Huono Äiti sai avautumisen:

Cancel-kulttuuri kolahtaa äiteihinkin.

En väitä, että olisin paras mahdollinen ystävä aina, en mitenkään voisikaan- en näillä voimavaroilla. Aina kuitenkin parhaani yritän, että ystävyyteni olisi vastavuoroista. Aina yritän muistaa ystävää sen minkä kiireiltäni ehdin, joskus yllättää ja piristää pienin yllätyksin. En koskaan odota että minut puolestaan pitäisi yllättää tai lahjoa. Minulle on aina riittänyt toisen ystävyys ja se että joskus toisella on minulle aikaa. Se toisen aika on aina ollut mulle kultaakin arvokkaampaa.

Mutta näin ruuhkavuosien keskellä, en ikinä ole tuntenut itseäni näin yksinäiseksi. En ole edes voinut kuvitella tälläisen yksinäisyyden olevan olemassa! Ympärillä pyörii ihmisiä toki ja paljonkin. Työ on hyvin sosiaalista ja lasten harrastuksissa tapaa paljon muita vanhempia. Mutta silti, koen olevani kaiken tämän keskellä ihan yksin. Hyvän päivän tuttujen kanssa sitä ei keskustele pintaa syvemmälle mutta kyllä sitä tavallaan on ihan jees päivitellä sitä säätä päivittäin edes joidenkin kanssa.

Mutta sitten, sitten tulee se päivä että ystäväsi laittaa että kaveruus on tullu päätökseen, hän kokee epäreiluutta joka on mielestäni ihan ymmärrettävää. En pysty samallailla antamaan aikaani koska erityislapseni vievät ihan älyttömän paljon voimavarojani. Olen vuosia tuntenut pistoksen sydämmessäni koska olen tiedostanut että hän antaa ystävyydessä enemmän peliin tullessaan meille kylään jne. Ja olen tätä pahoitellutkin hänelle monesti ja pyrkinyt selittämään, että kun elämä helpottaa lasten kanssa, niin minäkin liikun enemmän ja panostan ystävyyteemme enemmän. Sitä päivää vain ei ehtinyt tulemaan, koska hänelle riitti.

Nykyään puhutaan paljon siitä, kuinka helposti ihmiset vain deletoi toisia pois elämästään. En vaan voi käsittää, miten ihmisen voi tuosta vain jättää taakseen ja samalla kummilapsen myös voi tuosta vain jättää taakseen. Siinä kohtaa tulee mieleen, että todellisuudessa me emme ole hänelle missään vaiheessa merkanneet mitään. Me ei olla tarpeeksi kiinnostavia ihmisiä hänen mielestään. Meidän kanssa vietetty aika olisi vain ajanhaaskausta.

Hänen mielestään oli parempi kertoa tämä asia. Läväyttää vasten päin kasvoja ja särkeä väsynyttä sydäntä lisää. En tiedä kuitenkaan onko se yhtään sen parempi tapa kuin se hiljainen ystävyyden hiipuminen mitä monet harrastaa sen jälkeen kun lapsia on tullut. Yhteydenpito vain jää heiltä ja joskus kun kysyy niin vastauksena tulee, että hyvää kuuluu eipä tässä muuta kuin töitä ja koiran kanssa puuhastelua. Sekin toki sattuu ja heitä ikävöi, mutta tässä tilanteessa emme kumpikaan ole sulkeneet ovea perässämme ja jättäneet mahdollisuuden tulevaisuuteen, että voimme kohdata uudelleen jos elämäntilanteet siltä tuntuu. Mutta cancel-kulttuuri, se on paljon raadollisempaa. Siinä ei ole paluuta entiseen.

Kuten sanoin, en varmasti ole se parhain mahdollinen ystävä, mutta haluaisin itseni kaltaisen ystävän itselleni koska tiedän sisimmissäni tekeväni parhaani. Uskollisuuteni ystäviä kohtaan on taattu, yritän oikeasti kuunnella ja ymmärtää ystäväni murheita, yritän olla läsnä kohdatessamme ja ottaa hänet huomioon. Hauska ei voi väkisin olla, mutta kyllä välillä hyviäkin juttuja riittää. Elämäni toki ei ole kovinkaan hohdokasta vaan melko raskasta, mutta pyrin siihen, etten pidä ystäviä sylkykuppina jolle yksipuolisesti itken kurjaa elämääni. Millainen minun sitten pitäisi olla?

Näin konmarittamisen kohteeksi joutuneena, pohdin vain että onko ystävän aina tuotettava pelkkää iloa? Onko ystävyys nykyään näin helppo heittää menemään?

