”Haluaisin kysyä vinkkiä ja kokemuksia muilta äideiltä. Meillä on 7-vuotias poika, jonka käytös aiheuttaa jatkuvasti ongelmia. Aloitettuaan ekan luokan, koulussa on tapahtunut yhtä sun toista. Hän nimittelee ja tuuppii kavereita, ilmeilee uhkaavilla ilmeillä ja ampuu käsistä muodostetuilla aseilla äänitehostein. Hän myös valehtelee paljon. Tällä hetkellä juuri mihinkään, mitä hän sanoo, ei ole luottamista. Jos sovimme, että hän saa käydä pyytämässä kaveria ulos ja sovimme alueen, jossa pitää pysytellä, hän lähes varmasti lähtee alueelta pois tai etsii kaverin, jonka kanssa voi hakeutua kaverin puhelimella pelien ja levottomien videoiden pariin.

Kerran poikani on myös varastanut lähikaupasta karkkia. Hän ei myönnä tekosiaan kovinkaan helposti vaan saamme tilanteet selville muuta kautta. Meillä näistä tekosista tulee seuraus. Esimerkiksi tikkarin poika maksoi omista rahoistaan ja pyysi kauppiaalta anteeksi. Jos poistuu sovitulta alueelta ulkona, sen jälkeen ulkoillaan jonkin aikaa vain omassa pihassa ja käydään taas säännöt ja syyt niihin uudelleen läpi. Koulutilanteet toki selvitetään heti koulussa, mutta puhumme niistä myös kotona riippuen vähän siitä mitä on tapahtunut.

lapsi keltaisessa takissa

Kuva Daiga Ellaby. Ylin kuva Michał Parzuchowski.

Olen lopen uupunut tähän tilanteeseen. Olemme olleet perheneuvolaan 1,5 vuotta jonossa ja ensimmäinen käynti sinne on kohta tulossa. Soimaan itseäni kaiken aikaa, miten olen näin epäonnistunut kasvatuksessa. Pidämme huolen siitä, että poika menee joka ilta kahdeksalta sänkyyn, luemme iltasatua, aamulla saatamme kouluun ja koulupäivän päätteeksi hän saa tulla suoraan kotiin kun olen pikkusisaruksen kanssa kotona. Pelaamme yhdessä lautapelejä, ulkoilemme, kavereita on paljon, tv-aikaa on tunti päivässä, peliaikaa on kerran viikossa tunnin ajan, ruokaa on tarjolla 5 aterialla päivässä, halin, suukotan ja silitän, annan hyvää palautetta, kuuntelen, keskustelen, kannustan ja koetan näyttää hyvää esimerkkiä. Mutta silti hän hölmöilee jatkuvasti.

Opettaja soittelee minulle lähes joka viikko kun koulussa on tapahtunut jotain ja lisäksi Wilmassa tulee tiuhaan viestiä. Pahimpina päivinä tulee ensin soittoa ja myöhemmin vielä toisesta tilanteesta viesti. Aina kun puhelin soi, pelkään, että opettaja tai jonkun kaverin vanhempi soittaa ja kertoo, että poikani on tehnyt jotain ikävää. Poikani keskittymiskyky on hyvä ja oppiaineissa hän pärjää äärimmäisen hyvin, mutta sitten tämä muu elämä.

Kaipaisin vertaistukea ja neuvoja. Nämä ongelmatilanteet eivät ole aivan tuore asia vaan alkoivat pojan ollessa noin 4-vuotias. Pojan elämässä suurimmat muutokset ovat olleet sisarusten syntymät 2 ja 4 vuoden iässä ja muutto 5 vuoden iässä, jolloin myös päiväkoti vaihtui.”

Nimim. Huono äiti?

LISÄYS! Alkuperäinen avautuja lähetti meille myös vastauksen kommentteihin ja heränneisiin kysymyksiin:

”Kiitos tuhannesti kaikille ajatuksista ja vinkeistä!

