Erossakaan ei pääse eroon
Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Erosimme miehen kanssa muutama vuosi sitten. Taustalla oli huonoa kohtelua, taloudellista väkivaltaa, uhkailua, pettämistä ja alkoholiongelmia. Nämä alkoivat, kun saimme perheenlisäystä, jota mies kuitenkin oli kovasti toivonut.
Miehen suvussa on tärkeää pitää kulissit pystyssä, vaikka takana olisi mitä. Mieskin esitti ulkopuolisille herrasmiestä eikä paljastanut todellista minäänsä.
Jos on yhteisiä lapsia, joutuu eron jälkeen hoitamaan yhteistyössä asioita. Mies ei vastaa puheluihin ja meileihin vastauksia saa odottaa viikkoja, jos niitä yleensä tulee.
Viestittelen aina neutraalisti ja kohteliaasti, mutta vastaukset eivät ole samaa luokkaa.
Yhteishuoltajuus on, mutta mies ei halua tavata lapsia. Syyksi kertoi, että haluaa pitää hauskaa. Moniin turhiin lupauksiin petyttyään lapset eivät enää odota mitään. Tilanne on sikäli heidän kannaltaan rauhoittunut, että meillä on hyvä yhdessä ja kivaakin usein.
Kun sitten kerron jollekin virkailijalle tms. tilanteesta selittääkseni, miksi asioiden hoito kestää, minuun suhtaudutaan negatiivisesti. Jotkut jopa puolustelevat miehen käytöstä ja suhtautuvat torjuvasti esittämiini asioihin.
Mikä näitä ihmisiä vaivaa? Eikö mies ole yhtä velvollinen hoitamaan asiallisesti lastensa asioita kuin minäkin? Onko perätön panettelu niin yleistä eroperheissä, että kaikkia epäillään siitä? En kerjää sääliä enkä puhu miehestä epärehellisesti, vaan haluan sanoa asiat niin kuin ne ovat.
Sama koskee osaa yhteisistä tutuista. Moni ei halua edes kuulla mitään negatiivista, vaan muistelee, kuinka herrasmies mies oli ja haluaa kertomansa mukaan pysyä puolueettomana. Kenellekään ei tule mieleen, että se oli pinnallista näytelmää. Ehkä heidän on vaikea hyväksyä sitä, että mies on onnistunut vedättämään heitä. Tai voiko taustalla olla hyödyn tavoittelu; ehkä miehellä on heidän mielestään enemmän tarjottavaa kuin minulla ja lapsilla. Tällaiset ”puolueettomat” tutut joutavatkin mennä.
En siis halua estää tuttujen ja miehen yhteydenpitoa, mutta on mielestäni lasten kannalta tärkeää, että asiat ovat rehellisellä pohjalla. Olisi vahingollista, jos lapset huomaisivat, että isä kohtelee heitä väärin ja muut aikuiset hyväksyvät asian. Miestä ei haukuta, mutta hänen toimiaan ei puolustella.
Perhesurmien uutisoinnissa toistuu muuten sama; naapurit kertovat, miten rauhallinen ja mukava mies/nainen oli ollut aina, ennen kuin tappoi perheensä. Ei ymmärretä, että perheessä voi tapahtua mitä vaan, vaikka ulospäin julkisivu kiiltää.
Parhaiten tilanteen ymmärtävät ne, jotka ovat itse eronneet. Jotkut ovat kertoneet kiusaamisen jatkuneen kymmenen vuotta eron jälkeen.
Arvaan, että moni haluaa selittää, että miehellä on ehkä ollut vaikea lapsuus ja sen vuoksi puutteita ihmissuhdetaidoissa. Kaikilla meillä varmasti on omat ongelmamme, mutta aikuisina olemme itse vastuussa teoistamme. En halua olla nojatuoliterapeutti, vaan odotan, että mies hoitaa asiallisesti osuutensa.
Erossa ei siis pääse eroon, jos on alaikäisiä lapsia. Edelleen joutuu kestämään sitä käytöstä, josta on halunnut eroon. Miten olette ratkaisseet tällaiset asiat?
