Raskaaksi tuleminen on helppoa elokuvissa, mutta vain elokuvissa! Tiesitkö, että tavallisella 30-vuotiaalla naisella on kuukaudessa vain 20 prosentin mahdollisuus hedelmöityä. 40-vuotiaalla naisella mahdollisuus on 5 prosenttia. Keskimääräisesti sanottuna moni pari odottaa lastaan noin vuoden sisällä yrittämisen aloittamisesta. Ja monessa perheessä toista lasta ei ala kuulua vuosien yrittämisen jälkeen. 

 

Nopea soittokierros ystäville ja tulos:

Tapaus 1

Raskaaksi 30-vuotiaana 1,5 vuoden kiivaan yrittämisen jälkeen

Tapaus 2

Raskaaksi ensi yrittämällä 40-vuotiaana, sen jälkeen 3 keskenmenoa ennen kuin toinen raskaus tärppäsi

Tapaus 3

Lääkäriltä diagnoosi polykystisistä munasarjoista ja epäilys raskaaksi tulemisen vaikeuksista, ei raskautta 5 vuoden jälkeen

Tapaus 4

Toista lasta yritetty hedelmöityshoidoilla sen verran, että niihin on mennyt rahaa yhden maailmanympärysmatkan verran, tuloksetta

Tapaus 5

Raskaaksi 23-vuotiaana yllätyksenä

 

Yleisin raskaaksi tulemisen este tai hidaste on munasarjojen häiriökäyttäytyminen eli se, ettei ovulaatiota tule tai se tapahtuu harvoin. Miehellä puolestaan sperman heikentynyt laatu voi estää hedelmöitymisen.

Kun perheessä on jo yksi lapsi, mutta toista ei ala kuulua, puhutaan toissijaisesta lapsettomuudesta. Siihen ei auta se, että muut kommentoivat: ”onhan sulla jo se yksi lapsi, mitäs siinä valitat!”

Vanhemmaksi tuleminen tuntuvat monesti itsestään selviltä asioilta. Silti vuosittain noin 3500 uudella pariskunnalla todetaan hedelmöityshäiriö.

Lapsettomuus voi aiheuttaa menetyksen tunteita ja häpeän, syyllisyyden, pelon ja avuttomuuden tunteita.

Lapsettomuus voidaan usein kokea uhkaksi seksuaalisuudelle ja parisuhteelle. Parisuhteessa molemmat joutuvat kokemaan menetyksen pelon: emmekö saakaan lasta? Lapsettomuuden syyn selvittyä puoliso, josta syy lapsettomuuteen löytyi, saattaa pelätä suhteen kariutumista. Hän voi jopa ehdottaa puolisolle uuden kumppanin etsimistä, kerrotaan Väestöliiton sivuilla.

Miten sinun kävi? Kuinka kauan yrititte? Mikä auttoi vai onko mikään auttanut?

Tämä artikkeli on syntynyt Huonon Äidin lukijan toiveesta. Hän toivoisi kuulevansa juuri sinun kokemuksesi raskaaksi tulemisen vaikeudesta. Kiitos!

Vertaistukea lapsettomuuteen täältä.

Asiasanat: raskaus, raskaaksi tulemisen vaikeudet, lapsettomuus, toissijainen lapsettomuus

 

— Huono Äiti

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta.
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

40 vastausta artikkeliin “Raskaaksi tuleminen ei ole helppo rasti”

  • Heiju sanoo:

    Olen 32-vuotias. Ehkäisy lopetettu 1,5 vuotta sitten, sen jälkeen oltiin vähän tuurilla kokeillen jos nyt sattuisi osumaan ja nyt takana 9 kk todellista yritystä ovistikkuineen yms. Vielä ei ole kuulunut mitään ja nyt mietinnässä, tartutaanko yksityisen gynekologin tarjoukseen laittaa lähete jatkotutkimuksiin. Perustutkimuksissa ei löytynyt mitään poikkeavaa.

