Viidenkympin villitystä vai jotain ihan muuta?
Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
”Olen kohta 20-vuotishääpäiväänsä viettävä vaimo ja kahden ihanan lapsen äiti. Kaikki on päällepäin hyvin, on velaton talo, vakituinen työpaikka, raha-asiat hyvin ja uuden autonkin juuri ostin. Vaan jotain puuttuu… onko se sitten rakkaus? Intohimo? Vetovoima aviopuolisoa kohtaan?
Tiedän, että pitkä parisuhde ei ole kuherruskuukautta koko ajan, mutta kun asiaa mietin jo pidemmältä ajalta, niin tuntuu etten rakasta enää miestäni. Se tuntuu todella pahalta ja aina päätän, että yritän jaksaa tätä tunteetonta liittoa jo lasten takia, vaikka en ole aikoihin ollut enää onnellinen. Ja vakuuttelen itselleni, että ehkä vika on vain itsessäni ( ja sydämessäni), enkä halua satuttaa toista ja ettei tällainen tunteettomuus ole syy erolle.
Jotta asia ei olisi yhtään helpompi, olen tavannut ihmisen, joka kummittelee mielessäni aamusta iltaan. Yritän kuunnella järjen ääntä ja unohtaa hänet, mutta kun se vaan ei onnistu. Törmään häneen työn merkeissä melkein joka päivä ja se tekee asiasta vielä vaikeampaa. Tuntuu, että olen ihan hukassa elämäni kanssa. Olen kai huono ihminen, kun tunnen näin.”
Nimim. Viidenkympin villitystä vai jotain ihan muuta?
Löytyisikö juuri sinulta neuvoja tai tukea kirjoittajalle? Keskustellaan kommenteissa.
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 24 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Minkälainen olet itse kotona?
Minkälainen puolisosi on kotona?
Mitä olette toisillenne?
Kun vastaat itsellesi noihin kysymyksiin, tiedät mitä teet.
Voi, hyvin kirjoitit.
Meillä tuon kuvaamasi tilanteen koki mies. Toki, sillä erolla, että minäkin yritin puhua asioista, jos hän vain puhui, mutta lienen myös ollut liian uupunut ymmärtämään, mitä hän aika ajoin sanoi. Pienten lasten arjessa uupumus oli aina seurana, päivästä päivään selviämistä arjesta… Vähäpuheinen kun hän oli, monesti hänen turhaumuksensa räjähti ilmoille yllättäen liian harvoin kerrottuna ja silloinkin epätarkasti, muuten arkea mentiin vain.
Minun olisi kamalan eroprosessin, miehen uuden suhteen ja lähdön myötä teoriassa helppo kritisoida, mutta ennemmin haluaisin nostaa sinulle hattua, että haluat saada tunteisiisi selkoa. En minäkään olisi halunnut olla miehelleni joku, johon Tyydytään ja jonka kanssa Kärvistellään vanhuuteen vailla jotain, mitä elämältä toivoo. En ole mikään mihin tyydytään, haluan olla arvokas ja rakastettu enkä mikään sietämistä vaativa kiviriippa sille, jonka kanssa elän. Et varmasti halua sinä, tuskin miehesikään. Minulle oli tosi kipeää kuulla erovimmassa, että minua on pitänyt ”sietää” jo vuosia. Kamalaa! Ja minä kun hain rakkautta ja hellyyttä!
Minulla olisi sinulle näin petettynä, jätettynä ja vielä pienten kanssa yh:ksi jääneenä neljä ajatusta.
1) Mieti lojaaliutesi merkitys ja hinta itsellesi. Millä ratkaisuin sinun on helppo katsoa peiliin ja mitä voit rehellisesti kertoa salaamatta tai valehtelematta toisille, mikä ratkaisu tuntuu siltä, että voit katsoa silmiin itseäsi ja muita, huolimatta heidän mahd. reaktioistaan? Kun on luvattu olla myötä-ja vastamäessä, onko keinoja, jolla nykyään muukalaiseksi muuttunut vierelläsi tässä vastamäessä voisi kulkea rinnallasi? Mitä toivoisit häneltä, mitä haluaisit elämältä, mistä haaveilet? Voiko häneltä pyytää niitä asioita, jotka ovat sinulle tärkeitä? Olin itsekin ihastuksen kohteena liiton aikana, ja jos olisin ollut vapaa ja se ihastuja myös, olisin itsekin ihastunut. Minulle lojaalius ja rehellinen peli olivat omakuvani vaa’assa tärkeämmät kuin onni (mikä ei välttämättä ole ainoa oikea arvovalinta), joten oli vain otettava ihastuksen siintäessä 3 askelta taa, todettava, että ihastuttava henkilö, pidän hänestä, mutta se siitä, minun lojaaliuteni on puolisolla ja ennen kaikkea hänen puolisollaan, vaikka puolisoni silloin kohtelikin minua kuin olisin vain kodinkone. Ratkaisuni havaintoon, että olisin henkisesti niin valmis ihastumaan toiseen heti, kun toinen vsin sanoo minulle vähänkin kauniisti ja osoittaa minulle ihastusta naisena, oli havahtua yrittämään parantaa olemassa olevaa suhdettani, pyytää puolisolta sitä, mitä kaipaan eli hyviä sanoja ja huomiota naisena, ei kodinkoneena, kuuntelemista, ja yrittää luoda läheisyyttä ja panostaa parisuhteeseen, järjestää aikaa hänen toiveilleen ja kuunnella. Sen ihastujan suhteessa se toimi, että hän paransi vanhaa aktiivisesti, minulla ei toiminut. Meidän onnemme oli, ettei välillämme varsinaisesti mitään tapahtunut, oli vain kainosti sanoitettu ihastus, joten paluu rakastumiseen omaan puolisoon oli hänelle mahdollinen tie. Mutta se siis näemmä voi toimia, toisesta voi löytää uudelleen ihanan kumppanin uusiin seikkailuihin myös lasten kasvettua.
2) Jos ihastut toiseen ja lähdet, ole kiltti ja lähde syyttelemättä toista, haukkumatta, nöyryyttämättä, ivaa matta. Älä polta siltoja vaikka lähtö ehkä tuntuisi niin nopeimmalta. Kanna oma päätöksesi niin, että voit sen selkä suorana kertoa. Ole rehellinen. Älä petä, valehtele, syytä toista siitä, kuinka hän oli niin huono että ”oli pakko paeta sitä kauheutta”. Rehellisyys sattuu, molempiin, mutta on kunnioittavampaa toiselle kuin lopettaa suhde valheisiin ja ivaan. Älä petä. Jos petät, ole rehellinen, älä väitä että puolisosi on vainoharhainen tai kolmas työkaverinne on valehteleva hullu kertoessaan vahingossa Facessa puolisollesi, että olit yötä sillä ihanalla työkaverilla… Valheista ei ole helppo päästä yli, luottamus romahtaa vain kerran. Siitä on helpompi päästä yli, että on kasvettu erilleen ja toisen tunteet muualle kävivät ylitsepääsemättömiksi. Jos päätät lähteä, älä ”jätä koko paskaa taaksesi” ja häivy. Talo on myytävä, lapset hoidettava, elarit laskettava, omaisuus ositettava, kaikki hoidettava. Se on avohelvetti jäädä yksin tekemään, kun toinen ah niin onnellisena karistaa vain tomut jaloistaan uuden perään lähtiessään ja jättää turhat romunsakin kaappeihin ja ositukset hoidettavaksi lapsiarjen lomassa. Sen jäljelle jääneen ja väsyneen siivottavaksi ja hoidettavaksi. Jos lähdet, toimi kunniallisesti ja siivoa jälkesi, pura osasi ja hoida eron käytännön asiat uuden onnenkin huumassa vastuullisesti.
3) Entä jos uusi juttu ei kestä? Oletko onnellinen? Jos se ei kestä, sitä ei tietenkään tiedä koettamatta, mutta ajattele ennalta, olisitko vihainen ja katkera, jos jäisit sinkuksi uuteen elämään? Mitä unelmia toteuttaisit, onko se uusi suhde pääroolissa kaipaamassasi elämässä? Ja jos lähdet ja uusi juttu ei kanna, pyydän, ettet sitä kaada vihana nykyisen puolisosi eli sitten tulevan exäsi niskaan. Lähtöön, mahdolliseen yksinäisyyteen ja taloudellisen tilanteen muutokseen ei ole silloin syyllinen ex.
Ymärrän täysin tilannettasi, jopa helpottavaa, kun kysyt sitä täällä, vertaistukea. Minä koin samoja tunteita vuosia sitten ja päätin omalla maailmsnkatsomuksellani jäädä sinne, missä olin luvannut olla, vaikka olo suhteessa olikin enemmän kodinkone kuin rakastettu. Olen siitä nyt silti tyytyväinen, vaikka naurankin itselleni kyynisesti sitä, minkä takia sitten jäinkään… Mutta kun potkaistaan omaan päähän, kirkastuu, miten tärkeää on omskuvalleni, että toimin etiikkani mukaan silloin itse enkä tehnyt samaa miehelleni. Kun puolison 40-kriisi sitten sai hänet tekemään aivan eri tavoin ja lähtemään heti, kun työkaverinainen flirttasi tien auki, tiesin minä kyllä, miltä se uuden elämän haave tuntui. Sen ymmärsin, mutta sitä en vain voi ymmärtää enkä antaa anteeksi, että se lähtö tehtiin niin rumasti. Halveksun sitä toista naistakin, olisi edes ollut kanttia katsoa silmiin ja kertoa tavatessa, että virittelee suhdetta mieheeni, kun miehessäkään ei selkärankaa ollut. Vahvoille tunteille ei voi aina mitään, ainakaan jokainen, mutta teoilleen aina voi. Rytinällä irti on ruma lähtöperiaate ja rikkoo paljon, joten panosta nättiin ja kunnioittavaan eroon, jos niin päätät. Reilu peli on ydinkysymys.