Nimimerkki: Yksinäinenmutsi

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Artikkelissa on 13 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

13 vastausta artikkeliin “Ystäväni konmaritti minut kuin vanhan muovirasian”

  • Fiilaan sanoo:

    Ymmärrän tuskan. Olen myös erityislapsen äiti ja tulin muutamisen vuotta sitten ghostatuksi lapsuuden ystäväni toimesta. Pahinta on, kun ei tiedä mitä on tapahtunut. Miksi kaveri ei enää halua olla tekemisissä. Haluaisin myös tietää jos olen omilla toimillani tai sanoillani jotenkin loukannut häntä. En voi edes yrittää sovitella asioita, kun vastassa on kylmä seinä. Olen hiljalleen luopunut hänestä, mutta muistelen kuitenkin meidän yhteisiä hetkiä lämmöllä. Meidän ystävyys kuoli, eikä sille nyt ole selitystä miksi.

  • Einiinmustavalkoista sanoo:

    Ymmärrän pahan mielen ystävän menetyksestä, mutta valitettavasti ihmiset eivät usein osaa katsoa tilannetta itsensä ulkopuolelta. Jos yhteydenpito on melko yksipuolista ja aikaa vaikea löytää, kuinka kauan ystävän ”kuuluu” odottaa, että tilanne helpottaa? Se tunne, että olet itse aktiivisempi osapuoli ystävyydessä, on aika tympeä. Kyllä ns tolkun ihmiset ymmärtävät, että kuormittavassa elämäntilanteessa ei voi toiselta liikoja odottaa, mutta ei se sitä tunnetta miksikään muuta. Varsinkin jos näyttää siltä, että tilanne tulee olemaan sama vuosia. Parempi varmaan kertoa tämä ystävyyden loppuminen, niin kuin sinulle tehtiin, kuin ghostata tai väkinäisesti vastailla ilman aitoa mielenkiintoa. Kyllä itsekin haluaisin ennemmin näin. Toivoisin, että ihmiset osoittaisivat ymmärrystä myös sille ystävyydestä vetäytyvälle. Kaikkien aika on rajallista, joten se aika on hyvä käyttää parhaaksi näkemällään tavalla ja omasta jaksamisesta tulee huolehtia itse. Joskus se tarkoittaa ihmissuhteiden karsimista, mutta se on sitä tervettä itsekkyyttä.

  • Ei kaikki ole konmaritusta sanoo:

    Ystävyydet voi hiipua ihan siitä syystä, että sillä toisellakin on elämässä kaikenlaista painolastia. Jos ei kukaan ole pahasti sanonut tai suorastaan irtisanonut ystävyyttä, sen ystävyyden voi herättää taas henkiin, kun molemmilla riittää siihen resurssit. Joskus on vaan pakko priorisoida oman jaksamisen ja tiiviin ystävyyden ylläpidon välillä. Joskus elämä tuntuu siltä, ettei siinä tosiaan ole muuta, kuin töitä, kotitöitä ja liian vähän nukkumista, silloin siinä ei kauheasti ole jakamista. Eri asia sitten tosiaan, kun toinen on ilkeä tai irtisanoo ystävyyden.

  • Nimetön sanoo:

    Minä olen katkaissut muutaman ystävyyssuhteen. Tai oikeasti ehkä sellaiseksi luulemani.
    Yksi tuttavapari asettui erossa selvästi miehen puolelle, vaikka eivät tienneet taustoja. En voinut niitä kertoa, mutta toistin monesti, että he eivät tiedä kaikkea. Viimeinen pisara oli, että he alkoivat manipuloida lapsia. Kysyin suoraan, onko mies käskenyt heidän tehdä niin. Ei kuulemma ollut. Parin miehellä on itsellä aiempi ero takanaan ja sen pohjalta tulkitsi tilannetta, mutta väärin.
    Kun jatkoivat elämämme mestarointia, lopetin yhteydenpidon. En ole kaivannut.

  • Leena sanoo:

    Pakko todeta, että cancel kulttuuri ei tarkoita tätä vaan ihan muuta.

    Ehkä pilkun viilaamista, mutta häiritsevää, että käytetään termejä, joilla ei tarkoiteta sitä, mitä ne termit oikeasti tarkoittavat.

    Muuten toivotan tsemppiä kirjoittajalle.

  • Nimetön sanoo:

    Minun on jotenkin todella vaikeaa ymmärtää, että miten aikuisilla etenkin ruuhkavuosien keskellä elävillä on aikaa tai edergiaa kaivata kavereita. Olen 5 päivää viikossa töissä (töissä toki työkaverit), on lapsi ja on mies. Olen ihan valmis vetäytymään omaan huoneeseeni joka päivä sen jälkeen, kun velvollisuudet on hoidettu. Jopa mies saa luvan pysyä omissa tiloissaan, jotta minä saan olla yksin (tämä sopii miehelle oikein hyvin, koska hän tykkää pelata tietokoneella). Jos joku päivä ei ole töitä, miestä eikä lasta, niin en todellakaan halua tavata ketään ylimääräistä. Yleensä harrastan miehen kanssa, toki joskus myös harrastuskavereiden. Minulle on aina ollut helppoa solmia uusia kaveruussuhteita, mutta kyllästyn hyvin nopeasti, enkä enää kaipaa niitä ihmisiä. Ei sillä, että tämä olisi mitenkään tapa, mutta aina joskus satun viettämään enemmän aikaa jonkun ihmisen kanssa (yleensä siihen on aina joku syy, kuten työt tai harrastukset). En ole vuosiin käynyt ihan vaan istumassa iltaa tai kahvilla kenenkään kanssa. Se tuntuu minusta ihan vain ajan hukalta..

