Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

”Olen uusperheen äiti. Minulla on kolme lasta. Kaksi lasta on aiemmasta suhteesta ja uusin on nykyisen mieheni kanssa. Asumme kuitenkin miehen kanssa erillään.

Aiempien lasten isän kanssa on yhteishuoltajuus minulla on lähivanhemmuus. Olen kuitenkin ollut se, joka on aina kaiken päävastuun kantanut. Isä taas se, joka on noukkinut rusinat päältä. Myös silloin kun olimme ja asuimme yhdessä. Se ei kuitenkaan toiminut ja meidän oli pakko erota.

Emme voi muuttaa mieheni kanssa yhteen, koska aiempien lasten isä kieltää yhteisten lasten muuton. Ilmoitin hänelle heti muuttoaikeista, kun ne alkoivat siintää horisontissa. Hän sanoi että toki saamme muuttaa, kunhan hän päättää alueen. Idea oli muuttaa taas alueelle, mikä ei kelpaa hänelle, joten emme saa muuttaa ollenkaan. Tai siis saamme, mutta hän haluaa lapset.

Isompi lapsi on ilmaissut toiveensa muuttaa isän luo, pienempi on niin pieni että sanoo tänään haluavansa toista ja huomenna toista. Tämä kelpaisi äidille, että jaetaan lähivanhemmuus. Mutta isä pudistelee päätään. Ei käy. HÄN haluaa joko molemmat tai sitten ei kumpaakaan.

Minä taas en periaatteesta halua suostua, mutta tilannehan on nyt se että joko suostun tai sitten lähdetään oikeuteen.

Olemme rampanneet nyt sovittelijalla ja lastenvalvojalla tuloksetta. Nyt lastenvalvoja käski uudelleen sovitteluun, minne jonotamme aikaa, koska sinne pääsee vasta loppuvuonna. Ehkä.

Periaatteesta en haluaisi antaa periksi tässä asiassa. Olimme 10 vuotta yhdessä ja annoin periksi joka ainoassa asiassa. Kadun jos annan lapseni pois ilman taistelua.”

Nimim. 292929

Löytyisikö juuri sinulta neuvoa, vinkkejä tai vertaistukea kirjoittajalle? Keskustellaan kommenteissa.

Artikkelikuva Niklas Hamann.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 14 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

14 vastausta artikkeliin “”Emme voi asua perheenä, koska ex ei hyväksy yhteenmuuttoa””

  • Kokemuksen nariseva ääni sanoo:

    Tuossa ei ole riskinä se, että menetät lapsen isälleen, vaan myös se, että menetät lapsesi lopulta lastensuojelulle ja huostaan. Mitä pidempään riitelette ja lasten päät menevät sekaisin, sitä todennäköisemmin tuosta alkaa tulla lastensuojeluilmoituksia milloin mistäkin huoli herää. Aikuiset voivat olla rauhassa miten sekaisin ja ahdistuneita hyvänsä, kunhan eivät avoimesti, mutta lapsilla ei ole varaa mihinkään mielenterveyden hajoamiseen, koska ainoa hoito tässä yhteiskunnassa on huostaanotto, jos lapsillakin alkaa ahdistaa. Loppujen lopuksi lastenvalvojakin on osa samaa sossukoneistoa, joka konsultoi tarvittaessa lastensuojelua. Mitä ne siellä käräjilläkin tietävät ilman sossujen tekemää taustatyötä. Oikeasti helpommalla pääsee, kun ei sotke sosiaalidraamaansa ketään uutta miestä. Sulla nyt sattuu se yksi lapsi olemaan toisenkin miehen kanssa juu, että sinne samaan sosiaalidraamaan se uusikin mies vedetään. Pahimmassa tapauksessa kumpikin noista miehistä saa tarpeekseen 50-100 sossutunnin kohdalla ja siinähän itket sitten kun lapset otetaan huostaan, koska… no, ei siihen tarvitse muuta ku lapsen masennus ja halu kuolla. Mieti nyt kannattaako sitä uutta suhdetta kuormittaa liikaa yhteenmuutolla niin kauan kun tarvitsee vastata elämästään sossu- ja lakikoneistolle vielä entisenkin ukon takia? Ota rusinat pullasta mieluummin itsekin. Usko pois sä et halua todistella uuden suhteesi erinomaisuutta ja hyvyyttä sosiaaliväelle. Muuttakaa jonnekin missä etäisyydet on sopivat, että voi nähdä ilman turhaa vaivaa kellekään. Ja viranomaiset pysykööt kaukana. Mitään iloa ei seuraa siitä, että on turhaa kitinää aikuisten välillä, ja sitten vielä lasten ja vanhemman välillä. Sä oot äitinä kuitenkin se läheisempi myös viranomaisten silmissä joten kaikki arvostelu kohdistuu sinuun. Isällä ei väliä oo. Nää sosiaaliväen naisetkin avuttomia. Oikeesti isät voi tehdä senkin että ei sitten yhtään mitään tee.