Nimimerkki: Paula
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 23 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Kaikki yhteydenpito vain ja ainoastaan kirjallisena, jotta jää dokumentaatiota viranomaisille ja tarvittaessa oikeudenkäyntiä varten. Ei tarvitse väittää sitten kenellekään mitään kun kaikesta on mustaa valkoisella ja kalenterissa aina merkinnät mitä on sovittu, mikä on peruuntunut yms.
Kun uusi kumppani tuli kuvioihin, mies alkoi vaatia elatusmaksun pienentämistä. Tarvii kuulemma jäädä rahaa lomamatkoihin ja risteilyihin. Yritti mennä lasten ruokakupille. Mulle tekee kiusaa perättömillä puheilla. Välistä pelkään, että joku uskoo. Julkisivu hällä kiiltää. Jotkut tutut näistä puheista kertoo ja varottaa. Mikä siinä on, ettei joku kestä sitä, että tulee ero, vaan pitää vainota vuosia. Kolahtaako itsetuntoon vai mitä?
Se, että aina suositellaan yhteishuoltajuutta, vaikka sokea Reettakin näkee, ettei isä ota vastuuta, voi johtua ihan siitä, että jos olisi pelkkä yksinhuoltajuus ja lähivanhemmalle kävisi jotain ja menehtyisi, ei olisi toista huoltajaa, vaan lastensuojelu joutuisi huolehtimaan lapsen sijoituksesta. Se on kallista.
Olen itse aivan loppu lasten isään, joka jatkuvasti peruuttaa tapaamisia ja luistaa velvollisuuksistaan joka helkkarin mahdollisella oljenkorrella mistä vain kiinni saa. Valehtelee ja manipuloi. Varastaa lapsilta joka pennin ja sentin minkä käsiinsä saa. Olen menettänyt täysin mahdollisuuden hallita omaa elämääni ja menojani, kun toinen tekee asioita täysin mielivaltaisesti. Olo on täysin voimaton. Lasten takia koitan ylläpitää heidän ja isän suhdetta, vaikka tämä ei muuta tee kuin vetää mattoa jalkojen alta. Olen aivan finaalissa.
Kaikki tahot jotka tarvitsevat myös isän suostumuksen ovat hakeneet sen itse. Olen kertonut miten asia on ja sanonut että minulle ei vastaa. Niinpä isän allekirjoituksia on haettu kirjallisilla kirjeillä ja lopulta on riittänyt minun allekirjoitukseni. Suosittelen tätä tapaa. Ei ne asiat hoitumatta jää ja yleensä viranomainen saa nimen helpommin.
Mutta miten teet päätöksiä jos et saa keskustelemaan lapsen asioista? On asioita jotka vaativat enemmän kuin allekirjoituksen. Silloin, jos erikseen joudutaan aina keskustelemaan, asioiden hoito voi kestää viikkotolkulla. Miten sitten eri tahoilla on aikaa soittaa kenellekin. Kokemusta on… ei ole lapsen edun mukaista. Miksi pitää tehdä niin hankalasti kun voi mahdollisesti hoitaa yhdellä käynnillä asiat.
Me on valitettavasti käyty oikedessa sopimassa asioista pariinkin kertaan. Lapset eivät suostu tapaamaan hankalaa isäänsä kuin päivällisen ajan satunnaisesti. Nyt 5v eron jälkeen minun aktiivinen ja jatkuva kiusaaminen on kyllä onneksi loppunut. Emme pidä lasten isän kanssa minkäänlaista yhteyttä, teini-ikäiset lapset pitävät isään yhteyttä siinä määrin kun haluavat/jaksavat. Lastensuojelupuoli oli jonkun verran mun tukena aikanaan, mutta kovin aktiivisesti eivät uskaltaneet olla puolellani koska exäni on pelottava.
