Hurmaannu Hangosta
Kaupallinen yhteistyö, yhteistyössä Visit Hanko.
Olisiko kohta hyvä hetki pakata perhe autoon ja ottaa suunnaksi aktiiviloma Hangossa? Kevään ja kesän suosikkikohde Hanko on aktiviteetteja pullollaan!
Muutaman tunnin ajomatka antaa aikaa laskeutua lomatunnelmaan, mutta on kuitenkin sen verran lyhyt, että takapenkin narinakaan ei käy harmittamaan. Majoitus on tietysti yksi matkan tärkein juttu, ja makeita yöunia koko perheelle löytyy majoitusliikkeistä laidasta laitaan. Esimerkiksi kodikkaat ja tunnelmalliset B&B:t Villa Aurora, Villa Garbo ja huhtikuussa ovensa avaava Korsman, luontoelämyksiä tarjoava rantahotelli Sjömansro tai viikinkiteeman ympärille rakennettu motelli Viking Motel.
Ympärivuotista majoitusta tarjoavat myös vanhan poliisiaseman tiloissa toimiva Hotel Bulevard, vieraskoti FolkiaCenter, ja arkkitehti Lars Sonckin vuonna 1898 suunnittelema jugend-hotelli ja kylpylä Regatta SPA.
Hangon parhaisiin puoliin voi tutustua helposti kävellen: ihan keskustassa on monta rantaa ja luontopolkua. Esimerkiksi Puistovuorten Rakkaudenpolku on upea, noin 1,5 km pitkä kävelyreitti, jonka pienemmätkin jaksavat tallustella ajan kanssa. Puistovuoren kalliot ovat varsin suosittu piknik-kohde, eikä ihme, sillä silmä lepää rantakallioilta avautuvassa maisemassa ja eväs maistuu erityisen hyvältä pienen ulkoilmareippailun jälkeen!
Hankoa sanotaan Suomen auringoisimmaksi paikaksi ja auringosta nautitaan tietysti rannalla! Hangon 30 kilometriä hiekkarantaa, ja yhteensä 130 kilometriä rantaviivaa, tarjoavat rantaelämyksiä jokaiseen makuun. Esimerkiksi Hangon Casinon hiekkarannalla kelpaa nauttia auringosta, ja lämpimällä kelillä myös meren aalloista, ja erityisesti lapsiperheiden suosiossa on Plagenin uimaranta, josta löytyy leikkipaikkaa, lentopallokenttää, minigolfia, suppia… ja myös ainutlaatuinen vesikaruselli!
Ihka uuteena elämyksenä toukokuusta lähtien on Tähtikellunta! Tähtikellunta on uskomattoman rentouttava kokemus, jota ei ole tarjolla ihan joka päivä. Tähtikellunta sisältää veneretken satamasta ulos aavalle merelle, ohjauksen kelluntapuvun kanssa uimiseen, 30 minuuttia kelluntaa vedessä kullekin osallistujalle ja lopuksi paluun satamaan kuumia juomia nauttien ja kelluntatunnelmia fiilistellen. Kelpais varmaan sullekin?
Pyöräilyn ystäville Hangosta löytyy rentoja ja vähän vaatiampiakin pyöräilyreittejä ja ohjattuja pyöräilykierroksia, esimerkiksi polkupyöräretki Matti Remeksen kirjojen Hangossa. Uusi South by Cycle -bikebacking-reitti on pyöräilijän aarreaitta, joka tarjoaa lähes 900 km luontohelmiä, kulttuurihistoriaa ja maalaisromantiikkaa. Kestävää kotimaanmatkailua ihan uudella tavalla!
Hangosta löytyy myös Suomen eteläisin golf-kenttä! Ja mahdollisuuksia ulkoilma-aktiviteetteihin tenniksestä frisbeegolfiin, tai padeliin, joka on tämän hetken kuumin lajiuutuus! Padel on vauhdikas, mukaansatempaava ja helposti opittava peli, ja erinomainen tapa kohottaa kuntoa. Jos ohjattu liikunta on enemmän sun juttu, kannattaa ehdottomasti tutustua Merijoogaan, jossa harjoitetaan kehon hyvinvointia parhaissa mahdollisissa maisemissa.
Historiasta kiinnostuneille Hanko tarjoaa paljon. Löytyy todisteita Viikinkien vierailuista, siirtolaishistoriaa ja voimonumenttia, tapahtumarikasta sotahistoriaa sekä mm. 1879 avattu ja 2018 uudistettu Hangon Casino, yksi Hangon tunnetuimmista ravintoloista.
