Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee, sanottiin ennen vanhaan. Piiskaamiset ja nöyryyttämiset on suurimmaksi osaksi onneksi kuopattu, mutta voiko lapset kasvattaa kokonaan ilman rangaistuksia? Tässä yksi kertomus:

”En missään vaiheessa valinnut sellaista kasvatustapaa että lapsia ei rangaista. Havahduin, että näin siinä on käynyt.

Ajatus lasten piiskaamisesta tai muusta fyysisestä kurittamisesta on minusta kuvottava. Se ei koskaan ollut edes vaihtoehto. Sen sijaan jäähypenkit ja muut sellaiset voivat olla ihan toimivia, kunhan lasta ei eristetä.

Meillä vaan kävi niin että jäähypenkkiä ei koskaan tarvittu. Kyllä lapsi kiukutteli ja käyttäytyi huonosti, kaikki lapset tekevät sellaista. Mutta ainakaan toistaiseksi mitään sellaista ei ole tapahtunut joka olisi vaatinut rangaistusta erikseen.

Meillä on kerrottu lapselle mikä käytöksessä meni vikaan. Ja jos toista on loukattu jotenkin niin anteeksi on pitänyt pyytää, mutta eihän se rangaistus ole, vaan käytöstapoja.

Vahingoista en näe mitään syytä rangaista. Kaikille meille sattuu virheitä, aikuisillekin. Harmi siitä, että tuli tehtyä tyhmästi, on ihan tarpeeksi iso rangaistus.

Uhkailua sillä, että etuja kuten karkkipäivä, otetaan pois, on joskus tarvittu. Sekä tiukkaa kolmeen laskemista… Äidillä mennyt hermot ja on tullut huudettua, ei lapsi mikään nätisti paikoillaan istuva enkeli ole ollut.

Mutta ei yhden yhtä rangaistusta ole vielä tarvittu. Voi olla hyvää tuuria että sain itsestään aika ihmisiksi olevan lapsen, tai ehkä syynä on se että perusteluilla on paremmin kasvattava vaikutus kuin rangaistuksilla.

Jatkossa voidaan tarvita kovempiakin keinoja, jos lapsi vaikka kiusaa toisia tai tekee jotain muuta oikeasti ikävää eikä pelkkä keskustelu ja anteeksipyyntö tunnu auttavan. Siihen asti meillä mennään tällä linjalla: lasta ei rangaista.”

Nimim. Hanna

** Nappaa ALEKOODI ja pistä pakettiin haluttu lahja!! Klikkaa tästä tai 👇 !! **

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 19 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

19 vastausta artikkeliin “En rankaise lapsiani mistään”

  • ÄläAnnaPeriksi sanoo:

    En ymmärrä, miksi lasta tarvitsisi oikeastaan koskaan rangaista. Siinä lapsi ei opi tarvittavia taitoja miten ratkoa ristiriitoja, vaan oppii vain sokeasti pelkäämään valtaapitäviä. Mun lapset kyllä sanoo vastaan, riitelee keskenään ja tekee välillä tyhmiä juttuja ymmärtämättömyyttään tai koska ei osaa ratkaista tilannetta. Ei ole sisaruskaksikkona ollut sieltä ns. helpoimmasta päästä. Kuitenkaan en ole kokenut koskaan tarvetta rangaista lapsia. Joskus tunnemyrskyn keskellä on pitänyt tietenkin estää lasta satuttamasta itseään/muita, mutta ei siitä ole mitään erillisiä rangaistuksia/seuraamuksia tullut jos suutuspäissään tekee asioita. Tietysti sitten on mietitty miten jatkossa toimitaan. Ja omat kiukkupurkauksen jäljet korjataan mikäli tarvetta siihen tulee.
    Aika pieniä nuo lapset edelleen ovat (4&6), mutta taidot ovat koko ajan kehittyneet. Isovanhemmilta ja päiväkodista/eskarista tulee vain hyvää palautetta siitä miten lapset auttavat ja ottavat toisia huomioon itsenäisesti ja ratkaisevat tilanteita itsenäisesti.