  • Sanna sanoo:

    Kommentoin vielä vuosien päähän…

    Meillä ensimmäinen oli yllätys 24-vuotiaana. Muutaman vuoden päästä alettiin toivoa toista jota ei alkanut kuulua. Vuotohäiriöiden vuoksi munatorvet tutkittiin ja todettiin olevan täysin tukossa. Lääkäri oli jo laittamassa lähetettä hoitoihin ja minä lähdin kotiin ihmettelemään asiaa. Onneksi emme ryhtyneet hoitoihin, sillä tutkimuksen jälkeen olen nyt kolmannen kerran luomusti raskaana ja lääkärikin on kumonnut tutkimustuloksen vaikka alunperin oli siitä niin varma, kun asiaa epäilin.

    Kuinkahan moni on turhaan käynyt läpi raskaita ja kalliita hoitoja samaisesta syystä, kun tässäkin ketjussa näytti olevan ainakin yksi?

  • Yksplusyks sanoo:

    Eka lapsi syntyi luomuna lokakuussa 2008, ehkäisy oli ollut vuoden verran pois, mutta ei mitenkään varsinaisesti oltu ”yritetty”. Mulla oli ikää 29. Toista alettiin yrittää, kun esikoinen oli 1 v, ja kun sotten vuoden aktiivisen yrittämisen jälkeen ei raskautta kuulunut, hakeuduttiin yksityiselle tutkimuksiin. ”Vikaa” löytyi vähän molemmista ja lääkäri totesi, että esikoisemme oli ollut pieni ihme. Tehtiin kaksi epäonnistunutta ICSI-yritystä ja sen jälkeen siirryttiin yliopistosairaalan hoitojonoon. Siellä ICSI onnistui ekasta yrittämästä ja toinen lapsi saatiin vajaan 4 vuoden ikäerolla, olin siinä vaiheessa 33 v. Lisää lapsia ei ole enää toiveissa, koska hoidot olivat niin hermojaraastavat. Lapset ovat nyt 3 ja 7 <3

  • Sekundaarinen sanoo:

    Ensimmäistä yritimme vuoden päivät ennen gynelle menoa, joka laittoi lähetteen lapsettomuuspolille. Takana kummitteli useamman vuoden yritys ex- mieheni kanssa.
    Kummastakaan meistä ei löytynyt vikaa. Diagnoosina selittämätön lapsettomuus. Odotellessa kutsua lapsettomuuspolille söin clomeja. Tuloksetta.
    Hoidot aloitettiin ja toisesta ovulaation induktiosta tärppäsi. Aloimme odottaa kaksosia, joista toisen todettiin lopettaneen kasvunsa nt- ultrassa. Saimme syliin saakka ihanan tytön.
    Toista lasta on toivottu ja sille annettu mahdollisuus heti synnytyksen jälkeen. Siitä on nyt kaksi vuotta aikaa. Takana spontaanisti alkanut kemiallinen raskaus ja hoidoilla alkanut keskeytynyt keskenmeno. Edellisestä kun selvitään henkisesti täytyy miettiä oliko hoidot nyt tässä vai vieläkö hakataan päätä seinään….

  • Vihdoinkin äiti sanoo:

    Vuoden 2005 alusta jätimme ehkäisyn pois ajatuksella lapsi tulee, jos on tullakseen. Olin tuolloin 22-vuotias. Kuukautiseni olivat hyvin epäsäännölliset – saattoi mennä toistakin vuotta ”kuukautisten” välissä. Mihinkään tutkimuksiin emme hakeutuneet. Elimme elämäämme, opiskeluja ja töitä. Lapsettomuus oli sen verran kipeä asia, että siitä ei käytännössä puhuttu. Molemmat alkoivat olla luopuneita toivosta ja aloimme olla hankisesti jo sopeutuneita ajatukseen, että me olemme kahden aikuisen perhe. Yllättäin tämän vuoden maaliskuussa rutiininomaisesti tehty raskaustesti näyttikin kahta viivaa. Tyttövauva on nyt kolme viikkoinen ja me vanhemmat alamme vasta ymmärtää, mistä olisimmekaan jääneet paitsi ilman tätä ihmettä. Olisimme varmasti pärjänneet ja olleet jotenkuten onnellisia ilman lastakin, mutta nyt sen huomaa, että jotain on tosiaan puuttunut. Olemme nyt onnellisempia kuin koskaan aiemmin. Kymmenen vuotta siihen meni, mutta parempi siis myöhään kuin ei milloinkaan.

