”Äiti mun lempiaine koulussa on uskonto! Ai mitä?! Keskustelun jälkeen selviää, että vaikka lapsi ei kuulu kirkkoon, hän on koulussa sattuneen sekaannuksen takia ollut uskonnonopetuksessa jo pitkään. Ja hän tykkää siitä!

Miten siihen nyt pitäisi suhtautua sitten? Kotona ei ole kuulunut mitään jeesuskysymyksiä tai normaalista poikkeavaa moraalista pohdintaa. Myöskään nuorempana lapsi ei osoittanut mitään kiinnostusta uskonnollisiin kysymyksiin.

Mutta nyt. Uskonnosta on tullut lempiaine, ja ateistiäiti on ihmeissään. Tuleeko lapsesta uskovainen? Mitä lapselle pitää vastata, kun hän alkaa kysellä uskonnosta? Ei varmaan voi sanoa, että älä nyt tuommoisiin höpöjuttuihin usko!! Uskonnonvapaus koskee lastakin vaikka äiti olisi uskonasioista eri mieltä.

Jos lapsi olisi kiinnostunut jostain muusta, kuten vaikka taiteesta tai urheilusta, olisi häntä helppo tukea ja kannustaa. Mutta pitääkö ateistivanhemman viedä lapsi kirkkoon? Ostaa tälle lasten Raamattu?

Omatunto (joo meillä ateisteillakin on sellainen!) soimaa. Miksi olen näin ahdasmielinen? Miksi lapsen uskonnollinen kiinnostus häiritsee minua? Tässähän olisi upea mahdollisuus keskustella lapsen kanssa vaikka mistä elämän suurista kysymyksistä, mutta suoraan sanottuna en tahdo.

Haluaisin sanoa lapselle, että minä olen varma siitä, että mitään jumalia ja taivaita ei ole olemassakaan, mutta eihän niin voi tehdä. En halua että lapsi on uskovainen, mutta en halua myöskään tuhota hänen uskoaan. Vaikka olen eri mieltä asioista, ymmärrän silti että uskonto voi tuoda elämään myös paljon hyvää.

Omista ennakkoluuloista pitäisi tietysti päästä eroon, mutta entä kun olen varma että olen oikeassa? Onko parempi vaan vaieta uskonto kuoliaaksi?”

Nimim. Ateistiäiti

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 13 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

13 vastausta artikkeliin “Apua lapseni on uskovainen!”

  • Laurenzia sanoo:

    No voi – elämänkatsomustieto on niin paljon sivistävämpi oppiaine…

    Mutta muuten: totuus ei pala tulessakaan. Vaikka hän nyt tutkii uskomuksia, saanee hän kotoa mallin, joka opettaa kriittisyyttä ja sitä myöden niitä tärkeimpiä asioita.

    Uskonnonvapaus tosiaan koskee lastasi ja sananvapaus sinua. Saat siis ihan hyvin puhua omasta maailmankatsomuksestasi ja hän uskoa, jos niikseen on. Ja sanoa se. Eikä sun tarvitse lähteä sinne kirkkoon lapsen seuraksi jos ei nappaa, mä järjestin lapselleni mummun tai uskovaisen kaverini seuraksi, joskaan lapsi ei sit halunnutkaan mennä.

    Itse olen lähtenyt samantapaisessa tilanteessa juttelemaan ihan kuin mistä muusta asiasta:”ai noinko sä ajattelet? ”

  • Ateisti-isä sanoo:

    ”Sekaannuksen takia”? Ei tarvitsisi sattua moisia sekaannuksia. Ja mistä tietää, vaikka lapsen mielestä ET olisi vielä kiinnostavampaa, kun saisi vaan sitä kokeilla? ETssä voi pohtia monenlaisia vaihtoehtoja, uskonnon tunnilla pelkkää kristinuskoa. Jospa lapsesi kokisikin ennemmin olevansa hindu tai buddhalainen, mikäli vain saisi näistä tietoa? Hengellisyys on kaikissa ihmisissä hyvä ominaisuus, sen saamat muodot ovatkin sitten jo toinen juttu.

  • Uskonvapaus sanoo:

    ”vaikka lapsi ei kuulu kirkkoon, hän on koulussa sattuneen sekaannuksen takia ollut uskonnonopetuksessa jo pitkään”
    Miten sinä et huomannut, että lapsen lukkarissa on uskonto ei ET? Läksyt ja kokeet, menikö ne sinulta ohi?

