Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

”En oikeastaan tiedä miksi alan tätä kirjoittamaan. Ehkäpä nyt on aika purkaa omia ajatuksia eikä vain pyöritellä niitä oman pään sisällä. Mutta tekstiä tulee paljon, se on varma!

Minullahan on tällä hetkellä kaikki mistä olen aina haaveillut! Olen naimisissa, meillä on kaksi ihanaa lasta, joista toinen on koululainen ja toinen vielä päiväkodissa. Meillä on omakotitalo, lemmikkejä ja kaksi autoa. Molemmilla on vakituiset työpaikat ja ammattimme ovat sellaiset, ettei työttömyyttä tarvitse pelätä. Yhdessä on oltu noin vuosikymmen, naimisissa siitä puolet.

Mutta olenko onnellinen? En. Molemmat teemme vuorotyötä, vuorot limitetään niin ettei kouluikäisen tarvitse olla öitä yksin kotona. Työvuoromme ovat todella pitkiä, mitä vain 12-24 tunnin väliltä. Vapaita toki on useampi aina peräkkäin. Me molemmat tykkäämme työstämme ja ainakin itse koen työn mieluisana ”pakopaikkana”. Töissä emme näe toisiamme.

Mikä sitten kiikastaa? Itseäni ahdistaa ensinnäkin se, ettei minulla ole omaa aikaa. Ei harrastusta, jota voisin säännöllisesti harrastaa. Miehelläni on useita harrastuksia. Kesät menee pallojen parissa, syksyt metsästyksessä. Eli tällöin häntä ei vapaapäivinä kotona näy ja metsästysaikaan hän järjestää työvuoronsa niin, että voi lähteä pyyntireissulle viikoksikin kauas pois kotoa, jopa ulkomaille saakka. Tätä on toki ollut koko yhdessäolon ajan, mutta sama meno ja meininki on jatkunut lasten syntymän jälkeenkin. Välillä olen kirjannut kalenteriin ylös päiviä viikkojenkin päähän, jolloin kävisin itse hiihtämässä/pyöräilemässä/kuntosalilla. Siltikin hän saattaa järjestää itselleen menoa, sillä tietää minun joustavan omissa menoissani. Niinpä minun ulkoiluni ja harrastukseni keskittyvät koiran lenkittämiseen niin, että mukana pyörivät tenavat pyöriensä kanssa tai talvella nuorin pulkassa istuen.

Aiheesta olen kyllä yrittänyt jutella, mutta keskustelut kuihtuvat kasaan hyvin pian. Yleensä mies toteaa, että senkus menet ja harrastat, mutta en minä jaksa lähteä illalla klo 20 jälkeen mihinkään. Olen itse aamuvirkku ja minulle ei tuota ongelmaa mennä yöunille klo 20 jälkeen. Mies taas valvoo vapaalla ollessaan pitkälle yöhön eikä nouse ylös ennen puoltapäivää. Itse haluaisin mennä esim. salille klo 6-12 välisenä aikana.

Kuva Priscilla du Preez.

Sitten kotityöt. Minä pyykkään, minä puunaan, minä suunnittelen ja toteutan ruokaostokset ja valmistan ruuat niin, että perheen ei tarvitse kokata minun ollessa töissä. Harvoin ruuat kelpaavat, yleensä kuuluu marinaa, että aina tätä samaa makaronilaatikkoa/nakkikeittoa/lihakeittoa. Kalaruokaa ei saa tehdä, koska mies ei tykkää. Ruoka-aineallergioita meillä ei onneksi ole, sillä ruokasuunnitelmien teko on jo nyt haastavaa.

Mies ei tee oma-aloitteisesti juuri mitään kotitöitä, roskat saattaa viedä ja astianpesukoneen tyhjentää yleensä pyydettäessä. Kotitöiden lisäksi minä kuskaan vanhimman lapsen harrastuksiin ja peleihin 1-3 kertaa viikossa, ja huolehdin nuorimman lapsen hoitoon viennit ja haut sekä vanhempainillat.