  • Mrs MS sanoo:

    Viiden vuoden aikana tuli viisi keskenmenoa, joten elämä oli yhtä pelon täyttämää helvettiä. Ensimmäinen raskautuminen oli täysi yllätys, iloinen sellainen, mutta kivulias keskenmeno tuhosi kaiken mahdollisen ilon ja onnen. Seuraavat raskautumiset ehtivät herätellä pieniä toivon ja riemun tunteita, mutta ei se enää samanlaista ollut kuin ekan raskauden aikana. Ennen ensimmäistä raskautta ehdimme olla ilman ehkäisyä monta vuotta, ja tähän ”tämä lapsen saaminen tulee olemaan vaikeaa” -asenteeseen ehti jotenkin turtua, eikä sitä raskautta sen kummemmin enää edes miettinyt. Paitsi jotenkin alitajuisesti alkoi itseään psyykata siihen, että enhän minä edes taida lasta haluta. Itsesuojelua se oli, todellakin. Vaan sitten kuin tuli raskaaksi ja tajusi sen käsittämättömän onnellisuuden määrän… Sitten sitä vasta tajusi, miltä se odottaminen ja äidiksi tulo tuntuu. Ja sitten kun sen menetti, tiesi varsin hyvin, että äidiksi sitä kyllä tahtoo ja että tällaista tuskaa ei toivoisi pahimmalle vihamiehelleenkään.

    No siinä niitä keskenmenoja sitten sateli ja me oltiin aika hajalla. Parisuhde oli helvetillisessä kriisissä. Ei minkään erityisen asian takia – periaatteessa meillä oli kaikki ihan jees, hyvä ja vahva suhde oli takana – mutta noin ison kuin lapsettomuuden aiheuttamaa painetta ja vaikutusta ei kukaan ulkopuolinen voi käsittää. Siinä hajoaa pikkuhiljaa kaikki. Koko elämä menee jännittämiseksi, vaikka yrittää kaikin tavoin rentoutua. Toista alkaa syyllistää, vaikka kaikin tavoin yrittää olla syyllistämättä. Itseään syyttää, vaikka tekee kaikkensa, ettei soimaisi omaa kelvotonta kroppaansa ja hormonitoimintaansa. Oma kokemukseni on, että keskenmenojen ja lapsettomuuden pelon aiheuttama kriisi on pahin mahdollinen parisuhdetta repivä kriisi. On käsittämätöntä, miten se vaikuttaa kaikkeen ja miten niin moni siitä selviää! Rakkaus on ihmeellinen voimavara.