Olen nyt pohtinut paljon sitä, saako poika olla riittävän iso ja kuitenkin kokea olonsa turvalliseksi ilman liiallisia vaatimuksia. Peliaika, joka meillä on hyvin rajattu, herätti paljon keskustelua. Olemme kokeilleet pojan kanssa monenlaisia järjestelyjä välillä tunti peliaikaa/päivä-tunti peliaikaa/viikko. Pelaamisen jälkeen pojasta tulee ärtyisä, rauhaton ja aggressiivinen. Lapsi jää ikään kuin pelimaailman vangiksi ja ärsyketulva virittää hänen aivonsa ylikierroksille. Vaikutus on hyvin samanlainen, oli kyse sitten vaikkapa Ekapelistä tai Brawl Starsista. Hän myös järkyttyy hyvin herkästi ja esimerkiksi kerran saatuaan pelata kaverillaan Minecraft-versiota, jossa on zombeja, heräilimme kahden kuukauden ajan useita kertoja yössä zombiaiheisiin painajaisiin. Nyt, kun hän saa peliaikansa perjantaisin, meillä on koko viikonloppu aikaa toipua ennen kouluviikon alkua. Meillä siis pelit lisäävät ei-toivottua käytöstä. Pelkään kuitenkin, että tämä on yksi asia, jossa poika selvästi kokee ulkopuolisuutta kaveriporukassa enkä tiedä miten asian ratkaisisin. En voi vahtia jatkuvasti, pääseekö poika kavereidensa puhelimille. Huomaan sen kyllä, jos näin on käynyt, koska hän on sen jälkeen kuin eri lapsi. Jos siis vinkkejä tähän pulmaan vielä jollain on mielessä, kuulen mielelläni.

Teemme tiivistä yhteistyötä pojan opettajan, erityisopettajan ja koulupsykologin kanssa. Meillä päin perheneuvola ottaa hoitaakseen tällaiset asiat ja tarvittaessa tekee lähetteen lastenpsykiatrialle, jos tilanne on niin haastava, ettei lasta pystytä perheneuvolasta auttamaan. Kovin on kiven alla avun saaminen. Koetin monestikin kiirehtiä asiaamme, mutta siitä ei ollut apua. Meillä on hoitokuluvakuutuskin, mutta siitä kaikki psykologiset tutkimukset ja terapiat on rajattu pois. Emme ymmärtäneet harmiksemme tätä huomioida silloin kun vakuutuksen hankimme eikä ole rahkeita lähteä etenemään yksityistä polkua. Raudanpuute pojalla todettiin alkusyksystä ja sen hoito on onneksi hyvässä vauhdissa. Ainakin sellainen positiivinen muutos on rauta-arvojen parannuttua ilmennyt, että poika nukkuu 1-2 tuntia yössä enemmän kuin aiemmin.”

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 28 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

28 vastausta artikkeliin “Aina kun puhelin soi, pelkään, että poikani on tehnyt jotain ikävää”

  • Äippä sanoo:

    Mitä vastuita olette antaneet pojalle?

    Tuon ikäinen osaa jo pestä hampaat itse, valita vaatteet itse, pakata koulukirjansa itse jne.

    Jos mistään ei tarvitse itse välittää, lapset oppivat siihen että heillä ei ole mitään vastuuta mistään.

    Ruoka tulee ja pusut päälle ihan sama mitä itse tekee.

  • Muumimamma sanoo:

    Kuulostaa vähän oman poikani alakoululta. Ainokaisena ja lopulta erolapsena oli huomionkipeä ja todennäköisesti adh- tai Aspegren- lapsi. Silloin ei selkeää analyysiä saatu. Rankkaa oli varsinkin kun itse lastenhoitoalalla. Isällä oli ollut aikoinaan samantapaisia ongelmia. Yläkoulu sujui hieman paremmin ehkä kypsymisen myötä. Samanikäisten kaverien puute oli ongelmana, parhaat kaverit joita sitten tuli olivat pari vuotta nuorempia. Oli vaikea saada otetta aikuiselämän velvollisuuksista. Nyt pienestä lapsenlapsesta kuuluu samaa: ei saa kaveria päiväkodissa, kiukkuaa ja tekee ”töllön töitä”. Kuitenkin liikunnallinen ja kielellisesti taitava.Luulen että apua kuitenkin saa.

  • Yksinhuoltaja sanoo:

    Hei, tsemppiä sinne, minulla lähes täysin sama tilanne. Ekaluokkalaiseni on ihana, fiksu, reipas ja sosiaalinen mutta etenkin koulun alettua käytös ihan älytöntä. Ollaan myös perheneuvolassa oltu, nyt jonossa neurologisiin tutkimuksiin ja saimme juuri SIB perhekumppanin. Meillä tilanne se että reilu vuosi sitten erottiin isän kanssa ja hänen epäluotettava käytöksensä on todennäköisesti pahentanut pojan ongelmia vaikka kuinka yritän rakastaa ja kasvattaa kahden edestä.
    Ja älä kuuntele näitä peliaika kritisoijia, todella hienoa että jaksat pitää tiukat rajat, pelaamisella ei mielestäni tässä iässä pitäisi missään nimessä olla suurta roolia lapsen elämässä.
    Kaikkea hyvää ja voimia! 😊

  • Hilppa sanoo:

    Tiedän miltä sinusta tuntuu, tuo on niin raskasta. Oma lapsi on nyt 8-vuotias ja saanut hiljattain adhd-lääkityksen. Taistelin lääkitystä vastaan aika pitkään, sillä meillä häiriökäytös koski koulunkäyntiä ja kotona sekä vapaa-ajalla kaikki sujui pääasiassa hyvin. Nyt lääkitys menee hyvin pienellä annoksella ja on selkeästi rauhoittanut koulutilanteen. Wilma piippaa edelleen,mutta pääasiassa positiivista palautetta.
    En tiedä missä päin asutte, mutta me saimme apua Mannerheimin Lastensuojeluliiton säätiön lastenpsykiatrilta. Vakuutus korvaa käynnit jos teidän lapsellanne on ja jonottaa ei tarvitse.
    Tsemppiä ja voimia!