    Itselläni on oma vakaumukseni ja olen aina sanonut lapsilleni, ettei minun ajatuksiani tarvitse jakaa. Jokainen uskokonn, kuten parhaaksi näkee. Ja omalta kohdalta voin sanoa, että vuosien myötä oma uskokin voi muuttua totaalisesti.

  • Hanna sanoo:

    Tämä onkin mielenkiintoinen juttu siinä mielessä, että monet jättävät lapsensa kastamatta sillä verukkeella, että ”lapsi saa sitten joskus itse päättää”. Ovatko vanhemmat myös valmiita kestämään sen päätöksen, kun lapsi tulee kotiin ilmoittaen olevansa kristitty/muslimi/hindu ym.?

    Itsensä kanssa on hyvä käydä keskustelua aiheesta ja kannustaa lasta ottamaan itse selvää asioista. Suosin itse koulujen uskonnonopetusta, koska siellä ei ole mitään tunnustuksellista sisältöä vaan asioihin tutustutaan oppiaineen näkökulmasta ja muita uskontoja/katsomuksia kunnioittaen. Myös eettinen keskustelu lasten kanssa on tärkeää. Suosittelen uskonnon tunteja aivan kaikille ET:n sijaan!

    Johannalle ja muillekin tiedoksi: Raamattu (kuten mikä tahansa uskontoon kuuluva pyhä kirja) on erisnimi ja kirjoitetaan aina isolla alkukirjaimella. Sillä ei ole mitään tekemistä asian kanssa, uskooko sen sanomaan vai ei.

    • Äiti vaan sanoo:

      Mun ajatuksena on että lapsi jokatauksessa saa aikuisena itse päättää mihin uskoo. Ei kaste tätä muuta, tuntuu vaan turhalta ottaa kaste lapselle joka ei näistä asioista mitään ymmärrä.

      Mä itse kuulun vielä kirkkoon koska omista syistäni en ole tullut eronneeksi. Menetin kuitenkin sen uskoni joka minulla joskus oli noin kymmenisen vuotta sitten. Tämän jälkeen syntyneitä lapsiani ei ole kastettu koska en nähnyt siinä mitään mieltä. Tuon päätökseni takia meni esimerkiksi aikanaan välit yhteen lähisukulaiseen pariksi vuodeksi kokonaan, hän kun ei hyväksynyt päätöstäni.

      Nyt olen eka- ja kolmasluokkalaisten lasteni kanssa puhunut jonkin verran uskonasioista, heillä on ystäviä niin kristyistä, ateisti- kuin muslimiperheistäkin. Noin puolet lähimmistä ystävistään on muslimeita. Lapsillani on tässä vuoden sisään herännyt ekan kerran kiinnostus uskontoa kohtaan. Ollaan heidän toiveistaan käyty kirkon tapahtumissa, ovat saaneet täällä keskustella papin ja seurakunnan lapsityöntekijän kanssa. Ollaan lainattu kirjastosta lapsen Raamattu ja joitain muita aihetta käsitteleviä kirjoja. Museoissa ollaan tutkittu kristinuskon vaiheita ja vertailtu jonkin verran islamia ja kristinuskoa sekä juutalaisuutta keskenään.

      Mä en itse usko Jumalaan mutta olen lukenut jonkin verran teologiaa ja kirkko on nuoruudestani tuttu paikka. Olen lapsille kertonut että ihmiset uskovat erilailla. En koe tässä ongelmaa enkä usko että lapseni erilaiset uskonnolliset suuntaukset olisivat minulle kova paikka jos he nyt eivät mihinkään ääriajatteluun lähde. Silloin olisi varmasti vaikeaa, oli se uskonto mikä hyvänsä.

  • Ässä sanoo:

    Miten voit olla varma, että Jumalaa ei ole? Kukaan ei ole pystynyt 100% todistamaan Jumalan olemassaoloa, mutta kukaan ei ole myöskään pystynyt todistamaan päinvastaistakaan. Se on nimenomaan uskon asia. Usko on luottamusta johonkin, jota ei näe.
    Olisipa kamalaa, jos lapsesi luopuisi uskostaan sinun takiasi ja sitten toteaisittekin kuoleman jälkeen, että uups, pieleen meni ja helvetti odottaa. Mitä haittaa uskosta ja uskomisesta on? Ei mitään. Mutta jos et usko ja oletkin väärässä ja onkin olemassa Jumala ja kuolematon sielu ja iankaikkinen elämä? Kannattaa miettiä se JOS ja ne kaksi vaihtoehtoa. Anna lapsen uskoa, vaikket itse uskokaan. Itse olen varma, että Jumala on.

  • Eevin sanoo:

    Minä sanon lapsille vain että ihmiset uskovat eri asioihin ja hekin jotka uskovat samaan uskovat usein eri tavalla. Suomessa laki sanoo että kaikki saavat uskoa mihin haluavat tai olla uskomatta mihinkään.
    Lapsi, nuori ja aikuinen kulkee elämän pituisen matkan myös uskossaan tai uskottomuudessaan. Se muuttuu ja muokkautuu ihmisten tarpeiden mukaan.
    En mielelläni puutu lasteni uskoon mutta kehotan heitä kertomaan mieltä pohdittavia asioita jotta voimme jutella niistä niin että tiedän mitä ajatuksia ne lapsessa herättävät ja kerron myös millaisia eri motivaatioita eri ihmisillä voi olla kertoa omasta uskostaan tai siitä että sitä ei ole.
    Arjessamme ei ole uskonto läsnä vaikka kuulumme kirkkoon. Olen enemmän toivoja kuin uskoja. Mieheni taas täysin allerginen koko aiheelle. Mieheni perhe kun on hartaasti uskova. Minun taas ei lainkaan. Lapsemme saavat kaikenlaisia vaikuttimia monesta suunnasta ja niissä luoviminen on varmasti seikkailu.

    En murehtisi asiaa kovinkaan paljon, ajatukset tulevat, menevät, muokkautuvat. Joku tarvitsee uskoaan, toinen kyseenalaistaa sitä löytääkseen elämän peruskysymyksensä, joku kavahtaa ajatusta muiden sanelemista moraaleista, toinen kaipaa yhteisöllisyyttä, joku lohtua, toinen haluaa filosofoida, yksi on intohimoinen tieteistä ja haluaa todistaa itselleen asioita oikeaksi tai vääräksi. Uskoa voi katsoa yhtämonelta kannalta kuin on ihmisiä ja kun vuodet vierivät elämän kolhut muuttavat ja kääntävät kulmia monella tavalla.
    Ei tänään voi olla kyllä huomenna. Uskova tänään voi olla ateisti huomenna.

  • Anne sanoo:

    Nykyään uskonto kouluaineena ei opeta lapsia uskomaan, joten uskonto lempiaineena ei vielä tarkoita, että lapsi edes uskoisi mihinkään. Hän voi yksinkertaisesti olla kiinnostunut uskonnoista, koska ne ovat hänelle jotain uutta ja jännittävää. Tai hän voi pitää siitä, että jossain saa pohtia syntyjä syviä sellaisen aikuisen johdolla, jolla on siihen koulutus. Isolla osalla lapsista pyörivät mielessä kysymykset esimerkiksi kuolemasta ja asiansa osaava uskonnon opettaja osaa tarjota oikeanlaista tukea lapsen pohdinnalle ja maailmankatsomuksen kehittymiselle ja antaa arvoa lapsen pohdinnoille.

    Mikäli lapsi kuitenkin pitää uskonnosta koulussa siksi, että kristinuskon sanoma sopii hänen kehittyvään maailmankatsomukseensa, ei missään nimessä kannata yrittää vaieta uskoa kuoliaaksi. Tällöin kannattaa miettiä, miten toivoisi uskovaisten vanhempien suhtautuvan ateistilapseensa. Kannattaa vanhempanakin miettiä, puhutaanko perheessä arvoista ylipäätään. Lapselle voi kertoa, mihin itse uskoo, mutta lapsen uskoa ei kannata yrittää muuttaa. Sen sijaan voisi olla hyväksi arjessa jutella lapsen kanssa siitä, mitä lapselle ymmärrettävissä olevia arvoja itse pitää tärkeinä. Ei siis kannata kertoa lapselle, että tiede on parempi arvo kuin jumala, vaan esimerkiksi, että pitää tärkeänä muiden auttamista aina kun mahdollista (jos siis tällainen kuuluu vanhemman omaan arvomaailmaan). Tällä tavalla voitte etsiä teille yhteisiä arvoja ja päämääriä. Jos lapsi on kiinnostunut uskonnollisuudesta ja vanhempien kanssa asiasta ei voi puhua, hän voi kokea emotionaalista yksinäisyyttä ja erilaisuutta perheessään.

