No tämä ei ole uusi villitys, vaan jo vanha niksi. Mutta tällä kertaa ei voida sanoa vanhassa vara parempi…

Viime aikoina naiset ovat innostuneet tunkemaan pimppiinsä ainakin Vics-voidetta ja etikkaa, ja joku ”kurkkupuhdistuskin” oli innostanut joitain kyseenalaisiin kokeiluihin.

No selvähän on, että moisista puuhista saa hiivatulehduksen. Valitettavasti sen voi saada ihan muutenkin, esimerkiksi antibiottikuurin yhteydessä. Kyseessä on varsin ikävä vaikka ei sinänsä vaarallinen vaiva, jossa pimppi kutisee niin maan perkeleesti ja valkovuoto voi olla kokkareista.

Perinneniksin mukaan hiivatulehduksen voi hoitaa maustamattomalla jogurtilla. Se ei kuulosta kovin vaaralliselta, ja monet väittävät niksin toimivan.

Gynekologi muistuttaa kuitenkin, että sinun ei pidä myöskään jogurttia pimppiisi laittaman! Väitetään, että jogurtin sisältämät probiootit hoitavat hiivaa, mutta jogurtissa olevat bakteerit ovat erilaisia kuin ne, jotka ovat pimpille hyödyllisiä. Ja sokerista jogurttia ei missään tapauksessa kannata edes harkita!

On tutkittu, auttaako jogurtin tai probioottien syöminen ehkäisemään tai hoitamaan hiivatulehdusta, mutta vaikuttaa siltä, että suurin osa bakteereista ei päädy vaginaan asti. Joka tapauksessa jogurttia kannattaa syödä jos siitä tykkää, sillä sen probiootit ovat muuten terveydelle hyödyllisiä.

Hiivatulehdusta voi hoitaa apteekista saatavilla valmisteilla, ja jugurtin voi syödä vaikka aamupalaksi, enemmän iloa siitä siinä päässä on!

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia