”Huomaan olevani hieman kateellinen niille, joiden sisarukset ovat innoissaan tädin tai sedän tittelistään, ja viettävät aikaa sukulaislapsensa kanssa. Omalla lapsellanikin on täti, pikkusiskoni, ja setä, mieheni veli. Molemmat ovat lapsettomia, työssäkäyviä, pian kolmekymppisiä ihmisiä. Kumpikaan ei käy tervehtimässä lasta, soita hänelle, kysele kuulumisia edes meiltä vanhemmilta, mutta lähettävät silti joululahjan ja synttärilahjan.

Kipeäksi tilanteen tekee se, että kumpikaan ei edes suoran avunpyynnön edessä halua tulla pitämään seuraa nyt jo 4-vuotiaalle pojalle, kun me vanhemmat olemme helisemässä lapsen voimakkaan uhman, töiden ja opiskelun, ja tukiverkkojen puutteen edessä. Kun tulin raskaaksi, minulla ei ollut ennakko-odotuksia siskoni reaktiosta vauvauutiseen, tai hänen roolistaan lapsen tätinä. Vauva-aika ajoi kuitenkin minut melko sekaviin ja synkkiin vesiin, ja tuolloin olisin kaivannut siskoni läsnäoloa, kuulumisten kysymistä – mitä vain! Hän kieltäytyi kuitenkin joka kerran tulemasta meille, eikä kysellyt perään, vaan ilmeisesti koki oman avuntarpeeni ja toistuvan pyytelyni kuormittavana. Tämä teki pysyvän särön väleihimme, sillä pidin tällaista selän kääntämistä omassa lohduttomuudessani epäoikeudenmukaisena.

Kuva Julien-Pier Belanger. Ylin kuva Katie Emslie.

Mieheni veli puolestaan oli iloinen vauvauutisesta, ja iloitsi, kun valitsimme hänet kummiksi lapselle. Tämän jälkeen häntä ei juuri olekaan näkynyt, eikä myöskään hän avunpyynnöistä huolimatta ole valmis tulemaan kummipoikansa seuraksi edes kerran vuodessa. Koska sisaruksillamme ei ole omia lapsia, ymmärrän, että lapsen kanssa oleminen ei tunnu maailman luontevimmalta ajatukselta, ja luultavasti he eivät ole kartalla siitä, mitä lapsi missäkin ikävaiheessa osaa tai tarvitsee. Olemme kyllä koittaneet näitä asioita tuoda ilmi, mutta en moiti, jos lapsen hoitaminen ensi kädessä ei tunnu maailman hauskimmalta ajatukselta.

En silti koe, että pyytäisimme mahdottomia, kun kaipaisimme silloin tällöin toista aikuista lapsemme seuraksi – onhan hän jo ihan omatoiminen ja itseään sujuvasti ilmaiseva nelivuotias. Jos pääsisin esimerkiksi edes ehdottamaan siskolleni, mitä lapseni kanssa voi tehdä (katsoa piirrettyjä, käydä leikkikentällä, pelata lautapelejä…), ehkä hän hahmottaisi, että vaipanvaihdon ja soseen syöttämisen vaaraa ei enää ole. Hän kuitenkin jättää vastaamatta lapsenhoitoapua koskeviin viesteihin, enkä tietenkään halua painostaa.

Aikuinen ja lapsi rakentamassa legoja

Kuva Dan Burton.

Arjen kuormittavuus ja oma uupumiseni vaihtelee hyvin paljon sen mukaan, millainen uhman taso lapsella on meneillään. Kun kaikki käsien pesusta pissalla käyntiin vaatii puolen tunnin fyysisen kamppailun, toivoisin jonkun perheen ulkopuolisen aikuisen apua ja rauhoittavaa vaikutusta. Siis jo pari-kolme kertaa vuodessa tekisi ihmeitä. Lapsi itse ei kaipaa tätiä ja setää, kun on hädin tuskin heitä nähnytkään. Näin vanhempana sitä kuitenkin tietää, kuinka arvokasta myös muiden aikuisten seura lapselle olisi – toki sellaisten aikuisten, jotka itsekin välittävät lapsesta.