    Omassa lapsuudenkodissa kyllä rangaistiin virheistä rankasti, ja olenkin oppinut pelkäämään virheitä. En tahdo lapsille tuota samaa käytösmallia. Yleensä rangaistukset kuitenkin ovat ihan turhia, kun lapsi itsekin tajuaa mokanneensa.

  • MietinVain sanoo:

    Olisi mielenkiintoista kuulla artikkelin kirjoittajan lapsen ikä.

  • Kiva kun on käynyt hyvä tuuri sanoo:

    On hyvää tuuria. Jos impullsikontrollin menettänyt lapsi tulee vetämään turpaan jotain lasta, jota ei ole koskaan rankaistu, niin oletko edelleen sitä mieltä ettei se lyöjä tarvitse edes sitä jäähypenkkiä? Seuraukset tai rankaiseminen on semantiikkaa, mitä haastavampi lapsi, sen selkeämmät rajat se tarvitsee. Vai luuletteko kenties, että impulssikontrollin haasteet tulee siitä, että lapselle on asetettu seurauksia / rangaistuksia?

  • Neljän pojan äiti sanoo:

    Täällä arvellaan, että yhden lapsen kasvattaminen olisi helpompaa kuin monen. Olen eri mieltä. On helpompaa opettaa jakamista, toisen huomioon ottamista ja yhdessä tekemistä, jos lapsia on useampi. Aloittaja mielestäni ajatteli ”rangaistuksista” melko yksipuolisesti. Useimmat vanhemmat eivät enää käytä sellaisia rangaistuksia kuin ennen ja fyysinen rankaisu on lainvastaistakin, muttei se tarkoita, ettei mitään seuraamuksia olisi, jos lapsi käyttäytyy huonosti.

  • Sari sanoo:

    Olin naimisissa äitinsä ainoan pojan kanssa. Häntä ei oltu koskaan moitittu – eihän meidän poika mitään ole tehnyt – eikä hän aikuisenakaan tuntenut koskaan syyllisyyttä mistään. Kaikki oli aina jonkun muun syytä. Sekin, että tuli suutuspäissään vaimoakin lyötyä.

    Kyllä lapsest asti pitää oppia, että jos tekee väärin, siitä on seuraamuksia.

  • Helsinkiläinen sanoo:

    Lapset ovat erilaisia. On niitä, jotka koettelvat rajojaan vain vähän ja niitä, jotka eivät noudata mitään ohjetta vain siksi, että auktoriteettiasemassa oleva niin käskee, vaan kaikki on opeteltava omalla tavalla kantapään kautta. Toisaalta auktoriteetit kyseenalaistava oppii panemaan kovan kovaa vastaan silloin kun toinen yrittää käyttää toista hyväkseen, joten ihan hyvä piirre tuo on.

    Kikkailu sillä, kutsutaanko sääntöjen rikkomisen sanktioita seurauksiksi vai rangaistukseksi, on yhdentekevää. Käytännössä ihminen ei noudata mitään sääntöä, jos siitä ei tule sanktioita tai siitä ei voi jäädä kiinni. Siksi lapselle pitää opettaa se, että tällä pallolla hölmöilystä seuraa yleensä aina sanktioita, ja siksi ei kannata hölmöillä. Onhan meillä aikuisillakin sanktiot — jos vetäisee toista julkisella paikalla nekkuun, pääsee siitä putkaan ja rikosilmoitus perään.

  • Mummo sanoo:

    Rangaistus on ehkä huono sana. Se riittää että on seurauksia. Minusta kasvatus sujuu hyvin, jos rangaistuksia ei tarvita. Vapaa kasvatus on sitten asia erikseen.

