”Äitini eli meidän mummo katosi eikä pidä yhteyttä”
”Äitini, kahden tyttäreni mummo asui paikkakunnalla X. Kesän aikana kuulin alaikäiseltä sisarelta, että he ovat muuttamassa paikkakunnalle Y. Ennen tämä mummo oli muuttamassa samalle paikkakunnalle, että voisi osallistua enempi lastensa ja lastenlastensa elämään.
Tämä äiti/ mummo on aiemminkin muuttanut toiselle paikkakunnalle kertomatta meille. Sen jälkeen suhde äitiini katosi kokonaan. Vuosia myöhemmin saimme luotua jonkinlaisen yhteyden uudelleen. Tämän jälkeen syntyi omat tyttöni.
Katkenneesta ja omasta mielestäni olemattomasta suhteesta huolimatta päätin, että äitini saa olla mummo tyttärilleni. Yllätysmuuttoon asti kaikki sujuikin hyvin. Muutosta alkaa olla jo puolisen vuotta.
Vanhempi tyttäreni kyselee mummon perään, piirtelee mummolle ja suunnittelee esimerkiksi yökyläilyä mummon luona.
Minulla on vaikeuksia kertoa lapselle ikätasoon sopivalla tavalla, että mummo on nyt muuttanut, enkä tiedä, milloin näemme hänet. Mummo ei ole soittanutkaan minulle tai lapsilleni. Me olemme soittaneet saamatta vastausta. Haluaisin vain kertoa vanhemmalle tytölle, ettei mummoa enää ole eikä tulla enää ikinä näkemäänkään. Mielestäni tämä ei kuitenkaan ole oikein, jos mummo haluaakin joskus olla yhteyksissä. En tiedä, kestääkö oma pääni enää kolmatta äidin ”hylkäämistä”.
Saako tämmöiselle ihmiselle vain sanoa hyvää loppuelämää, ei todellakaan ollut muuta kuin pettymys tuntea?”
Nimim. Tytär
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti
Artikkelissa on 33 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Kyllä. Itse olen avioerolapsi ja kasvoin isäni kanssa. Äitiä tapasin noin kerran kuussa viikonloppuna. Kun olin 20v ja seurustelin, hän hinkui kokoajan, milloin teemme hänestä mummon. Kun vihdoin olin raskaana , hän katosi. Muutti jonnekin ja vaihtoi puhelinnumeroa, Ehkä paskin aika kadota. Juuri silloin sitä äitiä olisi tarvittu, kun oli itse tulossa äidiksi. Tukeuduin sitten äitipuoleeni. Mietin paljon, mitä tapahtuu, jos hän yhtäkkiä palaakin. Miltä tuntuu lapsesta, jos mummo sitten yhtäkkiä katoaako uudelleen? Olin myös tosi loukkaantunut, koin tämän toisena hylkäämisen. Jos hän ilmestyisi ja katoaisi taas, kestäisinkö? Lapsille olisi hirveän vaikea selittää mummon katoamista. Myöhemmin kävin psykologilla. Hänen tuella pyyhin äidin pois elämästäni. Hän totesi, että jos en itseäni pystyisi suojaamaan niin ehkä lapsiani kuitenkin.. näin päätin tehdäkin. Ja niinhän siinä kävi, että äiti ilmestyi kolmen vuoden päästä kun odotin toista lastani. Päätökseni horjui välittömästi ja päätin, että haluan tavata hänet ja kuulla selityksen ja varmaan hän haluaisi kuulla mitä minun elämääni kuului. Selitys ei ollut kummoinen, ei paljon kysellyt minustakaan, mutta kovasti oli tulossa kylään tapaamaan lapsia. Hetkellisesti liikutuin kun tapasimme. Veri on ksi sitten vettä sakeampaa. Juuri ennen vierailua havahduin siihen mitä oli tapahtumassa. Milloin se taas ottaisi ja katoaisi? Hmm. Vaikeaa se oli, mutta ilmoitin, että hän saa tulla, mutta lapsilla on jo isovanhemmat, eli mummoa hänestä ei lapsille tule. Tämän jälkeen hän teki oman ratkaisunsa . Ei tullut sovitulle vierailulle. Hän ei tavannut lapsiani. Pidin päätökseni.Useamman joulukortin, joissa hän näki lasten kasvavan, lähetin kuitenkin hänelle. Hänestä ei kuulunut mitään. Lopetin korttien lähettämisen. Onnistuin suojaamaan lapsiani mummon hylkäämiseltä. Itse koin sen kolmannen kerran. Se on vaikuttanut omaan äitiyteeni, jonka kanssa kipuilin paljon . Se oli melkoinen kasvuprosessi. Kolmen lapsen äitinä voin sanoa nyt jälkikäteen, että olen synnyttänyt itseni ehjäksi.