Meillä eksä hylkäsi lapsensa täysin, antoi huoltajuuden pois. Esitti kyllä kaikille minun vieneen huoltajuuden ja estäneeni lapseen yhteydenpidon, mikä on valhetta. Onneksi meillä minua uskottiin miten sekaisin mies oli, ja suurinosa hänenkin puoleltaan tajusi että minä yritin antaa mahdollisuuksia tavata lastaan. Nyt ajateltuna, onneksi ei tapaa, koska silloinkin uhkaili ties miten kostavansa mulle. Näin hyvä, ettei koskaan hänestä kuulla eikä nähä. Saa pysyäkin poissa lopullisesti.
Minulla sama kokemus. Kovasti ex syyllisti miten vein huoltajuuden. Mutta kuinka kovasti välitti lapsista? Eipä ole kuulunut juuri mitään vaikka kielletty ei ole. Tapaamisia yritettiin vuosi tolkulla, mutta sitten luovutettiin. Ja vaihtoehtona oli pitää huoltajuus, jos asioi niin kuin vastuullinen vanhempi tekee. Ymmärsi itsekin ettei onnistu, ei vain kehtaa myöntää sitä muille. Helpompaa syyttää lasten äitiä.
Exän kiusaaminen jatkunut jo neljättä vuotta eron jälkeen. Olen koko ajan huolehtinut, että lapset tapaavat isäänsä, osin uhkailun ja kiristyksen alla. Elämä ollut helvetillistä toisinaan, sossut sanoo vaan, että koittakaa puhua eivätkä he voi kävellä toisen vanhemman yli. Olen hoitanut kaikki lasten kulut sekä suhteessa ollessa että varsinkin eron jälkeen, lapsilisät saan elareita en, koska tää tyyppi vaan päätti ettei tule sopimaan. Henkisellä väkivallalla on saanut minulle elinikäiset traumat ja jatkuvassa pelko- ja stressitilassa elämisen
Sama juttu täällä.. On se jännä kun jotkut porskuttaa ja piinaa toisia ilman mitää seuraamuksia.. Täytyy vain toivoa että karman laki koskee edes näitä kiusaajia jos ei muu..
Niin kuin olisin omaa elämänkertaa lukenut.
Yleinen oletus on lastenvalvojalla, että tulee yhteishuoltajuus. Kysyi vaan, että onko ok? En uskaltanut sanoa yhtään mitään, koska pelkäsin exääni hänen väkivaltaisuuden vuoksi.
X käyttää lapsia vallan välikappaleena, ottaa/ei ota jne. Nyt toista kertaa jättänyt elatusmaksut maksamatta. Kieltäytyy näkemästä lapsia. Kaikki vaatii minua tukemaan hänen isyyttään, vaan en enää jaksa.
Väkivalta työntekijät ensi-ja turvakodissa ovat olleet ainoat, jotka ymmärtävät mitä olemme lasten kanssa käyneet läpi.
Sosiaalityön tekijä syyllisti minua ja puolusti x-miestä, jota ei ollut edes koskaan nähnyt. Meni usko ja luotto sosiaaliviranomaisiin täysin.
Miksi pitää väkisin olla yhteishuoltajuus, jos toinen vanhempi ei kuitenkaan hoida mitään asioita vaikka hänellä on siihen velvollisuus samalla lailla kuin lähivanhemmalla? Tätä minä ihmettelen suuresti, miksi väkisin pitää olla yhteishuoltajuus, miksi lastenvalvojat/sossu jne. ei vaan ymmärrä että asiat ei hoidu mutkitta vaan pitää paapoa sitä etävanhempaa. Paras oli kun omalla kohdalla lastenvalvoja ei alkanut kirjoittamaan yksinhuoltajuus papereita, vaan jotta se yhteishuoltajuus pitää olla. Olen saanut kestää samaa paskaa kohtelua exältä eron jälkeenkin ja varmaan jatkuu niin kauan kun lapsi on ”täysi ikäinen”.
Koittapaaka erota kiihkouskovaisesta. Yhtä helvettiä (jos joku siihen uskoo) ollu kymmenen vuotta. Pari vuotta sitte menin uusiin naimisiin, elämänlaatu parantunut hitokseen. Vaimoni tulee toimeen erittäin hyvin lapsieni kanssa (21, 19, 17 ja 15). Tämä aiheuttaa suuria ristiriitoja lasteni ja exän välillä. Tähän ei kannata edes mainita että exän ”kaveri” on aavistuksen mustasukkainen ja hieman väkivaltainen. Sossukäynnit on arkipäivää, silti äiti on sossussa äiti. Niin tekis mieli am..a.
