Monen lapsen kummitäti lähetti keskustelunavauksen Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Hän haluaisi mielipiteenvaihtoa kummiudesta.

Kuinka monta kummilasta on jo liikaa, vai riittääkö aikaa kuinka suurelle parvelle tahansa? Voiko kummiudesta kieltäytyä? Entä voiko kieltäytyä vedoten siihen, että kummilapsia on jo paljon?

Entäpä yhteydenpito: riittääkö lahjamuistamiset jouluna ja synttäreinä, vai pitäisikö pitää enemmän yhteyttä?

Kirjoittaja kokee huonoa omaatuntoa siitä, että aikaa ei riitä kaikille, mutta yhteensä parilla on kummilapsia huimat kahdeksan:

”Voiko kummiudesta kieltäytyä? Olen kohta 35-vuotias seitsemän lapsen kummi.

Itselläni on kaksi lasta, jotka olen saanut alle 30-vuotiaana. Tuolloin lähimmillä ystävilläni ei ollut vielä lapsia ja osalla ei ole vieläkään. Sain ensimmäisen kummilapseni heti rippikoulun jälkeen, ja tämän jälkeen vielä pari kummilasta suvun piiristä.

Sittemmin opiskeluaikainen ystäväni pyysi minua ja miestäni kahden lapsensa kummiksi. Suostuimme, mutta seuraaville lapsilleen eivät enää kummiksi pyytäneet (aistivat varmaan empimiseni jo toisen lapsen kohdalla). Muutaman vuoden kuluttua saimme kutsun olla kummeja serkkuni lapselle. Näin kummilapsia oli kertynyt jo kuusi. Lisäksi miehelläni on yksi oma kummilapsi.


Kuva Alex Pasarelu, kuvituskuvia.

Sitten tuli aika, kun parhaat ystäväni alkoivat saada lapsia, ja kummikutsu kävi jälleen.

Olen toki hyvin otettu siitä, että kummikutsuja satelee, enkä oikeastaan edes halua kieltäytyä, kun kyseessä on läheinen henkilö, mutta voiko näistä kieltäytyä? Varsinkin jos kyseessä on läheinen ystävä tai sukulainen? Seitsemän kummilasta (tai yhteensä kahdeksan mieheni kanssa) tuntuu jo valtavalta määrältä.

En tiedä sateleeko kummikutsuja vielä jatkossa, mutta minulla on vielä lapsettomia läheisiä ystäviä, jotka saattavat saada perheenlisäystä. Osaan kummilapsista emme ehdi pitää paljoa yhteyttä, koska he asuvat kauempana, ja toki läheisempien sukulaisten ja ystävien kautta tulleet kummilapset ovat suuremmalla huomiolla.

Riittääkö kummilasten muistaminen syntymäpäivinä ja jouluisin vai pitäisikö kaikkien saada huomiota yhtä paljon etäisyydestä huolimatta? Joskus koen huonoa omaatuntoa siitä, ettemme juurikaan ole ehtineet näkemään osaa kummilapsistamme. Toki isoimmat kummilapset alkavat olla jo täysi-ikäisyyden kynnyksellä ja näin ollen kummin velvollisuudet on jo virallisesti ohitse 🤔

Mutta eihän kummilapsia ikinä unohda. Onko kummilapsien määrällä ylärajaa?”

Nimim. Haltijakummi

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 13 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

13 vastausta artikkeliin “Voiko kummiudesta kieltäytyä?”

  • näin ajattelen sanoo:

    Jotenkin surullista. Olisin minäkin halunnut olla edes yhden lapsen kummi, mutta niin vain nämä kummin tehtävätkin kasautuvat aina samoille ihmisille, vaikka ystäväni ovatkin saaneet lapsia.

    Yleensä näillä kummeilla on omastakin takaa lapsia ja kymmenen muutakin kummilasta. Näin ollen kummista ei koskaan tule lapselle minkäänlaista luottoaikuista vaan täysi muodollisuus.

    Itsekin olisin näin jälkikäteen ajatellen mieluummin ollut jonkun vanhapiikatädin tai tahattomasti lapsettoman parin kummilapsi. Olisi aikuisten joukko ympärillä ollut tiiviimpi.

  • Outi sanoo:

    Itsellä kaksi. Molemmat on tärkeitä ja tietävät sen vaikka tavataan liian harvoin (välimatkat) mutta ainakin toisen kohdalla enemmän läsnä kuin muut kummit.
    Yritän tavata ainakin mutaman kerran vuoteen, lahjoja ei odoteta, ostan kun itsestä tuntuu siltä. Haluan enemmän tavata ja nyt alkavat oleen sen verta isompia, että se onnistuu paremmin.
    Kummiudesta voi ja saa kieltäytyä. Voi silti olla tärkeä ja läheinen aikuinen lapselle. Ei siihen kummiutta tarvita. Itsellä on myös näitä tärkeitä lapsia. On kiva tapaamisen päätteeksi kuulla ”mä rakastan sua!”

