Kaalikeittodieetit, tonnikaladieetit, karsi tämä ja tuo -dieetit. Sori, Huono Äiti ei usko niihin. Kaikki tutut, jotka ovat kokeilleet rajua karsintadieettiä, ovat laihtuneet ja laihdutuksen jälkeen lihoneet saman takaisin sekä lisää päälle. Siksi Huono Äiti kokeilee epädieettiä!

FullSizeRender-99

Huonon Äidin epädieetti tarkoittaa sitä, että syödään enemmän ja järkevämmin. Ja siis lähtökohtaisesti syödään ruoka-aikoina. Ruoka-aikoina syödään perusraaka-aineista valmistettua oikeaa ruokaa. Perusraaka-aineissa tähdätään raaka-aineisiin, joista tehty ruoka näyttää ruoalta. Tämän lisäksi juodaan vettä ja paljon. Mikään ei ole kiellettyä. Kiellettyä on ainoastaan aterioissa luistaminen.
IMG_4111

(Pala lounassalaattia eilen)

Mitä Huono Äiti on syönyt epädieetin aikana?

Aamulla puuron tapainen, joka on tehty valmiiksi illalla. Puurossa on sotkettu keskenään maitorahkaa, jäisiä pakastemarjoja, kauraryynejä sekä jotakin nestettä kuten mantelimaitoa/maitoa/vettä. Aamulla voi ottaa myös leipää, jos siltä tuntuu. Ainoa kielletty asia on aamupalan kuittaaminen kahvilla. Niin ei nyt toimita.

Kunnon lounas viimeistään 4 tunnin päästä aamiaisesta. Huono Äiti on ottanut lounasravintolassa kasviksia ja proteiinia eli kalaa/kanaa/lihaa. Perussettiä.

Jos joku on tarjonnut pari sukulaatia, mikä ettei. Mikään ei ole kiellettyä. Kun on vatsa täynnä oikeaa ruokaa, ei vedä ämpärillistä suklaata kerralla.

Seuraava ruoka kello 17 viimeistään. Sori, tämä on pakko. Tätäkään ruokaa ei kuitata voileivällä ja kahvilla.

FullSizeRender-98

Illalla voi ottaa vielä vaikka voileivän, hedelmän tai lisää sitä aamusmoothien tapaista hommelia, jos sitä jäi yli.

Kolmen päivän testijakson perusteella on liian aikaista miettiä tuloksia. Kaksi välitöntä vaikutusta on näkyvissä:

  • makeaa tekee mieli huomattavasti vähemmän, kun syö oikeaa ruokaa.
  • vireystaso pysyy hyvänä, kun ei kuittaa ruokiaan kahvilla ja pullalla. Ei tule väsymysnotkahduksia.
  • tuntuu siltä, kuin söisi koko ajan.

Huono Äiti lupaa tarkkailla vyötärönympärystä sekä vaakaakin sillä silmällä ihan vaikka piruuttaan. Onhan se hauska nähdä, miten epädieetti puree!!!

 

— Huono Äiti

Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia