”Sydäntä puristaa. Hengitys ei kulje. Poskiin ilmestyy näppyjä stressistä. Kyyneleet puristuu silmistä, vaikka takahampaat kirskuen koitat niellä ne takaisin. Koitan pysyä asiassa, puhua kiihtymättä, olla järkevä.

Joku soittaa taas jostakin ja haluaa saada sinulta lausunnon siitä, millainen lapsesi on. Joku haluaa jälleen tietää, onko synnytyksessä tapahtunut jotakin. Joku haluaa taas tietää, mitä ongelmia lapsen kanssa on ja muodon vuoksi kysyy, mitäs ne vahvuudet on.

Minun pieni ihana lapseni. Minun kultani, joka vasta aloittaa elämäänsä ja lähtee eskariin silmät loistaen. Hän ei saa takkia itse aamulla päälle ja kypärämyssy laittaa hanttiin. Kaikki eivät ymmärrä hänen puhettaan, mutta perhe ymmärtää.

Häneltä pitäisi vaatia enemmän, hänelle pitäisi opettaa enemmän. Mutta hän katsoo minua silmät täynnä epätoivoa, kun en auta, en käännä hanskoja oikein päin. ”Sinun pitää osata itse”. Hän on niin pieni ja kädet eivät tottele. Epätoivoa ja surua. Miksi tämä ei onnistu..?

Pieni kaveri kuitenkin ymmärtää, että koulu odottaa ja sisarukset samassa koulussa. Voi kun sinne pääsee, niin se on ihanaa! Mutta ei hän pääse.. ”Liikaa kirittävää, hän tarvitsee liikaa apua, hän tarvitsee henkilökohtaista avustajaa, hän ei pysy muiden mukana, hän ei pärjää porukassa..”

Kuva Nick Fewings. Ylin kuva Chris Benson.

Kun se joku jostain sanoo, että lapsesta täytyy laatia mahdollisimman pahan kuuloinen lausunto, että hän saa varmasti apua, tuntuu että sydän murskautui.
Kun sanotaan, että hän ei voi aloittaa koulua normaalisti, muiden mukana, tuntuu että jalat pettävät alta.
Kun lausunnoista ei tunnista omaa lastaan, tuntuu että hän on joku muu, ei se oma lapsi.
Kun muut tekevät lausuntoja järjestääkseen hänen tulevaisuuttaan, tuntuu että hän on jonkun muun, systeemin, kaikkien niiden soittelijoiden lapsi.
Kun liuta naisia istuu edessäni kertomassa, mitä kaikkea vikaa lapsessani on, tuntuu kuin voisin heittäytyä lattialle parkumaan, haistattaa kaikille paskat ja häipyä. Täytyy koota itsensä, jotta voisi käyttäytyä kuin aikuinen.

Lasta koitetaan auttaa, sparrata, tehdä tehtäviä, kaikki on pedagogista. Tuskastumista, miksi tämä ei suju? Onnistumisia! Hän oppi numerot!! Ja seuraavana päivänä pudotus.. Viesti kertoo, että on löydetty uusi vika, osaamattomuus.

Erityislapsen vanhemmuus repii kappaleiksi. Väsymystä, turhautumista, papereiden täyttöä. ”Laita siihen mahdollisimman pahoja asioita, niin saatte varmasti tämän tuen”. Taas uusi ihminen on kertomassa, kuinka huonosti lapsi selviää eskarissa, kertoo että on se hyvä, kun täällä opetetaan, kun kotona ei ole opetettu. Taas joku kasvattaa lastani paremmin kuin minä. Minä puolustaudun ja tämä ihminen naureskelee. Taas kerään itseni ja muistutan itselleni olevani aikuinen.

Kuva Ksenia Makagonova.

Minä haluan auttaa lastani, hänelle on opetettu asioita, kuten lapsille opetetaan. Hän ei opi kaikkea yhtä nopeasti, mutta hän ei ole tyhmä. Hän ymmärtää, kun joku arvostelee. Ei hänen älyssään ole vikaa, vaikka hänellä ei ole selkeä puhe tai housut eivät suostu menemään päälle.