  • anonyymi sanoo:

    Tyttäreni oli 15-vuotiaana ensi kerran kummina ja 16-vuotiaana seuraavan kerran. Eihän koululaisella ollut rahaa ostaa kummilahjoja tai synttärilahjoja, minähän ne sitten hoidin. Itselläkin kun oli kummilapsia, niin olisin toivonut, ettei häntä olisi pyydetty.

  • Monenlaista kummia sanoo:

    Minusta voi ja saa kieltäytyä jos ei syystä tai toisesta halua/pysty olemaan kummi. Omalla lapsellani on kaksi pariskuntaa kummeina. Toinen pari on mukana elämässämme ja pitävät keskenäänkin yhteyttä lapsen kanssa. Toisista ei juur ole kuulunut ristiäisten jälkeen. Olen miettinyt että kumpa olisivat sanoneet jos ei heille oikeasti sopinut. Ompahan nimet papereissa kuitenkin vaikka niitä kummeja ei lapsen elämässä olekaan mitenkään. Itselläni on yksi kummilapsi ja hänen kohdallaan on olo että piti keksiä joku papereihin, edes hoitaa lasta ei ole saanut. Kummius on kunniatehtävä eikä pakko kellekään.
    Omia kummeja minulla on kaksi elossa ja toinen on vieläkin tosi tärkeä minulle. Kulkenut rinnalla aina ja ollut turvallinen aikuinen. Surettaa ajatella että hän on vanha ja joku päivä menetän hänet.

  • Kummitustäti sanoo:

    Meillä on 11 kummilasta, 10 kastetilaisuudesta lähtien ja yksi kummilapsi epävirallisesti 9vuotiaana, kun alkuperäiset kummit vain yhtäkkiä lopettivat yhteydenpidon. Bonuskummilapsemme pyysi itse meitä kummiksi, mikä oli iso kunnia. Jouluna emme suuresti ketään muista, mutta kerran vuodessa otamme yhden kummilapsen mukaan matkoille. Nyt kun lapset ovat jo isoja niin sitten käydään esimerkiksi syömässä yhdessä synttärinä. Silloin tällöin meillä on kummilasten kesätapaaminen, eli kaikki meille kerralla yhdeksi päiväksi ja halukkaat ovat saaneet jäädä yöksi. Voi sitä illan kiherrystä siskonpedeissä 😍 Vastaus kysymykseen, kyllä 11 kummilasta tuntuu välillä liialta, mutta on myös aivan upea rikkaus omassa elämässä. Lapset muistavat meitä kukin tavallaan niin synttärinä tai jouluna tai joskus ihan muuten vaan. Vanhaintansseja on tullut jo muutamat käytyä ja lisää ilmeisemmin tulossa😍Itse en ole edes ajatellut kieltäytyä, mutta en ainakaan itse olisi loukkaantunut, jos omien lasten kummiehdokkaat olisi näin tehneet. Ei kummiuteen voi ketään pakottaa, se ei ole kivaa kummallekaan osapuolelle.

  • Kummitäti sanoo:

    Me mieheni kanssa juttelimme asiasta, kun ystäväpariskunta ilmoitti lapsen tulosta. Mieheni ei halunnut olla kummivanhempi ja ilmoitimme etukäteen (ennen ku edes pyydettiin), että voin olla kummi, mutta mieheni ei, koska hän tuntee ettei olisi hyvä siinä hommassa. Se oli tällä taputeltu.

  • Kamaja sanoo:

    Minulla on kolme mummolasta. Ensimmäisen lapsen kanssa tavattiin ja tehtiin yhdessä asioita mutta sitten yhtäkkiä minä jäin sivuun. Kun kahdet synttärit vietettiin minut unohtaen (lahja oli ostettujen) niin jätin kukkineen tasaiseksi. 6v myöhemmin tyttö lähetti kortin. Muuta en ole kuullut. Edelleen ihmettelen??
    Toiseen pidän yhteyttä ja tavataan. Lahjoja harvoin ja tavatessamme teemme yhdessä asioita. Kolmas on vaan pakolla pyydetty nimi paperiin. Mitään yhteyttä ei ole. Ei tule kuvaa, postia, kutsua tms. Käyn joskus ja tyttö ei edes tiedä mun olevan kummi. Enää en rupea kenellekään kummiksi. Mieluummin olen kaveri-täti minun ystäväni pojalle jonka kanssa pidetään tiiviisti yhteyttä.

  • Velvollisuus sanoo:

    Hei kummit! Miten vastavuoroisuus toimii? Oletteko pelkkiä lahja-automaatteja vai opettavatko vanhemmat lapsensa huomioimaan teidät jotenkin?
    Opettavatko vanhemmat edes kiittämään lahjasta?

