, että nyt on tilaisuuteni koittanut ja lähdin.Mies yritti vielä jälkeenpäin puhua ja uhkailla palaamaan.käskin mennä kotiin uuden naisen luo ja viettää sen kanssa ihanaa elämää. Heidän suhde kesti muutaman kuukauden ja nainen lähti poliisien turvaamaan miehen väkivaltaisen käyttäytymisen takia.
Eron jälkeen alkoi minulla uusi elämä. Ja nyt voi todellakin sanoa, että minun elämä, eikä kenenkään muun. Kesti hän siinä aikansa kun piti opetella elämään ilman pelkoa ja tottua siihen, että kukaan ei ole minulle sanomassa miten pitäisi tehdä. Tajusin myös olevani pahasti läheisriippuvainen ja siitä eroon pääseminen oli myös oma taistelunsa.kenenkään ei pitäisi elää kuvailemassasi suhteessa. Lähde ja ala elää täyttä elämää.
Ei toki lohduta, mutta saman kokeneena, nyt on kaikki hyvin. Lapset löysivät opiskelupaikat, työt ja kumppanit. Itse yhä saman ukon kanssa, yhdessä erikseen. En lainkaan kadehdi ystävättärien Tinder sekoilua.
Mun elämä ja hyvin jaksan loppuun asti.
Samaistun jossain määrin. Kaveriporukka meni aika lailla perheen perustamisen myötä ja jäljelle jääneitäkään on hankala nähdä. Mies tekee reissutyötä ja monesti hälytetään tien päälle silloinkin kun on ennakointi olevansa kotona. Itsellä on säännöllinen päivätyö niin toki minä joustan, kohta joustanut jo kymmenen vuotta.
En olisi tässä katselemassa tilannetta jos kuvioon liittyisi alkoholi millään tavalla. Sen kanssa läträävistä niin harva muuttuu että en jäisi lottovoittoa odottelemaan.
Olen miettinyt että suhteen alussa olisi pitänyt vain olla terveesti itsekkäämpi. Nyt otan omaa aikaa edes pieniä pätkiä silläkin uhalla että koko perheen yhteinen aika on vieläkin vähäisempää. Mutta joskus pitää vain itsekin saada hengittää ja jokunen ilta taikka tunti ei maata kaada.
Ja kyllä, mies kiukutteli ensin kun ei ollut tottunut mutta tajusi sitten kuinka etuoikeutettua elämää on viettänyt eikä ole enää marissut. Ei tämä vieläkään ole optimitilanne mutta toisaalta tiesin mihin itseni sainaan kun reissutyölöisen otin.
No huh, huh. Nykyajan lapsiperheissä on varmasti kiireistä, mutta väkisinkin pistää miettiin kuinka ennen oikein pärjättiin ilman superisien panosta. Vissiin ihan hyvin, mutta nykyajan nainen ei oo mihkään tyytyväinen.
Ei kyse ole superisästä, vaan normaalista vanhemmuudesta. Molempien vanhempien tulee yhtälailla kasvattaa, kuskata, hoitaa kotia, hankkia vaatteita, lohduttaa, herätä öisin, ilmoittaa päivåhoitoajat, varata neuvolat jne.
Toki, jos on sovittu muuta, niin fine.
Mutta tässäkin äiti käy kuitenkin töissä normaalisti. Ei silloin voi odottaa että hän hoitaa myös kaiken muun.
Ja alkoholia ei tule lasten seurassa käyttää lainkaan.
Nykyajan nainen tyytyy liiankin pitkään huonoihin oloihin. Jos mennään viikinki aikoihin asti, niin surkea mies sai kenkää alta aikayksikön. Tehkää siis kuin nimimerkki iskä neuvoo, ja eläkää kuin esiäitinne aikoinaan, kaljapöhnässä virnistelevä kelvoton miehimys kierrätykseen, ja kelpo salskea viikinki tilalle 😁👍
Ennen tehtiin töitä, ei äitit harrastaneet eikä isät kaljoitelleet kotisohvalla. Harrastuksena oli työnteko ja miehet joivat tehden samalla töitä. Ei lasten kanssa leikitty, lapset leikkivät keskenään, koko kylän lapset ja kaikki kynnelle kykenevät tekivät töitä.