Miksi ihmeessä sisaruksemme lähettävät lahjoja, jos eivät halua olla missään konkreettisessa tekemisissä lapsen kanssa? Tiedän, että minun olisi syytä vain jättää sisaruksemme lopullisesti rauhaan, sillä itsepä olen lapsen hankkinut, eikä heillä ole mitään velvollisuutta auttaa, kysellä kuulumisia, tai mitään muutakaan. Onneksi solidaarisuutta on ilmennyt muiden vanhempien keskuudessa, ja vauva-aikojen lohduton tilanne on kääntynyt parempaan päin uusien tuttujen myötä. Kuitenkin, ärsyynnyn, kun harvoin rohkaistuessani kysymään esimerkiksi siskoltani apua, kysymys sivuutetaan. Tämä kuormittaa entisestään. Onko muilla huonoilla äideillä kokemuksia tällaisesta kipuilusta tätien ja setien suhteen? Miten työntää tämä kipuilu taka-alalle ja välttää katkeroituminen?”

Nimim. Uhmaikäisen uuvuttama

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 14 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

14 vastausta artikkeliin “”Halusin lapselle läsnä olevan tädin ja sedän, mutta sain vain lahja-automaatteja””

  • Numma sanoo:

    Tämä maailma nyt vaan on tämmöinen, ihmiset ovat välinpitämöttämiä ja itsekkäitä. Olisin halunnut juuri tuota samaa, mitä kirjoittajakin. Ennen omia lapsia olisin halunnut olla kummilasteni arjessa läsnä mutta se ei vaan lasten vanhempien mielestä ollut mahdollista. Tuntui kuin minun ei olisi haluttu olevan muutakuin se lahja-automaatti, lahjalistat tulivat kyllä aina ennen juhlapäiviä eikä listan ulkopuolelta saa tietenkään mitään hankkia vaikka kuinka haluaisi lapsen ”näköisen” lahjan. Mutta toisaalta, eipä niitä tunnekaan kun ei niitä koskaan näe. Korostan taas että minusta johtumattomista syistä. Omien lasten synnyttyä yritin toimia toisin, pyysin käymään kylässä muulloinkin kuin juhlapyhinä, pyysin apua ym mutta eihän sitä kukaan tule. Miten voi olla totaalisen yksinäistä lapsiperheen elämä? Luovutin, en pitänyt enkä pidä enää mitään yhteyttä heihin eikä sieltä niitä lahjojakaan enää tule kun en ole synttäreille kutsumassa. Parempi näin.

  • Luna sanoo:

    Itselläni on neljä kummilasta, ja olen heidän kanssaan tekemisissä lähinnä syntymäpäivänä ja jouluna kun vien lahjat. Joskus ollaan otettu meille yökylään tai viety jonnekin, mutta harvoin. On omatkin lapset, joten aikaa on rajallisesti. Lisäksi sekin suoraan sanottuna vaikuttaa, ettei omilla lapsillamme ole kiinnostuneita kummeja tai oikeastaan sukulaisiakaan, joten ylimääräiset resurssit ja aika laitetaan mieluummin omiin lapsiin.
    Nyt tilanne on erään kummilapsemme kanssa se, että olemme vähän harmissamme hänen äitinsä tungettelusta. Meitä pyydettiin lapselle kummiksi, koska hänen isänsä tuntee mieheni, mutta lapsen äitiä ei tunnettu. Arvelutti silloin suostua kummiksi, mutta mieheni halusi suostua ystävänsä vuoksi. No, nyt on tätä ollut pari vuotta, että lapsen äiti laittaa vaan viestiä ja ilmoittaa että he tulevat meille ensi viikolla ja käskee valita päivän. Tai ilmoittaa että odottaa kutsua meille. Sinnepäin kutsutaan syntymäpäiville mutta muuten ollaan aina meidän kahvipöydässä istumassa. Eikä ajanvietto ole luontevaa. Koko ajan ollaan laittamassa lasta meidän syliin tms. Jotenkin pakonomaisesti pitäisi huomiota osoittaa sataprosenttisesti kummilapselle kun tämä on läsnä. Tällainen toiminta ei kyllä edistä tutustumista tai meidän mielenkiintoa kummilasta kohtaan, pikemminkin päinvastoin.

