Onko tullut vedettyä suklaata ämpärikaupalla näin pyhien aikaan? Ehkä kaksin käsin muitakin jouluherkkuja, ja vyö jo kiristää? Älä hätäile!

Briteistä kuuluu siinä mielessä lohdullisia uutisia, että klassinen uskomus lihavat on leppoisia on tutkimuksen valossa osoittautunut todeksi.

Ylipaino on tutkitusti yhteydessä moniin sairauksiin ja vaivoihin, kuten kakkostyypin diabetekseen. Ylipainosta puhuttaessa keskitytään pitkälti terveyshaittoihin, eikä siinä nähdä mitään positiivista. Brittitutkimuksen mukaan korkea BMI eli painoindeksi voi kuitenkin vaikuttaa mielialaan positiivisesti ja tehdä ihmisestä vähemmän hermostuneen.

Ylin kuva Patrick Fore.

Tutkimuksessa käytiin läpi 500 000 britin terveystietoja. Tutkimus käsitti sekä miehiä että naisia iältään 37-73 vuotta. Tässäkin tutkimuksessa kävi ilmi ylipainon ja terveysongelmien yhteys, mutta lisäksi löytyi yhteys ylipainon ja rauhallisuuden välillä.

Korkeampi BMI oli yhteydessä siihen, että ihminen kuvasi itseään vähemmän hermostuneeksi kuin hoikemmat ihmiset. Syynä voi olla se, että syöminen vaikuttaa tunteisiin. Mikäli ruokavalio on kovin tiukka, se voi vaikuttaa ihmisen kykyyn säädellä tunteitaan.

Ainakin pyhien notkuvissa juhlapöydissä tulisi paha mieli, jos kaikesta pitäisi kieltäytyä!

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 1 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

Yksi vastaus artikkeliin “Joulukilot voivat tehdä sinusta onnellisemman!”

  • balanssi sanoo:

    Yllättäen ei mitään linkkiä tai tunnistetta tutkimukseen.

    Laulussa tosiaan sanotaan, että lihavat on lepposia, mutta sama laulu jatkuu ”koska ei ne jaksa olla vihasia”. Eiköhän tuo kerro kaiken.

    ”mutta lisäksi löytyi yhteys ylipainon ja rauhallisuuden välillä” Sitä on mukavampi köllötellä sohvalla, kun polvet on niin kipeät, ettei jaksa seistä saatikka kävellä.

    ”Syynä voi olla se, että syöminen vaikuttaa tunteisiin. Mikäli ruokavalio on kovin tiukka, se voi vaikuttaa ihmisen kykyyn säädellä tunteitaan.”
    ”Ainakin pyhien notkuvissa juhlapöydissä tulisi paha mieli, jos kaikesta pitäisi kieltäytyä!”

    Ei terveellinen suositusten mukainen ruokavalio ole tiukka eikä siinä tarvitse kaikesta kieltäytyä. Sitten jos vielä hiukan liikkuu, jaa vielä varaa herkuillekin.