  • Tukea lapselle! sanoo:

    Hei,
    kuulostaisi että pojallasi voisi olla adhd. Käytös on kovin tuttua❣ Perehdy asiaan. FB on ”tukiryhmiä.”
    Hakeudu HUS tutkimuksiin lapsen kanssa.

  • Päivi sanoo:

    Voi miten tutulta aloittajan teksti tuntuu! Muistan vieläkin sen ahdistuksen, kun puhelin soi, ja open nimi näkyi ruudulla. Kaikki tämä tehtiin, mitä aloittajakin kuvailee poikansa kanssa tehdyn, ei juuri mitään apua. Kun erilaisia tapahtumia puitiin kotona lapsen kanssa, hän kirkkain silmin ja täysin tosissaan vakuutti, että vastaavaa ei tapahdu. Ja huomenna taas soi puhelin…. Lapsen valehtelu on vanhemmalle erityisen raskasta, koska lähtökohtaisesti pitäisi uskoa mitä oma lapsi puhuu. Silti koko ajan tietää, että juttuihin ei voi luottaa, ja muualta saattaa tulla täysin päinvastainen kertomus. Kenen sanaan siis vanhempi luottaa?
    Meillä tehtiin nepsy-testejä ja – tutkimuksia. Tuloksena adhd, impulssikontrollin puute ynnä muuta. Kun poika sai lääkityksen, helpotus oli käsinkosketeltava. Toki haasteita oli, ja on edelleen, vaikka on jo nuori mies. Silti suosittelisin näitä testejä, ei niistä haittaakaan ole. Ai niin, tein itse perheestämme lastensuojeluun huoli-ilmoituksen, se ainakin meitä auttoi nopeammin avun piiriin. Aloittajalle tsemppiä, et missään nimessä ole huono kasvattaja!

  • Äiti kans sanoo:

    Neuvolaan noin pitkä jono? Aikuisia pitäisi saada ympärille jotka toimii samaan suuntaan… Opettajien tulee teidän kanssa yhdessä toimia saamaan suuntaan, ja varoa kuormittamasta viesteillä ja soitolla teitä koko ajan… Sopisitte että he pärjää koulussa ja sinä/te muuna aikana.. Yhteistyössä olis voimaa…

  • Tipi sanoo:

    Olisiko tässä kyse ihan siitä pelaamisesta. Jos muut pelaa joka päivä ja puhuu siitä, kerran viikossa pelaava jää ihan porukan ulkopuolelle. Kompensoi sitä sitten olemalla ilkeä ja valehtelemalla, jonkinlainen selviytymiskeino, vaikka huono sellainen toki.

  • Ei ekaluokkalaiselle Tiktokkia, YouTube tai rajoittamatonta nettiä sanoo:

    Tsemppiä aloittajalle. En ymmärrä näitä viestejä jossa huono käytös, mitä ei tule hyväksyä, normalisoidaan ja kehotetaan antamaan lisää peliaikaa. Tuntuu että tälläisilla viesteillä halutaan legitimoida omat ratkaisut, kun ei itse pidetä rajoja. Teet kaiken oikein, toivottavasti saat pian apua. Oli hyvä vinkki etsiä apua monilta eri kanavilta. Ja kannattaa verkottua ja pitää yhtä kaverien äitien kanssa. Sitten voisi pitää samat linjat esim siitä että mitä vai ei mitään kännystä saa katsoa ja näyttää ja onko siellä esim YouTube. Siellä on nimittäin uskomattoman häiritsevää materiaalia, teloitusvideoita yms joka järkyttää aikuisiakin, joten varsinkin myös lapsia. Kannattaa myös tarkistaa, mihin whatsuppiryhmiin lapsi on saattanut liittyä. Eli tiukka kontrolli puhelimeen, pienet aivot eivät selviä kaikesta siitä sonnasta, mitä silmille saattaa tulla ja kavereiksi niitä joiden kotona on samat pelisäännöt.

