Äiti sä oot läski!
Äiti sulla on iso maha! Äiti sulla on vaaaltava pylly!!! Lasten ja imeväisten suusta totuus kuullaan vai miten se meni.
Lapset ovat pienempiä kuin aikuiset, joten äidin tai isin ei tarvitse edes olla ylipainoinen, jotta lapsi saattaa kommentoida, että äiti/ isi sä oot läski. Mitä ihmettä siihen pitäisi sanoa?
Eihän lapsi pahaa tarkoita, ja joskus hän saattaa olla oikeassakin. Aikuiselle kommentoijalle voi vastata kipakastikin, mutta lapselle ei oikein. Lapselle pitäisi selittää nätisti, että muiden vartaloita ei kannata kommentoida ollenkaan. Jos haluaa sanoa jotain kivaa, niin sen voi tehdä jos toinen on läheinen kaveri tai perheenjäsen. Mutta ketään ei pidä arvostella.
Ei lapsi todennäköisesti arvostelekaan, sillä hänelle iso maha ei välttämättä ole mikään huono juttu. Opimme vasta vähän vanhempana miltä meidän “pitäisi” näyttää. Mutta entäs silloin, kun lapsen mielestä ominaisuus on huono? Mitä ihmettä vastataan, kun lapsi kysyy kauhuissaan, että tuleeko äiti minullekin isona yhtä iso pylly kuin sinulle!?
Tällaisessa tilanteessa ei halua lietsoa lapselle lihomisen pelkoa ja mahdollisesti pohjustaa syömishäiriötä. Mutta ei myöskään sivuuttaa sitä tosiasiaa, että liiallinen syöminen ja liikkumattomuus on epäterveellistä. Eikä sitä haluaisi opettaa lapselle tyytymättömyyttä omaan vartaloon. Lapsi oppii arvostelemaan itseään jos vanhemmat suhtautuvat omaan kroppaansa kriittisesti.
Ehkä sitä voisi kokeilla sanoa että minä pidän minun pyllystäni, olipa se sitten minkä kokoinen tahansa. Ja jättää keskustelut terveellisestä ruoasta ja liikunnasta ihan toiseen tilanteeseen?
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 2 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Minulla on kaksi tytärtä ja luin joskus esikoisen ollessa pieni, että äidit vaikuttaa tyttäriensä kejonkuvaan eniten sillä, miten puhuvat omasta kehostaan: jos jatkuvasti itse tuskailee ”olenpa läski, pitää laihduttaa, painan tänään näin paljon” jne niin se ajatusmaailma tarttuu lapsiin.
Tunnistan tämän omasta äidistäno, jolla oli nuorena syömishäiriö ja vaikka on nyt 70v niin se vaikuttaa krjoöuheeseen edelleen ja kommentoi joka kerta kun nähdään olenko hänen mielestään lijonnut vai laihtunut. Kun olin teini, hän kommentoi vartaloa ja syömistä jatkuvasti, sekä omaansa että minun ja sisareni.
Omien lasten kohdalla olen täysin tietoisesti välttänyt puhumasta laihduttamisesta, läskeistä, liian pienistä vaatteista jne ja puhunut sekä omasta että heidän kejlistaan arvostavasti ja enemmän kunnon kautta: mihin keho pystyy kuin siihen mitä se painaa. Enkä siis itse ole mikään mallimittainen, vaan kokoa 40.
Toki lapset ei elä tyhjiössä eivätkä voi välttyä kavereiden kesken kehopuheista, mutta se mitä he eivät tee, on kommentoi muiden kehoista arvostelevasti. Olen myös pitänyt omassa kielenkäytössä huolen siitä, että puhutaan esim rinnoista ja pepusta, eikä tisseistä ja perseestä jne, koska minusta kielenkäyttö on osa arvostusta.
Oman kasvatuksen takia ei ole todellakaan ollut helppo tehtävä, mutta olen siinä onnistunut mielestäni hyvin. Olen myös oman äitini kohdalla yrittänyt näyttää tytöilleni esimerkkiä siitä, miten toisten arvostelun ei saa antaa vaikuttaa omaan kehokuvaan.
Poikani 6-v ihmetteli saunassa mun turkkista pimpsaani 🙂 tyttäreni 9-v kanssa naurettiin. Kerroin pojalleni miksi karvat ovat tarpeellisia.