Ja sitten erotiikkaan! Se, että olen päivän aikana siivonnut talon, pessyt pyykkiä, käynyt kaupassa ja tehnyt ruuat seuraavalle parille kolmelle päivälle, auttanut läksyissä, käyttänyt treeneissä, ulkoiluttanut koirat, ”taistellut” uhmaikäisen kanssa ja illasta vielä pakannut itselle työlaukun, tehnyt eväät ja etsinyt seuraavaksi päiväksi vaatteet koululaiselle sekä päiväkotilaiselle, ja pakannut hoitorepun, niin olen ihan poikki! On ihana käydä suihkussa, pestä hampaat ja hautautua peiton alle yöunille. Yleensä tällöin mies tulee kourimaan ja ehdottelemaan, että mitenkäs olisi. Kun kieltäydyn ja sanon, etten nyt jaksa eikä tee mieli, niin mies suutahtaa. Hän tupisee jotain itsekseen ja kääntää selkänsä tai menee olohuoneeseen. Joskus heittäytyy marttyyriksi ja säälittelee, ettei enää kelpaa minulle.

Kuva Maru Lombardo.

Olen toistuvasti sanonut, etten tykkää hänen kourimisestaan vaan olisi ihanaa jos hän ottaisi joskus vain kainaloon ja halaisi, sillä lähestyä voi niinkin. Viimeisen vuoden aikana en ole kertaakaan tehnyt itse aloitetta seksiin ja noin viikon ajan pystyn kieltäytymään hänen ehdotteluista (lue: kourimisesta), mutta sitten olen katsonut parhaimmaksi antaa ihan perhesovun kannalta. Aina vain toivon, että se olisi nopeasti ohi, odotellessa olen laskeskellut kattopaneeleiden määrää (niitä on muuten 27kpl). Mikäli selibaattia jatkuu tuon pitempään niin mies käy ärsyttäväksi. Esimerkiksi jos lapsi vinkuu lupaa pleikkarin pelaamiseen sanomalla ” Äiti ei antanut mun eilen pelata, saanko isi nyt pelata ees puoli tuntia”, niin mies saattaa vastata, että ”eihän se äitis anna, ei”. Tästä tulee itselle tosi paska olo. Muutaman vuoden päästä vanhin lapsi varmasti tajuaa vihjauksen.

Mies on myös toivonut viimeisten viiden vuoden aikana, että tekisimme vielä lapsia lisää. Olen sanonut, että minun lapsiluku on täynnä nyt! Miehen mielestä sopiva luku olisi kolme tai neljä. Karkeasti sanottuna en jaksaisi hoitaa yksin enää yhtään lasta enempää. Sillä minusta tuntuu, että hoidan nyt lapsemme lähestulkoon yksin.

Kuva Shutterstock.

Kyllähän se ero on sitten minulla mielessä käynyt. Avioehto meillä on. Tällä hetkellä meillä on talolainaa enemmän kuin talon todellinen arvo on. Olen laskeskellut, että osituksen jälkeen minulle saattaisi jäädä n. 10 000-15 000 € maksettavaa vielä tästä. Lisäksi minulla on autolainaa vielä maksettavana noin 10 000 €.

Minä en taloon halua jäädä, mutta en myöskään vuokra-asuntoon lähtisi kovin helposti. Alueellamme ei ole isoja (2-3 mh) vuokra-asuntoja juurikaan tarjolla ja jos onkin niin vuokra olisi saman verran tai jopa enemmän, mitä lainanlyhennykset voisivat olla. Olen selaillut huvikseni alueella myytävänä olevia taloja ja omien laskelmieni mukaan minun varani riittäisivät muutamiin.

Ja nyt tulee se mutta… tiedän, että huoltajuudesta tulisi kiistaa. Mies on sanonut joskus, että lasten asuinpaikka tulee olemaan kotona jos joskus erotaan. Senkin vuoksi haluaisin muuttaa tähän lähistölle, jotta lasten kodit olisi suhteellisen lähekkäin.

Keltainen ovi ja punainen ovi

Kuva Robert Anasch.

Itse ajattelen, että rakkaus on meiltä loppunut, sillä eihän tämä voi olla normaalia rakkausliittoa? En tunne oikeastaan mitään kiintymystä miestäni kohtaan. Pakko myöntää, että välillä toivon hänen löytävän jonkun toisen, jotta voisin hyvillä mielin muuttaa sitten pois. Mutta toistaiseksi ainakaan ei ole mitään viitteitä toisesta naisesta, vaikka itsestäni tuntuu, että seksinpuutteen vuoksi mies olisi jo saattanut muualla käydäkin. Hän nimittäin korostaa aina, että seksi on hänelle tärkeää ja nykyinen kerta viikkoon on liki sama kuin ei ollenkaan. Ja jos mieheni oikeasti haluaa lisää lapsia niin toivon, että hän niitä saisi ja olenkin sen hänelle sanonut muutamaan kertaan. Mutta mieheni mielestä meillä on kaikki ihan hyvin.

