Tällaista oli synnyttäminen vielä 1990-luvulla…
Kirjoitimme äskettäin netissä levinneestä kuvasta, jossa oli hurjalta kuulostaneita ohjeita sairaalan synnytysosastolta.
Ohjeet olivat vuodelta 1968, ja niissä kerrottiin muun muassa se, että vauvan sai imetysaikojen lisäksi nähtäväkseen kahdesti päivässä – lasi-ikkunan takaa.
Sen ajan käytännöt kuulostivat ikäviltä nykyisten ohjeiden valossa. Mutta saimme Avaudu tästä -lomakkeen kautta muistelun, joka kertoo, että ei siitä niin kauaa ole kun meillä Suomessakin oli synnytyssairaaloissa vähän eri meininki:
”Hei, Sain ensimmäisen lapseni peräti jo vuonna 1993, en 60-luvulla. Silloin siltikin vielä hänet vietiin vauvalaan ja tuotiin imetettäväksi huoneeseen.
Huoneessa oli kuusi muuta naista, joista osa valitti kipujaan, pieri ja kuorsasi, joten nukuttua hormonimyrskyssä kipeiden rintojen ja vauvan kaipuun kanssa ei juurikaan tullut.
”Annetaan äidin nukkua ilman vauvaa” on siis käsittämätön lausahdus. Sen kerran kun sitten sai unta hetkeksi, tuli jollekin vieras, tai hoitaja ottamaan jonkun näytteen. Sänkyni oli ensimmäisenä oviaukossa joten mitään omaa rauhaa /intiimiyttä, ei ollut.
Kuva Janco Ferlic, ylin kuva Echo Grid.
Itkin vauvani perään ja penäsin miksen saa häntä viereeni. No koska muutkaan äidit eivät saa! Kuuntelin vauvani lohdutonta itkua ja seisoin vauvalan ovella vaatimassa kontaktia. Olin siis hankala potilas.
Lisäksi sairaanhoitaja ilmoitti, ettei vauva saa riittävästi maitoa, ja hoitajat syöttivät häntä pullosta, vaikka en edes saanut häntä riittävästi viereeni! Viimeiseksi yöksi laittoivat minut toimistoon sänkyni kanssa vauvani kanssa vierihoitoon, ja aamulla saimme lähteä kotiin.
Se oli elämäni luonnottomin synnytyskokemus tuolloin, sekä tuo 3 vuorokautta vastasyntyneen kanssa…
Onneksi lääkintähenkilöstö on tullut järkiinsä. Muut kolme vauvaani ovat syntyneet 1996, 1998 ja 2006 luomuna vesialtaaseen. He ovat saaneet olla vierihoidossa, eivätkä tarvinneet tuttipulloa. Eikä tarvinnut äidin eikä vauvan itkeä.
Kyllä pistää miettimään miten ihminen niin helposti vierottuu luonnosta, käsittämätöntä…”
Nimim. Luomuäiti 45vee
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 5 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Synnytin Naistenklinikalla 1992. Liikuin ja hengittelin synnärillä. Olin ollut siellä pari tuntia, supistukset olivat jo napakat. Menin hetkeksi huilimaan britsille kun huoneeseen tuli mieslääkäri. Ei puhunut mitään. Tuuppasi selälleen, repi jalat auki ja alkoi survoa. Tuolloin klo 22 kohdunsuu ensisynnäjällä oli auki 2cm. Siitä reiästä sitten survottiin ja kairattiin kalvot puhki ja skalppi vauvan päähän. Tämän siis päättelin itse kun piuhaa jalkojen välistä löytyi ja vesi lorisi. Sitten alkoivatkin todella kovat supistukset, oksentelin enkä enää britsiltä noussut. Jälkeenpäin luin että minulle oli laitettu oksitosiinitippa. Klo 3 kohdunsuu oli auki 10cm. Kätilö sanoi, että nyt voin harjoitella ponnistusta ja lähti toiseen huoneeseen. Ponnistuspakkoa ei ollut minkäänlaista. Klo 4 kätilö tuli huoneeseen ja ponnistelua jatkettiin, tosin vailla mitään pakkoa. Tunsin jotain kylmää alapäässä ja hätkähdin, kätilö sanoi, että hän leikkaa episiotomian ja siinä samassa sakset sanoivat krunts! Kätilöopiskelija painoi kohdunpohjaa pitkään ja hartaasti sekä kovaa ( Kristellin