  • Nimetön sanoo:

    Meillä tulee seuraamuksia, ei rangaistuksia. Ja hyvä niin, tahallisilla teoilla on seuraukset. PS, jos on vain yksi lapsi, saattaa vielä pelkällä keskustelulla selvitä, näin meilläkin ennen. Jos on kaksi tai enemmän, niin tulee kyllä tilanteita, jossa lapsen käytöksestä tulee seuraamus, esim saavutetun oikeuden (esim. lastenohjelman) menetys. Esim. sanotaan ”kuten sinulle kerroin, et saa tehdä asiaa X koska… Jos vielä kerran teet, niin…. Ja lapsi tässä kohdassa vielä tekee asian X, niin silloin kyllä tällä teolla on seuraus.

  • Heidi123 sanoo:

    Minua alkoi pohdituttamaan, että tekstissä mainitaan vain näkyvät rangaistukset: fyysiset, eristäminen ja karkkipäivästä luopuminen. Mietin, minkälaisia keskusteluja perheessä käydään. Syyllistäminen, vähättely ja häpeän tunteen herättäminen ovat tehokkaita tapoja ”rangaista”, mutta edes vanhempi itse ei välttämättä huomaa näitä keinoja käyttävänsä. Onkohan tällä yhteyttä siihen, että monen ”kiltin” tytön ja pojan sisäinen puhe on vähättelevää läpi elämän? Mitä esimerkiksi tarkoittaa, että lapsi pakotetaan pyytämään anteeksi? Minkä ikäinen pystyy ymmärtämään näin abstraktin käsitteen? Onko se lapselle vain sana? Ja niin, olen itse temperamenttinen, olen ollut vihainen, pelikiellot ja jäähyt ovat olleet käytössä. Ihmiset ovat erehtyviä ja teoilla on seuraukset, myös perheen aikuisille. Olen pyrkinyt panostamaan lasten itsetuntoon, empatiaan ja kykyyn toipua pettymyksistä. Nyt lapset ovat teini-ikäisiä, ja hyvin tullaan juttuun.

  • Äiti vain sanoo:

    Kuullostaa aika normaalilta mun mielestä. Luulen että aika harva käyttää mitään erikoisempia rankaisumenetelmiä, kuten jäähypenkkejä tms. Lasten kanssa asiat saa hyvin hoidettua selvittelyllä ja anteeksipyynnöllä jne

  • Saman arvoisia sanoo:

    Hyvä. Ei meilläkään rangaista. Lapset tulee kohdata samalla tasolla ja yhtä arvokkaina kuin kaikki muutkin ihmiset. Tottakai on hyvä ohjeistaa ja opastaa hyvän käytöksen pariin. Kiukuttelu voi monesti johtua siitä että jokin harmittaa. Ainakin 2,5v kanssa voi jo keskustella nämä tilanteet auki. Mikä harmittaa. Joskus syynä on vanhemman ajattelematon käytös ja vanhemman on vuorostaan syytä pyytää anteeksi.

  • Hanna mamma sanoo:

    Meillä kokeillaan yhdessä 5v tytön kanssa yhdessä etukäteen sovittuja rangaistuksia tai sitä enemmänkin sitä, että saa ”palkinnon” eli ylipäätään oikeuden päivän aikana pelata pädiltä pikkukakkosen pelejä ruutuajan verran vain, jos on käyttäytynyt hyvin. Nyt kokeillaan, mitä hyvän huomaaminen ja vahvistaminen tuo tullessaan. Voi olla, että kokeilu ei kestä pitkään, tai sitten kestää.

    Ollaan mietitty, että kun lapsi tunnekuohun keskellä tekee tuhman teon vaikka 3v pikkuveljeä kohtaan, niin ei hän tunnetaitoja vasta opettelevana ajattele seurauksia tai opi seuraavaa kertaa varten mitään, jos seurauksena tuleva rangaistus on myös tunnekuohuissa olevan vanhemman asettamana suhteeton tai tilanteeseen riippumaton.

    Olen pikkuveljen vauva-ajasta lähtien pyytänyt isosiskoa kertomaan kriisitilanteissa totuudenmukaisesti, mitä on tapahtunut ja etten suutu siitä. Tämä oli tärkeää, kun vauvana ja taaperona pikkuveli ei osannut itse kertoa, mihin ja miten sattui. Kiitän aina, että kertoi totuuden ja jotenkin olen pystynyt olemaan suuttumatta kaikki nämä vuodet. Kun kaikki osapuolet ovat rauhoittuneet, sitten keskustellaan tuhma teko läpi, pyydetään ja annetaan anteeksi. Nyt tytön kanssa mietitään, miten tuhman teon voi hyvittää rangaistuksen sijaan.

  • Nimetön sanoo:

    Minullakin on yksi tyttö, nyt jo teini-ikäinen, jota en ole ikinä rankaissut. Sama täällä, että ehkä on vain tuuria, että lapseni sattuu olemaan erityisen helppo. En ole huutanut lapselleni, en ole menettänyt hermojani ikinä. Olen samaa mieltä, että vahingoista ei ole mitään syytä rankaista. Ja jos lapsi on tehnyt jotain hiukan ikävää (näitä oli siis alle 4v ikäisenä), niin olen vain kertonut, että miksi se on ollut ikävää. Toki täytyy myöntää, että lapseni on tällä metodilla kasvanut erittäin herkäksi. Kouluun mennessä hän tuli monesti itku kurkussa kertomaan jostain, mistä opettaja oli sanonut tiukkaan sävyyn. Minä en ole koskaan sanonut mitään tiukkaan sävyyn. Kaikki keskustelut on aina ollut hyvässä hengessä, ja päättyneet halaukseen. Lapseni huomaa erittäin hyvin, jos minä, tai joku muu ei ole tyytyväinen. Ja se on hänelle jo ”rangaistus”. Tietenkään se ei ole tarkoitettu rangaistus, mutta niin vain elämässä käy. Olen siis kasvattanut erittäin herkän lapsen. Joka ei välttämättä ole pelkästään hyvä?? Joka tapauksessa, nyt teini-iässä olen tyytyväinen tästä. Lapseni on itse sanonut, että kokee aiempaa selvästi enemmän hermostumisen tunteita. Mutta niinä hetkinä hän päättää, että ei ole ikävä minulle, koska minäkään en ole koskaan ollut ikävä hänelle. Edelleen mietin, että olenko laittanut liian suuren taakan lapsen harteille, jos hänen pitää hallita tunteensa jo teini-ikäisenä? Jos hän kokee, että hänellä ei ole oikeutta hermostua.. En ole alan asiantuntija, joten en itse osaa vastata kysymykseen. Mutta se on mielestäni pohdittvan arvoinen kysymys.

  • Nimetön sanoo:

    Hei! Meillä myös mennään yhden helpon tytön kanssa ilman rangaistuksia. Ja minä en ole edes huutanut lapselleni. Enkä uhkaillut. Tyttö on nyt jo teini-iässä, eikä siis vieläkään ole tarvittu kovempia otteita. Toki rangaistus voi olla se, että lapsi huomaa minun olevan tyytymätön. Sitä en voi välttää. Mutta kyllä olen päässyt erittäin helpolla tämän lapsen kanssa!

    • Nimetön sanoo:

      Kirjoitin oman kommenttini lukematta ensin sinun 🙂 Selitin pidemmän kautta, mutta pointti oli sama. Helppo tyttö, jonka kasvatuksessa ei ole koskaan tarvittu minkäänlaisia voima- tai muitakaan keinoja. Kaikki on mennyt helposti omalla painollaan. Minä kuitenkin olen aina miettinyt, että asettaako tällainen kasvatus liikaa vastuuta ja painoa lapsen/ nuoren hartioille? Toki vanhempana on ihanaa, kun on laspi, joka ei koskaan tee väärin. Mutta mielestäni meidän kaikkien kannattaa miettiä, että onko se pois siitä lapsen lapsuudesta? Annammeko liikaa vastuuta lapselle? Olisiko kuitenkin parempi olla se vanhempi, joka diktatuurisesti määrää kaikesta? En siis tiedä oikeaa vastausta. Mutta mielestäni sitä kannattaa miettiä.

