Onko sinulla joskus sellainen olo, että olet jäänyt vaikeuksien edessä yksin pelkästään siksi, että ystäväsi eivät viitsi tai jaksa auttaa?

No ikävä kyllä asia voi tosiaan olla niin.

Monilla on kokemusta siitä, että surun tai vaikeuksien kohdatessa ystävät katoavat. Tai siitä, että vaikka toisella on vaikeaa, ystävä jauhaa vain omista asioistaan.

Vaikka empatia on osittain geneettistä, se on silti asia, jonka suhteen voimme valita ilmaisemmeko sitä vai emme. Monet kokevat, että empatian osoittaminen vie liikaa voimia.

Journal of Experimental Psychology: General -julkaisussa julkaistussa tutkimuksessa nimittäin selvisi, että 65% meistä välttelee empatian osoittamista siksi, että se on raskasta. Eikö kuulostakin kamalalta!

Vaikka tietysti jokainen itsekin tietää, että kaikkia murheita ei voi ottaa kannettavakseen ja välillä on laitettava itsensä etusijalle. Mutta silti: 65% sanoo, että en voi auttaa kun se on liian raskasta.


Kuva Tim Goedhart, ylin kuva Paul Garcia.

Pennsylvania State Universityssa tehdyssä tutkimuksessa oli 1 200 osallistujaa. Tutkimuksessa osallistujille näytettiin sorrettujen pakolaislasten kuvia tai kuvia joko iloisista tai surullisista ihmisistä. Osallistujien tuli kuvailla joko kuvan ihmisiä tai kuvitella heidän tunteitaan. Osallistujat tyypillisesti halusivat kuvailla kuvia sinällään, koska kuvan hahmojen tunteisiin eläytyminen tuntui liian vaativalta.

Osallistujat kuvailivat mieluummin kuvan henkilöä tämän tunteiden sijaan silloinkin, kun kuvassa oli iloinen ihminen. 35% valitsi mieluummin kuvitella tunteita ja 65% vältti sitä.

Tutkijat huomasivat, että ihmisen auttamishalukkuuteen tosin pystyi vaikuttamaan. Mikäli he kertoivat osallistujalle, että hän osoittautui varsin empaattiseksi, osallistuja valitsi tunteiden kuvittelun aikaisempaa useammin.

Kenties me siis olisimme innokkaampia auttamaan toisiamme, jos joku kertoisi meille, että tuestamme on oikeasti apua? Tai ainakin voisimme kertoa lapsillemme, että he ovat tosi empaattisia ja hyviä lohduttamaan. Kenties sillä tavalla onnistuisimme kasvattamaan heistä ihmisiä, jotka eivät hylkää niitä, joilla on vaikeaa.

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Yksi vastaus artikkeliin “Emmä jaksa auttaa!”

  • Totta on sanoo:

    Niin, ja ihmiset katoavat sitä nopeammin, mitä pahempi murhe tai tragedia elämässä kohtaa. Kuin pieru saharaan niin sanotusti. Sitten voi käydä niin, että ei ole tosiaan kirjaimellisesti enää ketään vierellä. Ainakin jos ei oma äiti ole enää siinä, hän on yleensä se joka viimeiseksi hylkäisi. En sitten tiedä, tuleeko ystäville siitä jotenkin parempi olo, että tietävät kyllä tasan tarkkaan hylänneensä ystävän pahimman hädän hetkellä.