”Positiivinen kohtaaminen muutaman vuoden takaa pienen kirkonkylämme apteekissa piirtyi kyllä mieleni sopukoihin olemaan siellä nyt ja aina…

Olin siis ihan tavallisena iltapäivänä tyttöjeni – silloin n. 4v ja 5v – kanssa hakemassa apteekista antibioottikuuria nuoremman tytön korvatulehdukseen. Miesfarmaseutille asiani selvitettyäni hän poistui hiukan taaemmas lääkettä sekoittelemaan. Tyttöni, varsin vilkkaat ja vauhdikkaat, katselivat juurikin jokaisen hyllyn tarjoamaa tuotekirjoa, pohtien mikä lääke sopii kellekin ja miksi tuossa lääkkeessä on vain koiran kuva ja niin edelleen…

Yhtäkkiä juuri siinä lemmikkien lääkkeiden kohdalla kuopukselleni tulee jostain mieleen kirkkaalla äänellä ja kovaa kysäistä äidiltä ihan jotain muuta kuin apteekkiin liittyvää (tai ainakaan en äkkiä keksi mistä hyllystä hän tähän kysymykseen olisi innoituksensa saanut) eli pikkuapteekin täytti iloinen kysymys: ”Äiti…miksi sulla on NIIN lerpputissit, että ne joka ilta ihan lerppuu kun hyvänyön suukon meille annat…”

Monenlaista tilannetta ja kysymystä on lasten kanssa vastaan tullut mutta kovinkaan montaa vastaavaa en muista, missä todellakin tunsin kuinka puna nousi hehkuen kaulalta kohti korvannipukoitani, ja koiranlääkepaketteja ja pientä tyttöäni katsellen saatoin vain hymyillä tyhmänä ja sopertaa jotain ”E-en tiiä ”… Ja saman kysymyksen toisti tyttöni sitten vielä uudelleen…

Samalla hetkellä olivat kuitenkin Kefexinitkin valmiit ja miesfarmaseutinkin posket näyttivät minusta hieman punakammilta – hänen pienesti hymyillessään ja pakettia pidellessään – kuin meidän peheen apteekkiin tullessa. Kysymys oli tietenkin kuulunut muutaman metrin päässä työskennellen ammattilaisenkin korviin.

Tämä tositarina sai vielä yhden mielenkiintoisen käänteen kun myöhemmin olin kerran jälleen apteekissa. Tällä kertaa isossa lähikaupungissa. Ja kas – minua palveli kassalla tuttu mies! Jotenkin hän kyllä hymyili – taas pienesti – ja ihan siihen malliin että muisti kohtaamisemme maaseudun puodissa. Ja niin muistan minäkin ja ihanien tyttöjeni kanssa ollaan tätäkin arkipäivän sattumusta hymyillen usein myöhemminkin muisteltu.”

Nimim. Tiitu

Osallistu kirjoituskilpailuun ja voita muki suklaalla!

Tämä on yksi Huonon Äidin positiivisten tekstien kirjoituskilpailuun lähetetyistä kirjoituksista. Kilpailutekstejä ehtii lähettää marraskuun loppuun saakka, ja joulukuussa 2021 kokoamme kaikki osallistuneet tekstit yhteen ja lukijamme äänestävät mikä kirjoituksista ansaitsee voiton. Lue tarkemmat kirjoituskilpailun ohjeet ja säännöt täältä.

Artikkelikuva S&B Vonlanthen.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia