Äiti sun ei tarvi voida synnytyksen jälkeen hyvin!
”Äiti ja lapsi voivat hyvin!” -viestit sinkoilevat synnytyssairaaloista ystävien ja sukulaisten puhelimiin. Siitä huolimatta, että vauva, äiti tai kumpikaan ei suinkaan aina voi hyvin.
Äidin ja vauvan vointi synnytyksen jälkeen on jopa jonkinlainen tabu. Tietoa janoaville isovanhemmille, muille sukulaisille ja ystäville on ilmoitettava, että hyvinhän täällä voidaan, ollaan suorastaan elämänsä parhaassa kunnossa!
Osa synnytyksistä sujuu niin, että äiti ja lapsi eivät voi ollenkaan hyvin, eivätkä välttämättä edes toivu siitä koskaan. Mutta silloinkin kun synnytys sujuu ongelmitta eikä mitään muutakaan yllättävää tapahdu, ei varsinkaan äidin vointi ole välttämättä kovin hyvä.
Alapää voi olla melkoista tohjoa, niin että istuminen on mahdotonta ja vessassakäynti painajaismaista. Lievemmissäkin tapauksissa kyllä sitä yleensä tietää ja tuntee, että jotain on tullut itsestä ulos puserrettua. Lisäksi maito nousee rintoihin, jälkisupistukset kurovat kohtua kasaan ja mahdollisesti pitkänkin synnytysrupeaman jälkeen väsyttää. Tikkejä voi löytyä vatsanpeitteistä tai pimpistä ja vauva jäystää nännejä. Silti me sanomme reippaasti kaikille, että voimme hyvin ja olemme mahtavassa kunnossa!
Ilmeisesti niin kauan kuin sekä äiti että vauva ovat hengissä, on ainoa sallittu sanamuoto se, että he voivat hyvin. Korkeintaan voidaan todeta, että ollaan ”väsyneitä mutta onnellisia”.
Johtuneeko tämä siitä, että synnyttäminenkin on ”naisten vaiva”, eikä siitä sovi huudella julkisesti? Ahdistaako muita ajatella, että siellä se makaa kipulääketokkurassa tissit ja pimppi tulessa, maitoa ja verta vuotaen, ja siksi on parempi suojella heitä sanomalla vaan että mieletön meininki ja upea olo!
Vai onko syy siinä, että me tykätään toistella, kuinka mummokin synnytti pellon laitaan ja jatkoi sitten perunoiden nostamista? Että eihän synnyttäminen mikään iso juttu ole, ei tehdä tästä nyt mitään numeroa!
Kun kuulemme, että lähes joka ikisen synnytyksen jälkeen ”äiti ja vauva voivat hyvin”, voi tulla pikku shokkina se, että itse ei voikaan hyvin. Sitä saattaa ajatella, että nyt meni jotain vikaan, tai että näin ei saisi tuntea. Vastasynnyttäneenä pitäisi olla reipas, hyvinvoiva, tyyni ja täynnä onnea – mikä minussa on vialla jos olo onkin aivan kammottava?
Lisäksi äidillä pitäisi olla oikeus myös ”negatiiviseen” fiilikseen synnytyksen jälkeen. Äidin ei tarvitse voida synnytyksen jälkeen hyvin, ei vaikka synnytys olisi ollut kaikin puolin helppo. Eräs äiti kertoo:
”Toisen lapseni synnytys oli pitkä ja vaikea. Synnytyksessä sattui komplikaatioita ja se venyi todella paljon. Synnytyksen jälkeen olin jonkinlaisessa shokkitilassa sekä säikähdyksestä että kivusta, ja todella, todella kipeä. Synnytys oli riskeerannut sekä minun että lapseni hengen, ja halusin että läheiseni tietäisivät totuuden. Mieheni lähetti kaikille viestit, että synnytys meni hienosti ja että me molemmat voimme hyvin. Se tuntui siltä, että hän vähätteli kokemaani, ja ärsytti että jouduin korjailemaan tarinaa jälkikäteen.”
Osa äideistä voi synnytyksen jälkeen mahtavasti siksi että synnytys oli helppo, ja osa voi mahtavasti hormonien ja vauvaonnen voimalla vaikka synnytys olisi ollut vaikeampikin. Perheellä on tietenkin myös täysi oikeus kuitata tilanne sanomalla, että hyvin voidaan, vaikka se ei olisi tottakaan. Mutta ei ilo syntymästä siitä heikkene, jos kertoo totuuden ja sen, että äiti on todellakin voinut paremmin. Äidillä on täysi oikeus olla synnytyksen jälkeen kipeä ja väsynyt, ja kertoa se.
P.S. Voiko synnytystä kontrolloida?
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 2 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Mä tulkitsen sen ”äiti voi hyvin” aina niin, että äiti ei ole kuollut eikä teho-osastolla…
Itse olin synnytyksen jälkeen päivän-pari vielä lähes shokissa siitä mitä tapahtui. Yritin joka ikiselle kätilölle siitä puhua, ja kaikki vastasivat että ”no onhan se rankkaa, mutta kaikki unohtuu kun saa vauvan syliin”. Tunsin itseni surkeaksi äidiksi, kun vielä edes ajattelen kamalaa kokemusta, vaikka sain jo lapsen syliin. Vasta lastenlääkärin tarkistuksessa koin, että sain olla sitä mieltä että synnytys oli kamala, ja näkemystäni arvostettiin.