Tälläistä on kun anoppi ei päästä irti!
Nyt palaa käämit. Tyttäreni on seurustellut pian 2 vuotta suloisen poikalapsen kanssa. Molemmat ovat jo yli 20-vuotiaita ja käsittääkseni aikuisia. Nuoret muuttivat yhdessä 300 km päähän opiskelemaan ja aloittamaan uutta elämää, mutta antaa olla, saavatko olla rauhassa…
Toinen anopeista – en tietenkään siis minä – ei kykene irrottamaan rautaista otettaan omasta lapsestaan, vaan kontrolloi lapsensa jokaista liikettä. Vävypojan perhe-elämää on värittänyt alkoholi ja väkivalta lapsesta alkaen. Poika on rikki ja pelkää paljon ja kaikkea. Eikä äiti anna lapsensa olla rauhassa, vaan soittelee, viestittelee, määräilee, uhkailee, maanittelee…
Kuva Tim Mossholder.
Jos poika ei vastaa, niin soittelee tytölle. Nykyään laittaa minullekin viestiä (nuoret olleet täällä maalla pari viikkoa lomalla). Ja ne yhteydenotot minulle tulevat mitä ihmeellisempiin aikoihin. Klo 04.30 aamuyöllä tai 7.30 aamulla. Ja niissä ihmetellään, kun lapsi ei vastannut puhelimeen. Äiti haluaisi tietää pojan aivan kaikista liikkeistä ja kantaa huolta niistä. Oli kyseessä koulu, työ, pääsykoe, harrastukset. Ja se kielenkäyttö ja vallankäyttö on järkyttävää.
Nyt olisi oikeasti hyvät neuvot tarpeen. Kuinka neuvoisitte poikaa kohtaamaan oman äitinsä ja tekemään selväksi, että hän elää omaa elämäänsä?
Nimim. Anoppi
Artikkelikuva Chase Clark.
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 14 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Itselläni on vastaavankaltainen anoppi. Ei soitellut yhtä paljon, eikä ole alkoholisti. En tajunnut aluksi varoitusmerkkejä, asuttiin paljon kauempana ja anoppi suhtautui kivasti.
Kun muutettiin lähemmäs, anoppi totesi, että ”vihdoin hänkin saa jotain tekemistä!” Oli silloin kuitenkin vielä työelämässä. Kävivät ratsaamassa talon erityisluvalla, josta olimme jo tehneet tarjouksen. Neuvottelivat asuntolainaa puolestamme, vaikka olimme itse jo saaneet useammasta pankista tarjouksen. Kun olin raskaana, anoppi kertoi miehelleni, että nyt pitää kosia ja että hän ostaa kihlasormukset ja pitää kihlajaiset. Ja niin edelleen, tuo meidän tahdon ylikävely ja esim selän takana kotonamme käyminen sisustamassa, kun olemme poissa kuului tietysti asiaan. Minä olin pahis, kun laitoin rajoja. Mieheni ei alunperin nähnyt näissä kaikissa asioissa edes mitään ongelmaa, vaan piti minua yliherkkänä.
Jos olisin tiennyt, mikä suo alkaa silloin kun muutimme tänne, en olisi suostunut tulemaan. Olisin mieluummin eronnut. Miehen perheessä rajattomuus ja toisten ”auttaminen” tällä tavalla on vakio. Miehen sisarukset myös sumeilematta käyttävät tilannetta toisinkin päin, jo iäkkäät vanhemmat hoitavat veljenlapsia viikkokausia kesäisin putkeen ja kun olivat pienempiä, myös talvisin. Isovanhemmilla ostatetaan lasten tarvikkeet. Lemmikkien hoidossakaan ei ole mitään rajoja. Samoin anoppi alunperin käveli myös sisarusten koteihin ja arvostelee ja ohjeistaa kaikkia ja kaikkea.
Yritin itse rajata miehen vanhempia, mutta koska mies vain töllötti passiivisesti vieressä, ei siitä pidemmän päälle tullut mitään. Toisen lapsen raskausaikana ilmoitin, että muutan pois, jos sama meno jatkuu. Mies kuvitteli vielä silloin, että keskustelu vanhempien kanssa riittää, mutta se oli hänelle sitten niin silmiä avaava kokemus, että silloin hänkin tajusi paremmin, millaisia vanhemmat ovat ja miten oikeasti suhtautuvat meihin (minä demonih&0ra ja mies avuton pikkulapsi, joka ei voi pärjätä missään ilman vanhempia).
