Poissaoleva vanhempi kerää irtopisteet

Huono Äiti sai avautumisen:

”Hoidin avioliiton aikana lasten käytännössä kaikki asiat, kun lasten isä oli komennustöissä. Erosimme. Eron jälkeen lapset olivat pääosin vain minun kanssani. Kun lapset tulivat täysi-ikäisiksi, ikään kuin isänsä olisi herännyt unesta ja tajunnut, että hei, nuo lapsethan kasvoivat isoksi enkä ollut läsnä. Ja simsalabim, lapset eivät laske yhtään menetettyjä tunteja, vaan hyppivät kuin sirkusapinat isän pillin mukaan nyt kun hän ostaa meille tavaraa ja vie matseihin ja ravintolaan. Tunnen itseni idiootiksi.”

Jos tämä sattuu sinuun kipeästi, olet aivan oikeassa siinä, ettei tämä ole reilua. Se, mitä koet juuri nyt, ei kuitenkaan ole merkki siitä, että olisit tehnyt jotain väärin. Kyseessä on yksi psykologian tunnistetuimmista ilmiöistä koko vanhemmuuden kentällä. Avataan se.

Miksi näkymätön työ ei näy

Vuosikymmenten arkinen läsnäolo, läksyt, kuumeiset yöt, ruoka pöydässä joka ilta ja kyydit harrastuksiin, muuttuu ajan myötä oletusarvoksi. Se on aina ollut siellä, joten se lakkaa herättämästä huomiota. Aivan kuten et kiitä ilmaa siitä, että sitä on hengittää. Se vain on.

Poissaoleva vanhempi sen sijaan on poikkeus. Ja poikkeukset huomataan. Kun hän yhtäkkiä ilmestyy kuvioihin, se rekisteröityy lapsen mielessä muutoksena. Muutokset ovat kiinnostavia tavalla, jolla jatkuvuus ei koskaan ole.

Miksi isä ”heräsi” juuri nyt

Tässä on toinen kipeä totuus. On paljon helpompaa olla läsnä täysi-ikäisen, jo itsenäisen lapsen kanssa kuin kolmevuotiaan kanssa keskellä yötä kuumeen kanssa. Peli-illat, ostosreissut ja matsit ovat vanhemmuuden hauska, kevyt puoli. Se osa ei koskaan vaatinut yöunien menettämistä tai oman elämän sivuun laittamista. Isä pääsee nyt nauttimaan juuri siitä osasta, kantamatta koskaan sitä raskasta osaa, jonka sinä kannoit yksin.

Miksi lapset ”eivät laske tunteja”

Tämä ei tarkoita, etteivätkö he arvostaisi sinua. Se tarkoittaa, ettei lapsen näkökulmasta ole mitään vertailukohtaa. Menneisyys on aina ollut sellainen kuin se oli, eikä sitä mitata mihinkään. Isän uusi läsnäolo taas on tuoretta ja siksi huomiota herättävää. Tutkijat puhuvat tästä tuoreusvinoumana. Viimeisin ja näkyvin teko painaa kokemuksessa enemmän kuin vuosien hiljainen jatkuvuus, vaikka jatkuvuus olisikin se, mikä oikeasti kasvatti heidät.

Mistä se ”idiootiksi tunteminen” kumpuaa

Se ei ole merkki siitä, että työsi olisi ollut turhaa. Se on merkki siitä, ettei vuosikymmenten panostusta useinkaan nähdä tai palkita samalla tavalla kuin toisen osapuolen myöhäistä, kevyempää läsnäoloa. Se sattuu, koska se tuntuu epäreilulta. Epäreiluus ei kuitenkaan ole sama asia kuin se, että olisit tehnyt jotain väärin.

Tajuaako lapsi koskaan?

Tähän ei ole yhtä tarkkaa tutkimustulosta, joka antaisi käännekohdalle päivämäärän tai iän — tätä ei ole kartoitettu yhtä tiukasti kuin moni muu perhepsykologian ilmiö. Mutta perheterapian ja kehityspsykologian kentältä nousee toistuvasti sama havainto, joka toimii lohtuna, vaikkei olekaan yksi ainoa tutkimus:

Ymmärrys tulee kokemuksen kautta, ei ajan kulumisen kautta. Käännekohta ei useinkaan ole tietty ikä, vaan hetki, jolloin lapsi itse joutuu kantamaan samankaltaista vastuuta. Se voi tapahtua, kun hän itse tulee vanhemmaksi ja valvoo ensimmäistä kertaa yön kuumeisen lapsen kanssa. Tai kun hän muuttaa pois kotoa ja huomaa yhtäkkiä, kuinka paljon työtä arjen pyörittäminen vaatiikaan. Ymmärrys voi tulla myös silloin, kun hän joutuu itse hoivaamaan jotakuta. Kukaan ei opi arvostamaan näkymätöntä työtä kuulemalla siitä. Usein sen ymmärtää vasta tekemällä sitä itse.

Tämä ei ole tae. Osa ei koskaan täysin ymmärrä, ja se on oma, erillinen surunsa. Se tarkoittaa kuitenkin sitä, ettei ovi ole koskaan lopullisesti kiinni.

Mitä tälle voi tehdä nyt

Et voi pakottaa lapsiasi näkemään tasapainoa, jota he eivät vielä osaa nähdä. Siihen asti kannattaa muistaa kolme asiaa.

• Tunteesi on validi. Et ole katkera turhaan.
• Tekemäsi työ ei mitätöidy siitä, ettei sitä huomata juuri nyt. Se, keitä lapsesi ovat kasvaneet olemaan, on suurelta osin sinun vuosikymmentesi tulos, vaikka kukaan ei sanoisi sitä ääneen.
• Et voi kilpailla lahjoilla ja reissuilla, eikä sinun tarvitse. Se peli on jo valmiiksi vino, koska sinä olet se, joka sanoo ”ei” ja pitää rajoista kiinni. Se on aina vähemmän suosittua kuin se, joka tulee vain kivan kanssa.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.