  • Sama tilanne sanoo:

    Ymmärrän huolesi. Veikkaan kuitenkin, että teillä on hyvin tavallinen poika ja tuo meno rauhoittuu kolmannella luokalla. Et näe muiden perheiden Wilma-viestitulvaa, joten helposti ajattelee, että vain oma lapsi on se syyllinen kaikkeen. Koululla on velvollisuus ilmoittaa kaikista pikkujutuistakin, jotta niistä voidaan keskustella kotona ja siten vanhemmat pysyvät myös ajan tasalla.
    Hienosti olette puuttuneet huonoon käytökseen. Jaksakaa keskustella ja selittää – uudelleen ja uudelleen – esim. meidän perheessä toimitaan näin ja piste. Tsemppiä!

  • Toinen äippä sanoo:

    Kaikki lapset eivät ole 7-vuotiaana vielä kypsiä siihen, mitä koululaiselta odotetaan. Itsenäistä kulkemista ja ulkoilua, huomattavan itsenäisempää selviytymistä sosiaalisissa suhteissa, uusien koulun normien ja sääntöjen omaksumista. Osa kertakaikkisesti kuormittuu tästä kaikesta liikaa, eikä taitoja kertoa ole. Hienoa, että olette menossa perheneuvolaan, jotta voitte yhdessä pohtia, mikä pikkukoululaista tässä elämänvaiheessa tukee. Soittaisin ehkä vielä uudelleen sinne ja kertoisin, että tilanne on kriisiytymässä ja lapsi tarvitsee pikaisesti apua. Jaksamista vanhemmille!

  • Huono Äiti sanoo:

    Hei korjoittaja!
    Älä soimaa itseäsi. Poikasi kuulostaa varsin tavalliselta lapselta. Onko mahdollisesti loppuvuonna syntynyt lapsi kyseessä? Usein vuosi etenkin pojilla ikäerossa näkyy huimasti ja kokeneet opettajat tämän osaavat kyllä ottaa huomioon.
    Lapsen rajat kuulostavat peliaikoineen tiukoilta. Luonnollisesti lapsi hakeutuu sinne, missä saa pelata. Pikkulapsiajasta meno vielä muuttuu vaativammaksi, joten kannattaa miettiä tässä kohtaa luotteko lapselle sellaisen tunteen, että hän tekee jatkuvasti jotain väörin eli on huono lapsi. Vai löysäättekö rajoja ja tulette vastaan. Kertoman perusteella nimittäin kuulostaa siltä, että pojalla on vahva luonne ja peitsien kalistelua on tiedossa joka vuodelle.

  • Ekaluokkalaisen äiti sanoo:

    Meillä 7 -vuotiaan lapsen käytösongelmat alkoivat pikkuveljen syntymän jälkeen. Aluksi luulin, että syy on koulu, joka alkoi 3 kk pikkuveljen syntymän jälkeen. Ajateltiin, että muutos koululaisuuteen oli ”liian” iso ja voimia vievä tunnolliselle lapselle. Lapsi todella voimakastahtoinen, mutta silti herkkä.
    Kiukkukohtauksia ja rumaa käytöstä esiintyi aluksi kotona, mutta alkoi tulla esiin myös koulussa. Kotona lapsi oli aina vihainen, yritettiin antaa enemmän tilaa, ajateltiin, että on kuormittunut ja väsynyt. Ei auttanut. Rajattiin enemmän, jotta lapsella olisi turvallinen olo. Ei auttanut. Itsellä oli todella riittämätön olo, tuntui, että mitä tahansa yritti, ei auttanut ja näki, miten lapsen oli paha olla.

    Soitin opettajalle ja yhdessä koulukuraattorin kanssa saatiin poissuljettua, että syy käytökselle ei johdu koulupäivän tapahtumista.

    Kerrotaan kotona joka päivä lapselle, että hän on tärkeä, äiti ja isi rakastaa, hän saa aikaa äidin kanssa joka päivä ilman vauvaa, iltasatu luetaan, murheet kuunnellaan läksyt tehdään yhdessä. On rutiinit, säännöt, vastuuta annetaan. Hän leikkii pikkuveljen kanssa päivittäin ja veli on hänelle tosi tärkeä.
    Yritettiin jutella ja pitää sylissä. Kotona puhutaan paljon ja tunteet on aina saanut näyttää ja niistä on paljon puhuttu. Ei riittänyt.

    Selvisi, että lapsi kokee jäävänsä paitsi, kun äiti on pikkuveljen kanssa kotona. Pelkää joka kerta, että jotain kivaa on tehty, kun hän on koulussa, harrastuksessa tai kaverilla. Samoin kokee epäreiluna, jos pikkuveli on aikuisten kanssa keittiössä, kun hän on omassa huoneessa leikkimässä. Mustasukkaisuuden ja ulkopuolelle jäämisen pelko on lapsen sisällä niin iso eikä osaa sitä sanoa. On ajatellut, että on paha asia eikä uskalla kertoa. Tämän vuoksi haastaa riitaa, jotta saisi purettua sen kiukun ulos.
    Nyt joka päivä kerrotaan, että mitään kivaa ei tapahdu, hän ei jää paitsi ja vauva on mukana aikuisten jutuissa useimmiten, emme me kaikki ”leiki vauva juttuja” ja että ne on oikeastaan aika tylsiä. Ja miten paljon kivempia juttuja on koulussa, välitunnilla jne., kun kotona vain vauvajutut.
    Voimia!

    • Paitsijäämisiinsä tutustumassa sanoo:

      Tuntuu että ekaluokkalaisen äiti on nyt ytimessä. Paitsijäämisen tunne on jotakin mistä ouhutaan liian vähän, varmaankin koska monet meistä aikuisistakin kokevat sitä ja pitävät sitä jotenkin normaalina ja pyritään hautaamaan sinne jonnekin tunteiden alimpaan koloseen.

      Lisäksi tässä on vielä tuo muutto, eli jonnekin sisimpään on voinut jäädä pelkoa siitä että kaikki voi muuttua hups vain. Eli se perusturvallisuuden tunne rakoilisi?

  • ADHD-äiti sanoo:

    Hei,

    Hyvä, että olet hakenut apua perheneuvolasta ja tosi harmittavaa, että joutuu odottamaan niin kauan.

    Meillä on tosi haastava esikoinen ihan pienestä pitäen ja haasteita on riittänyt päiväkodissa ja koulussa, kun on ollut niin epäsopiva systeemiin. Aikamoisen vaiheiden jälkeen on syitä löytynyt ja on saatu apua, mutta itse ihmettelen sitä, ettei päiväkodissa tai koulusta tullut aloitteita ongelmien syiden etsimiseen, vaan ihan itse on pitänyt löytää tahoja.

    Oman kokemuksen perusteella kannustan siihen että hae aktiivisesti apua eri tahoilta. Perheneuvola auttaa tässä ja voi koulun suhteen luoda tapoja toimia yhdessä ja miettiä, mikä voisi auttaa. Kannattaa keskittyä siihen ratkaisujen hakemiseen eikä syyllisten.

    Tosi paljon voimia ja olet hyvin ajoissa jo hakemassa apua verrattuna meidän tilanteeseen. Itse löydän itseni miettimästä sitä, nämä haasteet olisi havaittu aikaisemmin, niin ei ehkä olisi tarvinnut mennä niin rankkojen vaiheiden kautta.

    Hyvää joulun odotusta

  • Johanna sanoo:

    ”Hän nimittelee ja tuuppii kavereita, ilmeilee uhkaavilla ilmeillä ja ampuu käsistä muodostetuilla aseilla äänitehostein. Hän myös valehtelee paljon.”
    Tämä on aika normaalia pojan käytöstä, ja kuitenkin hän pystyy keskittymään ja pärjää koulussa, joten minun mielestäni on opettajalta kyllä turhaa hössötystä jokaisesta asiasta wilmaan laittaa ja jopa soittaa, kyllä ne muutkin pojat tekee siellä juuri samaa touhua. Opettajan työhön kuuluu rajoittaa tälläistä käytöstä jota pojat usein lietsovat toisiaan tekemään.
    Tuo valehtelu ja kaupasta varastaminen kuuluu tuohon ikään ja kehitysvaiheeseen. Kun lapsi lähtee kotoa itsenäistymään ja siirtyy yksin liikkumaan hän huomaa että pystyy valehtelemaan, ja tekemään oikeastaan vaikka ja mitä ilman että vanhemmat saa tietää. Tai hän kuvittelee että vanhemmat eivät saa tietää. Yleensä 6-7-vuotiailla tämä suuri itsenäistymisen hetki nousee hattuun hetkeksi ja lapsi valehtelee niin paljon kun sielu sietää. Siitä pitää keskustella ja se vaihe menee kyllä ohi.
    Et missään nimessä ole epäonnistunut kasvatuksessa. Nyt olisi aika vaan alkaa antamaan lapselle tilaa kasvaa ja itsenäistyä irti sinusta. Anna hänelle aikaa pelata pelejä kuten kaikki kaveritkin tekee, anna katsoa telkkaria, siitä ei ole mitään haittaa. Sillä ehdolla ruutuaikaa että se ei vie liikaa aikaa ulkoilulta eikä haittaa koulunkäyntiä.
    Lapsellasi on kaikki erinomaisen hyvin. Älä kuuntele mitään höpinöitä diagnooseista.
    Lasten kuuluu hölmöillä, ja kyllä se oikeasti on niin että pojat on sille alttiimpia, joukossa tyhmyys tiivistyy. Minulla on 11v. pojat ja kyllä tässä on kaikenlaista heidän kanssaankin ollut, eikä ole mitään diagnoosia, lasten kehityksessä nyt vaan on erilaisia vaiheita, ja kaikilla ne ei tule ihan samaan aikaan.
    Pikkusisaruksen syntymäkin on iso mullistus pienelle, joten ei ole mikään ihme että silloin on tullut muutosta käytökseen. Minun lapsuuden perheessä me neljä sisarusta ollaan synnytty 4-6 vuoden välein, ja jokaisella on ollut pikkusisaruksen syntymän aiheuttamaa oireilua. Se on haastavaa aikaa kun joutuu antamaan perheen vauvan aseman jollekin toiselle ja yhdessä yössä ryhtymään isoksi, ja varsinkin jos vanhemmat eivät itsekään ole ihan kartalla että miten lapsen kasvaessa ja kehittyessä pitää asioiden muuttua tai olla muuttumatta. Lapsi haluaisi olla edelleen vauva, mutta ymmärtää itsekin että on iso nyt, ja se vastuu olla iso tuntuu painavan harteilla, varsinkin jos on vielä pieni 2v. Lapsi voi kasata itse itselleen liikaa paineita olla iso, ja varsinkin kun pikkusisaruksia tulee heti toinenkin perään.
    Eli ole huoleti, ja anna lapsesi olla normaali lapsi, älä anna leimata häntä ”vialliseksi” vaan jutelkaa opettajan kanssa tästä että miten paljon se käytös nyt oikeasti poikkeaa muiden poikien käytöksestä siellä koulussa ja että mitä opettaja on tehnyt tälläisen estämiseksi. Opettaja on kuitenkin se aikuinen siinä tilanteessa, lapsen käytöksen säätely on tuossa iässä vielä kovin vajavainen.

    • Opettajana yli 15 vuotta sanoo:

      Valehtelu ja kaupasta varastaminen eivät todellakaan kuulu mihinkään kehitysvaiheeseen. Kyllä tässä kohtaa on ulkopuolinen apu tarpeen. Ja toisekseen, opettajan lakisääteinen velvollisuus on ilmoittaa koteihin esim. kaikista fyysiseen koskemattomuuteen liittyvistä tapahtumista. Opettajalla on pahimmassa tapauksessa lähemmäs 30 muksua luokassaan ja nykypäivänä hän on yleensä yksin, ilman apukäsiä. Opettajan täytyisi pystyä takaamaan kaikille turvallinen oppimisympäristö ja tämä ei onnistu, jos luokassa ei ole yhteisiä sääntöjä, joita kaikki noudattavat. Jos joku/jotkut eivät niitä noudata kehoituksista huolimatta, se tekee oppimisen ja ylipäänsä olemisen luokassa muille lähes mahdottomaksi. Opettajan on todellakin pakko ilmoittaa tilanteista kotiin, jos kyse on juurikin esim. fyysisestä väkivallasta ja käytös on toistuvaa. Vanhempien on myös oikeus tietää asioista. Itse ainakin haluaisin tietää, jos omasta lapsestani olisi kysymys.

      Aloittajan tilanne kuulostaa kurjalta ja varmasti olet parhaasi yrittänyt! Toivottavasti saatte pian apuja perheneuvolasta 👍

      • Koulunkäynnin ohjaaja sanoo:

        Komppaus opelle.
        Ei todellakaan kuulu ainoaankaan kehitysvaiheeseen varastella. ( Tämän voi ihan googlettaa useasta eri lähteestä. )

        Ikävä kyllä nykyisin on liiankin paljon näitä vanhempia, jotka kuittaavat lapsen käytöshäiriöt fraasilla ”pojat on poikia.” Opettajilla ja koulun henkilökunnalla on muutenkin kädet niin täynnä töitä, että uskoisin ettei kukaan käytä tiukalla olevaa aikaansa turhien Wilma-viestien kirjoitteluun.. Vanhemmat, pyydän, ottakaa ne todesta älkääkä kuitatko höpöhöpönä. Me oikeasti ajattelemme myös sinun lapsesi parasta.

      • Opiskelurauhaa sanoo:

        Täysin samaa mieltä opettajan kanssa. Jokaiselle lapselle pitää taata opiskelurauha ja koskemattomuus koulupäivän aikana. Meillä lapset ovat aina olleet rauhallisemmasta päästä ja kärsineet agressiivisten luokkakaverien seurasta. Milloin on lyöty, potkittu, tönitty tai haukuttu. Välillä ollaan käyty lääkärissä tarkistuttamassa koulupäivän aikana tulleita vammoja. Pienimmän luokalle on sattunut vielä useampi tällainen lapsi ja opettaja onkin sanonut luokan olevan haastava.