Sitten pidettiin pari vuotta kunnolla etäisyyttä. Se auttoi. En ole saanut enää kritiikkiä päin naamaa, mies kyllä yhä toisinaan saa. Selän takana varmasti minäkin. Mies sanoo molemmille vanhemmilleen nykyään vastaan. Välit ovat monella tapaa paremmat. Mekin saamme auttaa heitä. He auttavat myös pienesti meitä, mutta vain kun pyydetään. Varsinkin miestäni kuunnellaan. Asioihimme ei puututa, vaikka toki anoppi yhä taivastelee, mutta mies sanoo niihinkin vastaan. Minäkin olen ottanut linjan, että jos haukkuu muita, alan itse kehua niitä ja niinpä se loppuu siihen.
Kova ja pitkä oli tie ja jossain vaiheessa kaduin paljon, etten luovuttanut. Jos mies itse ei olisi muuttanut asennettaan, ei tästä olisi mitään tullut.
Narsistinen äiti, siihen ei valitettavasti auta mikään muu, kun estot päälle. Tämmöisiin ei puhe auta.
Poika terapeutille puhumaan, numeron blokkaaminen ja oman elämän aloittaminen.
Ennen kaikkea pojalla on oltava vahva tuki, kun lähtee ”taistelemaan” omaa äitiänsä vastaan. Olet siis tukena. Sinä ja tyttäresi ja rohkaiskaa poikaa avaamaan suunsa.
Olen itse miniä . Muutettiin toiselle paikkakunnalle tarpeeksi kauas. Jo helpottaa
Soitto poliisille ja sanot että häiriköi soitellaan?
Poliisi ei mielellään puutu perheiden sisäisiin kinoihin jos ei ole perheväkivaltaa tms. Koettu on.
Tästä ei nyt käy selville, ovatko nuo öiset soittelut kännipuheluita vai muuten sekopään kontrolloijan puheluita. Mun anoppi on alkoholisti ja on aina harrastanut kännissä soittelua/viestittelyä, jossa haukkuu ihan kaikki omasta pojastaan lähtien. Kokemuksesta sanon, että nämä loppuu vasta kun poika selvittää asian itse äitinsä kanssa; tekee selväksi että tämä ei käy tai laittaa välit poikki. Joka tapauksessa se on pojan oma asia ja pojan tehtävä se omasta halusta ja päätöksestä. Tämä kirjoittajakin on kyllä yhdenlainen kanaemo, kun yrittää holhota vävypoikaansa… Kirjoittaja voi ainoastaan omalta osaltaan jyrähtää sille toiselle anopille, että hänelle ei saa soitella keskellä yötä.
Kun mainitsin omasta anopistani niin mun onneksi oltiin jo tavatessamme kypsempiä ja mies oli jo aiemmin ajoittain laittanut välit poikki hänen kanssaan. Elomme on ollut rauhallista nyt liki 10 vuotta, kun ei olla missään tekemisissä anopin kanssa. Alkoholisteihin ei auta mikään muu kuin selvien rajojen asettaminen.
Mieheni nousi äitiään vastaan vasta, kun menimme naimisiin. Sitä ennen äiti oli kaatanut kaikki suhteet tavalla tai toisella. Hyvin vahvasti kontrolloi. En osaa neuvoja antaa, mutta kyllä se lähtee pojasta itsestään. On pelottavaa nousta sellaista henkilöä vastaan. Luulen että auttaa kun tukee poikaa ja keskustelee asiasta. Tekee selväksi, että teihin voi luottaa vaikka pojan äiti sanoisi mitä. Lempeästi tukena. Lisäksi öisin voi laittaa eston sellaiselle henkilölle, jotta kaikki saavat levätä. Meillä asia meni niin etten painostanut asiaan, vaan sanoin että oli asiat miten tahansa en ole lähdössä mihinkään ja tämä on meidän yhteinen elämä. Kyllähän mieheni äiti mökötti aikansa ja raivosi, mutta lopulta taipui. Toki minun syyksi sekin meni vaan menkööt. Voimia ❤
Tuttu tilanne nuoruudesta. Anoppi halusi tietää kaiken koko ajan, ja päättää kaikesta.
