Eron jälkeinen yksi koti ja vanhempien viikkoreissaus jäädytti sydämeni
Moi kaikki eronneet ja eroa harkitsevat perheelliset. Kirjoitan tätä avioeron jälkeen tilanteessa, jossa perheessämme oli kaksi kouluikäistä lasta. Podimme lasten isän kanssa niin huonoa omaatuntoa erosta, että ehdotimme molemmat lapsille, että lasten ei tarvitse liikkua kodistaan mihinkään vaan vanhemmat reissaavat aina viikon välein lasten luokse. Ajatus oli lapsista mitä parhain.
Tämä järjestely edellytti tietenkin sitä, että vanhemmilla on varaa hankkia itselleen molemmille toinen asunto eli tässä maksetaan kolmea asuntoa sen sijaan, että ennen maksettiin yhtä. Sehän käy totisesti kukkaron päälle. Mutta kaiken kaikkiaan kokeilu oli minusta harvinaisen epäonnistunut.
Aikuisena koin sen hirveän raskaaksi, että pakkaan joka viikko jonkun nyssykän mukaan lukien meikit ja kalsarit ja lähden takaisin perheen yhteiseen kotiin. Arvaan, että joku siellä toteaa, että lapselleko se sitten on hirveän paljon helpompaa, mutta niin se juuri saattaa olla. Lapsen voi olla helpompi sopeutua kassielämään kuin aikuisen. Perheen yhteinen koti on myös täynnä muistoja, joita ei ehkä välttämättä halua muistella juuri siinä kohtaa kun ero on verekseltään tapahtunut.
Viikko/viikko -vaihtaminen yhteisessä kodissa tarkoittaa myös sitä, että kotitöistä jaetaan edelleen vastuut. Tämä tarkoittaa lasten lakanoita (jäivät aina minulle vaihdettavaksi), pyyhkeitä, vessojen pesuja, hamstereiden ruokatäydennyksiä, siis ihan sitä kaikkea metatyötä, jonka koin aina miestä enemmän hoitaneeni ja hoidin näköjään myös kokonaan omilla viikoillani myös hänen viikkojensa osalta. Parisängyn likaisiin lakanoihin meneminen hänen viikkonsa jälkeen ei ollut myöskään mikään tavoitetila.
Yhtäkkiä yhteinen talomme alkoi olla myös enemmän ja vähemmän rempallaan. Kumpikaan ei haravoinut, kumpikaan ei korjauttanut keskuspölynimuria, kumpikaan ei tarttunut sellaisiin asioihin, joita aiemmin oltiin tehty yhdessä. Tässä järjestelyssä yhtäkkiä se entinen yhteinen koti alkoikin vaikuttaa hengettömältä talolta.
Viiminen niitti kaikessa oli hänen tyttöystävänsä jättämien tavaroiden löytyminen yhteisestä kodistamme. Se oli ehkä tarkoituksellista, ehkä ei, en tiedä. Mutta siinä kohtaa kun olin asiasta tietämättä nukkunut yön uuden muijan kalsareiden päällä, tiesin, että tämä homma ei ole minua varten.
Nyt sitten tapellaankin asiajajajien välityksellä siitä, kuka saa pitää talon, jonka lapset ilman muuta kokevat juuri siksi ainoaksi kodikseen…
Käsi sydämelle – onko joku oikeasti saanut tämän toimimaan?
Nimim. Epäonnistunut vuoroviikkoilija
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 34 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Tämä toimii, jos vanhemmat pystyvät olemaan aikuisia ja laittamaan lasten tarpeet pikkuasioista valuttamisen edelle. Ja säännöistä on sovittu ja niistä pidetään kiinni. Vaikka rakkaus on loppunut, toista ihmistä voi silti kunnioittaa (oletan että hän sen kunnioituksen ansaitsee).
Meillä toimittu näin 2,5 v., lapsista osa vielä pieniä joten en tiedä onko loppuelämän ratkaisu, mutta kalliiksi tulisi myös molempien maksaa yksin sen kokoista kämppää mihin 4 lasta mukavasti mahtuvat. Vaatii toki uusiltakin puolisoilta sopeutumista, mutta niin kauan kuin muistetaan puhua ja pidetään mielessä, että lapsille tämä on helpoin ratkaisu, jaksaa kyllä.
Me erottiin exän kanssa hyvissä väleissä ja silloin vielä kuviteltiin vanhempien reissaamisen toimivan. Lopulta mun piti muuttaa koko omaisuuteni uuteen asuntoon ja aina vaihdettaessa jouduin pakkaamaan koko viikon vaatteet, kosmetiikan ja lääkkeet ja hän vaan heitti parit kalsarit ja läppärin reppuun, niin jotenkin se ei mun mielestä tuntunut enää niin tasapuoliselta kuin, mitä exä koko ajan puhui.
Sen lisäksi mä siivosin joskus jopa hänen kavereiden sotkut, kun kakkosasunnossa oli vietetty iltaa ja jätetty kaikki tyhjät pullot ja tölkit niille sijoilleen. Oli aivan liian ahdistavaa joka toinen viikko miettiä mitä porukkaa siellä mun tavaroiden keskellä pyörii.
