Aikuinen lapsi ei pidä yhteyttä
Huono Äiti sai avautumisen aiheena: kun aikuinen lapsi ei pidä yhteyttä. ”Vertaistukea vailla!! Olen joutunut tahtomattani tilanteeseen, joka sattuu niin, että sydän särkyy. Kerta toisensa jälkeen.
Kaiken pitäisi olla ok, mutta..Mitä tehdä kun nuori aikuinen lapsi etääntyy ja etääntyy, ei pidä yhteyttä, vastaa viesteihin jos vastaa, useimmiten ei. Lupaa tapaamisia, viikko, kuukausi ja vuosi toisensa jälkeen itken ikävää ja pettymystä lupauksista, jota ei lunasteta. Ja kyllä, olen yrittänyt kysyä mikä on, kaikki kuulemma ok.
Asumme samassa kaupungissa, joten välimatka ei ole se syy. Ymmärrän, että lapset itsenäistyy, napanuora venyy ja paukkuu, työ- ja yksityiselämän kiireet, mutta samalla en mitenkään ymmärrä kaikkea tätä. Entä jos minusta tulee mummo joku päivä, se suurin unelma, entä jos en pääse osaksi sitäkään elämää? Äitienpäivänä muistetaan ehkä viestillä, muulloin ei.
Olenko yksin tämän kanssa vai onko teitä muitakin ? Mitä tehdä, kärsiä särkyneen sydämen syndroomasta, koska muutakaan en voi? Kärsiä hiljaisesti,nukahtaa omaan itkuun ja herätä uuteen päivään itkien, ottaa hymy kasvoille ja yrittää vaan jaksaa?? Joskus tuntuu, etten vain jaksa. Kyse ei ole siitä, että yrittäisin tarketua lapseeni, on minullakin oma elämä, vaan siitä, että yksinkertaisesti kaipaan lastani, edes niitä pieniä hetkiä tai että kysyttäisiin mitä kuuluu? Kaksi pientä sanaa, iso merkitys.”
Avautujalle:
Kuvauksesi on hämmentävän yleinen ilmiö, mutta siitä puhutaan vähän – se on liki tabu.
1. Kyseessä on usein ohimenevä kehitysvaihe (Napanuoran repäisy)
Tutkimukset osoittavat, että nuoren aikuisuuden alussa (noin 18–30-vuotiaana) etääntyminen liittyy usein nuoren tarpeeseen rakentaa omaa identiteettiään ja itsenäisyyttään.
-
Tieteellinen pohja: Psykologiassa puhutaan individuaatiosta. Nuori saattaa kokea, että pysyäkseen täysin itsenäisenä hänen on otettava radikaalia etäisyyttä vanhempiinsa – ikään kuin todistaakseen itselleen pärjäävänsä. Usein tämä tasoittuu ja yhteys palautuu, kun nuori aikuinen vakiinnuttaa oman elämänsä (esim. perustaa oman perheen tai löytää paikkansa työelämässä).
2. ”Eri aaltopituudella” – Yhteydenpidon laatu vs. määrä
Yhdysvalloissa tehtyjen laajojen perhetutkimusten mukaan vanhemmat ja aikuiset lapset tulkitsevat yhteydenpitoa aivan eri tavalla.
-
Tieteellinen pohja: Kun äiti kokee, että lapsi ”ei pidä yhteyttä” (koska ei soita tai näe), nuori aikuinen saattaa itse ajatella, että ”kaikki on ok, vastasinhan mä siihen viestiin viime viikolla”. Nuorille digitaalinen, harvakseltaan tapahtuva kuulumisten vaihto voi tuntua riittävältä, kun taas vanhempi kaipaa syvempää ja fyysisempää läsnäoloa.
3. Suru on fyysisesti raskas
Se, että äiti kuvailee ”särkyneen sydämen syndroomaa” ja nukahtamista itkuun, on psykologisesti täysin tunnistettu tila.
-
Tieteellinen pohja: Tätä kutsutaan epämääräiseksi tai vaietuksi suruksi (engl. disfranchised grief tai ambiguous loss). Se on surun muoto, jossa ihminen on fyysisesti elossa ja ehkä lähelläkin, mutta suhde on menetetty tai muuttunut. Koska kyseessä ei ole kuolema, yhteiskunta ei tarjoa tähän suruun valmiita rituaaleja tai tukea, jolloin vanhempi jää surunsa kanssa täysin yksin ja kokee siitä jopa syyllisyyttä.
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti
Artikkelissa on 3 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Aloittajan tilanteeseen on mahdoton sanoa oikein mitään kun ei tiedetä toista puolta tarinasta mutta yleisesti sanon, että jos välit on katkaistu sen aikuisen lapsen suunnasta, niin siihen on aina joku syy. Lapset on lojaaleja vanhemmilleen ja aikuisenakin pyrkivät parhaansa rakentamaan suhdetta ja esim. keskustelemaan vaikeista asioista. Jos vastaanotto on jollain tapaa huono, niin ei sitä loputtomiin jaksa.
Tästä saa ehkä kuvan kylmästä ihmisestä mutta itse olen psyykkisen ja somaattisen terveyteni sekä oman perheeni rauhan ja tasapainoisen ympäristön vuoksi joutunut etääntymään ja katkomaan välit vanhempiini. Toinen heistä on pitkän linjan päihteidenkäyttäjä jolta puuttuu suodatin siihen mitä suusta tulee ja käytös hyvin arvaamatonta. Toinen on hyvin epävakaa ja erittäin herkästi tulistuva marttyyri- ihminen ja kävelevä käsigranaatti. Minulla on oma perhe ja me oireilemme kaikki vanhempieni seurassa, siksi on täytynyt vetää tiukat rajat ja eristäytyä heistä. Maailmassa on myös ihmisiä jotka saavat ympärilleen hyvää, heitä voi päästää lähelle ja suojella itseä huonoa tekeviltä ihmisiltä. Seuransa saa valita ja kannattaa valita hyvin.
Olen pahoillani, että sinuun sattuu ja tilannehan on aika kauhea. Olet siis syystä pahoilla mielin. <3
Olen itse nelikymopinen kahden lapsen äiti, mutta muistan parikynppisenä naisena olleeni oikeasti vain niin mielelläni ensimmäisessä kodissani yksin, etten jaksanut koulin ja töiden lisäksi paljoa olla sosiaalinen.
Tätä lukiessani mietin, että olenkohan mahtnaut olla äidilleni samanlainen. 😮 Varmasti toisinaan. 🙂 Tilanne kuitenkin tasaantui pian (muutamassa vuodessa, sanoisin), kun oma elämäni tasaantui.
Älä siis huoli, lapsesi löytää yakaisin. Routa ajaa porsaan äidin lihapatojen ääreen. 🙂
Näin se vaan menee. Ne lapset perustaa uutta perhettä tai elävät sitä tyhmää nuoruutta. Äiti ei mahdu siihen mukaan. Luota siihen, mitä olet kasvattanut ja anna lapsellesi tilaa kasvaa omaksi itsekseen. Vanhemmuuden vaikein vaihe onkin irtipäästäminen!