Nyt olen jo muutaman kuukauden ajan miettinyt päivittäin, että siedänkö tätä tilannetta siihen saakka, että lapset ovat isompia ja saadaan lainaa maksettua niin, että minulle ei jää siitä mitään maksettavaa osituksen jälkeen?

Tienhaarassa

Kuva Jon Tyson.

Oma turhautumiseni tähän kaikkeen näkyy jo siinä, että minulla on välillä pinna tosi kireällä ja täytän varmasti v*ttumaisen naisen kriteerit. Mutta haluaisin muutosta!! Haluan käydä salilla, haluan pyöräillä, haluan alkaa nukkumaan ilman ahdistavaa tunnetta siitä, että kohta tullaan kourimaan, haluan syödä uunilohta ilman, että joku yökkää teatraalisesti vieressä! Haluan olla hyväntuulinen! Ja olen varmasti huono äiti tätä ajatellessani, mutta lasten yhteishuoltajuus ja viikko-viikko asuminen ei olisi lainkaan huono juttu minun näkökulmasta. Joka toinen viikko voisin tehdä omia juttujani ja joka toinen viikko voisin touhuta energisenä yhdessä lasteni kanssa!

Ehkä suurin pelkoni on kuitenkin tuo taloudellisen tilanteen romahtaminen ja mielelläni kuulisin kertomuksia avioerotilanteista ja taloudellisesta selviämisestä.”

Nimim. Mietteliäs

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 51 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

51 vastausta artikkeliin “Kauanko kärvistellä onnettomassa suhteessa?”

  • Kaiken se kestää? sanoo:

    Osui ja upposi. Pitkälti kun meillä, 30 vuoden ajalla. Paitsi, ettei mies metsästä, mutta harrastaa muuta. Ja erityislapset veivät minulta uran, sekä jaksamisen.
    Olen yrittänyt kysyä mikä juttu tämä yritys Perhe Oy oikein on. Emmekö ole tasa-arvoisia kumppaneita, entä työhyvinvointi? Hän kokee kantavansa rahaa sisään, eikä ymmärrä kotityön määrää. Sitten pitäisi vielä jaksaa kourimista, kun seksi itsellä vaatii yleistä jaksamista, yhteistä aikaa, treffejä, iloa. Ja hän on masentunut kun eläminen ilman käy psyyken päälle. Ikään kuin minulla, kodin alati hyörivällä monitoimikoneella ei.
    Kuitenkin välitämme, vaikka ehkä ero on tulossa. Itse jään tyhjän päälle, kun olen hoitanut kaiken kotona, ja ura jäänyt pätkätöihin.

  • Rakkaus on tahtotila sanoo:

    Olipas tosi monta kohtaa, jotka osuivat myös omaan elämään. Siltikään, en koe olevani onnettomassa suhteessa, toisin kuin sinä. Mistä tämä ero sitten johtuu? Epäilen, että siitä, että minulla on omat rakkaat harrastukset ja niihin pääsy mahdollistetaan. Mitäpäs jos lähtisit ongelmia ratkomaan yksi kerrallaan, pienikin muutos nykyiseen voi saada aikaan yllättävän positiivisen vaikutuksen. Jos siis koet, että toivoa edes ripaus vielä on. Toisaalta myös siitä, että olen päättänyt rakastaa ja tahtotila pysyy. Silloin merkittävimmät ongelmat on vain ratkottava. Yhdessä on oltu lähes 20 vuotta, kai se on ihan realistista, että tuossa ajassa toisen naama, asenne, tavat ja teot alkaa välillä ärsyttääkin. Ja silti rakastan.

