”Hei vain rakas ystävä. Muistat minua, kun sinä tarvitset minua. Soitat kun puoliskosi on ollut ärsyttävä ja sinua suututtaa. Soitat kun tarvitset apua ja neuvoja ja henkistä tukea. Silloin sinulla on aikaa tuntikausia puhua ja märehtiä kaikkia ongelmiasi. Minä kuuntelen, neuvon ja kannustan. Sanon asiat suoraan ja pahoittelen sitä, sinä sanot, että juuri siksi pidät minusta niin kovasti. Koska olen aina rehellinen ja valmis auttamaan.

Mutta minäkin tarvitsen sinua. Minullakin on rankkaa, vaikka sitä voi olla vaikea käsittää. Kun yritän kertoa sinulle ongelmistani, sinulle tulee kiire lopettaa puhelua tai kahvikuppisi on jo tyhjä, että pitäähän tästä jo lähteä. Minä jään tuijottamaan kupin pohjaa ja mietin kenelle minä kerron, siitä että miehelläni tutkitaan parantumatonta sairautta, ja että sitä ennenkin meillä oli niin hankalaa.

Minä olin tukenasi, kun rakas sukulaisesi kuoli. Etsin netistä tietoa, minne voit soittaa, kun et saanut laskujasi maksettua. Olin vain viestin tai puhelinsoiton päässä, kun tarvitsit minua. Minä olen hyvä ystävä, ainakin luulen niin. Minulle saa soittaa aina, kun tarvitset minua ja lupaan olla tukenasi, mitä ikinä sattuukin. Mutta ystävä kiltti kerro minne minä voin soittaa ja kertoa elämän suruista ja iloista? Hyvä ystävä, kysy välillä minultakin mitä kuuluu ja kuuntele oikeasti. Kiitos.”

Nimim. Yksinäinen ystävä

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Artikkelikuva Harli Marten.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 2 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

2 vastausta artikkeliin “Yksipuolinen ystävyys – kuka kuuntelee minua?”

  • Jaana sanoo:

    En ole koskaan edes kokenut aitoa ystävyyttä. Minun aikani on kelvannut, kun on ollut murheita, kun on tarvittu joku täytteeksi kotikutsuille tai seuraksi leikkipuistoon silloin kun se oma bestis ei pääse lastensa kanssa. Minun keittiössäni on voitu istua tuntikausia puhumassa murheista, ja sitten on voinut mieli keveänä jatkaa viikonlopun viettoon.

    Ja minä olen katsonut somesta, kuinka nämä ihmiset viettävät iltaa, tupereita, mökkiviikonloppuja, konsertteja, vappuja ja juhannuksia toistensa kanssa. Ei heille tule mieleenkään, että minäkin pidän illanvietoista, että osaan nauraa ja pitää hauskaa siinä missä muutkin. Että minäkin olen kiinnostunut elämästä, ihmisistä, kulttuurista, politiikasta, historiasta, musiikista. Ja kun olen kysynyt sitten itse seuraa, ei kellään ole aikaa.

    Synttärit olen juhlinut aina yksin, tai myöhemmin oman perheen kesken. Siis en lapsuudenperheeni, sillä se oli yksi murheenkryyni. Minulla ei ole ollut helppo elämä, eikä ole viekäkään. En tiedä muistaako kukaan olemassaoloani tälläkään hetkellä. Kukaan niistä lulemattomista ihmisistä joihin olen vuosien varrella tutustunut tai niistä, joiden murheita olen kuunnellut.

    Viisaammat sanovat, että katkeruudelle ei pidä antaa sijaa. Mutta minä en ole jeesus enkä äiti teresa, ja päätin etten auta enää ketään. Jokainen pärjätköön omillaan, niin minunkin on aina pitänyt äiditömänä, isättömänä jne. tehdä.

  • Sussu sanoo:

    Tuostapa on oikea ystävyys kaukana,kun maa plutosta tms. Minä tein useita vuosia sitten rankan karsinnan,kaikki jonninjoutavat tutun tutut (kyllä lähti muutama läheinenkin pois)yhteystiedoista koska heitä ei tosiaankaan kiinnostanut minun kuulumiseni jne. Nyt on edelleen ne pari oikeeta ihmistä&ystävää ja onpahan ihanaa!se stressi&vitutus jne on poissa ja todellakin pysyy. Elämä on kertakaikkiaan liian lyhyt,liian arvokas tuhlattavaksi yksipuoliseen ystävyys,pari tms suhteeseen. Ja kyllä kuulkaas yritin ja käänsin poskeni monet,monet kerrat. Muutosta ei vain tapahtunut,joten siksi siis heivasin heidät elämästäni. Ja ei en kadu,olisi pitänyt rohkastua jo huomattavasti aiemmin.