Tämän tarinani myötä toivotan sinulle kaikkea hyvää!
No siis todellakin saa.
Tiedän tunteen. Äitini on alkoholisti ja ensimmäisen kerran hylkäsi perheensä, kun olin jotain 12vuotias. Kun hänellä on putki päällä, saattaa helposti mennä vuosi tai kaksi, että hänestä ei kuulu mitään, puhelin ei ole toiminnassa, eikä ole edes mitään tietoa missä hän asuu.
Omille lapsilleni en sellaista mummia halua ja olen vastannut heille rehellisesti ”en tiedä missä mummi on, mummi haluaa olla muiden ihmisten kanssa”. Mitä sitä kieltämään, kun oma perhe ei kiinnosta ja haluaa olla ryyppyporukoissa. Sitten kun lapset on vanhempia, kerron mummin alkoholiongelmasta
Oma isäni on alkoholisti ja ei ole ollut läsnä elämässäni. Muutama vuosi sitten soitin hänelle ja hän oli elänyt siinä uskossa, että hänen lapsensa vihaavat häntä eivätkä halua häntä nähdä. Nähtiin pari kertaa isän luona ja kahvilassa mutta sitten hänelle tuli taas huono vaihe elämässä ja hän ei enää oikein vastannut viesteihin. Myös minulla on lapsi jota hän ei ole vielä tavannut. Olen lähettänyt hänelle kuvia ja kysellyt kuulumisia, välillä kysynyt jos hän haluaisi nähdä, hän ei tällä hetkellä valitettavasti siihen kykene (varmasti ei kehtaa jos on kovin huonossa kunnossa). Lähetän edelleen välillä hänelle kuvia lapsestani ja kerron miten meillä menee. En ole hänelle mitenkään katkera tai vihainen, hän on läsnä jos hän siihen kykenee, ja jos ei niin toivon silti hänelle kaikkea hyvää. Lapsille kannattaa olla rehellinen ja kertoa että mummo asuu tällä hetkellä muualla, mutta toivotaan että hän joskus vielä soittaa. Terveisiä voi mummolle lähettää puhelimella jos lapset näin haluavat.
Turhaan mietit, hylkäätkö äitisi. Äitisihän teki sen jo. Ikävä kyllä. Hän muutti toiselle paikkakunnalle, eikä ole pitänyt yhteyttä eikä vastaa yhteydenottoihin. Jos hän joskus pyrkii takaisin, voit puhua suoraan ja kysyä, minne mummo katosi? Mikään pakko sinun ei enää ole ottaa häntä takaisin.
Onko sinulla ok välit alaikäiseen sisarukseen? Onko hän tätinä lapsillesi?
Hankala tilanne. Itse sanoisin lapselle suoraan, että mummolla on hankala tilanne, eikä hän nyt pysty olemaan yhteydessä tai että jotkut mummot on vaan sellaisia. Joku elämänhallinnan ongelma äidilläsi varmasti on (mielenterveys? Päihteet?) jos hän on kadonnut ennenkin. Lapsi tottuu mummon poissaoloin ja jos hän joskus tupsahtaa takaisin, lapsi osaa ajatella että mummo voi taas silti kadota. Siitä ei välttämättä jää mitään traumaa, jos et itse sitä kehitä pitämällä mummofantasiaa yllä. Yleensä rehellisyys lasta kohtaan on paras ratkaisu.
