Apua, minulla on ihan ihmeellinen mies!!
”Hyvät siskot. Minulla on ihan hirveä ongelma mieheni kanssa. En kerta kaikkiaan tiedä mitä tehdä. Tuntuu, että kukaan ei koskaan ole ollut tässä samassa tilanteessa, ja joudun kantamaan kaikki nämä tunteet yksinäni.
Mutta nyt on pakko avautua jonnekin.
Olemme olleet mieheni kanssa jo jonkin aikaa yhdessä. Epäilin heti ensitapaamisesta alkaen, että hänessä on jotain erikoista. Kun tutustuimme paremmin tämä tunne vahvistui. En kuitenkaan halunnut erota, sillä jokin miehen toiminnassa vetosi minuun…
En uskaltanut kertoa siitä kenellekään. Joskus ohimennen mainitsin kavereilleni, mutta he suhtautuivat niin oudosti että en viitsinyt jatkaa. Kukaan ei tainnut uskoa, että puhun totta. He väittivät myös että mies on kiero ja hänellä on taka-ajatuksia.
Sellaista ei kuitenkaan ole ilmennyt. Ehkä minä olen vain niin sinisilmäinen. Olen tottunut miehen tapoihin ja siksi hyväksyn ne, vaikka kieltämättä välillä mietin että onko tämä ihan normaalia.
Miehen käytös ei ole tässä vuosien aikana muuttunut, enkä usko että tulee muuttumaankaan. Hän on tuollainen ihminen, enkä minä mahda sille asialle mitään. Pakko vain hyväksyä.
Mies saattaa esimerkiksi tehdä ruoan valmiiksi ja hoitaa tiskitkin. Hän käy oma-aloitteisesti kaupassa ja tuo joskus jonkun pienen yllätyksenkin.
Kotona hän siivoaa omat jälkensä ja tarttuu mukisematta imuriin.
Mies hoitaa lapsiaan ja muistaa heidän asioitaan. Hän varaa neuvola-ajat ja hammaslääkärit ja kuittaa Wilma-viestit.
Voin luottaa häneen. Hän keskustelee asioista avoimesti ja kuuntelee minun juttujani. Hän myös vähintäänkin esittää kiinnostunutta niistä!
Hänellä on omia harrastuksia ja menoja, mutta neuvottelemme niistä etukäteen ja meillä molemmilla on vapaus tehdä asioita.
Mies myös pitää huolta hygieniastaan ja pukeutuu siististi. Lisäksi hän kehuu että näytän hänen mielestään nätiltä. Sängyssäkin meillä molemmilla on kivaa!
Sellaista…voitteko kuvitella. Tämä on ihan hirveä tilanne. Kaipaan vertaistukea! Minun aviomieheni on hyvä eikä hänessä ei ole vikoja. Minä en ollenkaan pysty osallistumaan naisten iltojen keskusteluun! Mitä ihmettä voin tehdä?!”
Tämä kirjoitus on fiktiivinen kertomus Huonon Äidin lukijan ehdotuksen pohjalta. Ehkä sullakin on siellä kotona tai kainalossa hyvä kumppani. Mutta huomaatko sitä millainen hän on, vai juututko valittamaan pikkuasioista?
Miehistä valittaminen on monille meistä naisista enemmänkin harrastus kuin aito huolenaihe. Se voi olla hauskaa ja terapeuttista. Mutta kummasta on suhteen kannalta enemmän hyötyä, siitä että keskittyy negatiiviseen vai siitä että keskittyy positiiviseen?
Jokainen voi miettiä itse, kannattaako huonoon suhteeseen jäädä. Mutta jos suhteessa ja kumppanissa ei ole mitään oikeaa, ratkaisevaa vikaa, ei ehkä kannata valittaa pelkästään tavan vuoksi!
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 36 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Joo, työkaverilla on, me muijat sitä työpaikan kahvipöydässä kovasti kadehditaan ja kehutaan, kun kuullaan juttuja, mitä arkisia ihanuuksia se taas on keksinyt. Vaikka olis vaan siivousta ja kokkaustakin. Tosin se kyllä tekee paljon muutakin, ja myös kehuu rouvaansa kaiken päälle. Mutta tällä työkaverilla on takanaan myös aiempi raskas ja toimimaton avioliittokin, jossa tuli aika lailla p…aa niskaan, joten kyllä se tän hienon miehen on niiiiin ansainnutkin loppuelämäänsä sulostuttamaan.