Olispa eronneille miehille joku oma neuvonta vaikka lastenvalvojan kautta, että ohjattaisi hoitamaan lasten asiat asialinjalla. Ja käyttämään exä rauhaan. Että ymmärtäisivät elää omaa elämää.
Yksinhuoltajuus on hyvä vaihtoehto yhteishuoltajuuden sijasta, jos homma ei toimi. Jos mies haluaa kiusata, se onnistuu kyllä sittenkin. Voi jättää elatusmaksuja maksamatta, tai viivästyttää niin että maksaa vasta kuun viimeinen päivä, jolloin et voi vielä viedä asiaa eteenpäin. Niitten selvittelyssä menee taas aikaa.
Hae yksinhuoltajuutta, perusteluna ettei isä ole yhteistyöhaluinen. Lasten asiat pitää saada hoidettua ilman, että joutuu odottelemaan toisen osapuolen yhteydenottoa, jos sitä koskaan tulee. Ja jos asioista aina riidellään, sekään ei ole lasten eduksi jos asioiden hoito pitkittyvät tämän vuoksi. Silloin on parempi, että toinen päättää, se joka on lasten kanssa ja huolehtii heistä. Sen jälkeen ei tarvitse asioida toisen vanhemman kanssa. Siinä on sitten miehellä peiliin katsomisen paikka… vaikka olisi exälleen vihainen, lasten asiat pitäisi pystyä hoitamaan aikuismaisesti ja lapsia ajatellen.
Minulla on tästä kokemusta, sain yksinhuoltajuuden.
Hae sinnikkäästi apua tilanteeseen lastenvalvojalta. Jos ei auta, käräjäoikeus on ainoa tie. Yksinhuoltajuuden saaminen helpotti arkea.
Sossut ei usko, että jotkut isät vaan ei välitä lapsistaan. Outo asetelma, että äitien pitäisi auttaa isää luomaan paremmat suhteet lapsiin.
Minä en ainakaan rupea aikuisen miehen äidiksi. Jos ei saa hoidettua itse asioitaan, olkoon.
Mitä iloa lapsille olisi tällaisesta saattaen vaihdettavasta vässykästä?
Olen kokenut samankaltaisen eron. Jäi minun vastuulleni ”motivoida” lapsia menemään isälleen, vaikka tätä eivät tapaamiset kiinnostaneet.
Sossun vaatimuksesta minun piti olla ”isyyttä tukeva” ja ”turvata” lapsille oikeus isätapaamisiin.
Kammottavaa sossukieltä ja painostusta!
Tätä minäkin olen joskus miettinyt. Mihin asti on minun velvollisuuteni kannatella jotain lapsen sukulaissuhdetta, jota tämä sukulainen itse tuhoaa käytöksellään. Ulkopuolelta toki helppo huudella, mutta jos tavatessa minun on seistävä lapsen selkänojana (koska hänen tahdollaan ei ole merkitystä jos en ole toistamassa sanottua) ja lapsi ei oikeastaan ole kiinnostunut tästä ihmisestä (käytöksen takia). Milloin voi ääneen todeta ettei lapsi halua tavata ja onko merkitystä onko kyseessä vanhempi/isovanhempi/täti/setä/jne.
Tätä mä en tajua, ei ole äidin tehtävä rakentaa isän ja lasten välistä suhdetta. Se vastuu on isällä, jonka pitäisi kuitenkin myös olla aikuinen ja vastuussa omista tekemisistään. Tuo sossun asenne jo kertoo siitä, kuinka miehet päästetään isyydestään helpolla.
Kun vanhemman oikeudet menevät yli lasten oikeuksien. Äärimmäisen surullinen esimerkki Lex Tintin.
Ja tätä painostusta voidaan jatkaa oikeudessa, valitettavasti. Henkinen väkivalta se on mikä jyllää.