  • Märta sanoo:

    Kokemusta on sekä aktiivisista, että passiivista. On ollut ihanaa nähdä, miten eräs itse lapseton kummitäti on luonut läheisen ja lämpimän suhteen lapseemme. Suhde on molemmille osapuolille ja meille vanhemmille iso ilo. Jostain syystä osalla on kiinnostus hiipunut. Yhteisissä joulunvietoissa ja kutsuttaessa syntymäpäiville/kylään täti ja setä räpläävät puhelimillaan ja ovat poissaolevia. Kummallakaan ei ole omia lapsia ja olen miettinyt, että ihan turha odottaa sitten vanhoina, että meidät lapset tulevat katsomaan vanhainkotiin, jos ette vaivaudu nyt rakentamaan suhdetta. Vauvoista olivat jotenkin enemmän kiinnostuneita, mutta nyt omat kaverit ajaa ohi. Itseäni ei jotenkaan haittaa, lapsillani on tarpeeksi ihania ja läheisiä aikuisia ilman heitäkin. Lähinnä se harmittaa, että lupaillaan lapsille tapaamisia, mutta ei voida varata mitään järkevää aikaa nähdä lapsia, vaan ehdotetaan jotakin myöhäisiä aikoja viikolla, koska ei tajuta, että pienet lapset ei voi riekkua myöhään ulkona, jos aamulla on aikainen herätys päiväkotiin. Lapseni ovat mielestäni ansainneet sen, että edes kerran vuodessa heille varattaisiin aikaa edes yhtenä vapaapäivänä.

  • Väsynyt sisko sanoo:

    Oma kokemukseni aiheeseen on se, että oma siskoni on aina asettanut korkeita vaatimuksia sille millaisia tätejä ja enoja haluaa sisarustensa olevan hänen lapsilleen. Vanhempamme ovat kuolleet, joten ehkä siksi odotukset ovat korkealla sisarusten suhteen. Homman nimi on kuitenkin se, että minulla on oma perhe ja lapset, eikä aikaa riitä hänen lapsilleen siinä määrin kuin hän toivoisi. Itselläkin on ollut ongelmia miten selviytyä arjesta omien lasten kanssa, saati että pitäisi jatkuvasti olla ottamassa sisaren lapsia hoitoon ja yökylään. Ja ei, en ole pyytänyt häneltä vastaavaa, välimatkammekin on jo niin pitkä että se on epäkäytännöllistä puolin ja toisin. Veljemme ovat lapsettomia eikä heitä kiinnosta lapset, mikä on heidän oikeutensa valita.

    Sisareni on jopa pyytänyt, että olen töistä pois ja hoidan hänen lastaan, jotta hän pääsee reissuun, mikä on aika uskomatonta. Jos ei pääse synttäreille niin uhataan lähestulkoon laittaa välit poikki. Ihan mahdotonta touhua.