  • Johanna sanoo:

    Meillä vuosi sitten pääsiäisenä sillon 7v lapsi esitti kysymyksen: ”miten tiput ja puput liittyy Jeesuksen ylösnousemiseen ja niihin muihin OIKEISIIN pääsiäisjuttuihin?” Olin tukehtua kahviin. Lapsi oli ET- tunneilla, mutta oli ilmeisesti välitunnilla tullut kavereiden kanssa puhetta. Keskusteltiin todella pitkään. Alotin kertomalla, että suomessa on olemassa valtauskonto mihin moni uskoo, moni uskoo johonkin muuhun ja moni ei mihinkään, ja että missään uskonnossa mitään ei voi todistaa todeksi, ja siksi se on uskonto – koska kyseessä on nimen omaan uskon asia. Sitten kerroin, että tämän meidän maan valtauskon mukainen kirja nimeltä raamattu kertoo XXXX (ja jouduin myös googlettamaan koska en todellakaan omilta uskonnontunneiltani muistanut kaikkea 😀 ) ja että tiput ja puput on tulleet muuta kautta pääsiäiseen. Loppuvaiheessa lapsi kysyi, että uskonko minä siihen kirjaan? Sanoin, että en usko, mutta mitä sinä ajattelet? ”En osaa vielä sanoa, mutta ainakin mummi on taivaassa. Saanko mennä uskonnontunnille?” Sai mennä, varmistin kyllä että onnistuuko siirto sitten ET- tunnille jos lapsi ei koekkaan uskonnontunteja hyväksi. Muuten asiasta ei oikein enää puhuttu, kunnes viime jouluna lapsi toivoi lasten raamattua joululahjaksi ja kysyi voitaisko mennä koko perhe joulukirkkoon (missä olivat olleet luokan kanssa aiemmin) ”että tekin näkisitte miten kaunista siellä on”. Mentiin. Ahdisti hemmetisti, mutta siellä istuin ja tulin voittajana ulos.

    En tiedä onko nyt 8v lapseni uskovainen, mutta ainakin hän miettii paljon asioita ja haluan häntä kannustaa. Välillä hän kysyy jotain raamatusta, ja joko vastaan jos muistan tai selvitän asian, mutta kertaakaan en ole sen ensimmäisen keskusteluni jälkeen sanonut että äiti ei usko jumalaan, koska nimenomaan koen että lapsellani on oikeus uskonvapauteen enkä halua häntä johdatella mihinkään.

  • Tanja sanoo:

    Minä olen agnostikko, ja 9vee tytär ”uskovainen”. Uskovainen on lainausmerkeissä koska hänen uskoon vaikuttaa kaverien mielipiteet. Tyttö käy elämänkatsomus tunnilla, mutta myös partiossa, ja osallistuu välillä koulun uskonnollisiin juhliin, koska kaveritkin osallistuvat. Joo haastetta on, mutta eipä noita penskoja voi pulloonkaan laittaa. Kerran pentu kivahti, ettei hänen tarvitse uskoa minun sanaani, koska minä en usko jumalaan. Tästä seurasi keskustelu vanhemmuuden merkityksestä. Yleensä tinkaamme, kuten onko nainen syntynyt miehestä. Mieheltä ei puutu kylkiluita, joten syntyikö nainen näkymättömästä pimpistä joka ei ole sen jälkeen toiminut. Lapsukaiseni joutuu oppimaan kriittistä ajattelua 😁 Uskonto vaikuttaa aika moneen asiaan yhä edelleen joten en ole lähtenyt puritaaniselle linjalle ja onhan se mukava opettaa filosofista pohdiskelua jälkikasvulle.

  • Ateistin lapsi sanoo:

    Tietysti voit kertoa lapsellesi omasta maailman katsomuksestasi! Kerrot siitä vaan ikään.sopivasti. Eli Äiti ei usko jumalaan vaikka jotkut muut uskovat. Eikä mielestäni ole mikään ”pakko” tukea oman perheen arvojen vastaista maailman katsomusta! Kaikista katsomuksista voi kertoa kunnioittavasti ja kertoa että jotkut ihmiset uskovat näin vaikka oma perhe ei usko. Kertoa, että muiden uskomista pitää kunnioittaa mutta itse pitää tehdä päätökset mihin itse uskoo.