Aina en vaan tiedä, siivittelenkö hellästi erityisen pieneni elämään ja katson, kuinka hän pärjää vai koitanko vielä tiukemmalla otteella saada hänestä ”normaalia”. Mitä jos minä olenkin vasn mokannut tämän lapsen kanssa? Mitä jos minä olen pilannut hänen elämän? Mitä jos minä en vaan ole tehnyt tarpeeksi?

Tiukalla ilmeellä vaadin lasta pukemaan itse. ”Se on vaan laiska” sanoi joku ja se kaikuu korvissani. Ei ne mene ja kyykistyn pieneni viereen auttamaan housut kunnolla. Puen hanskat, autan repun selkään.
”Oot äiti lakat”
”Niin kulta sinäkin, rakastan sinua, menepä nyt, että kerkiät”
Voi pieni.. Kunpa voisin vaan kääntää jostain katkaisijasta ja tehdä sinut ”normaaliksi”.

Joku soittaa taas tänäänkin ja kertoo että ”JOTAIN VIKAA SIINÄ LAPSESSA ON ja koitetaan nyt selvitellä, mitä.”
.. Minun pienessäni..”

Nimim. Erityisen lapsen huono äiti

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 9 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

9 vastausta artikkeliin “Erityinen lapseni, rakastan sinua”

  • Nimetön sanoo:

    Lausunnoista voidaan tehdä ”rajun” kuuloisia siksi, että jonot ovat joka apuun yleensä pitkät. Näin saatte apua helpommin. Älä siis turhaan stressaa niistä. Toimintaterapia ehkä voisi auttaa? Kysy neuvolasta saisiko lähetteen sinne arvioitavaksi, jos sitä ei vielä ole tehty. Omalla lapsella se auttoi, mm pukemisen haasteisiin. Tomera toimintaterapeuttitäti kävi myös päiväkodissa ja tosi suoraan kertoi tädeille mitä lapsi ei vielä voi osata, hänestä riippumattomista syistä.

  • Nimetön sanoo:

    ❤️ Sydäntä riipaisi ❤️ Voimia sinulle ja rakkaalle lapsellesi. Hyvä hän on. Ei sinun tarvitse kuunnella kaikkia moitteita tilanteen asiallisimpana, vaikka niin usein valtaroolien edessä käykin, mutta aitoa selvirystyötä on, että myös hyvä ja positiivinen on otettava yhtä lailla huomioon ja luottamus etenemistapaan ja hoitohenkilöstöön on positiivinen ja vankka. Voimia. ❤️

  • Ehdotus sanoo:

    Ehkä voisit ottaa yhteyttä johonkin erityislasten järjestöön. Ei tuo nyt asialliselta kuulosta sieltä tarhan päästä jos soitetaan kesken päivän ja haukutaan lasta onko hoitajat jotain nuoria tai vanhoja mummoja? Ota yhteys varhaiskasvatuksen esimiehiin kuten päiväkodin johtoon, ja ylöspäin. Vanhemmille jää kamalat traumat päiväkoti vuosista jos toiminta on tuo vaikka sitä säätelee lait, eikö siihen todellakaan kuulu vanhempien arvostelu et jotai ei olisi kotona opetettu. Oletteko kantasuomalainen perhe jos ette tuossa voi olla kyseessä rasismikin.

  • Positiivinen pedagogiikka sanoo:

    Ehkä vähän tarkempaa kuvausta olis ollut hyvä saada. Kuka hullu haukkuu lasta laiskaksi! Eipä niitä kummosia vaatimuksia ole tarhaikäisille, kunhan nyt haarukalla saa ruokaa suuhun ja jotenkuten vaatteet päälle. Vaka:t on vaan usein pätemishaluisia, tilanne muuttuu kun menee kouluun, asiat nähdään positiivisessa valossa, eikä pelkän ryhmäkäytöksen kautta. Tarha on vaan tarha, jossa säilötään lapset ja heil on myös velvollisuus opettaa pukemista ynnä muuta, kysymys kuuluu ” mitä he voi tehdä”.

