Yksinhuoltajan arki nojaa kokonaan yhteen aikuiseen
Huono Äiti sai avautumisen: ”Yksinhuoltajana ymmärrän, kuinka haastavaa on yhdistää arjen pyörittäminen, työ, opiskelu ja perhe-elämä ilman toisen vanhemman tukea. Usein kuulen muiden äitien valituksia siitä, kuinka miehet karttavat vastuuta, kun lähtevät harrastukseen tai työmatkalle. Nämä valitukset koskevat usein perhesuhteiden ja kotityön jakautumista.Itse en ole kuitenkaan voinut käyttää vastaavia tekosyitä. Yksinhuoltajana minun ei ole mahdollista siirtää tai perua tapaamisia toisen vanhemman poissaolon vuoksi. Lapset ovat aina kotona, kun teen koulutöitä tai hoidan muita velvollisuuksia. Arki pyörii täysin omien voimavarojeni varassa.
Arki ei ole vain ajanhallintaa ja lasten hoitoa. Minun vastuullani on myös huolehtia perheen taloudesta, kodin ylläpidosta ja siitä, että kaikki sujuu mahdollisimman hyvin, vaikka samalla painan itseni äärirajoille. Se on rankkaa, mutta se on yksinhuoltajan arkea. On vaikea selittää, kuinka väsymys alkaa kertyä, koska meillä ei ole ketään, joka voisi tulla apuun. Usein se jää vain unelmaksi: ajatus siitä, että jossain vaiheessa voisimme saada edes pieniä hetkiä hengähtää tai jakaa vastuuta.
Tässä maailmassa yksinhuoltajien tuki on usein riittämätöntä. Yhteiskunta tarjoaa toki etuuksia ja tukea, mutta käytännössä työelämä ei jousta. Työajat eivät aina sovi perheen aikatauluihin, eikä opiskelua voida aina joustavoittaa niin, että perhe-elämä saisi tilaa. Kun toinen vanhempi on poissa, kaikki jää yksinhuoltajan harteille. Tämä voi olla äärimmäisen raskasta ja turhauttavaa.
Yksinhuoltajana ei ole paikkaa, jossa voisi avautua. Ei ole ketään, jolle voisi sanoa olevansa väsynyt, eikä ketään, joka ottaisi edes hetkeksi osan vastuusta. Emme saa tukea, joka mahdollistaisi yhteisvastuun jakamisen. Jos minulla olisi edes pieni tuki, olisin uskomattoman kiitollinen.
Opiskelun valinta oli yksi tapa turvata perheen tulevaisuus. Olisin iloinen, jos huoleni koskisivat tavallisia perheasioita – sitä, että puolisoni menee vaikka työmatkalle tai harrastukseen, mutta yksinhuoltajana nämä huolet ovat aivan eri luokkaa. Jatkuva ajatus siitä, riittääkö voimani hoitaa kaikki, on todellinen ja väsyttävä. Meiltä odotetaan suoriutumista kaikesta. Toivoisin, että yhteiskunta ja ympäröivä maailma ymmärtäisivät paremmin, kuinka tärkeää olisi antaa yksinhuoltajille edes vähän tukea arjessa.
Tämän kaiken keskellä kaipaan sitä, että voitaisiin näyttää heikkoutta, koska emme ole koneita. Yksinhuoltajat tarvitsevat enemmän kuin pelkkiä käytännön ratkaisuja – he tarvitsevat ymmärrystä ja arvostusta. Tämä ei tarkoita vain aikaa tai rahaa, vaan myös emotionaalista tukea. On tärkeää, että meiltä ei vain odoteta suoriutumista, vaan että meidät nähdään ihmisinä, jotka kantavat raskasta taakkaa.
Yksinhuoltajilta ei voi odottaa täyttä suoriutumista ilman, että heillä on mahdollisuus saada edes pieniä hengähdyshetkiä tai jakaa vastuuta. Tämä on arkipäivän todellisuus, jossa me yksinhuoltajat eläydymme – jatkuvassa tasapainoilussa, mutta ilman turvaa.
Yksinhuoltajuus ei ole vain haasteiden kohtaamista käytännön tasolla, vaan myös se, kuinka jaksamme henkisesti. Me kaipaamme tukea – ei vain arjen pyörittämiseen, vaan myös henkiseen kuormitukseen. Meidän ei pitäisi olla niitä, joilta odotetaan vain jatkuvaa suoriutumista. Kaikki perheet ansaitsevat tukea ja ymmärrystä, mutta erityisesti yksinhuoltajat tarvitsevat sitä enemmän kuin kukaan muu.”