Meillä kans työpaikalla nainen, jonka mies tekee aina kaikki sen lounaat. Siis, kokkaa edellisenä iltana ja joskus jopa tuo sen ruoan sille töihin. Tekee kuulemma kotitöitä ja hoitaa lapsia, kahta, samoin käy itse vaativissa töissä ja maksaa kaikki perheen laskut. Tää nainen sen sijaan on ihastunut meidän työkaveriin ihan korviansa myöden ja heittää jopa törkeää läppää meidän edes. Miten se hoitais sen miehen missä ja milloin jne. Sillä on kuulemma myös seksiasiat hyvin sen liitossa. Mies on huomaavainen ja hyvin varustettu, ei vaadi mitään ihmeellistä ja nainenkin saa.
Vissiin heillä on sitten kai niin, että mies on niin rakastunut, ettei tajua jäävänsä suhteessa miinuksen puolelle. Ollaan me nähty siis mies, on komea ja pitkä, mut niin on nainen tosi kaunis myös. Ihmettelen vaan sitä, miksei hän osaa arvostaa sitten miestään senkään vertaa, ettei meille muille lauo typeriä haaveilujaan työkaveristamme. Aivan varmasti heillä olisi seksisuhde, ellei ole jo. Nainen ei kuulemma koskaan eroaisi omasta miehestä, mut hei, eroaisiko joku muu? Mies kuulemma myös tietää, että naisella on ollut erilaisia suhdesotkuja varattujen miesten kanssa, mutta ei välitä. Ehkä he molemmat saavat käydä vieraissa, vaikka eivät ole kuulemma mitään sellaista sopineet.
Niiiin…
Mulla myös on tuommoinen mies ja sen vuoksi parisuhdekin kukoistaa!
Mulla on tuohon suuntaan oleva mies. Teköö ruokaa, siivoaakin joskus, käy kaupas, ostaa joskus ylläreitä, osaa olla muksujen kans, teköö mitä mä toivon ja haluan, eikä ainakaa tietääkseni ole pettäjä tyyppiä, lasken hänet luotettavaksi. 😂 Hoitaa taloon asioota enee ja mä enee lasten asioota. Mutta on tempperamenttinen ja äksy niin ku minäkin, varsinkin jos ei oo hetkeen ollu kahdenkeskistä aikaa niin ”sen näkee naamasta” 🤣🤣🤣. Ei varsinaisesti useinkaa riidellä ku molemmat tietää jo toisensa. Joskus tuloo suukopua ja lujaa. Välillä ärsyttää ku toinen ei tee jotakin, mutta minä koitan muistuttaa itteeni että mun mies teköö paljon semmoosta mitä mä en tee.
Mut ei ole alkoholisti,narsisti, ei oo peli yms riippuvainen… ei mikää pelkkä sohvaperuna…. ei hakkaa jne.