  • Eroperheen lapsi sanoo:

    Avaisiko miehesi silmät kirje, johon tiivistät kertomasi. Sitä voisi lukea useamman kerran ja aina palata siihen. Kerro miltä susta tuntuu minä muodossa, ilman toisen syyttelyä. Mitä sinä toivoisit. Samoin tee lista asioista mitä sinä teet ja mitä hän hoitaa. Nimet vierekkäin ylös, ja tehtävät siihen allekain, ei peräkkäin. Kysy mitä tehtäviä hän voisi alkaa tekemään itse oma-aloitteisesti. Saisiko tämä hänet havahtumaan asioista. Mä olen lopettanut monta asiaa, passaamisen, pyykin pesun, ruoan laiton jne. Olen opiskellut viimeiset 3.5 v ja nyt valmistuin. En ole juurikaan siivonnut. Eilen mies totesi imuroinnista, totesin että ole hyvä vaan. Mies on töissä merellä 1-3 viikkoa poissa kerrallaan. Toinen lapsista nuorempi pyykkiä omat vaatteensa itse, mies pyykkää omansa. Toki minä olen hoitanut paljon yksin lasten ollessa pieniä, mutta tilanne on muuttunut. Lopeta kaupassa käynti ja ruoan tekeminen valmiiksi. Ja kun se mies on poissa, tee kalaa silloin. Ja olisiko hyvä lähteä keskustelemaan jonnekin muualle kuin kotona jossa ei voi huutaa eikä riidellä vaan käyttäytyä ja kuunnella asiallisesti. Ja jos puoliso ei lähde pariterapiaan, perheneuvolassa voit varmasti käydä myös itse juttelemassa. Elät vain kerran, jos mies ei lähde muutokseen itse, et voi häntä muuttaa. Sitten ei ole kuin oma hyvinvointi tärkeintä ja ero. Lapset eivät kärsi erosta, vain huonosta tilanteesta kotona.

  • Toivoton tapaus sanoo:

    Kuulostaa tutulta. Meillä vain yksi lapsi ja yhdessäoloa 16 v. Naimisiin en halua. Yhteinen talo, josta vain minulla lainaa. Omat autot, minulla lainaa. Mies on velaton. Olen ehdotellut pariterapiaa, kun seksiä ei ole ja vastuu perheen arjesta on minulla, mutta ”minä en lähde vieraille puhumaan”.

    Olen myös ollut yli kolme vuotta kotona etätöissä, joten sosiaaliset suhteet ovat melko vähissä. Olimme yhteisessä illanvietossa, missä.hän haukkui minut pystyyn sellaisina sanoin, mitä nainen ei voi unohtaa. Ilmoitin, että lähden tästä suhteesta, jos et järjestä terapia-aikaa meille. Ei ole näkynyt eikä kuulunut. Kerran on tilanteesta keskusteltu ja miehen mukaan on vaan niin paljon menetettävää. Pohdin kovasti, että viittaako hän materiaa, koska kunnioitusta tässä suhteessa ei kyllä enää ole.

    Tekisi mieli lähteä. Niinkuin sinullakin. Olen päättänyt, että viimeistään siinä vaiheessa, kun lapsi on täysi-ikäinen..

  • Gurrrll sanoo:

    Tuhlaat aikaa elämällä miehen kanssa joka ei arvosta sinua ja sinun rajoja. Se että huolehdit jo arjen yksin on iso punainen lippu suhteelle. Ei muutako lusikat jakoon ja vuoroviikko kehiin nii saa lapsetkin sitä kunnon isä aikaa ja sinä saat alka ettimään ittees uusiksi ja kukaan ei oo sua estelemässä. Kerran täällä vaan eletään :* (itse kokenut saman ja nyt 3v erosta ja en vois olla onnellisempi)

  • Onni odotti aidan takana :) sanoo:

    Been there ja jäin ihan liian pitkäksi aikaa siihen lasten ja talouden/lainan takia. Ero oli joka tapauksessa riitaisa, jälkeenpäin ajatellen lapset olis päässeet pienempänä helpommalla, kuin teini-iässä…olivat nähneet liikaa ja liian kauan sitä parisuhteen hankaluutta ja kunnioituksen rapistumista vanhempien välillä.

    Erosta selvittyäni olen ottanut menetettyjä vuosia takaisin ja harrastanut, nähnyt kavereita ym mihin en miehen menojen takia päässyt. Rahallisen puolen sain neuvoteltua pankin kanssa ja vanhemmat auttoivat myös.

    Parin vuoden jälkeen löysin oikeasti aikuisen miehen, jonka kanssa on helppo ja hyvä olla.