Nimim. Ikuinen työmatka
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti
Artikkelissa on 5 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Aika raskasta oli kun alkoholistimiehen kanssa sai lapsen
Vaikka eri asunnot niin aina suru kun joka toinen kuukausi lähti juomaan pariksi kuukaudeksi. Omat vanhempani vain rahan lainauksessa. Ulosotossa olevana muutot ym. Kuuden vuoden väsymys ennenkuin selvisi kilpirauhasen vajaatoiminta. Äitini kuollessa tyttären isä juomaan juuri ennen joulua mutta sain laitettua joulun vaikka itsellä silmätulehdus mutta äitini hautajaiset jäi kun pari kuukautta ennen kuolemaansa olin laittanut välit poikki ainaisen rahan lainauksen takia. Kelan työttömyyskorvauksilla ja pahin kun aloitin yötyönä lehddnjaon josta ensimmäinen palkka vain yhdeltä yöltä mutta korvaukset loppui samantein joten oli asumistuesta otettava elämiseen ja vitkuteltava vuokran kanssa. Ai niin …ja tyttären isäkin kuoli ja Kelan elatustuki samantein poikki mutta alaikäisen tyttären puolesta hautajaiset ja perunkirjoitukset. Aika rankkaa aina kun takaiskuja talousasioissa . Ai kun jaksaisi kunnolla kirjoittaa niin aikamoinen juttu tulisi
Asenteestakin kiinni hyvin paljon ja valinnoista. Itse olen yksinhuoltajana kasvattanut 3 lasta alle kouluikäisestä täysi-ikäiseksi. Tein ihan tietoisen valinnan aikoinaan, että työelämä saa odottaa, kunnes jokainen lapsi on saavuttanut kouluiän. Kyllä sitä vähemmälläkin pärjää, kun vaan opettelee.
Ja jos kotitöillä itsensä vetää piippuun, niin sekin on kyllä ihan oma valinta. Se, että joskus on tiskit tiskaamatta tai pyykit viikkaamatta, niin se tuskin kenenkään elämää kaataa. Ja onhan sillä yksinhuoltajalla ne pienet apulaiset niihin kotitöihin. Meilläkin oli aina torstaisin siivouspäivä kaikilla. Valmiit tehtävälistat, joista jokainen sai valita hommansa ja raksi ruutuun, kun homma tehty.
Jostain syystä moni tekee omasta elämästään hirveän vaikeaa ja raskasta.
Todella hyvä ja paikkansapitävä kirjoitus. ♥️
Yksinhuoltajana olen ollut jo useamman vuoden. Ensi vuonna saatan työn ohella opiskeluni päätöksen. Ehkä sitten vähän helpottaa. Voimia kaikille samassa tilanteessa oleville ❤️
Jokaisen tilanne on erilainen, ei kaikki yksinhuoltajat ole täysin yksin vetämässä arkea eikä se arki välttämättä yksinhuoltajalle ole erityisen raskasta.
Mä kerkesin olla parisuhteessa pitkään ennen kuin erosin lasten isästä ja täyttää myöntää että mun arki helpottui heti huomattavasti. Niin taloudellisesti vaikka ex:n omaani isompi palkka vaihtui minimielareihin kuin käytännön arjessa. Ei tullut edes viikonlopputapaamisia lapsille eli olen tässä oikeasti kiinni sen 24/7. Sukulaiset asuu kaukana eivätkä pysty ottamaan lapsia ikinä.
Silti on helpottavaa kun koko perheen talous on mun käsissä, ei tarvi jännittää mitä puoliso on keksinyt ostaa rahoilla joita tarvittaisiin lasten talvivaatteisiin tai loppukuun ruokiin. On helpompi pitää yllä järjestystä ja rutiineja kun kukaan ei kumoa sanomisiani tai anna periksi inttävälle lapselle. Helpompi opettaa lapset osallistumaan kotitöihin kun eivät saa huonoja vaikutteita toisesta vanhemmasta.
Vaikka olen yh, ei se tarkoita ettei mulla olisi läheisiä ihmisiä kuuntelemassa, ymmärtämistä ja tukemassa. Jo avioliiton aikana sain vanhemmuuteeni enemmän tukea ja ymmärrystä ystäviltä ja sukulaisilta kuin lasten isältä. Yleisesti ihmiset ympärillä ihailevat sitä miten saan kaiken pyörimään.
Tietenkään en voi sopia aikoja kumppanin mukaan, mutta ihan välttämättömissä tilanteissa olen voinut saada jonkun ystävän lastenvahdiksi tai on voitu lasten kavereiden perheiden kanssa ottaa toistemme lapsia hoitoon. Silti on tullut vuosien saatossa useita tilanteita kun olen joutunut perumaan jonkun ajan tai suunnitellun tekemisen koska olen kiinni lapsissa.
Mä olen saanut yksinhuoltajana paljon ymmärrystä, ehkä siihen vaikuttaa se että olen ymmärtänyt myös muiden tilanteita. Heidän kun joilla on puoliso arjessaan. Mä toivon että myös jatkossa parisuhteessa olevat ystäväni voivat valittaa mulle väsymystä ja päälle kaatuvaa arkea.
Aina ihmiset eivät kerro tuttaville niitä syvempiä huoliaan ja sen ydinperheellisen kaverin valitukseen puolison tekemistä tai tekemättä jättämisistä voi sisältyä paljon sellaista mistä emme tiedä.