    Viiden tuskallisen vuoden jälkeen olin jälleen raskaana. Noin 8. viikon kohdalla taas alkoi krampit ja vuoto. Aattelin että siinäpä se 6. sikiö tulla tupsahti ulos. Mutta seuraavina päivinä oudosti raskausoireet jatkuivat, ja kohta testi varmisti, että joku tyyppi siellä sisällä kasvoi edelleen. Olisiko ollut kaksosraskaus, joista toinen sinnitteli. Viikko kerrallaan toivo onnistumisesta vahvistui. Pari viikkoa ennen laskettua aikaa, sikiön käännösyrityksen jälkeen, tuli outo tunne ja menin synnärille. Siellä meidän elämämme valon pelasti enkelit ja viisas lääkäri, joka ei kotiuttanut minua, vaikka päällisin puolin kaikki näytti olevan hyvin. Olin pitkään tarkkailussa, kun sikiö liikkui aika laiskasti. Yhtäkkiä sydänäänet laskivat rajusti, jonka jälkeen kiireelliseen sektioon. Leikannut lääkäri totesi, että vauva olisi kestänyt maksimissaan pari tuntia, niin paljon verta se oli menettänyt. Jos minut olisi kotiutettu, tämä sinnitellytkin tapaus olisi heittänyt henkensä ihan loppusuoralla. Onni ja enkelit olivat turvanansa, ja nyt meillä on terve ihana nelivuotias nassikka. Ja me olemme edelleen yhdessä mieheni kanssa.

    Tätä kun kirjoitan, minua kylmää. Jos tämä viimeinenkin raskaus olisi päättynyt kohtukuolemaan, tiedän että minusta ei olisi enää ollut eläjäksi. Ymmärrätte varmaan mitä tarkoitan. Nämä ovat isoja asioita.

    Toinen lapsi? Ei ikinä. En ikinä enää lähtisi samaan pelon ja surun täyttämään rumbaan. Olen ikuisesti kiitollinen tästä yhdestä ja tyydyn osaani. Näin on tarkoitettu.

    Älä koskaan kysy keneltäkään mitään vauvasuunnitelmista. Huonolla mäihällä hän on juuri se, joka on juuri viikko sitten saanut kolmannen tjs. keskenmenonsa, ja satutat häntä tietämättäsi enemmän kuin voit käsittääkään. Älä koskaan sano kenellekään mitään lapsen hankkimisesta. Niitä kun ei hankita, vaan niitä saadaan aivan käsittämättömien onnenpotkujen ja sattumuksien myötä. Jos luoja suo.

    Rakkaat äidiksi ja isäksi haluavat, ajatukseni ovat luonanne <3

  • Vuosien jälkeen sanoo:

    Meillä lapsi oli aina saanut tulla jos olisi ollut tullakseen. Ei alkanut kuulumaan. Meni vuosia, 6 tai 7 vuotta, elämässä oli ylä- ja alamäkiä. Opiskelin, olin pätkätöissä, mies oli työttömänä tai pätkätöissä. Minä löysin viimein pitkäaikaisen työpaikan, jossa oli tiedossa vuosiksi töitä, mies allekirjoitti kahden vuoden oppisopimuksen siitä joku päivä myöhemmin. Näihin päiviin osuu hedelmöittyminen, sillä seuraavia kuukautisia ei alkanut kuulumaan. Minulla oli niin kiirettä uudessa työssä, etten ehtinyt odotellakaan kuukautisia, en edes tajunnut niiden olevan myöhässä.

    Eräänä viikonloppuna seuraavan kuun puoli välin tienoilla lähdin hakemaan miestä tuttavan luota remppahommista. Hän oli jättänyt minulle napittomat housut, joita sovitin. Yllätys oli suuri, kun housut eivät meinanneet mennä kiinni ja olin odottanut kohtuu isoja housuja. Illalla naureskelin, että katso kuinka turvonnut minun maha on. Seuraavana päivänä aloin jo epäillä jotain, ja kävin ostamassa raskaustestin. Sen ei tarvinnut kuin kastua, kun molemmat viivat olivat ruuduissa. Tuijotin sitä kymmenen minuuttia, koska vahvistusviiva kuivuisi ja katoaisi. Seuraavana päivänä uusi testi, joka vahvisti tämän.