  • Uju sanoo:

    Ei kai nyt kukaan voi päättää puolestasi saatko asua perheesi kanssa ja missä? Muuttakaa yhteen, vedä rajat eksälle. Toimi.

  • Nimetön sanoo:

    Muuta lasten kanssa uuden puolisosi luo. Jos hyvin käy, pääset samalla vallanhaluisesta, manipuloivasta exästä eroon -hänhän on ilmoittanut, että hän haluaa kaikki tai ei mitään. Hän kiristää sinua ja käyttää tässä lapsia välikappaleina sinua vastaan.

    Arvaanko oikein, että sinä haluaisit turvata lasten oikeuden molempiin vanhempiin, arvostat rehtiyttä ja olet valmis sovittelemaan riidanhaluisen exäsi kanssa. Ex puolestaan tekee kaikkensa tehdäkseen elämäsi hankalaksi mm. kiristämällä sinua sillä, että menettäisit lapsesi, jos muutat lasten kanssa hänen uhkailuistaan huolimatta. Arvasinko oikein? Jos arvasin, ex tulee vedättämään sinua ainakin siihen saakka, että lapset tulevat täysi-ikäiseksi. Kerroit, että ex ei ole pahemmin piitannut lasten asioista, kun vielä asuitte yhdessä. Entä nyt? Onko hän yhtään ryhdistäytynyt tässä asiassa?

    Voit kuitenkin ruveta pitämään puoliasi. Ihan ensimmäiseksi ota selvää omista ja lastesi lakien antamista oikeuksista. Palkkaa itsellesi asianajaja tai käänny oikeudaputoimiston puoleen. Perheoikeuteen perehtynyt lakimies voi antaa myös neuvoja joko ilmaiseksi tai pienehköä maksua vastaan.

    Paras ilmainen neuvo, jonka minä olen saanut lakimieheltä on, että älä koskaan allekirjoita mitään paperia, jos et halua, vaikka sinua painostettaisiin itsellesi epäedulliseen sopimukseen. Tsemppiä! Pidä puolesi? Pidä lasten puolia!

    P.s. Voisitko kysyä vanhemmalta lapseltasi, MIKSI hän haluaa muuttaa isänsä luo? Kuuntelethan tarkkaan, mitä hän vastaa. Voi olla, että lapsi perustelee päätöksensä ihan järkevästi. Jos näin on, se on hyvä asia. Tietysti voi olla niinkin, että hänen perustelunsa pohjautuvat luuloihin ja väärinkäsityksiin tms. Jutelkaa yhdessä muutosta ja siitä, miten se vaikuttaa lasten elämään.

  • Kolmen yh sanoo:

    Käsittääkseni lain mukaan lähivanhempi saa muuttaa lasten kanssa haluamaansa paikkaan Suomessa. Toki toinen voi sitä vastustaa, mutta ei voi estää muuttoa. Jos matka esimerkiksi pitenee huomattavasti niin sitten sovitaan tarvittaessa uudelleen tapaamisista ja kustannuksista

  • Nimetön sanoo:

    Siis häh?!
    Ymmärrän exää. Hän halunnee suojella lapsia. Onko hänen valitsemansa asunpaikka sellainen, joka ei vaikuta lasten kouluun ja sinä haluaisit muuttaa toiselle koulualueelle? Vanhemman lapsen mielipide tukee arvaustani.
    Niin tai näin. Aika heppoisin perustein olet valmis luopumaan lapsistasi. Luulisi, että asuinpaikassa on helpompi joustaa kuin antaa lapset pois.
    Käytät kahteen kertaan ilmaisua; en halua periaatteesta… Onko niin, että olet valmis luopumaan lapsistasi vain siksi, ettää et halua periaatteesta joustaa?
    Minä äänestän sen puolesta, että lapset menevät isälle. Se voi olla heille paras ratkaisu.

    • Luetunymmärtäminen kunniaan! sanoo:

      Vaikuttaa siltä, että a) et ole lukenut aloitusta, b) et ole ymmärtänyt lukemaasi tai c) olet tahallasi halunnut ymmärtää väärin. Veikkaan viimeistä vaihtoehtoa.