    • Ystävät on toisille tärkeitä sanoo:

      Ihmisiä on monenlaisia. Jotkut tykkää olla yksin toiset tykkää käydä ystävän kanssa syömässä, reissuilla yms. Varsinkin se on ruuhkavuosien aikana suurinta luxusta kun pääsee kunnolla irti arjesta ja vaikka tepastella pitkällä viikonloppuna keskieuroopan katuja ja ihmetellä yhdessä maailmaa.

  • Että silleen... sanoo:

    Mä konmaritin mun pitkäaikaisen ystävän syystä että 20v.oltiin tiiviisti toistemme tukena ja hyväksyttiin toisemme sellaisena kuin ollaan.En tiedä mitä tapahtui mutta äkkiä hän alkoi arvostelemaan mun huushollia,autoa ja pukeutumista.Pari vuotta jaksoin mutta sitten tuli toppi ja kehotin häntä etsimään kaltaistaan seuraa.Mulle riittää vähän vähempikin.

  • Hyväksikäytetty sanoo:

    Minun ”ystäväni” katosi kun en enää ollut hänelle hyödyksi. Niin kauan kun pystyin häntä auttamaan, mutta kun perhetilanteeni muuttui enkä enää pystynyt olemaan käytettävissä hänelle aina kun hän tarvitsi niin ei enää pitänyt yhteyttä. Muutaman kerran olen itse soittanut, mutta en viitsi olla se yksipuolinen ylläpitäjä jos toista ei kiinnosta.

  • Moi sanoo:

    Erkka lapsen äiti täälläkin. Ystäväni 20 vuoden ajalta hylkäsi kun jouduimme lapsen kanssa sairaalan ja kävimme vaikeita aikoja läpi. Olin ihan loppu. Hän selitteli, että olin ollut rasittava. Minä puolestani keston kaikki hänen kriisit hänen rinnallaan silloinkin kun hän oli se rasittava. Sitten kun aloin voimaan paremmin hän ilmestyi takaisin vaatimaan ystävyyttämme takaisin. Siinä ei ollut mitään nöyryyttä, syytöksiä vain siitä millainen minä olen. Tulin siihen tulokseen, että hän vain näytti todellisen luonteensa. Itsekäs ihminen, joka tulee vain ottamaan rusinat pullasta. Ei tuollaisen ihmisen perään kannatta haikailla. Vielä tulee aika jolloin ympyrä sulkeutuu kun vanhenette. Saatat saada vielä uuden ystävän, jopa paljon paremman tilalle.

  • Äiti 74 sanoo:

    Kyllä se näyttää olevan, jos ystävyys ei vastaa omia tarpeita, saa mennä. En ymmärrä, miksi välit pitää kokonaan lopettaa, jos toinen ei kuitenkaan ole tehnyt tai sanonut mitään pahasti. On minullakin ystäviä hävinnyt elämästä syistä joita en tiedä. Onneksi lähimmät ovat jääneet kuitenkin, vaikka ei paljon nähdä, niin asiat päivitetään silloin, kun nähdään. Jotkut jäävät sydämeen vaikka ei vuosiin nähdä. Toiset ryömivät takaisin, kun tarvitsevat jotain.

  • Minä myös sanoo:

    Niin tuttua…

    • Itsetunto kuntoon sanoo:

      ”Toivoisin, että ihmiset osoittaisivat ymmärrystä myös sille ystävyydestä vetäytyvälle. Kaikkien aika on rajallista, joten se aika on hyvä käyttää parhaaksi näkemällään tavalla ja omasta jaksamisesta tulee huolehtia itse. Joskus se tarkoittaa ihmissuhteiden karsimista, mutta se on sitä tervettä itsekkyyttä.”

      Tässä oikein hyvä kommentti! Puhutaan melkein vain siitä, miltä siitä jätetystä kaverista tuntuu. Toivoisin ihmisiltä ymmärrystä myös siihen, että tilanteet ja ihmiset muuttuvat. On oikeus myös jatkaa eteenpäin. Inhottavinta on se, kun joku jöö perään roikkumaan ja kyselemään jopa vuosien ajaksi. Antakaa ihmisille vapaus tehdä omat päätökset. Etsikää uusia kavereita ja itsetunto kuntoon.