Olemme ollut uusperhe vuodesta 1997. Lapsia kasvatettu yhdessä 5 kolme minun ja kaksi hänen. Kaikki on sujunut hienosti. Erimielisyyksiä ei juuri ole ollut, jos jotain nekin mielipideeroja joistain olemattomista asioista. Nykyisin lapsenlapsia 5 kaikki yhtä rakkaita. Mies on oikea ”Puuha-Pete” tekee kaikkea niin kotitöitä kuin pihahommiakin. Ja paljon tehdään yhdessä. Rakkaus on vain kasvanut suhteen vanhetessa ja pystytään kaikista asioista puhumaan. Harrastuksia on yhteisiä ja erikseen ..elämä on laiffia ❤
Mussa toi kirjoitus herätti ärsytystä. Tuntui ,että oma kehu haisee rankasti. Mun mieheni ei ole mitään noista mainituista seikoista. Hän syö ,nukkuu ,selaa nettiä ,lukee ja katsoo telkkua . On oikeesti hiukan outo ja kerää katseita ohikulkijoilta. Mä olen meidän perheen pomo,teen kaikki päätökset yleensä itse,jopa asuntokaupat,koska häntä ei kiinnosta. Miksi sitten olemme naimisissa?Koska hän on äärettömän kiltti, rauhallinen ja 100 prosenttisen luotettava. Nuorena hän oli tosi komea,nappisilmäinen ,hiukan surumielisen näköinen runoilija. Nyt sellainen hellyttävä könttyrä. Meillä on viehättävä nuori tyttö ja perheessämme ei koskaan riidellä lukuunottamatta paria ekaa vuotta. Meillä on tappavan tylsää varmaan jonkun mielestä,mutta minusta on kivaa ettei tarvitse pelätä eikä riidellä kotona. Meitä haukutaan lämminhenkiseksi perheeksi. Arvostan rauhaa,joka kodissamme on. Alkuvuosina kaipasin tukea ja sitä ,että mies ottaisi vastuuta enemmän, osallistuisi kotitöihin ja olisi muutenkin läsnä enemmän. Kun sitä ei tapahtunut,piti minun ottaa vastuu perheen luotsaamisesta jo lapsenkin takia. En siis halua olla pomo ,mutta minun on ollut pakko olla sitä. En kannata avioeroa,koska mies on muutoin ihan ok. Äitinsä kasvattama ja siskojensa keskellä kasvanut.Yksinhuoltajana elämäni ei olisi muuttunut suuntaan eikä toiseen. Uuden parisuhteen luominen ei kiinnosta,koska olen tottunut määräämään niin moniko mies sellaista naista kestäisikään?
Hienostk kirjoitat.Kirjoitaisitko joskus,että mies on hyvä ja ihana,mitta hän ei koskaan lähedty tai kosketa vaimoaan.Hän om pienenä kokenut pelkoa ja jotain sellaista,että kosketud tuntuu pahalta.Kirjoiytaistko miltä lähes 40 vuotta avioliitossa tuntuu ilman läheisyuttä.Ilman kosketuksia ja pusuja.Onko väärin kaivata niitä ja onko väärin ottaa niitä vadtaan joltakin toiselta,vaikka on uskollinen puolidolleen?
Minulla ollut sellainen mies jo 36 vuotta. Ainahan se aurinko ei paista, mutta myrskyn jälkeen poutaa. Mutta mieheni huomioi aina minut ja osallistuu kotitöihin, tuo kukkia merkkipäivänä ja valmistaa ihania ruokia. Vastaavasti yritän huomioida hänet, ja molemmilla saa olla toki omat menonsa myös.
En osaa erityisemmin ilakoida kotitöiden tasa-arvoisuudesta, koska minusta se on ihan lähtökohta. Nainen ei ole syntynyt piiaksi.
Eikä mies maksajaksi, vaikka saisi parempaa palkkaa. Silti mies on se maksaja vain siksi, koska saa parempaa palkkaa. Silloin ei nurista, vaan perätään logiikkaa. Sama pätee kotitöissä: jos se mies jo alkuunsa maksaa enemmän, on hänellä oikeus laistaa kotitöistä tai edes lastenhoidosta. Se on tasa-arvoa! Kompromissit, jotta yhteinen elämä sujuisi molempia tyydyttäen, eikä niin, että päsmäröidään päälle koska tasa-arvo, mutta unohdetaan se itselle sopivissa kohdissa.
Meillä on hyvin samanlainen tilanne ja tuntuu, ettei kukaan osaa auttaa. Olen aivan pulassa. Miten kuuluu suhtautua siihen, kun tulen töistä ja mies on käynyt kaupassa, ruokkinut lapset ja huolehtinut, että minulla on maittava ja terveellinen ateria valmiina. Pyykit pessyt siinä sivussa.
Meillä on vieläpä uusperhe ja huolehtii samoin minun lapsistani. Sangen epäilyttävää!
Nyt me sitten ollaan vielä menossa naimisiin. Koska mies haluaa myös. Ja osallistuu järjestelyihin.
Mihin tämä maailma on menossa, kysynpä vain!