        Ihmettelen suuresti käsitystä, että tällainen käytös on normaalia. Ja vielä enemmän ihmettelen miksi perheet eivät hae ajoissa apua ongelmiinsa. Jotaihan on vialla, jos lapsella on pakonomainen tarve satuttaa toisia jatkuvasti, valehdella ja toimia vastoin koulun sääntöjä. Käyttäytymishäiriöisten oppilaiden oikeudet ikävä kyllä tuntuvat menevän ohi muiden oppilaiden opiskelurauhasta ja oikeudesta koskemattomuuteen, eikä opettajilla tunnu olevan keinoja puuttua asiaan.

    • Kukateistäolikaanvanhempi sanoo:

      tästä huomaa heti että sinun poikasi selkeästi ovat koulukiusaajia ja sinä kannustat jo melkein siihen.
      Jos kuittaat huonoa käytöstä kasvuvaiheella on sinulla myöhemmin siinä melkoinen aikuinen kädessä joka jatkaa pahantekojaan 😀 Toivon todella että sun muksut kasvaessaan pahenee ja joutuu vankilaan.Sit voit pohtia kuinka tää: pojat on poikia tai tää on kasvuvaihe sitten toimikaan.

      Opettajan tehtävä ei ole kasvattaa lasta JONKA SINÄ SYNNYTIT ja olet velvollinen opettamaan käytöstapoja.
      Mikäli koet että opettajan tehtävä on varmistaa että muksusi käyttäytyvät miksi et sitten kuuntele heidän antamiaan palautteita?
      Hehän sinun mukaasi ovat vastuussa sinun lapsistasi joista sinä et vastuuta tahto taikka suostu ottamaan.
      Joten annahan sitten sen oikean aikuisen hoitaa se homma ja noudata sitä.
      Mokoma iso lapsi

  • Monta kasvatettavaa sanoo:

    Kuulostaa siltä, että poika hakee huomiota hinnalla millä hyvänsä. Onko hyvistä toimista kehuttu riittävästi ja muistettu palkita hyvistä teoista? Onko peliajan rajaamiset ja muut säännöt liian tiukkoja, pelaaminen kun sattuu olla tuonikäisten oma maailma. Onko annettu riittävästi vastuuta vai pidetäänkö lasta liian pienenä vielä?

  • Beigen there sanoo:

    Voimia. Kannattaa tutkituttaa onko neuropsykologisia poikkeavuuksia / piirteisyyttä, ts. teettää neuropsykologinen tutkimus (useimmat lapsivakuutukset kattaa, jos ei vakuutusta, niin koulun kautta lähete). Jos neuropsykologisia poikkeavuuksia, niin toimintaterapia voi auttaa etenkin kun kyseessä vaikuttaa olevan fiksu poika, jolla kapasiteettia käsitellä asioita. Tuo nimittäin vaikuttaa siltä että pojalla on impulssikontrolliongelma ja haasteita sosiaalisissa taidoissa ja tarvitsee tukea niiden kanssa (esim. väriterapia lapsilla auttaa tunnekuttujen kanssa, kun lapsi oppii huomaamaan omat tunteensa ja ympäristö oppii keinot millä tukea rauhoittumista ennen kuin pimahtaa). Ikäkin tuo helpotusta, jos pääsette avun piiriin. Pojan itsetuntoa kannattaa tukea minkä voi. Mulla auttoi omalla kohdalla, kun mietin että isojen haasteiden kanssa tulee usein myös isot mahdollisuudet. Ne joille on suotu tasaisemmat lahjat on usein sitten kaikin puolin tasaisempia. Nuo haasteet on kaikki voitettavissa olevia ja sen jälkeen sun poika voi tehdä vaikka mitä.

    • Sokeri sanoo:

      Tämä sama nousi mieleen – hyvin tyypillistä nepsylapsen touhua tämä avautujan lapsen meno. Meillä on heitä kaksi, ja lisäksi minulla on diagnoosi ja mies epäilee itsellään olevan myös lievä assi. Aikamoista sirkustahan tämä välistä on, mutta vaikka nepsypoikkeavuus aiheuttaa vaikeuksia siellä täällä, ongelmat on voitettavissa. Meidän nuorempi lapsi käy toimintaterapiassa, toinen ei ole tällä hetkellä sellaisen tarpeessa mutta harrastaa joukkueliikuntaa ja partiota, jotka antavat hänelle mahdollisuuden purkaa energiaansa ja oppia vastuuta.
      Avautujan lapsi on varmasti aivan loistotyyppi eikä vanhemmissakaan ole vikaa – voi vaan olla, että hänen pääkoppansa toimii vähän tavallisesta poikkevilla tavoilla. Siihen on apua saatavissa.