Oma äitini ei isommin koskaskaanvälittänyt minusta vaan jätti koko lapsuusiän ja vielä koulu ikäisenäkin kesäisin itärajalle isän sukulaisiin ja pari kertaa omien vanhempiensa luokse tai sitten kesäsiiroloihin. Hakkasi alakouluiästä minua silitysraudan johdolla joistain asioista joita oli tapahtunut sisaruksilleni sinä aikana kun olin koulussa, esim veljeni sormi oli jäänyt ovenrakoon, niin että selkä oli täynnä verisiä viiruja kunnes jotain 12-13 ikäisenä sanoin kun taas yritti että saa olla viimeinen kerta kun tuollaista yrittää. Minun lapsiani ei myöskään halunnut tapailla. Olin ensimmäinen monesta lapsesta ja ilmeisesti äiti koki että syntymiselläni pilasin hänen elämänsä. Kävi kerran kylässä kun olin uudessa parisuhteessa ja uusi lapsikin oli, haukkui minut miehelleni ja sanoi sille että heittää minut ulos kodistani. Vielä muisti vihansa muistisairaanakin kun tavattiin isäni hautajaisissa ettei ainakaan minun kanssani samaan autoon tule. Kävin kyllä hautajaisssa kun kuoli.
Äidilläni ei ollut päihde- eikä mielenterveys ongelmiakaan muitten sisarusteni kanssa, vain vihaa minua kohtaan jo pienestä lapesta alkaen. Isäni muutti muualla viimeisen sisärukseni syntymän jälkeen ja hänen uusi vaimonsa oli mummo viimeiselle lapselleni enemmän kuin äitini aikaisemmille lapsilleni koskaan.
Hankala tilanne. Ihanaa, että ajattelet asiaa myös lastesi kannalta, heillä on oikeus mummoon! Äidilläsi vaikuttaisi olevan suuria ongelmia itsensä kanssa, jos hän käyttäytyy noin. Tilannetta vaikeuttaa tietysti se, että koet itse tulleesi hylätyksi, ihan aiheellisesti. Itse en kuitenkaan antaisi periksi, nimenomaan lasten takia.
Entä, jos lähetät äidillesi lasten piirustuksia ja terveisiä ihan postissa? Hetättäisikö tämä mahdollisesti ”mummonvaiston” ja ajatuksen siitä, että hän on teille tärkeä.
Tsemppiä!
Minne ne lähetetään? Mummohan muutto ja ei siitä kertonut. Tuskin siis kertoi uutta osoitettaankaan.
Joskus on parempi jattää sellainen mummo tahi ukki tai oma äitikin. Ei välttämättä ole lapsille hyväksi tutustua vihamieliseen ihmiseen.
Kannattaa kysyä syyt toiminnalle äidiltä ja kertoa miltä se tuntuu kun hän ei pidä yhteyttä ja kerro muutoistaan. Yhteyksiä ei kannata kuitenkaan katkoa kokonaan missään tapauksessa. Ei tiedetä onko hänellä masennusta, mielenterveysongelmia tai muuta joka vaikuttaa siihen ettei pysty huomioimaan muita. Viha äitiä kohtaan kuormittaa omaa elämää, eikä häviä välejä katkaisemalla. Kannattaa yrittää antaa sisimmissään anteeksi äidilleen että on syystä tai toisesta sellainen kuin on ja pitää yhteyttä loppuun saakka niissä rajoissa kuin mahdollista.
Olen kyllä eri mieltä. Omille vanhemmille kaiken anteeksi antaminen ja väkisin yhteyden pitäminen voi olla paljon vahingollisempaa ja kuormittavampaa mikäli suhde on ja pysyy myrkyllisenä. Itse katkaisin välit alkoholisti-isääni 10 vuotta sitten ja se oli elämäni paras päätös. Ajatuskin siitä, että olisin väkisin pitänyt yhteyttä ja ottanut hänet osaksi lapseni elämää, ahdistaa ihan valtavasti. Suojelin siis myös lastani ja katkaisin kierteen. Ihmisellä on oikeus ja vanhempana velvollisuus poistaa elämästään ihmiset, jotka tekevät pahaa. Lapseni sai äitini uudesta puolisosta parhaan mahdollisen vaarin ja hän tietää etten halua tavata omaa isääni.
Kannattaa ehkä itse soittaa mummolle?
Niinhän hän kertoi tehneensä useita kertoja saamatta vastausta
Olihan hän soittanut saamatta vastausta…
Ymmärrän surun ja pettymyksen. Oma äitini kuoli juuri kun olin saanut esikoisen, siitä on jo 10 vuotta aikaa. Isäni taas ei pidä mitään yhteyttä. Usein kun olen soittanut tai laittanut viestiä, niin jättää vastaamatta. Kun olemme lasten kanssa kylässä käyneet, niin kaikki vaikuttaa kuitenkin olevan ok. Mutta mitään aloitetta ei tee yhteydenpidon suhteen, eikä ole myöskään halukas auttamaan lastenhoidossa tms. Kyllä välillä mietin, että pitäisikö itsekin vaan unohtaa yhteydenpito ja katsoa kuuluuko isästä enää koskaan mitään.
Minäkin olen mummo, joka on muuttanut toiselle paikkakunnalle, eikä tullut mieleenkään kysyä lupaa aikuisilta lapsiltani. Jatkoin kyllä silti yhteydenpitoa lapsiini ja pieneen lapsenlapseeni. Nykytekniikalla se ei ole mikään ongelma. Sitä en ymmärrä, että katkaisee yhteydenpidonkin. Nykypäivänä isovanhemmille sälytetään kauhean paljon velvollisuuksia. Kuitenkin mummollakin on oikeus joskus omaan elämään, ja kun lapset ovat aikuisia, siihen aukeaa usein mahdollisuuskin. Hän ei ole mitenkään velvollinen elämään naapurustossa aina valmiina ilmaisena lastenhoitajana. Hänhän on jo omat lapsensa hoitanut ja kasvattanut. . Se ei tarkoita, ettei rakastaisi lapsiaan ja lapsenlapsiaan. Heille voi olla mummona, vaikka ei asuisikaan naapurissa. Ja lapsenlapsiaan voi hoitaa silloin kun se myös itselle sopii, ei tarvitse olla saatavilla joka hetki. On myös lukemattomia perheitä, joissa lapset ja lastenlapset ovat muuttaneet jopa toiselle puolelle maapalloa. Ei silloinkaan kotimaahan jäävältä mummolta paljon lupaa kysellä. Eli muutto ei ole mikään syy yhteyden katkaisuun.
No miksiköhän se mummo sitten katkaisi ne välit? Jos ei ole puoleen vuoteen puhelimeenkaan vastannut…
Minä muutan jos lapsikin muuttaa kauemmaksi ja lapsikin haluaa sitä. Vanhempi lapsi asuu toisesa maassa.tämä nuorin etsii minulle asunnonkin että varmasti pääsen tarpeeksi lähelle. Lapsenlapsiin hyvä on suhde.
Ei kukaan varmasti vaadi mitään luvan kysymisiä mutta kyllä mielestäni on normaalia että asiasta puhutaan ja kerrotaan mihin muutetaan ja mahdollisesti milloin.
Minunkaan lapsilla ei ole isoäitiä eikä vaaria mikä harmittaa minua suunnattoman paljon mutta minkäs tilanteelle mahtaa. Oma isäni on täyspäiväinen alkoholisti ja emme ole pitäneet yhteyttä n. 5 vuoteen, hän ei ole edes nähnyt ikinä lapsen lapsiaan vaikka tietää sukulaisilta että olen saanut lapsia ei minkään näköistä kiinnostusta ole ollut. Äitini on myös alkoholisti mutta kykenee olemaan arjen selvinpäin ja käymään töissä. Oma äitini on ruvennut omin sanoin elämään omaa elämäänsä ja kiinnostusta mummona olemiseen hänellä ei ole, kaiken tämän lisäksi hän kohtelee lapsiani kuin ruttoa ja puhuu niistä pahaa n 90/100 prosentia ajastaan. Väsyin lipulta äitini käytökseen lapsiani kihtaan jo poikkasin välit itse, ennen välien poikkasemista äitini kännipäissään haukkui minut ja minun lapseni ja käski meidän painua vittuun yms. Tapahtuneen jälkeen emme ole olleet tekemisissä minä ja lapseni elämme omaa elämää ja vanhempani omiaan myös. Harmittaa kauheasti kun olisin niin kovasti halunnut omille lapsilleni täys järkiset isovanhemmat hotka tukevat ja hoivaavat mutta näin ei tapahtunut😭
Keskittyisin olennaiseen eli lapsiin. Mummi tekee mitä tekee ja sinun tehtäväsi on huolehtia että lapset saavat tiedon eri asioista ja tilanteista.
Hankala on yhteyttä pitää, jos toinen ei vastaa puhelimeen, mutta kirjoitit myös, että sulla on alaikäinen sisar. Saatko häneen mitään yhteyttä? Samalla voisi hänen kautta varmistaa, ettei mitään vakavampaa ole sattunut, jonka vuoksi ei mummo vastaa puhelimeen. Olen pahoillani kaikkien lastenlasten puolesta, joilla ei syystä tai toisesta ole kontaktia isovanhempiin. Se on iso menetys kummallekkin. Ite olen mummo ja samaan aikaan oma suhde äitiin on enemmän ja vähemmän vaikea ja tällä hetkellä todella vaikea. Jos on vain päättänyt olla pitämättä yhteyttä ilman sen kummempaa / hyvää syytä, niin katkaisisin minäkin välit. Moninkertainen hylkääminen on vaikeaa käsitellä itsensä kanssa, puhumattakaan mitä se tekee lapsenlapsille. Sun tehtävä on suojella lapsia ihmisssuhteilta, jotka tekevät enemmän pahaa kuin hyvää heidän elämässään.
Anna mummon mennä. Koita saada lapsille varamummo vaikka netistä.
Olen mummu 5 lastenlapselle, iät 3-21. Vanhimmat lastenlapset ovat jääneet vaille Mummun hoivaa, koska ovat asuneet yli 500 km päässä. Harmittaa tosi paljon, olen saanut tavallaan elää omaa elämää. Aina olen kuitenkin halunnut olla yhteydessä ja nähdä vaikka mahdollisuuksia on ollut vuodessa n. 2 kertaa. Koskaan ei voi tietää mikä ihmisen motiivi on kun haluaa muuttaa muualle. Toivottavasti teidän mummu kuitenkin haluaa olla yhteyksissä teihin. Ei vaan ole mitään parempaa omien lasten jälkeen kuin lastenlapset. 💕
Kuulostaa siltä, että kyseessä on joko päihde- tai mielenterveysongelma tai molemmat. Minkäs sille sitten mahtaa. Ehkä itse olisin vaan mahdollisimman vähäpuheinen koko aiheesta lapsilleni. He unohtavat kyllä. Ja itse sinä olet jo aikuinen etkä enää millään tavalla riippuvainen äidistäsi. Joten kyllä, saat antaa hänen mennä ja pärjätä omillasi, niin aikuisena voi tehdä. Kaikki äidit eivät sovi äideiksi… tai isoäideiksi.