    Nyt meillä on 3,5v ihanuus. <3

  • Miisa sanoo:

    Minulla on 3 lasta, joista ensimmäisen sain 26-vuotiaana 2. yrityskuukauden jälkeen eli hyvinkin nopeasti. Toinen lapsi odotutti itseään 2 vuotta, jonka jälkeen menimme tutkimuksiin. Tutkimuksissa selvisi että miehelläni oli heikentynyt spermanlaatu ja sovimme että yritämme inseminaatiota ensin. Tämä onnistuikin heti ensimmäisellä yrittämällä. Kolmas lapseni ilmoitti tulostaan yllätyksenä noin 7 kk edellisen, hoidoilla alkunsa saaneen lapsen syntymän jälkeen. Kuukautisetkaan eivät olleet ehtineet alkaa vielä synnytyksen jälkeen. Tällä hetkellä olen juuri täyttämässä 40 ja olen eronnut lasteni isistä 4 vuotta sitten. Elämässäni on uusi mies, jonka kanssa olisin toivonut vielä yhtä lasta. olemme olleet ilman ehkäisyä nyt 2v3kk eikä mitään ole tapahtunut. Olen tulkinnut että olen jo liian ”vanha” raskautumaan emmekä aio asiaa sen enempää selvittää. Mnulla on jo 3 ihanaa lasta ja olen heistä hyvin kiitollinen.

  • Peikkorukka sanoo:

    Tammikuussa 2014 ehkäisy pois, syyskuussa 2015 plussasin. Ikää tuolloin 27v. Vuosi ja kahdeksan kuukautta yritettiin. Oltiin jo menossa lääkärille tutkimaan asiaa (aikakin varattuna), kun tulinkin luomuna raskaaksi. Nyt vaan kasvatetaan mahaa ja toivotaan parasta. Ikävintä oli ehkä se, että kaveripiiri alkaa olemaan sen ikäistä että kaikilla on vauva. Ei ole helppoa kuulla muiden raskausuutisia ja päälle vielä lapsen saannista samalla kun itse ei tule raskaaksi millään…itselläni auttoi kun olin alusta asti avoin yrityksestä lähipiirissä, sai kuulla muiden yrityksestä joka vaihteli parista kuukaudesta kymmenennen vuoteen.

    Epäilisin että meillä asiaan auttoi kun kumpikin alkoi syömään korkeita annoksia e-vitamiinia (400mg päivittäin) sekä ubikinonia (120mg päivittäin). Kuukauden kuurin jälkeen heti onnisti, vaikka oltiin jo luovutettu.

  • Epäluuloinen sanoo:

    Vuoden 2010 alussa aloimme yrittämään lasta, joulukuyssa tein positiivisen raskaustestin… Ystävän päivänä 2011 oli ensimmäinen keskenmeno, seuraava oli kesällä ja kolmas 2012 keväällä. Kolmannen jälkeen pääsimme tutkimuksiin, mutta ehdin tulla neljännen kerran raskaaksi, tämä raskaus onnistui ja saimme esikoisemme 2013. Toista aloimme yrittää heti 2014 alussa, plussasin maaliskuussa ja toukokuussa oli keskenmeno taas. Marraskuussa 2014 olin kuudennen kerran raskaana ja sen seurauksena syntyi toinen lapsemme 2015. Mitään syytä toistuville keskenmenoille ei ole löytynyt. En tiedä kumpi oli pahempaa: se ettei tullut raskaaksi vai se että tulin raskaaksi ja sain toistuvia keskenmenoja.

  • Vuosia vierähti odottaessa sanoo:

    Pillerit jätin 2005. Vuoden yrittämisen jälkeen lääkäriin, joka vain tsemppasi yrittämään lisää. Taas meni vuosi ja viimein lääkäri ohjasi lapsettomuusklinikalle. Mitään syytä ei löytynyt, joten kevyillä hoidoilla aloitettiin. Kun clomit ja inseminaatiot oli kokeiltu eikä niistä ollut apua, päädyttiin koeputkihedelmöitysjonoon. Puolen vuoden jonotuksen jälkeen saatiin siirto julkiselta yksityiselle, jossa aloitettiin nuo ivf-hoidot. Ensimmäisestä hoidosta alkionsiirtoja tehtiin useita, muttei tärpännyt. Hoidot oli mulle rankempia psyykkisesti kuin fyysisesti. Odotukset oli aina vaan korkeammalla. Toisen hoitokierroksen ensimmäisestä siirrosta tulin viimein raskaaksi ja esikoinen syntyi 2011. Vuonna 2013 raskauduin yllättäen luomusti, mutta raskaus keskeytyi alkuvaiheessa. Pakkaseen oli jäänyt edellisestä ivf-hoidosta alkioita, joita siirrettiin useaan otteeseen syksyllä 2013, muttei tärpännyt. Yksi alkio jäi siirtämättä, kun lopulta raskauduin ihan luomusti ja toinen lapseni syntyi 2014.

  • Äitee sanoo:

    Ensimmäistä lasta yritettiin 5 vuotta. Ilmeisesti useampi aikainen keskenmeno saatiin aikaiseksi. Kun viimein päästiin lääkärille asti hakemaan lähetettä tutkimuksiin, sain haukut, että koko homma on ihan omaa syytä (tiedä mitä aineita olet nuorena vetänyt yms. No, tietysti on tullut kaljat ja siiderit juotua, jonkinverran väkeviäkin, mutta harvalta ne lastensaantikykyä melko pienenä määränä vie..). Viimein saatiin lähete ja päästiin tutkimuksiin. Kumassakaan ei mitään ”vikaa”, päästiin inseminaatioon, josta tärppäsi heti eka kerralla.

    Toista lasta alettiin yritteleen siinä heti (tai siis uutta ehkäisyä ei aloiteltu, kun toinen kuitenkin oli jossain vaiheessa haaveissa). Reilun vuoden jäljiltä pyysin (eri kunnassa tällä kertaa) lähetettä taas, tällä kertaa se tuli mukisematta. Pääsimme jo inseminaatioajanvaraukseen saakka, kunnes seuraavia kuukautisia ei sitten tullutkaan – toinen lapsi syntyi parin vuoden ikäerolla.

  • Onnellisesti sittenkin sanoo:

    Pillerit jäi pois 18 vuotiaana niiden sopimattomuuden vuoksi ja hetken mietittyämme päätimme 19 vuotiaina että jos tulee niin saa tulla. No ei tullut.
    23 vuotiaina otimme yhteyyttä lääkärin asian tiimoilta ja tutkimukset alkoi. Ei pitäisi olla mitään syytä sanottiin, ja näillä putkilla pitäisi tulla jo vahnigossa raskaaksi… No eipä tultu.. 24v mentiin naimisiin ja mietittiin että tammikuun häämatkan jälkeen alamme säästämään rahaa hoitoihin sillä perhettä haluamme ja kovasti. No 3kk naimisiin menon jälkeen aamulla heräsin ja olo oli vain outo. Kaapissa tietenkin 100 testiä ja niistä siis yksi valittiin ja se sattui olemaan se joka kertoi että onnea! Kesällä -13 syntyi pikku prinssimme ja ei ollut onnella rajaa! Helmikuussa vauvamme ollessa 7kk yllätys iski jälleen. Ei kerinnyt tulla edes kuukautisia välissä ja oho, taas odotettiin! No iloinen asiahan se on kun ensin vuosia sai pelätä onko se mahdollista ollenkaan. Nyt on 2 ja 1 vuotiaat hurmurit ja katsotaan tuleeko lisää <3

    • Karpalo sanoo:

      Vuosi yritettiin ehkäisyn lopettamisen jälkeen. Sitten mentiin yksityiselle tutkimuksiin ja aloitettiin hoidot. Miehellä laiskat siittiöt. Kahden inseminaation, ivf:n ja keskenmenon jälkeen pakastesiirrosta tärppäsi ja syntyi ihana keskostyttö, joka on nyt viisi. Toista lasta yritettiin pakastesiirrolla, joka meni kesken. Sitten vielä kaksi ivf:ää. Sitten ei enää jaksanut yrittää. Ikionnellinen ainokaisesta, mutta lapsettomuus aiheutti ikuiset arvet sieluun ja hajotti parisuhteen. Nyt uusi suhde ja mietin, että uskaltaisiko yrittää vielä.