    • Pööpeli sanoo:

      Täällä kanssa nepsy pojan vanhempi ja tuon ikäisenä meillä toiminta oli saman kuuloista. Eli kannatus neuropsykologisille testeille. Kun on diagnoosi, apua saa ja parhaimmassa tapauksessa ymmärrys myös koulun puolelta.

    • Kuraattori sanoo:

      Hienoa kun olette lähteneet hakemaan pojalle apua! Mitä varhaisemmassa vaiheessa apuja ja vastauksia saadaan, sitä paremmin lasta voidaan tukea ja vältytään isommilta ongelmilta myöhemmin.

      Kunnallisiin palveluihin jono on valitettavan pitkä ja tilanteet ehtivät huonontua. Itse alan ihmisenä, tiedän myös, että aina ei resursseja löydy riittävästi. Yksityisesti avun hakeminen on myös hyvä polku jos siihen on mahdollisuus. Itse pidän myös nepsy testausta järkevänä.

      Voimia teille paljon! Olette toimineet tosi hyvin lapsenne kanssa, mikä antaa hyvän pohjan. Ratkaisu tämän kaltaisiin ongelmiin ei ole asian ”normalisoiminen” tai pelaamisen/median lisääminen. Yhdessä tekeminen vahempien ja perheen kanssa on tärkeää (mitä varmaan teillä onkin). Kahdenkeskiset jutut lapsen kanssa ja jokin oma harrastus ovat myös hyviä ja tärkeitä juttuja. Tässä tilanteessa harrastus kannattaa valita siten, että vanhemman on mahdollista olla mukana, jolloin näkee pojan käytöksen ja pystyy itse tukemaan poikaa siinä, ettei töni muita tai muuten ”töllöile”.
      Jos et vielä tarkkaan tiedä millon perheneuvola-aika on, niin ole sinne uudelleen yhteydessä ja kiirehdi asiaa. Jos se on kaukana suosittelen yksityistä polkua.
      Koulukuraattoriin kannattaa olla myös yhteydessä. Häneltä voi saada jotakin vinkkejä teidän paikkakuntanne tarjonnasta ja apua koulutilanteisiin. Hän voi myös omilla yhteydenotoillaan nopeuttaa avun piiriin pääsyä.

      Mukavaa joulun aikaa koko perheelle!

    • Nepsyäiti sanoo:

      Minä olisin myös tämän vaihtoehdon kannalla. Meilläkin nepsylapsia ja olen nepsy itse. Lapsella SAATTAA olla lisäksi myös keskittymisen ja tarkkaavuuden ongelmia, vaikka ne eivät ole koulumenestyksessä näkyneet – minä seilasin läpi koko koulupolkuni ilman diagnoosia ja tukitoimia saaden vain ysejä ja kymppejä. Lukiostakin luistelin läpi jopa ällän kanssa. Kompensoin todella heikkoa keskittymiskykyä muilla taidoillani ja hyvällä oppimiskyvyllä niin tehokkaasti, ettei siihen osattu missään vaiheessa puuttua. Apua sain vasta aikuisena. Minun ongelmani kasautuivatkin sitten aivan muille elämän osa-alueille kuin koulumenestykseen – muun muassa sosiaalisiin suhteisiin ja noihin käytösongelmiin sekä impulsiivisuuteen, uupumukseen ja liian suureen kuormittumiseen.

      Oli se haaste tämän käytöksen taustalla mikä tahansa, neuropsykiatrinen puoli on se, mihin perheneuvolasta lähtisin lähetettä pyytämään.

      Olet jo tehnyt äitinä aivan valtavasti hyvää työtä lapsesi eteen. Hatunnosto ja jättihalaus <3 Muistathan huolehtia myös omasta hyvinvoinnistasi ja jaksamisesta? Yhden nepsylapsen kasvattaminen vastaa viiden normaaliaivoisen kasvattamista, sanoi meille hoitava lääkäri.

    • Tepa sanoo:

      Minulla samanikäinen poika, jolla neuropsykiatrisia haasteita. Hän on ollu hyvin impulsiivinen koko pienen elämänsä, jolloin nyrkitkin ovat paljon heiluneet, mutta pikkuhiljaa lapsen kasvaessa tämä on helpottunut. Kohteena on ollut enimmäkseen me vanhemmat, omanikäisiään ei lyö. Koulu menee erinomaisesti, on pienluokassa, missä ammattitaitoinen opettaja.

      Tukitoimet välittömästi teillä kouluun, onko mahdollista esim kokeilla pienluokkaa, josko kuormittuu koulupäivän aikana ja tämä ilmenee sitten huonona käytöksenä? Onko koulussa erityisopettajaa? Entä oletteko keskustelleet koulu-psykologin tai kuraattorin kanssa? Toivottavasti saatte pian apua!