Historian ystävien, ja vähän muidenkin, kannattaa siis tsekata opastetut kaupunkikierrokset, Hangon Museo ja Rintamamuseo Lappohjassa. Uniikki vierailukohde on myös Arkkitehti Bertel Liljequistin suunnittelema Hangon Vesitorni, joka kohoaa noin 65 metriä merenpinnan yläpuolelle ja tarjoaa upean näköalan. Torni on kokonaisuudessaan 48 metriä korkea, mutta ei huolta, ylös asti pääsee hissillä!
Tietysti tarjolla on myös kylpylää, sillä hemmottelu on herkkua! Vaikka alkuperäinen Hangon Kylpylaitos suljettiinkin vuonna 1939 ja toisen maailmansodan pommituksissa vaurioitunut kylpylärakennus purettiin 1945, tarjoaa Hanko rentoutumista ja kylpyläelämyksiä myös 2022. Lähes 80 vuotta Kylpylaitoksen ovien sulkeutumisen jälkeen Hangossa avattiin 2017 upea merikylpylä Regatta SPA, jonka elegantti kylpyläosasto hurmaa moderneilla puitteillaan ja uskomattomalla merinäkymällään.
Erityisesti äitejä voi hemmotella myös varaamalla aikaa hierontaan, kauneushoitolaan tai kampaamoon, ja pienenkin loman kruunaa saunominen meren äärellä ja pulahdus itämereen.
Ostosten ystävä löytää Hangosta persoonallisia kivijalkakauppoja, merkkiliikkeistä Made in Hanko -putiikkeihin, second hand -liikkeitä unohtamatta. Kävelykatu Vuorikadun persoonalliset myymälät palvelevat niin turisteja kuin paikallisiakin ympäri vuoden ja käsityöputiikeista tarttuvat mukaan uniikit tuliaiset, kudotuista lapasista hylkytavarasta valmistettuihin Trash-taide -aarteisiin.
Kaikesta tästä touhuamisesta tulee tietysti nälkä, ja ruoassakin Hanko panee parastaan. Itäsataman ravintolakadulla on monia vaihtoehtoja kaikille ruokavalioille, tunnelmallisissa makasiineissa tai avoimen merimaiseman äärellä, ja kaupungin pienet kahvilat ja leipomot tarjoavat herkkujaan vuoden ympäri täytetyistä leivistä leivonnaisiin. Suomen suurimman vierasvenesataman ravintoloissa pinnalla on niin meri kuin maailman mautkin, löytyy lähiruokaa meren antimista, saaristolaismakuja, välimeren herkkuja, ja lapsille maistuvaa klassista pizzaa tai Makaronitehtaan tuorepastaa!
Täydellä vatsalla ja hyvillä mielin voi painaa pään tyynyyn. Ja aamulla voi nauttia rauhassa Jonkun Muun valmistamasta aamupalasta ja kupista kuumaa kahvia. ❤️
Nyt jos joskus kannattaa ottaa lomakohteeksi Hanko! Alekoodilla Hanko2022 saat Huonon Äidin ystävänä upeita etuja:
-
Villa Hima VINTAGE&RETRO, Graniittilinna, Satamakatu 4, Hanko. Avoinna la & su klo 12-15.
-15 % kaikista Villa Himan sisustustuotteista (ei koske myyntitilituotteita). Alekoodi voimassa 27.2.-31.5.2022.
-
Kultaseppä S. Lagerroos, Vuorikatu 15-17, Hanko. Avoinna arkisin ma-pe 10-17, lauantaisin 10-14.
-10 % ostoksista. Alekoodi voimassa 27.2.-31.5.2022.
-
Viking Motel, Lasitehtaankatu 6, Hanko.
-20 % majoituksesta, etu käytettävissä kerran per henkilö. Alekoodi voimassa 27.2.-31.5.2022 ja 1.9.-30.12.2022.
-
Petran Sinikulma, Vuorikatu 15-17, Hanko.
-15 % ostoksista. Alekoodi voimassa 27.2-31.5.2022.
-
Vaateliike Ceia, Vuorikatu 10, Hanko.
-10 % ostoksista. Alekoodi voimassa 27.2-31.5.2022.
P.S. Hankoon voi tutustua myös somessa, seuraamalla Visit Hankoa Facebookissa tai Instagramissa.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.