Ennen ei ollut älypuhelimia, televisiota eikä internettiä. Katsokaapa yhtenä päivänä kellosta, kuinka paljon aikaa ne vievät. Ei ihme, että mitään ei ehdi ja että väsyttää, vaikka koneet tekevät kotityöt, vaikka on kertakäyttövaipat ja valmisruoat.
Mikä ihmeen superisä 🙄 Ja ei ennen mitenkään pärjättykään, lapset pitivät monesti huolta toinen toisistaan eikä pahoiltakaan haavereilta olla vältytty. Naiset ovat olleet aivan loppu (Suomessa nainen on aina tehnyt töitä tavalla tai toisella eikä varsinaisista kotiäitikulttuuria ole ollut) ja vaatineet todella kovalla äänellä tasa-arvoa – sen tuloksenahan tästä asiasta nyt niin paljon puhutaan ja monet isät osallistuvat. Isä, joka äidin tavoin käy töissä, hoitaa kotityöt ja lapsen puoliksi ei ole superisä vaan normaali isä, joka kantaa normaalin määrän vastuuta. Se pitääkin olla naisilta vähimmäisvaatimus.
Olen onnekas, kun oma mieheni tekee, osallistuu ja on paljon lapsen kanssa. Oli paljon pidempään kotonakin kuin minä. Tekee paljon kotitöitä, kuten hoitaa esim. kaikki pyykit. Minä olen taas se pääasiallinen ”leiväntuoja”. Näin ne roolit modernissa maailmassa muuttuvat ja ne miehet, ketkä eivät siihen sopeudu, jäävät yhä useammin ilman puolisoa. Ei naisen tehtävä ole mikään orja olla.
Kuulostaa ihan siltä, että voisit olla lapsiperheiden kotipalvelun asiakas. Myös sellaiset perheet saavat apua, joissa on kaksi aikuista.. Kannattaa edes kysyä.
Lapsiperheiden kotipalvelu on tilapäinen ratkaisu. Apua saa, mutta autettavan eteen lätkäistään iso luettelo siitä mitä ei saa tehdä ja mihin sitä ei saa käyttää j.n.e. kyllä se vain niin on että joutuu sitä yksin pärjäämään ellei rinnalla ole vastuullista, rakastava kumppania. Kukaan ei ota sitä taakka kokonaan pois.
Neuvolasta kotiapua/paikkakunnan MLL-lastenhoidosta/ apua pyytämään, hopihopi.
Samantyylisiä tarinoita, jossa isä ei osallistu lasten/kodin/arjen hoitamiseen, on täällä melko paljon. Joka kerta mietin ”Miksi olet tämän miehen kanssa? Mitä hän tuo sinun elämääsi?”
Tarinoissa myös usein toistuu se, että rakkautta ja hellyyttä ei ole ollenkaan tai hyvin vähän. Minkälaisen kuvan te annatte lapsille parisuhteesta? He oppivat jo pienestä, että nainen hoitaa kodin kun mies juo kaljaa pubissa tai kalsareissa sohvalla.
Kirjoitus oli kyin suoraan omasta elämästäni. Ihan samojen asioiden kanssa painin. Passitin miehen ja taaperon mökille, että saisin hetken olla omien ajatusteni kanssa. Kohta tuli viesti että hän haluaisi seksiä. Voi vittu! Muttakun minä en halua, haluan vain hetken olla hiljaa ja rauhassa, ilman että kuka haluaa multa yhtään mitään. Kiitos kirjoituksestasi, tsemppiä sulle, voimia, halauksia. Sateen jälkeen paistaa aurinko, tulee helpompi hetki hengittää, muista se aina. Pidä huolta itsestäsi.