Poikansa opinnoista, missä me asutaan ym.
Suunnitelmissa oli jo lapsia ja oltiin löydetty kiva, uusi asunto.
Ei käynyt anopille. Hän halusi ostaa meille asunnon.
Siihen sitten sisältyi se, että anoppi saattoi esim. sunnuntaiaamuna seitsemältä ilmaantua pimpottelemaan ovelle, että aikoo majoittua meillä kun on kaupungissa työmatkalla. Samoin jos halusivat appiukon kanssa kaupunkilomalle, oli itsestäänselvää, että vaihdetaan asuntoja viikonlopuksi ja me kasteltiin sitten anopin kukkia maalla…. Se ”lapsia muutaman vuoden päästä”-suunnitelmakaan ei sopinut hänelle, saattoi jopa tentata ehkäisyasioita. Koska ensin pitää opiskella ja ehtiä tehdä uraa.
Ja poikaa vietiin kun litran mittaa, aina tehtiin lopulta, niinkun mamma sanoo, vaikka omat ajatukset olis olleet alkujaan ihan muuta.
5 vuotta riitti. Palautin lainaamani kundin äidilleen.
Löysin uuden, joka kykeni ihan omiin ja mun kanssa yhteisiin päätöksiin, ilman vanhempien puuttumista asioihin.
Entinen anoppi on kuulemma vähän pahoillaan, kun ei vieläkään ole saanut yhtään lastenlasta. Kohta alkaa olla myöhäistäkin.
Mä sain haluamani kahden lapsen lisäksi vielä neljä lisää….
Ikävä kyllä tiedän tämän äitityypiñ, koska oma äitini on kyseisen kaltainen ja lisäksi alkoholisti. Psykologit ovat kutsuneet häntä omissa istunnoissani ”rajattomaksi persoonaksi” joka ei liene varsinainen persoonallisuushäiriö vaan enemmänkin nimitys täysin muita ihmisiä ymmärtämättömälle henkilölle, jolle lapset ovat enemmänkin keino elää omia haaveitaan kuin yksilöitä joiden itsemääräämisoikeutta tulee arvostaa ja antaa kokeilla omia siipiään. Hänelle vanhemmuus on aina ollut kontrolloimista, uhkailemista, väärien päätösten arvostelua, tunkeilua, pienempänä väkivaltaa ja rankaisua sekä lahjomista. Tällaisen äidin ja naisen kuvan vuoksi lapsensa eivät ikinä opi luottamaan itseensä tai muihin ihmisiin, ja mm. Itseltäni tämä ihminen on jo kaksi parisuhdetta pilannut sotkeutumisillaan. Voisinpa sanoa että olisi helppo keino puhua tällaiselle rikkonaiselle ihmiselle järkeä tai päästä hänestä eroon, mutta ainut keino on lapsen irrottautuminen äidistään. Näin tein itse ja viimeinkin oma elämä on tasapainossa.
Työskentelin kauan sosiaali alalla ja tämä ilmiö tuli tutuksi. Omaa huonoa vanhemmuutta yritetään kompensoida hyysäämällä jälkikasvua ihan tappiin asti. Kaikki tehdään puolesta ja ollaan kiinni kuin iilimadot. Kuvitellaan, että pidetään huolta vaikka tehdään lapsille vain haittaa.
Kyllä, sitä rajaamista ja isolla kädellä, jos ei ystävälliset kehoitukset mene perille. Voi tosin olla, että pojan hyvinvoinnin kannalta hänen kannattaisi pysyä kokonaan erossa äidistään, mikäli hallinta on noin voimallista…
Sen tähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi.
Suosittelisin pojalle terapiaa jossa hänta autetaan rajojen laitossa ja lapsuuden traumojen käsittelyssä.
Sinun ja tyttären osalta, ette ole velkaa yhtään mitäään pojan äidille. Valitkaa hiljennys puhelimeen ja viesteihin jotka tulevat häneltä.
Itse määrätte koska pidätte yhteyttä, tekisin myös selväksi millaista kieltä käytetään.
”Jos et osaa puhua asiallisesti, puhumme toisen kerran” ja sitten van kiitos ja näkemiin.
Jos hän haluaa pitää lapsensa täytyy hänen oppia kohtelemaan häntä hyvin.