  • Täti sanoo:

    Niin, voihan se olla, että näillä tädeillä ja sedillä on omassa elämässään huolia/ongelmia/surua tms. etteivät siksi kykene. Ja onko heidän kuulumisia kyselty vai onko yhteydenotot aina vaan vihjailemista lapsen hoidosta. Minulla on veli, joka melkein joka kerta kun käyn, niin sanoo ”ota pojat viikonlopuksi”(2yötä). En vastaa yleensä mitään, koska A. Pyyntö tulee yhtäkkiä, esim.klo:19 pe iltana. B. En tiedä onko tosissaan ja riittäskö vaikka yksi yö. Minusta se on tosi ärsyttävää.
    Ja sitten nämä kummilapset, niihinkin tulee pidettyä vähän yhteyttä, syntymäpäiville tulee aina kutsu (ei kaikkien), mutta muuten niistä ei pahemmin kuulu. En ole kysellyt perään.

  • Jenna- sanoo:

    On ikävä kyllä kokemusta ja katkeruudelta ei ole voinut välttyä. Mielenkiintoisinta on se, että samassa kaupungissa asuvat kummit ovat vähemmän kiinnostuneita lapsistamme kuin kauempana asuvat. Emme odota kummeilta jatkuvaa valmiutta olla ilmaisina lapsenvahteina, mutta olisihan se mukavaa jos kummi olisi kiinnostunut joskus viettämään aikaa kummilapsensa kanssa (viedä elokuviin, puistoon tai ottaa yökylään ihan muuten vaan, vaikkei vanhemmilla olisi menoja). Ja asia on kyllä ilmaistu heille ihan hyväntahtoisesti useaan otteeseen, ei ole kuitenkaan vielä tarjouksia tullut. Lapsetkin taitavat luulla että kummien kuuluu vain ostaa lahjoja (tosin pari kummia eivät muista millään tavoin edes syntymäpäivinä!), kun ei olla hennottu kertoa mitä muuta kummin tehtäviin kuuluisi – en tietäisi mitä vastata kun lapset kysyisivät miksei heidän kumminsa koskaan vietä aikaa heidän kanssaan vaikka asuvat lähellä. Ymmärrän kyllä miten hankalaa kauempana asuvien kummien on ”pitää kummiutta yllä”, muutoin kuin kuulumisia kyselemällä ja lahjoja postittamalla jne. Omatkin kummilapseni asuvat satojen kilometrien päässä. Jos asuisivat lähempänä, ottaisin enemmän kuin mielelläni yökylään tai käytäisiin kivoissa paikoissa.

    Maailmassa tuntuu vallitsevan nykyään itsekkyys monessakin mielessä. Sieltä omalta mukavuusalueelta ei vaan haluta poistua hetkeksikään, koska ”täällä eletään vain kerran” ym. aforismien mukaan on alettu niin kirjaimellisesti elämään. Kannattaisi silti ottaa joskus riski ja kokeilla, olisiko ollenkaan kamalaa vaikka vuokrata joku Disneyn klassikko-leffa, ottaa 10-vuotias kainaloon ja syödä yhdessä poppareita. Voisko se olla jopa kivaa vaihtelua omaan elämään? Varsinkin kun näkisi omin silmin miten onnelliseksi se tekisi pienen ihmisen, kun tärkeä aikuinen haluaa viettää hetken aikaa yhdessä juuri hänen kanssaan? Pari tuntia elämästä?

  • Kummitus sanoo:

    Olen itse kummi ystävien pojalle. Alkuun vielä kävin ja otin hoitoon, kunnes huomasin että meidän kasvatusmetodimme eivät kohtaa. Poika muuttui villiksi, ei mitään rajoja asetettu hänelle. Alkoi olla tuskaa viettää aikaa hänen kanssaan. Kun kotona sai kaiken lässyttämisellä höystettynä läpi. Vanhemmat ei pidä mitään kuria ja poika on jo äärimmäisen vaikea tapaus. Ei löydy respectiä aikuisia kohtaan. Hän saattaa kyllä olla jollain tavalla ylivilkaskin, mutta tuo rajattomuus ja muu ei auta yhtään asiaan. Oman villin kasvatin asettamalla rajat ja kertomalla mitä nyt tehdään sen sijaan että kysytään lapselta mitäs nyt haluat. Aikuinen kertoo miten toimitaan, lapsi ei sitä päätä. Ihan perusarki pitää olla strukturoitua. Lapsi kaipaa rajoja ja vakautta kasvamiseen.