ote joka on kielletty, ei kirjattu) Vauva syntyi klo 5.11 yli 4200g ja lapsivesi oli vihreää. ( vihreän veden luin myöhemmin papereista). Lapsella oli päässä pahka ja solisluu murtui ( tosin lastenlääkäri ei sitä ekalla kertaa huomannut). Alapään haavaa sitten tikattiin. Mutta jee ! Henkilökunnan ylämummot! Taas saatiin sali tyhjäksi aamuvuoroa varten! Viis muusta! Hällä väliä, että äidin omat synnytyshormoni blokattiin ja saatiin helvetilliset supistukset aikaiseksi. Ja viis siitä, että vauva voi siinä puristuksessa äidin oksennellessa huonosti ja kakkasi kohdussa. Ja viis siitä, että ajettiin tilanne siihen, että vauvalta rusautettiin luu poikki ja äidiltä repesi lihakset alapäästä! Vuodeosstolla maito nousi rintoihin, mutta ei herunut. No viis siitäkin! Sehän on aivan yliarvostettua! Joka aamu vuodeosastolla mykkä lääkäri kolmikko järjesti tuijotuskisan ja mitään puhumatta katsoivat tarkkaan alapäätäni. ( jälkeenpäin luin papereista että oli myös toisen asteen repeämä, tätä ei vaan kukaan kertonut).Vastasin tuijotuskisaan tuijottamalla. He ilmeisesti pää punaisena pohtivat, että pitääkö tikit, onko sittenkin kolmannen asteen repeämä ja mahtaako tuo tulehtua?
Mutta näin ysärillä. Synnytysväkivaltaa sen ihan jokaisen kriteerin mukaan! Täydellinen suoritus! Valittaa voi, mutta sitä palautetta ei oteta vastaan Arvatkaa vaan annoinko ja ihan kunnolla palautetta? No kyllä annoin, mutta ei niihin umpiluisiin päihin mikään mennyt. Ja arvatkaa vaan miten synnytin sitten toisen kerran
Mä sain ekan lapseni 1990, toisen 1992 ja kolmannen 2001. Kaksi ekaa mukulaa syntyivät Tammisaaren, nyt jo edesmenneessä synnytyssairaalassa, joka oli silloin äärimmäisen edistynyt paikka. Meillä oli perhehuone ja lapsi sai olla perheensä kanssa heti alusta asti. Synnytys oli niin hieno kokemus siellä molemmilla kerroilla. Kolmannella kerralla Päijät-Hämeen keskussairaalassa synnytys oli kuin olisi palattu sinne 1960 vuoteen. Synnytys oli äärimmäisen laitosmainen ja jotenkin kolkko tapahtuma ja muukin hoito oli merkillisen jäykkää. No, onneksi tuo kaikki on nyt muisto vain. Ja kaikista vauvoista on jo kasvanut aikuisia immeisiä!
No nyt on taas menty toiseen ääripäähän. Itselläni parin vuoden takainen kaksossynnytys, enkä saanut lapsista hetkeäkään rauhaa edes laitoksella. Olin uupunut jo ennen synnytystä, kun en ihan oikeasti pystynyt vatsani painon ja koon takia enää nukkumaan, (molemmat vauvat oli melkein 3,5 kiloisia, onneksi sain sektion vko 38).
Enkä sitten tietenkään enää synnytyksen jälkeen, vauvoilla kun oli tietenkin eri rytmit. Menin melkein psykoosiin väsymyksestä. Neuvolassa sitten jossain vaiheessa lääkäri huomasi kuntoni. Siinä vaiheessa olin jo täysin ”apaattinen, ilmeetön ja robottimainen” (lääkärin lausunnosta). Olisin edes siellä laitoksella saanut muutaman yön nukuttua. En ole toipunut vieläkään.
Sain toisen lapseni -92 Ensimmäinen sektio ja tämä toinen pitkään ja vaikeasti alateitsVauva oli kaiken aikaa vierihoidossa vaikka vähän hankalaa olikin kun alapää kursittu kokoon,siis minulla.3 vuorokautta osastolla.
Minä synnytin vuonna 1991 esikoisen Oys:ssa ja vauva oli kyllä koko ajan vierihoidossa jo tuolloin. Silloin pidettiin ensisynnyttäjää 7 vrk ja aika tuntui kyllä pitkältä. Mutta vauvan kanssa sai olla koko ajan ja 3 hengen huoneessa oltiin.