Yhteishuoltaja voi Suomessa liukua näkymättömiin eikä mikään laki estä
Huono Äiti sai avautumisen:
”Eron jälkeen tehdään lapsista huoltajuussopimus.
Yleensä tämä tehdään lastenvalvojan luona, jolloin sovitaan myös elatusmaksuista ja asumisjärjestelyistä. Elatusmaksut ovat tämän virallisen sopimuksen perusteella suoraan ulosottokelpoisia. Entä huoltajuus?
Jos molemmat vanhemmat ovat vastuullisia aikuisia, yhteishuoltajuus ei tuota ongelmia. Ymmärretään, että asioitten hyvä ja tasapuolinen hoito on nimenomaan lasten etu. Kaikesta pystytään sopimaan ja vastuut jakautuvat tasaisesti.
Jos sen sijaan jompikumpi vanhemmista haluaa luistaa vastuusta, hän lopettaa yhteydenpidon eikä huolehdi millään lailla lapsesta.
Sovitut tapaamiset jäävät toteutumatta. Mitään ilmoitusta ei tule, lapsi odottaa turhaan ja pettyy. Lapsi voi sairastaa paljon, etävanhempi ei auta. Lähivanhempi joutuu leikkaukseen, etävanhempi ei huolehdi sillä välin lapsesta, vaikka asuu kävelymatkan päässä. Päiväkodissa ja koulussa on normaaleja kokouksia lapsen asioista, etävanhempaa ei kiinnosta. Ei osallistu lapsen elämään, harrastuksiin, koulunkäyntiin mitenkään.
Lähivanhempi huolehtii kaikesta yksin. Mitä yhteishuoltajuutta se on?
Lapset voivat Suomessa huonosti. Mikä vaikutus asiaan on sillä, että toinen vanhempi eron tullen hylkää heidät kokonaan? Miten se vaikuttaa lapseen? Entä yksin kaiken hoitavaan ja väsyvään lähivanhempaan?
Kun lasten asioita halutaan parantaa, on syytä lähteä liikkeelle vanhemmuudesta. Neuvoloissa, perheneuvoloissa, kouluissa tulee ottaa käyttöön malli, jolla myös etävanhempi saadaan sitoutettua lapsen elämään.
Eivät kaikki vastuuta pakoilevat etävanhemmat ole alkoholiongelmaisia. Heistä vaan on kiva viettää huoletonta elämää ja jättää lapset toisen vastuulle.
Tähän pitää puuttua ja edellyttää muutosta. Keskustelut neuvolassa, ohjatut tapaamiset lapsen kanssa jne. voisivat olla avuksi.
Vastuuta pakeneva voitaisiin myös velvoittaa maksamaan korotettua elatusmaksua, jolla lähivanhempi voisi ostaa hoitopalvelua sairaalle lapselle tms. Tämä voisi olla nimeltään yksinhuoltajalisä. Maksettaisiin tietysti myös virallisille yksinhuoltajille. Tämä maksu voisi innostaa etävanhempaa hoitamaan asioita itse.
Asiassa vedotaan usein siihen, ettei ole lapsen edun mukaista pakottaa vastuutonta vanhempaa huolehtimaan asioista. Vastuullinen vanhempi sen sijaan voidaan kyllä pakottaa huolehtimaan kaikesta yksin. Ja palamaan loppuun.
Ammuvainaan aikainen lainsäädäntö pitäisi saada nykyaikaan.”
Nimim. Minä
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti
Artikkelissa on 34 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Vastuun ottaminen ja tilanteeseen puuttuminen voi olla vaikeaa myös neuvolassa, päiväkodissa tai koulussa.
Siitäkin huolimatta, että toisen huoltajan luistaminen vastuusta tulee esiin.
Nämä ammattilaiset tulisi kouluttaa kohtaamaan lapsen elämän ongelmakohtia. Siitä lähtee perheen ruohonjuuritason auttaminen. Sosiaalityöntekijät ottamaan yhteyttä luistelijaan ja rakentamaan yhteistyötä. Eroryhmissä myös asia esiin.
Pahalta kuulosti, kun ketjussa heti joku ammattilainen pesi käsiään asiasta. Ei hänen mukaansa kuulu neuvoloille, päiväkodeille tai kouluille.