…ja vielä: ei päihdeongelmainen välitä. Hänelle päihde tulee aina ensin, se on aina ykkönen. Se juuri on ongelman ydin.
Sinun pitää nyt katsoa totuutta silmiin ja miettiä, haluatko polttaa itsesi loppuun alkoholiongelmaisen kanssa. Kysy samalla itseltäsi, haluatko lapsellesi sellaisen lapsuuden.
Juu kolme kersaa hoitaneena käytännössä yksin, miehellä oli omat menot edes minun työt ei estänyt häntä menemästä kun olisin häntä tarvinnut lasten kanssa olemiseen ja vastuunkantamiseen..nyt eronnut ja hiton tyytyväinen siitä.
Samankaltaista kokemusta minullakin, tosin ilman alkoholia. Itseäni syyllistin, kun en jaksaisi haluamaani elämää. Hoidin lasten tarhaan viennin ja haun töiden ohella. Yhtenä vuonna työmatka piteni enkä enää ehtinyt tarhan aukiolon puitteissa viedä ja hakea, jolloin mies hoiti yhden vuoden hakemisen. Tästä kuulin jälkeenpäin, kuinka hän oli ”joustanut” sinä vuonna. Sekös harmitti, oletusarvoisesti tehtävä oli siis minun, mutta hän armollisesti osallistui, jotta minä pääsen töihin. Uuvuin, liian myöhään lähdettiin pariterapiaan, kun olin jo itse luovuttanut. Terapeutti kysyi, voisiko kyse olla uupumisesta. Ihan varmasti oli lopputulema. Ero tuli ja nyt teen saman kuin aiemmin, mutta ei tarvitse harmitella toista sohvalla makaamassa, yksi ärsytystekijä vähemmän. Nyt saan kuitenkin ”lomaa”, kun lapset ovat joka toinen viikonloppu isällään. Edes kuukauden ”loma” töissä, kun lapset olivat isällään, ei riittänyt täysin palautumiseen. Yhtään ei ollut lapsia ikävä, mistä tunsin huonoa omatuntoa. Mutta tuntuu, että parempaa kohti olen menossa, ihan aina ei enää mene koko vapaa viikonloppu pelkkään toipumiseen.
Aivan kuin olisin itse kirjoittanut.
Meillä kolme pientä lasta ja vastuu lapsista ollut aina minulla. Isä on juurikin vain ollut se hauska jonka kanssa leikkiä, jos isä itse haluaa.
Meillä samaa ongelmaa alkoholin kanssa ja siksipä vastuu onkin aina jäänyt minulle.
Esikoisen kohdalla olin ylisuojeleva ja halusinkin itse hoitaa vauvaa vaikka isäkin olisi osannut aivan varmasti, ja siksipä vastuu minulle jäikin, isä katsoi että häntä ei tarvita ja voi tehdä mitä haluaa.
Meidän tilanne muuttui vasta kun lähdin lasten kanssa pois ja olemme nyt reilun puoli vuotta asuneet neljästään.
Arki ja vastuu ei ole muuttunut muutoin kuin helpommaksi. En enää oleta toisen tekevän mitään.
Minulle avioero oli ainoa vaihtoehto enkä kadu lainkaan.
Jollei ukkos suostu hoitoon alko-ongelman takia,sillon sun täytyy lähtä lapses kanssa. Kovalta kuulostaa mutta lapsen perusturva vaarantuu jos toinen lähes koko kotona oloajan tissuttelu/kaatokänässä,voi olla että selittää sen miksi lapsi arka vieraiden aikuisten parissa. Ota yhteyttä esim ensi&turvakotiin tai perheneuvontaan jota kautta setvimään tuota puolison epäluotettavuutta&alkkis ongelmaa. Ja muista sä et oo tehny mitään väärää jne ei oo sun syys et ukkos ryyppää,alkkis kyllä keksii kaikki tekosyyt et miks hänen täytyy nyt vetää ne känät. Toivon voimia ja tsemppiä👍ja uskoo siihen että elämä kantaa kyllä.