    Itse paloina loppuun ja vanhempien kanssa ei voi puhua aiheesta. He vain lässyttää ja antaa tuon vintiö tehdä mitä se haluaa. Käytöstapoja ei pojalla ole ja hän aloitti jo koulun. Totesin, etten enää jaksa, vaikka kyllähän se lapsi varmasti minultakin imi oppia esimerkkiä katsoen. Mutta, ei vain jaksa kun tietää mikä show on kun jantteri saapuu tontille.

    • Alli sanoo:

      Tiedän miltä tuntuu. Yksi kummilapsistamme on oikea painajainen. Väkivaltainen, täysin arvaamaton, sanoo ihan mitä vaan jne. Oli pakko ottaa etäisyyttä kun omat lapseni alkoivat pelätä häntä ja minäkin pelkäsin että hän satuttaa lapsiani. Vanhemmat eivät komentaneet, kaikki oli aina muiden vika. Kun poika on päässyt ripille, en aio olla enää missään tekemisissä.

  • En ole halunnut olla kummi sanoo:

    Olen kummi muutamalle (alle 5) lapselle. Näistä valitettavasti 1 on kummilapsi minulle vastoin tahtoani. En tiedä miten kummiuden saa peruutettua. Lapsen vika tämä ei tietenkään ole (on jo koulussa) mutta itseäni kaihertaa tämä kovasti.

    Se miten minusta tuli kummi on jotain niin ikävää… Silloisen miesystäväni sisko sai lapsen ja he olivat ajatelleen minua kummiksi. Mies minulta mitään kysymättä oli luvannut minut kummiksi, ilmoittanut sotuni kirkolle tms. Lapsen kastetilaisuudessa pappi lähestyy minua ennen kastetta ja antaa kummitodistuksen käteeni. Siinä sitten hymistelen että ”onpa ihana kummilapsi”.

    Ja sitten eron myötä en ole lapsen elämässä (en ole koskaan oikein ollutkaan). Että en ole edes lahja-automaattikaan.

    Sitten ne muut kummilapset, pidän yhteyttä, soitellaan whatsup puheluita, lähetän nimppari/synttärikortteja tai vien leffaan/syömään. Toki välimatkakin on eri, tämn kummilapsen-jonka-kummiksi-en-itse-suostunut asuu välimatkan päässä + en tiedä haluanko olla päättyneen parisuhteen vuoksi esim lapsen vanhempien kanssa tekemisissä.

  • Kummitus sanoo:

    Itse 4 lapsen kummina, roolini on jäänyt ”lahja-automaatiksi”. Asun kaukana kaikista kummilapsistani, ja koska minulla ei ole ajokorttia, julkisilla kulku maaseudulle on hankalaa. Usein tuo minun joulu- tai syntymäpäivälahjani on ainut yhteydenpito kumpaankaan suuntaan. Jos saisin kutsun vaikka joskus synttäreille, yrittäisin sen järjestää. Luulen että välit lähenisivät jos yhteydenpitoa olisi molempiin suuntiin, eikä vain minun aloitteestani.