Ja, kun mä aloin seurustelemaan se kävi exälle niin ahdistavaksi, että hän kielsi mua tuomasta uutta miestä kumpaankaan asuntoon, eli hänen mielestä mä sain seurustella vain joka toinen viikko ja kaukana mun kodista.
Tässä vaiheessa alkoi jo tuntua siltä, että koko järjestely oli suunniteltu vain mun kontrolloimiseksi, koska mä en olisi saanut itse päättää mitä omalla lapsettomalla ajallani teen, mutta hän sai tuoda molempiin koteihin ketä halusi. Hän myös muutaman kerran soitti heti aamusta ja kysyi voiko tulla kahville mun luo? Ja, kun en päästänyt, niin mulla täytyi olla joku mies mun luona. Joskus hän olisi itse kaivannut ”puuhastelua” ja yllättyi aina, kun kieltäydyin, koska hänen mielestä meidän olisi pitänyt harkinta-ajalla aina välillä kokeilla, jos olisikin kivempi olla vielä yhdessä.
Tämä järjestely toimi (tai oikeasti ei toiminut) meillä 3-4 kk ja sen jälkeen ilmoitin, että jään kokonaan tähän asuntoon ja lapset saa asua mun luona aina, kun tahtovat.
Meidän 2 lasta oli erotessa jo teini-ikäisiä ja nyt molemmat aikuisia ja heidän mielestä kaksi eri kotia toimi heille paremmin kuin vanhempien reissaaminen ja tämä sen takia, että heidän äitinsä oli aina tavatessa rento ja iloinen eikä stressaantunut ja huolestunut kuin mitä he olivat jo useita vuosia joutuneet näkemään.
Kyllä näin vuosia myöhemmin miettii, että olisi pitänyt heti vain erota kunnolla eikä antaa toisen jäädä siihen puoliksi roikkumaan, kun itsellä ei ollut enää minkäänlaista kiinnostusta exää kohtaan.
Jos nyt aluksi voidaan todeta että se viikko/viikko reissaaminen on kenelle tahansa raskasta.. oli sitten aikuinen tai lapsi.. se että se olisi toiselle raskaampaa ei poissulje että se on sille toisellekin raskasta.. meni kummin päin vain..
Tottakai tuo tilanne kuulostaa siltä että sitä rahaa pitäis olla 3 asunnon + täyshoidon verran.. että siä lasten asunnossa olisi valmiina siivooja, puutarhuri ja kokki.. koska näin ei ole niin sittenhän pitäisi miettiä kokonaisuutta.. jos äiti on väsynyt reissaamiseen ja kotitöihin niin paljonko he ehtivät olla äidin kanssa. Jos äidillä olisi oma koti niin lapsivapaavkolla ehtisi hyvin siivota vain se oma asunto ja lasten kanssa voisi ne rahat laittaa yhdessäoloon.. koska loppujen lopuksi ne rakkaat ihmiset tekevät sen kodin.. ei ne seinät..
Me vietiin tämä ihan nextille levelille ja asuttiin vuoroviikoin yhteistä kotia ja pientä yksiötä. Onneks sovittiin alussa jo, että järjestely on puoli vuotta ja sitten arvioidaan tilanne uudelleen. Kävi juuri noin kun sinä kuvasit. Kumpikaan ei tehnyt tiettyjä hommia, ja tietyt hommat oli aina exältä tekemättä kun vaihdettiin kotia. Hermo meni tuhat kertaa. Tilanne päättyi puolen vuoden jälkeen siihen, että ostin isän ulos talosta. Isä olisi halunnut jatkaa järjestelyä. Meni tosi pitkään, että kodista sai siivottua ja laitettua ojennukseen puolen vuoden aikaiset laiminlyönnit. Tämä on varmaan hyvä järjestely sen ajan, että lapset ehtii sopeutua ja asiat saadaan sovittua, mutta vaikea nähdä, että kovinkaan moni pystyisi tähän onnistuneesti pitempään.
Aika kädetöntä touhua, jos ei osata luoda pelisääntöjä.
Kyllähän tuo ulkopuolisen silmin näyttää vaan avoimelta suhteelta jos eron jälkeen nukutaan samassa sängyssä ja talossa, kuitenki siinä välillä vietetään aikaa yhdessäkin ja helposti lipsahtaa sinne makkarin puolelle varmaan…Tilanne jossa vuoroasutaan, vaikuttaa minusta vaan siltä että jompikumpi ei halua erota ja toinen ei sitä näe tai toinen dominoi erottukin kuviota, että asuakkin pitää yhdessä vielä, vaikka muka vuorotellen. En voisi nukkua sängyssä jossa juuri jonkun toisen kanssa pöyhitty tyynyjä tai vastaavasti muutenkaan sellaisen lakanoissa jonka kanssa en haluaisi enää olla. Tuossa on valtava sekoamisen riski kaikilla. Jos eropäätös on pysyvä turha pitää kulissia enää pystyssä, mut ehkä sopii joillekin jotka takertuu menneeseen. Helposti tuollaisiin suhteisiin jää kiinni, joissa ei puhuta asioita suoraan.