En kelvannut isäni uuteen perheeseen

Hei uusi vaimo tai nyxä, veitkö huomaamatta tai tahallaisi lapsilta isän? Sellaisesta tilanteesta kertoo tämä kirjoittaja:

”Oli ihanaa ja tavallaan haikeaa lukea kaverien päivityksiä, lämpimiä onnitteluita ja kauniita sanoja omista iseistään eilen. Mahtavaa, että niin ihania isejä löytyy.

Oma isäni on olemassa, fyysisesti.

Olen lapsi isäni ensimmäisestä liitosta ja saanut todella tuntea sen, miten ei toivottu tytär olen ollut aina. Äitini virheet ovat minun virheitäni olleet heidän erostaan saakka. Näytän äidiltä, käyttäydyn kuten äiti, olen yhtä hankala ihminen kuin äiti, samanlainen lxxxa kuin äiti, loputon lista.

Isän uudesta liitosta olleet lapset ovat aina olleet kaikin tavoin parempia ja rakkaita.

Muistan lapsuuden melko surullisena aikana. Olin tyhmä, laiska, ruma, en osannut piirtää, laulaa tai olla mitenkään ylipäätään oikein. Jo pelkkä väärä ilme naamalla sai isän (ja hänen uuden vaimonsa) raivon heräämään. Äitipuoli ja uuden liiton lapset katsoivat vieressä kun minua retuutettiin vaatteista ja hiuksista, lyötiin vyöllä ja milloin milläkin mikä käteen osui. Kun en ollut koulussa yhtä hyvä kuin uuden liiton lapset, hakattiin kirjalla päähän.

Kun muut lähtivät huvipuistoon, sukulaisille, vappuna torille, etelänmatkoille, minä jäin kotiin jollain isän ja äitipuolen keksimällä naurettavalla syyllä, kuten olin liian kalpea, syönyt liian vähän, näytin siltä, että olen tulossa kipeäksi, ei ollut sopivia vaatteita tilanteeseen. Tuntui kuin olisin ollut sisäkkö ilman palkkaa. Siivosin, tein pihatöitä, ruokaa, pesin ikkunoita, saunaa ja kylpyhuonetta, pesin kaikkien pyykit ja hoidin eläimet, leikkasin ruohon, keräsin marjat ja pesin matot.

Kuva Ahmad Odeh, ylin kuva Alex Ronsdorf.

Nyt aikuisena olen saanut kuulla, miten ärsyttävä lapsi olen ollut, kuulemma taukoamatta koetellut heidän hermojaan, puhunut väärin, kävellyt väärin, tehnyt kaikki kotityöt väärin. Äitipuolen kertoman mukaan en ole koskaan osannut ottaa kritiikkiä vastaan, koska itkin usein kun minulle huudettiin. Jos en saanut pidäteltyä itkua, tuli rangaistuksia lisää, usein se oli fyysistä pahoinpitelyä tai täydellistä ulos sulkemista muusta perheestä.

Itse muistan asian täysin toisin päin. Kävelin koko ajan kuin heikolla jäällä. Varoin kaikkia sanomisiani, koitin parhaani mukaan olla reipas ja huomaamaton. En sanonut vastaan, murrosikää ei ollut, pelkäsin koko ajan milloin huuto ja töniminen alkaa. En uskaltanut näyttää mitään tunteita.

Nykypäivänä olen hieman alle 30-vuotias pienen tytön äiti. Tyttö tietää, että pappa on olemassa, mutta eivät tunne toisiaan. Ristiäisiin kutsuin, mutta he eivät tulleet.

Itse olen paniikkihäiriön, ahdistuneisuushäiriön ja vaikean masennuksen takia työkyvyttömyyseläkkeellä. En osaa puolustaa itseäni, pelkään jos joku huutaa, pelkään kovia ääniä, säikähdän jos näen isäni tai äitipuoleni näköisen ihmisen ja menen paniikkiin. Näen jatkuvasti painajaisia.

Te kenellä on ihanat isit, nauttikaa ja kertokaa se heille ❤”

Nimim. Tuhkimoko?

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 26 kommenttia, jätä oma kommenttisi.