  • Nimetön sanoo:

    Eikö voisi yrittää jutella asioista? Käydä vaikka parisuhdeterapeutilla ellei juttelu suju kahden kesken.
    Ei kannata erota ennen kuin asiat on perin juurin käyty läpi ja juteltu.

  • Äiti 74 sanoo:

    Kyllä nuo saa pankissa neuvoteltua vaikka yhteiseksi lainaksi pienemmällä kuukausi erällä. Auton voi myös vaihtaa halvempaan. Ei ole mitään syytä tuhlata elämäänsä ihmisen kanssa, jota kohtaan ei ole mitään tunteita. Tilanne pahenee ajan myötä. Kyllä lapsille on paljon parempi hyvinvoiva onnellinen vanhempi, kun kaksi onnetonta vanhempaa. Itse olin pieni tuloinen ja kyllä tässä on pärjätty. Kuulostaa siltä, että olet kuitenkin ihan hyvä tuloinen.

  • Äläjäätuleenmakaamaan sanoo:

    Eihän se helppoa ollut. Talolaina,mökkilaina,vakuutukset,muut kulut. Etsin itselleni mahdollisimman halvan asunnon ja elin hyvin pienillä menoilla. Taloon otettiin vuokralaiset,juurikin sen vuoksi,että olisi jäänyt persnettoa kiitettävästi. Tällä hetkellä omaisuus ylittää vihdoin lainan arvon,mutta toki ositukset edelleen tekemättä,kun ei ole kumpikaan niitä yksin halunnut maksaa,eikä keskusteluyhteyttä ole. Tiukkaa on ollut ja varmasti tulee vielä olemaankin,mutta pärjännyt olen. Toinen osapuoli on omien raha-asioidensa kanssa täysin solmussa,mutta sitä hän voi murehtia uuden palvelijansa kanssa 😎

  • Pumpuli92 sanoo:

    Kyllä tuossa tilanteessa ero kuulostaisi parhaimmalta vaihtoehdolta. Ettet sitten joskus jossittelisi että miksi jatkoin huonossa suhteessa.

  • Tsäpä sanoo:

    Helppo ratkaisu. 7 kirjainta. Yhdyssana. Alkaa a:lla, päättyy o:hon. Elämä helpottuu helvetisti. Eikä tarvi miellyttää muita. Toki talous ja muksut jää omalle vastuulle, mutta mutta.

  • Näin se vaan menee sanoo:

    Tuntuu tutulta. Kuvittelin hakevani eron kun lapset olisivat aikuistuneet. Sen haaveen voimalla jaksoin hoitaa lapset ja heidän harrastuksensa, kotityöt ja tehdä työuraa vähillä lomilla. Miehellä oli omat harrastuksensa ja matkansa joista hän ei tinkinyt. Nyt aikuiset lapseni ovat jo itsenäisinä maailmalla. MUTTA tänne minä olen jumiutunut. Edelleenkin nämä kodinhoitajan työt ovat minun kontollani mutta pääsen nykyään tekemään myös omia juttujani. Ystäviä ei oikeastaan enää ole koska ruuhkavuosina ei yhteyttä ehtinyt pitämään. Mieheni kanssa puhun vain pakolliset arkiasiat, koska hänellä on tarve todistaa mielipiteeni typeräksi. Kiintymystä häneen en tunne vaan paremminkin inhoa. Hän määrää pitkälti kaikesta kuten ketä kutsutaan kylään, milloin mennään yhdessä mökille tai milloin hän menee kavereidensa kanssa, mihin aikaan syödään, mitä televisiokanavaa katsotaan, miten hänen vaatteensa minun pitää silittää, milloin sauna lämmitetään jne. Eroa mietin päivittäin ja taloudellisestikaan se ei olisi vaikeaa.

    Nyt miettien ero olisi pitänyt toteuttaa jo silloin kun olin nuori ja haaveita ja energiavarasto tuntui olevan pohjaton. Nyt sitä elää päivän kerrallaan tutut kuviot ilman haaveita asenteella ”ihan sama”.

    • Nimetön sanoo:

      Hei elät vaan kerran…
      Ei kannata jäädä siihen roikkumaan. Alat katella asunnon ja sitten vaan lähdet. Ei se tuosta ainakaan huonommaksi muutu.