  • Minna Korhonen sanoo:

    Höpöhöpö. Nuo metodit ovat rangaistuksia. Hanna ei vaan sitä käsitä. Rangaistus on jos jotain ei niin kivaa seuraa huonosta käytöksestä. Esim karkkipv jää väliin kun toimit niin ja näin väärin. Se on rangaistus. Olipa huvittava kirjoitus!

  • Silti tyytyväinen sanoo:

    Voin sanoa, ettei minunkaan ikinä tarvinnut ainokaista rangaista. Mutta kun lapsia lopulta oli kolme, niin johan tarvittiin rangaistuksia. Milloin yksi lyö toista, kaksi muuta jättävät kolmannen ulkopuolelle, milloin varastetaan toiselta, jne. Kyllähän meilläkin käydään keskusteluja sen pohjalta mikä meni vikaan, mutta on ollut pakko myös ottaa tiukka linja mitä meillä ei yksinkertaisesti seuraamuksitta tehdä.

    Nykyään alkaa olla jo helppoa kun lapset tietävät ettei meillä katsota esimerkiksi lyömistä missään muodossa, harmi kun se ei tietenkään estä sanallisia riitoja syntymästä.
    Myös jäähyä on välillä tarvinnut, jopa kaikille kerralla. Kun kuppi menee nurin, niin se on helposti mennyt kaikilta samalla kertaa. Ja jos yhtä kieltää, niin helposti muut ovat ihan kiusallaan yllyttämässä pahuuksiin.

    Ja sitten kun yksi lapsista on puolikas, joka toisessa kodissa oppii että saa tehdä mitä haluaa, niin johan se soppa on valmistakin valmiimpi. Yritä siinä takoa lapsen päähän ettei ”mut kun mä haluun” oikeuta yhtä sanelemaan omia sääntöjään ja sitten itkeä kun sisarukset tekevät perässä myös mitä he haluavat.

    Monesti olisi helppoa vain jättää kaiken kurin pois ja antaa vahvimman selviytyä.

  • Tuisku sanoo:

    Hmm. Pitäisikö otsikon olla ”en rankaise LASTANI mistään”? Muualla jutussa puhutaan vain yhdestä lapsesta. Usein tulee mietittyä, kuinka helpompaa vain yhden ainokaisen kasvattaminen olisi. Vs. jatkuva kamppailu sen kanssa, ettei yhden kikkailu johda toisen hermostumiseen jne. Yhdelle kun pystyy pitämään rauhallisia perustelukeskustelujakin aika eri lailla rauhassa. Mutta muuten kyllä ihan kelpo ajatuksia.

  • Jenppa sanoo:

    Moikka! Jotenkin tuli otsikosta eri ajatus, tyyliin ettei mistään edes kielletä. Juttua lukiessani tunnistin kuitenkin meidän perheen 🙂 Itse olen kotoisin kodista, jossa rangaistiin kaikin tavoin ja jo hyvin nuorena päätin etten aio olla samanlainen vanhempi. Ollaan nyt miehen kanssa todettu ettei keskustelua tai välillä tiukempaa sananmuotoa suurempia rangaistuksia tarvita. Kyllä meilläkin välillä huudetaan ja paiskotaan tavaroita, mutta yritetään selvitä ilman varsinaisia rangaistuksia. Voi olla että joskus tulevaisuudessa tarvitaan jotain tiukempaa, toivottavasti ei.