Vaan jollekin muulle. Uskomatonta, luulisi alan ammattilaisella olevan halua ja ideoita asiaan tarttumiseen. Ehkä tässä onkin syy, että asia ei korjaannu. Laiskuus.
Jotkut etävanhemmat syyttää lähivanhempaa vieraannuttamisesta, vaikka itse eivät ole pitäneet yhteyttä.
Se on heille puolustusreaktio, silkkaa itsepetosta. On kivempi, kun syy on toisessa eikä itsessä. Ei tarvi kohdata omaa vastuuttomuuttaan ja epäonnistumistaan.
Entäs jos lähivanhempi estää ja tekee kaikkensa että etävanhempi ei näe lapsiaan, vaikka olisikin se parempi/huolta pitävämpi vanhempi?
Ja kun se lähivanhempi on valmis rikkomaan omat lapsensa sen takia että saa etävanhempaa satutettua…
En puolustele hyväksi, mutta en yhtään ihmettele, että etävanhempien, jotka yleensä isiä, suhtautuminen entiseen perheeseen muuttuu kielteiseksi.
Syytä voi moni lähivanhempi, käytännössä äiti, katsoa omasta peilistä.
Jos on vuoroasuminen puolet ja puolet, ei äidille tippaakaan kuulu vaikka isä asuisi linnassa syöden kultalautaselta palvelijoiden passaamana kunhan hän hoitaa elatuvastuunsa lastaan luonapitäen ja maksaen vuoroviikollaan. Ylimääräiset harrastus- tms extrat hoitaa, mikäli maksettavaa hänelle jää oikean vuoroasumislaskelman mukaan.
Entisen puolison ei kuulu tasata omaa elintasoaan expuolisolleen eikä entisen asumisen taso tai syömiset kuulu exälle stalkattavaksi. Exäkin on elatusvelvollinen ihan samalla tavalla kuin entinenkin puoliso. Kumpikin huolehtii omasta osuudestaan ihan itse ja vastaavat lapsensa elatuksesta yhdessä laskelman mukaan. Jos ei kykene tarjoamaan kotia ja tilaa lapselle, luovuttakoon lapsen toiselle vanhemmalle riitelyttä.
Kolikolla on kääntöpuoli. Aina.
Yhteishuoltajuus 50-50. Lähivanhempi saa korotusosineen lapsilisät. Koska laki. Etävanhempi saa pulittaa menot kaikki itse. Ellei keskenään sovita toisin. Koska lapsilla voi olla vain yksi osoite, etävanhemmilla ei ole luonaan huollettavia vaikka puolet ajasta luona asuvatkin. Koska laki. Vaikuttaa esimerkiksi eräisiin tukiin.
Koska lasten osoite on vain lähivanhemmalla, kaikki asiakirjaliikenne menee sinne. Kuten yhteys koulusta ja vakasta. Etävanhemman kartalla pysyminen on kiinni vain hänen kyvystään selata sähköisiä palveluita ja kysellä erikseen puhelimitse tai tapaamalla. Mitään tietoa ei tule mistään jollei itse sitä kaiva. Se mitä sitten neuvoloissa ja muualla on pöytäkirjojen ulkopuolella puhuttu ei selviä etävanhemmalle ehkä koskaan.
Vaikka huoltosuhde olisi 50-50 etävanhempaa voidaan velvoittaa elattamaan. Tosin tähän tuli uudet ohjeet 2023, luojan kiitos. Lasten kulut tasataan kuten kuuluu eikä vanhempien tuloja. Ja tasaus tehdään vieläpä suhteellisesti. Ja myös eräissä tapauksissa lähivanhempi voidaan velvoittaa maksamaan elatusta.
Onneksi useimmat saavat asiat sovittua fiksusti keskenään mutta paljon joutuu etävanhempana yrittämään parhaansa viranomaisten ja lähivanhemman kostonhimon armoilla. Asiaa lohduttaa, että se loppuu ennen pitkää ja lapset kyllä huomaa kuka oli hyvä ja kuka ei.