  • Mummi ja niin tyytyväinen siitä sanoo:

    Maailma menee kovemmaksi ja kovemmaksi! Vanhempien omia tuntemuksia omista lapsista tarvitaan enemmän.
    Ammattilaisiin tuetaan ja uskotaan. Aina ammattilaiset eivät osaa kaikkea.
    Mikä on lapselle se oikein??
    Uskokaa äidit ja Isät itseänne.
    Jos tuntuu, että apua tarvitaan, hakekaa!
    Muuten luottakaa itseenne! Tunnette lapsenne ja tunnette mitä lapsenne tarvitsevat!

  • Äiti myös sanoo:

    Olet hyvä ja ihana äiti, lapsellesi paras. Lapsesi on myös täydellinen sellaisena kuin on. Kuuntele itseäsi, tiedät mikä on oikein. Lapsen sisäisen maailman ymmärtäminen on tärkeämpää kuin se, mitä hän osaa ja mitä ei. Kaikkea hyvää teille!

  • Yks vakaope sanoo:

    Näin vakaopena tunnen tuskasi lapsen suhteen. Silti työssäni näen päivittäin lapsia, joiden vanhemmat eivät osaa vaatia lapselta ikään vaadittavia taitoja. Näin ei ilmeisesti kuitenkaan teidän tilanteessa ole kyse. Siksi kysyisinkin, miksi ne ison kertoimen avunpyynnöt ovat negatiivisia? Lapsesi selkeästi tarvitsee apua ja ainoa keino varhaiskasvatuksessa on auttaa sillä, että avuntarve saadaan näkyväksi. Ei kenenkään lasta olla leimaamassa huonoksi, mutta ilman tuenkertoimia emme voi saada lapsellesi hänen tarvitsemaansa tukea.

    • H sanoo:

      Tätä itsekin mietin. Apua, oikeanlaista apua, ei voida saada, jos ei tiedetä millaisen ongelman kanssa painitaan. Tämä lapsi ei vaikuta lainkaan siltä, tekstin perusteella, etteikö hän perheeltään saisi kaikkea normaalia oppia, rakkautta ja hoivaa varmasti sisaruksetkin hoivaavat nuorimmaista juuri tämän erityistarpeiden vuoksi. Ja lapsihan osaa, yrittää ja huomaa, että jotain on vialla, kun takki ei mene. Hän ei vain osaa korjata tilannetta.

      Eivät varhaiskasvattajat ole pätemishaluisia? Eikä päiväkoti, ainakaan oman kokemukseni perusteella, eikä tässäkään tapauksessa niin tunnu olevan — lapsen avuntarvettahan yritetään selvittää ja apua saada kiivaasti, ole ”vain säilytyspaikka”.

      Mielestäni tässä tilanteessa olisi parasta myös äidin hakea apua jaksamiseen. Äärirajat taitavat häämöttää. :/ Voi kun osaisin auttaa!

      • Juuniin sanoo:

        Ei ne Vaka:tt voi mitään diagnooseja tehdä ja usein tarvitaan päiväkodin johtajan lupa alkaa puhua vanhemmille asioista, eikä missään nimessä saa mennä sanomaan ääneen mutuna, mitä luulee taustalla olevan. Saatii kyräillä ja syyllistää vanhempia joita olet vain ovella nähnyt. Jos ei ole ollut köyhimpien ihmisten alueiden päiväkodeissa töissä ja nähnyt miten mahtavia vanhempia erilaiset ihmiset ulkonäöstä/taustoista huolimatta voivat olla, voi kuvitella mielessään kaikenlaista pestä vanhemmista, jos ne vanhemmat ei täytä sitä muottia mitä itse kovasti yrittää esim pukeutumisen kautta tehdä.
        Esimerkiksi jos 2-vuotias järjestelee autoja jonoon, on se normaalia, mutta jonkun Vaka työntekijän mielestä se on selvä merkki autismista tms. Vaka henkilöstöllä ei ole todellakaan aina kaikki tarvittava tieto esim kehitysviiveistä tai muista, saati ymmärtää kuten relevantteja ne on.
        Onhan mahdollista hakea erityisluokka paikkaa, ei yleensä eskaria jätetä kertaamaan, vaan pidennetty esiopetuspäätös tehdään aiemmin jolloin esikoulu aloitetaan aiemmin eikä niin että lapsi jää ikäisiään jälkeen yhden vuosikurssin!