  • Vihdoin äiti sanoo:

    Yritimme lasta vähän yli vuoden ennen kuin hakeuduimme lapsettomuusklinikalle. Lapsettomuuden syy oli hieman tavallista heikompi sperma ja minulla kohonnut hormoni, joka indikoi vaihdevuosia. Olin 29-vuotias ja hedelmällisyyteni oli yli nelikymppisen tasolla. Raskaus alkoi toisesta ICSI-hoidosta (koeputkihoito, jossa siittiö injektoidaan suoraan munasoluun) ja lapsi on nyt vähän yli vuoden. Rahaa meni yksityisellä reilu 7 tuhatta euroa. Toista lasta ei ole vielä kuulunut, mutta sellainen on toiveissa.

  • Krisse sanoo:

    Heräsin asiaan 39-vuotiaana. Ei miestä joten yritettävä yksin, hormoniarvot huonot, mahdollisuudet heikot. Vuoden hedelmöityshoidot, rahaa meni 20 000€. Lopulta tärppäsi. Koko raskauden ajan pelkäsin keskenmenoa. Kaikki meni hyvin ja nyt lapsi on vuoden. ❤ Oli sen arvoista.

  • Onnellinen äiti sanoo:

    Jätimme ehkäisyn mieheni kanssa pois 2012 kesällä. Kuukautiset tulivat ja menivät. Aloin epäillä ettei kaikki ollut kunnossa. Menin keväällä 2013 yksityiselle tutkimuksiin. Todettiin PCO eli rakkulaiset munasarjat ja tutkimus hetkellä todettiin ettei ollut tapahtunut ovulaatiota. Sain lääkkeet tasoittamaan kiertoa. Myöhemmin Clomifenit tekemään ovulaatiota. Tressasin hirveästi asiasta ja yritys oli pakkopullaa kalenterin kanssa. Kun kolmannellakaan clomi kierrolla ei tapahtunut mitään luovutin henkisesti koko jutun. Aloin miettimään muita juttuja. Sitten parin kk päästä teinkin positiivisen raskaustestin helmikuussa 2014 luomukierrosta. Tyttö syntyi lokakuussa. 🙂 Nyt yksivuotias pieni muru <3

  • Pippana sanoo:

    Pähkäiltiin ensin pitkään, halutaanko lasta ylipäänsä. Kun olin 33v päätettiin jättää ehkäisy (pillerit) pois. Kuukauden tai parin ajan oikein yritimme raskautta, mutta se oli tosi stressaavaa eikä tehnyt hyvää seksielämälle. Päätimme jättää päivien seuraamisen sikseen ja antaa lapsen tulla, jos olisi tullakseen. Tjottailua kesti sitten 18kk, menkat oli pariin otteeseen myöhässä, mutta testit aina negoja. Vähän alkoi jo tuntua siltä, että meissä on jotain vikaa eikä lasta ikinä saataisikaan. Lopulta kuitenkin saimme plussan – juuri kun piti lähteä sukelluslomalle! 😉

    Koko raskausajan olin huolissani siitä, että jotain pahaa tapahtuisi. Ystäväpiirissäni on ollut useita keskenmenoja ja jopa kohtukuolema. Pääsimme kuitenkin hyvin maaliin saakka, terve ja hyvinvoipa poika syntyi loppukesästä hyvin sujuneen raskauden jälkeen.

    Olen jo pohtinut, miten käy jos/kun haluamme toisen lapsen. Tämäkin oli niin pitkässä kuusessa, että ehdimmekö enää luomuna raskautua… Sen näkee sitten.