Meillä on yhteishuoltajuus. Aikaisemmin lasten äiti asui samassa kaupungissa mutta eipä hän hoitanut lapsia. Teki vain mukavia asioita ja oli kivaa kaveria. Kaikki vastuu ja kasvatus kouluasiat lääkörissä käynti jäivät minun kontolle. Toki muisti mustamaalata minua kunnes kyllästyibsiihen ja muutti toiseen kaupunkiin. Toinen lapsi nepsy ja toisella pahat teini iän ongelmat. Äiti vähät välitti ei auttanut ei ole ollut kiinostunut lasten huvin voinnista. Lapset nyt isoja ja voivat hyvin. Ovat selvinneet ja kasvaneet hyvin minun kanssani. Nyt äiti vielä kehtaa ihmetellä kun lapsia ei kiinosta pitää yhteyttä. Omalta osaltani olen siihen lapsia kannustanut ja sanonut että pitäisi äitiin olla enemmän yhteydessä mutta kyllä he itse tuntuvat tietävän miten asiat on mennyt. Ei ne äidit aina niin jumalaisia ole vaikka mammat niin kuvitteleekin
Artikkeli on niin totta kuin olla ja voi. Ei oikein pysty sanoin kuvailemaan tilannetta ja elämää, kun se toinen yhteishuoltaja peruu tapaamisia, jos hänellä onkin jotain muuta menoa/tekemistä jokatoiselle lapsiviikonlopulle.
Miksi, oi miksi ei ihminen käytä vaikkapa seinäkalenteria ja merkkaa siihen hänen lapsiviikonlopujen kohdalle, että milloin hänellä on lapset, ja sopisi muut menonsa kaikille niille muille päiville jotka hänellä on aikaa vain yksin itselleen. Peruminen parhaimmillaan tulee sen perjantain aamuna, kun lasten pitäisi mennä etähuoltajalle. (Olen aikoinaan mm varannut päiväkodista hoitopäivät etähuoltajan viikonlopuille, koska teen vuorotyötä, tapaamisten toteutumiseen ei voinut luottaa) Wilmaa ei etähuoltaja myöskään suostu käyttämään, eikä osallistu mihinkään mitenkään, ainoastaan ne tapaamiset jotka toteutuu, on hänen osallistumisensa. 1x on ollut lastensuojelun palaveri, johon viranomainen hänet kutsui, sinne saapui, kunhan palaveri järjestyi hänen aikataulun mukaisesti. Sielläkin pyöristeli asioita itselleen suotuisampaan suuntaan. Koita tässä sitten itse olla ja käyttäytyä aivan kuin ei tuntuisi missään eikä v!t^ttai€i yhtään! Koska se ei suvaitsevaisuuden nyky-yhteiskunnassa ole hyväksyttyä, vaan täytyy yrittää ymmärtää toisen tilannetta oman jaksamisen kustannuksella. Ja tästä päästään siihen, että jos et tätä kaikkea jaksa, niin saat pahimmillaan viranomaiset ”auttamaan” ja se onkin sitten jo toinen tarina. Kun kaikille toimijoille edullisin ja helpoin keino olisi saada/velvoittaa se toinenkin yhteishuoltaja hoitamaan oman osuutensa, muutoinkin kuin tilittämään elatusmaksunsa kelan perimänä. En varmasti ole ainoa laatuaan Suomessa, jota tämä lasten huoltamislainsäädäntö kiusaa.
Jossakin vaiheessa mietin, kannattaisiko hakea yksinhuoltajuutta, mutta en jaksanut lähteä taistelemaan. Toinen vanhempi kyllä tapasi lapsia silloin tällöin, kuin sattui huvittamaan, mutta ei suostunut tekemään mitään sopimusta kanssani asiasta. En siis koskaan tiennyt etukäteen, olisiko minulla lapsivapaa viikonloppu, hän otti suoraan yhteyttä lapsiin aina vasta viime tipassa. En halunnut riidellä asiasta, koska pidin tärkeänä, että lapset sentään joskus tapaavat isäänsä, mutta eihän tilanne ollut minun kannaltani reilu. Olen kuitenkin ajatellut, että minä sain hyvän osan: sain elää kaikki vaiheet lasteni kanssa, hän jäi omasta syystään paitsi niin monesta. Lapsista on kasvanut hienoja aikuisia ja nautin jo lastenlapsista.