  • Ahdistunut äiti sanoo:

    Tämähän kuulostaa meidän liitolta. Erotuksena että lapsia on 6 ja liittoa puolet enenmän takana. Meillä ei ole mitään yhteistä. Emme puhu toisillemme mitään. Ahdistaa ajatus olla kotona samaan aikaan. Olen aina huolehtinut kaikesta. Mies on saanut mennä ja tehdä mitä haluaa. Viimeiset 3v kaikki vapaat mökillä yksin ja ei haittaa vaikka minulla olisi yövuorot. Olettaa että kyllä hoidan lapsenvahdin. Henknen kuorma alkaa olemaan täynnä ja olen onneton. Asuntoja katselen, mutta en ole saanut aikaseksi tehdä aisalle enempää. Kaipaisin kainaloa ja tukea puolisolta. Alan kaivautumaan omaan kolooni ja sosiaalinen elämä ei kiinnosta. Jaksamista meille.

  • Onnellisempi näin sanoo:

    Samanlaisesta liitosta lähdin. Ja vaikka lopulta homma ajautui siihen, että edelleen yksinhuolehdin lapsista eronkin jälkeen vaikka on yhteishuoltajuus niin silti olen huomattavasti onnellisempi. Kuin iso kivi olisi vierähtänyt harteilta. Ei tarvitse enää mennä toisen mielen mukaan vaan nyt se olen minä itse joka päättää. Ja parasta, kun saa käydä rauhassa nukkumaan silloin kun itse haluaa!

  • Onnellinen nyt sanoo:

    Kuulosti ihan omalta elämältäni reilu 10v sitten. Lopulta totesin, että mieluummin hoidan kaiken yksin ja pienemmillä tuloilla kuin että hoidan ja siivoan myös miehen jäljet siihen päälle. Hyvin olen pärjännyt, vaikkakin tarkkaan on saanut välillä rahoja laskea. Olen kuitenkin saanut eron jälkeen omaa aikaa urheiluun ja en ole enää se v…mainen akkakaan. Tsemppiä ja ajattele, että sulla on vain yksi elämä.

  • Yksin on parempi sanoo:

    Lähde!

    Valitettavan tutulta kuulostaa. Itse lähdin lähes 100% vastaavasta tilanteesta ja en ole koskaan ollut näin onnellinen.

    Taloudellisesti pärjään paremmin kuin yhdessä, kun en enää joudu rahoittamaan exäni harrastuksia (ja syömistä).

    Eron jälkeen on ollut vapauttavaa myös se, ettei tarvitse ärsyyntyä siitä, että toinen ei osallistu mihinkään fyysiseen tai metatyöhön.

  • Yhdessä 20v sanoo:

    Päällimmäinen ongelma tuossa on se että sinun tarpeesi ja toiveesi eivät toteudu. Mies hallitsee selkeästi koko elämää. Mitä tapahtuisi jos sanoisit että menet kuntosalille, hoidatko lapset? Mitä tapahtuisi jos sanoisit, että et ole ehtinyt pestä hänen pyykkejään?
    Sinun on aika nousta sieltä ylös ja pitää pääsi omissa asioissa. Joustavuutta tietysti pitää olla mutta sulle kaatuu nyt ihan kaikki. Siksi et jaksa olla vaimo. Se on tosi ymmärrettävää.
    Sinä itse siis mahdollistat miehesi toiminnan. Muutos lähtee siitä että alat pitämään pääsi.

    • Tsempit sanoo:

      Samaa mieltä! On helpompaa antaa periksi, kuin taistella.. Mutta omista oikeuksista pitää.

      Onhan ihmisiä, joiden kanssa voi olla helpompaa. Mutta on minusta väärin ajatella, että vain helppojen kanssa pystyy elämään.

      Suurin osa kun meistä ei helppoja ole. Myös siis erilaisissa suhteissa piä yrittää pitää omat tarpeet ja rajat kunnolla. Se pitää tuoda selvästi esille. Siitä vaan tekemään!

      Ja jos sitten vielä tulee pahoja törmäyksiä tai pakotuksia niin toki kannattaa miettiä omaa polkua.

      Mutta tosiaan kysy itseltäsi:

      Kuinka paljon sinua pakotetaan ja kuinka paljon vaan teet itse, koska se on helpompaa kuin alkaa järjestelmään omaa elämää?

      Siis myös sen miehen kanssa.
      Tottakai se tekee ja menee, jos varsinaisesti vaan hyväksyt kaiken. Se on hyväksymistä. Lopeta se.