    Olin siskonpoikani kummi ja vein häntä mahdollisuuksien mukaan lastentapahtumiin jne. Jos sisareni otti joululahjat puheeksi, hän kehui tyttärensä kummia, joka ostaa aina niin ihania lahjoja.

    Kummipoikani on nyt aikuinen ja minulle rakas edelleen. Kummitätiä ei ole muistettu edes 50-vuotissynttäreillä.

    Myöhemmin erosin kirkosta ja se on aivan ihanan helppo syy kieltäytyä kummiudesta.

  • Ilkeä käly sanoo:

    Miehen veli ja sen vaimo pyysivät poikansa kummeiksi, kun meillä ei ollut omia lapsia. Heti tuli sellainen tunne, että velvollisuudesta pyydettiin, ja niinpä kieltäydyimme siihen vedoten, että minulla on jo niin monta kummilasta. Oikea syy oli se, että he olisivat automaattisesti olettaneet, että heistä tulee meidän mahdollisen lapsen kummeja, enkä heitä siihen rooliin halunnut. Sanoin jo silloin miehelleni, että ”jos kyseessä ei olisi sun veli ja sen vaimo, niin oltaisiinko me missään tekemisissä?” ja hän joutui toteamaan, ettei oltaisi – niin erilaiset ”maailmankatsomukset” ja elämänarvot meillä on. Ja nykyisin ei ollakaan missään tekemisissä, siitä veljeydestä huolimatta.

  • Kummitustäti sanoo:

    Minä ja puolisoni olemme kummin roolissa olemme yhdessä yhteensä kymmenelle lapselle. Kun itsellämmekin on useampia lapsia, ei ole mahdollista muistaa kummilapsia jouluisin tai synttäreillä mitenkään suureellisesti. Pyrimme kuitenkin käymään, olemaan kummilapsen perheen apuna ja tukena tarpeen tullessa sekä tutustumaan kummilapseen.

    Toisaalta tämä ei ole ollut ongelma, koska kummilastemme vanhemmilla on samanlaiset ajatukset kummiudesta.

    Myös meidän lapsilla, toki, on kummeja. Olemme toivoneet, että kummilapsi oppisi tuntemaan kumminsa, ja että kummin kanssa voitaisiin puolin ja toisin tavata välillä. Lasta totta kai saa muistaa, mutta pakko ei ole, ja kun kerran kummilapsia monella muullakin on useampia, niin eihän se edes ole mahdollistakaan jouluna, synttäreillä,…

  • Sirkku sanoo:

    Jos haluat olla läsnä pikkuisen elämässä, ja jokaisella lapsella toki pitäisi sitä turvaverkkoa olla ympärillä, niin mieti tarkkaan. Nykyään on ongelma saada kirkkoon kuuluvia kummeja ( tosin kai yksikin riittää), mutta minusta pitää olla oikeus kieltäytyä kummiudesta. Itse perustelisin nimenomaan sillä, että ei ole oikein lasta kohtaan, jos on vaan sellainen ”nimikummi”, koska kummius on parhaimmillaan kiva suhde, jossa molemmat osapuolet saavat ja antavat.
    Itse toivoin aikoinaan, että olisin saanut enemmän kummilapsia, koska kahteen vanhempaan kummilapseeni välit väljähtyivät, kun tuli perheissä avioeroja yms. Surin sitä, että en sitten ”kelvannut” enää nuorempien ystävieni lapsille kummiksi. Otin kummilapsia World Visionin kautta ja autan mielelläni heitä.

  • Masa sanoo:

    Kun lapsemme syntyi, ja oli kummien aika kysyimme ehdokkailta yhden kysymyksen: ”pystytkö olemaan lapselle tuki, turva, henkinen valmentaja ja rajoja laittava aikuinen jos tapahtuu jotain että sellaiselle on tarvetta, ja myös olla niin paljon läsnä lapsen elämässä että hän tietää sen”.

    Toki olimme ensin perustelleet henkilölle miksi toivoisimme hänen olevan kummi lapsellemme.

    Itsellemme olimme laatineet seuraavan listan kun mietimme kummeja:
    1. On meidän mielestä luonteeltaan sellainen että pystyy vastaamaan esitettyyn kysymykseen myöntävästi. Ja haluaa tehdä sen
    2. Saman lapsen kummit eivät saa olla keskenään sukua tai parisuhteessa.
    3. Eivät ole sukua meihin. (Yksi kahdestatoista on mutta sille oli toiset syyt)

    Jokaiselle annettiin reilusti miettimisaikaa ja painotimme että meille on tärkein oli rehellinen vastaus ja että voimme luottaa että se pitää läpi elämän.

    Homma toimi ja kaikilla lapsillamme on hyvät tai loistavat välit kummeihin.

  • Anna sanoo:

    Minulla niitä on 9. Kahdesta viimeisestä olisin halunnut kieltäytyä mutta en kehdannut. Nyt en halua enää yhtäkään!