Äiti, joka jää lähivanhemmaksi, voi olla myös ”liian hyvä äiti”. Kun kahden lapsen ollessa vauvoja ja siitä lähtien teini-ikään saakka isänä tein kaiken väärin. Vaipanvaihto: ”ei sitä noin tehdä, anna minä näytän”. Ruokailut: ”älä noin sitä syötä”. Ulkoilut: ”sinä olet taas pukenut aivan väärät vaatteet”.
Minun ei siis annettu olla isä ja tehdä asioita, vaan kaiken olisi pitänyt tehdä juuri pilkulleen niinkuin virheetön superäiti halusi, loppui kiinnostus omien lasten hoitoon ja samalla heistä vieraantui. Kun tuli ero, niin omat lapset olivat niin vieraita, ettei edes ollut mielenkiintoa tavata teini-iläisiä lapsia. Nyt, melkein kolmekymppisinä he onneksi vastaavat puhelimeen, mutta eivät koskaan itse ota yhteyttä.
Tämä on yksi näkökulma, josta olen isänä surullinen, miten tämä näin meni.
Niin tuttua, onneksi on vain yksi yhteinen lapsi. Erottiin lapsen ollessa 2,5v ja isä kyllä lupasi huolehtia, kasvattaa ja tavata, mutta ei huolehtinut, kasvattanut saati tavannut lasta. Tai oli niitä tapaamisia parin-neljän kuukauden välein silloin, kun isästä siltä tuntui. Äitinä jouduin ottamaan vastaan kaikki ne tunteet, jotka lapselle tilanteesta tuli. Uhmaikä oli todella rankka muutenkin. Lapsi on nyt koululainen ja todella kiintynyt äitiin, koska muita aikuisia ei ole ollut. Nyt sentään tapaamiset joka toinen viikonloppu sujuu, mutta muuten vastuun kannan minä. Isä ei esimerkiksi ilmoita jos lapsi on viikonlopun aikana sairastunut vaan joudun toteamaan asian itse. Sairauspoissaolot ovat siis aina lähivanhemman vastuulla. Isän työ (logistiikka-alalla varastotyöntekijänä) on kuulemma liian tärkeää, ei voi olla poissa. Isä ei myöskään koskaan ota lasta, jos lapsi on vähänkään nuhainen. Jostain syystä isän mielestä on liian rankkaa olla lapsen kanssa kaksin, jolloin kaikki viikonloput suuntautuvat isän vanhempien luo. Mummon hoivattavana on hyvä olla.
Löytyy myös niitä vanhempia ketkä ei anna toisen vanhemman tavata lasta ! Ja selittää kavereille se ei taaskaan tullut,hakenut lasta ! Vaikka lähivanhempi ei itse päästä / anna lasta toiselle !
Onko ikinä tullut mieleen että joidenkin ihmisten on parempi ollakin pois lasten läheltä! Mut eihän suomessa perheväkivallan luvatussa maassa nyt sellasta saa ääneen sanoa. Lapset vaan vaikka väkisin tapaamaan.
Oma kokemus taas niin, että isä ei suostu tekemään huoltajuudesta eikä elatuksesta sopimusta (erosta yli 4 vuotta). Ja käyttää tätä minua vastaan. On luonut monimutkaisen systeemin miten lasta näkee minimin. Näkee siis, mutta ei säännön mukaisesti jolloin lapselle tästä ei tule rutiinia. Ja totta kai peruu tapaamisia myös milloin mistäkin syystä. Ei lomaile lapsen kanssa myöskään. Lapsi on hänelle este esim aloittaa uudessa työssä ja milloin mitäkin syitä miksi ei voi tavata. Mutta point be: ei tarvitse edes tehdä tuota sopimusta kun kukaan ei velvoita. Tämäkin olisi minun vastuulla viedä follo-neuvotteluun tai oikeuteen, mutta mitä sekään auttaisi. Saisi narsistista piirteitä omaavan isän todennäköisesti hylkäämään vain kokonaan lapsensa.
Hyvä avaus ja tuttua myös työn kautta. Mutta tämä ei ole neuvoloiden, päiväkotien ja koulujen tehtävä. Heidän tehtävä on hoitaa lasten terveyttä ja kasvatusta ja opetusta. Ei jahdata vastuuta pakenevia etävanhempia. Asia pitäisi olla ensin laissa ja sen jälkeenkin se on jonkun muun hommas.