  • esikoinen kesäkuussa sanoo:

    Oma esikoinen syntyy kesäkuussa. En oo kummempia ajatuksia luonut pikkusiskostani (myös tuleva sylikummi) hoitajana. Jos pyydän hoitamaan oon valmis myös siitä hänelle jotain korvaamaan. Hänellä on kuitenkin oma elämä ja hän on vielä nuori (kohta 18v) niin en oleta hänen olevan lapsenvahti ainakaan ilmaiseksi. Sitä varten voi palkata lastenvahdin jostain nuoresta eikä ole edes hirveän kallista. Itse olen myös täysin vieraiden lapsia hoitanut pientä korvausta vastaan joten tiedän että löytyy vastuuntuntoisia hoitajia edullisesti. Itse olen myös mieheni kanssa lapsemme tehneet ja tahtoneet. Kaikki muut rakastavat aikuiset ovat plussaa, ketään en silti siihen pakota tai tyrkytä. Etenkään jos hoitaminen tuntuu vieraalta ja pahimmillaan ahdistavalta. Toivottua on, että kummit ovat elämässä mukana ja samoin setä ja tädit mitä lapsi saa muttei ole heidän tehtävä olla lapsenvahteja. Jokainen hoitaa kummiuden ja pakollisen sukulaisuuden tavallaan. Jollekkin on luontevaa hoitaa lapsia ja olla lasten kanssa, tahtoo tehdä sitä, joku ei tahdo ja se on ok. Kunhan hyväksyy, että lapsi on nyt osa meidän arkea ja kulkee mukana.

  • Werty sanoo:

    Tiedän niin tunteen ja sen kuinka se surettaa kun näkee näitä osallistuvia sukulaisia tapahtumissa& kuulee heidän ottavan lapsia ilolla hoitoon jne😢 Ja kuinka sattuu kun ihmiset aina tälläisen jutun kommentteihin kertovat kuinka heillä on osallistuvat sukulaiset/ kummit💔
    Toki olen onnellinen niiden puolesta joilla on nämä tukiverkot kunnossa ja lapsilla sukua ympärillä mutta kyllä sitä väkisinkin miettii että miksi meillä näin että kaikki sukulaiset ovat niin itsekkäitä että eivät voi poistua omalta mukavuusalueeltaan edes muutaman kerran vuodessa😢 No turha heidän tulla minulta mitään pyytämään tulevaisuudessa… Ja valitettavasti tämä ”katkeruuteni” koskee erityisesti mieheni sukulaisia vaikka alunperin olisin kovasti halunnut heidän kanssaan syvenpääkin ystävyyttä rakentaa🥺
    …Onneksi on kuitenkin ystävät❤️

  • Sovittava etukäteen sanoo:

    Niin siis lapsettomiahan ei kiinnosta myöskään muiden lapset, jos ei heillä omia ole. Siinä mielessä samassa elämäntilanteessa on helpompi olla osallistuvana kummina. Etenkin, jos molemmilla on samanikäisiä lapsia. Toisekseen, ainakin itselläni pikkusiskoni ei ole osannut auttaa yhtään mitenkään lasten kanssa, koska hän on jäänyt itse lapseksi. Hän on suorastaan kateellinen ja mustasukkainen siitä, että lapseni ovat ajaneet minun listallani hänen ohitseen. Yllättävän moni aikuinen haluaa itse olla lapsen asemassa vanhempiensa ja isosisarustensa paapottavana, ei siihen kuvaan sovi mikään lapsenvahtina oleminen. Suuret elintasoerot voi olla ongelmana kaverien kesken, kun rikkaampi osapuoli ostelee kalliita lahjoja kummilapselleen ja odottaa sitten jotain vastapalveluksia tai yhtä kalliita lahjoja köyhemmältä. Etukäteen olis hyvä keskustella puolin ja toisin odotuksista, ennen kuin suostuu kummiksi.

    • Turkulainen sanoo:

      Siis mitä ihmettä? Minä otin töistä lomaa kaksi viikkoa, jotta voisin auttaa siskoani kun hänen lapsensa syntyi. Eikä minulla ollut lapsia tuossa vaiheessa. Hoidin sisarenpoikiani satoja tunteja (ilmaiseksi, aina kun pyydettiin) ennen kuin itse sain lapsia… tosin siskopa ei sitten suostunut minun lapsiani hoitamaan juuri lainkaan. Näinkin päin homma voi mennä.