      Väität, että ex haluaa suojella lapsia ja sen vuoksi kieltää lapsia muuttamasta äitinsä kanssa.
      Mikä on se vaara, joka mielestäsi piilee aloittajan muuttoaikeissa?

      Väität, että äiti aikoo luopua lapsistaan. (”Aika he]oisin…”) Mikä kohta aloituksessa sinun mielestäsi tukee käsitystäsi? Minä en sellaista kohtaa löytänyt. Sen sijaan luin aloituksesta, miten äiti on vihdoinkin ruvennut pitämään puoliaan käskyttävän exän mielivaltaisia vaatimuksia vastaan.
      Millä perustelet, miksi lasten olisi mielestäsi parempi asua isällään?

      Miten kuvittelet exän yhtäkkiä rupeavan huolehtimaan lasten hyvinboinnista täysiaikaisesti, kun hän ei ole piitannut lapsistaan ennen avioeroakaan? Oletko kenties tämän aloittajan manipuloiva ex?

      Ilmeisesti ex käyttää lapsia pelinappuloina vaatiessaan lapsia luokseen, jotta saa äidin pysymään nykyisessä asuinpaikassaan. Isähän on sanonut, että haluaa molemmat tai ei yhtään lasta. Tämä jos mikä on silkkaa manipuloivaa vallankäyttöä!

  • Helsingin lastenvalvojan ohje sanoo:

    4. Lapsen äiti/isä on muuttamassa ja meillä on yhteishuolto. Saako lähivanhempi muuttaa lapsen kanssa?

    Yhteishuollon periaatteiden mukaisesti huoltajien tulee keskustella lapsen asioista ja päättää asia yhdessä, mutta toisella yhteishuoltajalla ei kuitenkaan ole käytettävissään pakkokeinoa, jolla voisi estää muuton Suomessa, jos yksimielisyyttä ei synny. Muutto saattaa kuitenkin olla niin olennainen muutos, että lapsen tapaamissopimus (ja tarvittaessa elatussopimus) tulee neuvotella uudelleen vastaamaan muuttunutta tilannetta. Mahdollista on myös sopia lapsen muuttamisesta etävanhemman luokse, jos se on lapsen edun mukaista. Jos lapsella on vain yksi huoltaja, tämä päättää yksin lapsen asuinpaikan. Sekä yhteishuoltajan että yksinhuoltajan olisi kuitenkin hyvä asumisratkaisuissaan mahdollisuuksien mukaan huomioida lapsen oikeus tavata ja pitää yhteyttä siihen vanhempaan, jonka luona lapsi ei asu.

    https://www.hel.fi/sote/toimipisteet-fi/aakkosittain/perho/lastenvalvojat/kysymykset2/

  • Jemma sanoo:

    Kuulostaa mun exältä. Sano sille että lapset muuttaa hänen luo. Menee pari viikkoa ni hän haluaakin että lapset muuttaa takaisin sun luo. Joten periaatteessa anna lasten muuttaa, isä ei tulis jaksaa sitä pitkään koska hän haluaa vaan valtaa

  • Käsittämätöntä touhua sanoo:

    Muuta riittävän kauas exästäsi. Siinä kohtaa kun asiaa käsitellään oikeudessa, lasten tilanne on vakiintunut, eikä heitä siirretä isälle asumaan.
    On väärin antaa exän määräillä eron jälkeen.

  • Olet vahva sanoo:

    Ex miehesi käyttää sinuun (ja lapsiin) henkistä väkivaltaa. Hän ei voi päättää missä sinä asut. Oikeuteen vain, taistele lapsistasi ja pidä puolesi. Sinä pystyt siihen!

  • Anne sanoo:

    Miksi et vaan muuta ja anna isän viedä oikeuteen jos siltä tuntuu? Jos et ole satojen kilometrien päähän muuttamassa ja lapset voivat edelleen tavata isäänsä.

    • Bansku sanoo:

      Komppaan edellistä. Joudut myöntymään vielä moneen oikkuun, jos et pidä puoliasi. Toki lapsen tahtoa on hyvä kuunnella myös.

      • Öö sanoo:

        Lapset on hyvin helposti manipuloitavissa kumman vanhemman tahtoon tahansa. Ex selvästi tekee sitä jo. Ei pidä liikaa kysellä lasten mielipiteitä, vaan tehdä kuten parhaaksi näkee.