Just näin
Mun äiti otti kans hatkat mummoudesta muutamia vuosia sitten. Muutteli miesten perässä paikasta toiseen. En ole aivan varma tiedänkö edes ihan tarkkaan missä hän tällä hetkellä asuu. Eniten harmittaa, kun lapset kaipaa ja kyselee.
Mitäs jos itse ottaisit yhteyttä ja kertoisit teidän kuulumisia? Ehkä oma äitisi ei vaan osaa tai jaksa pitää yhteyttä tai luulee ettei teitä kiinnosta muu kuin, että hänet saisi lastenhoitajaksi. Onko äitisi vielä työelämässä? Tai onko hänellä mielenterveysongelma? Tänä päivänä myös isovanhemmilla on ongelmia selvitä jokapäiväisistä velvoitteista. Toivottavasti asiat selkiytyvät. Hyvää syksyä sinulle 🙏
Tässä taustalla EI ole alkoholiongelmaa. Oma tyttäreni on yrittänyt soittaa mummille videopuheluita. Tältä uudelta paikkakunnalta kulkee julkiset paremmin, kuin edelliseltä. Hän osallistui 5 vuotta sitten syntyneen tyttäreni elämään ihan alusta saakka.
Siksi tilanne onkin yllättävä, kun aiemmin osallistui enempi vanhemman tyttäreni elämään. En tiedä, onko sattumaa, että äitini ”katosi” uudelle paikkakunnalle samoihin aikoihin, kuin toinen tyttäreni syntyi.
Haluan selventää kaikille, ettei kyseessä ole alkoholisti/ muu riippuvainen eikä äidilläni ole diagnosoituja mielen sairauksia. Olisi helpompaa hyväksyä tämä tilanne, jos yhteyden katkeamiselle olisi joku ylläoleva syy.
Aina ei tarvita diagnosoituja sairauksia, että silti ihmisen mieli toimii miten toimii eikä aika ymmärrettävästi ja oikein.
Lastenlapsien saaminen voi laukaista myös isovanhemmissa kaikenlaisia tunteita ja kokemuksia ja ne voivat liittyä mihin vain, kuten sukupuoleen tai lukumäärään tai vain johonkin elämäntilanteeseen. Tilanne ei välttämättä edes liity sinuun ja lapsiisi vaan johonkin, mitä hän käy läpi omassa elämässään ja mielessään.
En tarkoita puolustella isovanhemman käytöstä, mutta vanhemmaksi tultuaan ei ihminen jotenkin lakkaa oireilemasta psyykkisesti. Mielenterveysongelmat ovat yhteiskunnassamme tabu ja ehkä yksi isoimmista tabun kantajista tässä suhteessa on 50-60-luvulla syntyneet. On tehty urat ja perheet, eletty taloudellisessa nousussa, koulutettu omat lapset yliopistoissa ja vaihdettu autoja, hankittu mökki ja nyt ollaan jäämässä ansaitulle eläkkeelle.
Alappa siinä kokea masennusta, antaa jonkun lapsuuden kokemuksen vyöryä päälle tms kokea katkeruutta/turhautumista omaa elämää kohtaan, joka päällisin puolin näyttää menneen mallikkaasti.
Puhun vaan kokemuksen rintaäänellä siinä mielessä, että omat vanhempani lasteni isovanhemmat ovat juuri tätä sukupolvea ja havaitsen psyykkistä oireilua, mitä en olisi ikinä osannut kuvitellakaan. Lisäksi Suomessa eletään puhumattomuuden kulttuurissa, mihin on kasvatettu ainakin vielä 90-luvulla syntyneet. Tässä sekasopassa kun alat oireilla psyykkisesti 65-vuotiaana viirilinä mummona niin paikkakunnalta muutto voi olla aivan yhtä iso järkytys hänelle kuin läheisille. Täysin ymmärtämätön ja tyhmä teko kenties mutta kun puhua ei osata eikä aiota enää opetella.
Tästä voisi kirjoittaa romaanin mutta jatkan mielelläni ajatusten vaihtoa aiheesta. 😅
Juuri näin