4) Etsi ja kartoita unelmasi, ne, mitä oikeastaan kaipaat. Tähtää niihin. Aina se tyhjä aukko sydämessä ei johdukaan parisuhteesta. Niitä unelmia on usein muillakin, hautautuneena arjen alle. Ehkä sen unelman löytäminen tuo elämän merkityksen takaisin ja ehkä se nykymiehesi yllättäen lähtee mukaan unelmaasi. Tai sinä hänen. Tai ehkä huomaatte, että oma tie ja ero kavereina on hyvä juuri nyt, mutta hymyillään kun tavataan… Joskus muutos ihan ”out of the box” -unelmien suuntaan onkin asia, joka lähentää. Kun ei torju toisen ”hassujakaan” heittoja haaveista.
Varmaan jokainen jossain avioliiton vaiheessa käy läpi vastaavaa. Ei tässä ole mitään ihmeellistä. Miksi “rakkaudesta” tehdään niin iso numero ja kuvitellaan että se on jotain ylenpalttisen ihanaa läpi elämän. Kaikki muuttuu koko ajan. Se on normaalia. Ihastuksia saa olla ja kuvitelmissa niiden kanssa voi tehdä mitä tahansa. Aivot ei osaa eritellä mikä on totta ja mikä mielikuvitusta vaan tuottaa endorfiinia joka antaa hyvän olon. Puoliso on perheenjäsen niin myötä kuin vastamäessä. Hän ei ole enää ihastus vaan kumppani jonka kanssa on luotu yhteinen elämä. Siitä kannattaa pitää kiinni.
Tämän kirjoituksen kirjoittajan on nyt pakko sanoa muutama sana.
Kovin syyttäviä ja halventavia kommentteja tuli yllättävän paljon enkä sitä ihmettele. Tuntematta toisen tarinaa (jota kuitenkin avasin aika vähän) on helppo nimimerkin takaa tuomita. Tähän tilanteeseen en ole ajautunut yksin eikä mieheni ole mikään reppana, jota nyt olen päättänyt pettää työkaverini kanssa.
Avioliitossamme on jo pitkään ollut ongelmia ja ehkä se eskaloituu nyt näin.
Lapset ovat jo isoja eikä heidän koskaan tarvitse valita puolta, niin kuin joku kommentoi.
Ja arvatkaa kuinka monta kertaa olen peilikuvaani katsonut itsesyytöksen vallassa. Väitän kuitenkin omaavani sen verran ison moraalin, että pettäjän tielle en lähde.
Ehkäpä tämä onkin joku vaihe/käännekohta avioliitossamme, josta joko lähdemme eri suuntiin tai vahvempina yhdessä samaan suuntaan. Aika näyttää!
Niinpä. Tarinassa ei puhuttu lainkaan mahdollisista ongelmista vaan tarina antoi kuvan itsekkäästä minäminä-ihmisestä joka ei edes puhu tunteistaan puolisolleen ja sitten omassa päässään alkaa pikkuhiljaa oikeuttamaan pettämisen. Jos ei ole aidosti ja selvästi puhunut tunteistaan ja tarpeistaan puolisolleen suhteen aikana on täysin turha syyttää ketään muuta kuin sitä ihmistä jonka peilistä näkee. Selittely ei tuollaisessa tilanteessa auta. Marianne Stolbow on kirjoissaan puhunut ns uskottomuuden optisesta harhasta. Suosittelen tutustumaan tähän.
Itse asiassa puhuttu on. Puhuttu, puhuttu ja puhuttu. Mies ei näe meidän tilanteessa mitään mikä olisi pielessä. Hänen mielestään meillä menee hyvin.
Voin olla itsekäs paskakasa, mutta mielestäni minulla on oikeus onneen. Enkä tarkoita nyt sitä, että vaihtamalla paranee.
Ehkä tämä tilanne herättelee tekemään jotain meidän avioliittomme eteen.
Ap, olet puhunut useaan kertaan. Olet siis hoitanut osasi. Mutta koita välttää pettänisen tielle lähtöä. Vaikka sitten eroat ensin ja sitten vasta katsot muualle. Se on kaikille osapuolille reilumpaa.
Aplle artikkelivinkki
https://anna.fi/eta-aiti/vaihtamalla-ei-parane/
Ap, älä syyttä itseäsi soimaa. Toki vinkit ja muut ymmärrettävästi lukija antaa tekstin perusteella. Mutta….tekstiä oli kolme lyhyttä kappaletta, joten kyllä hoksottimia omaava ihminen tuumaa onko jotain muutakin tarinaan. Sepä ihmisten parisuhteissa on, ulkopuoliset ei voi tietää eikä kyselijöille tartte kertoa. Sitten ihmiset tekevät villejä ja yleensä vääriä TULKINTOJA omassa päässään. Joillain on kristallipallo? Itse ainakin koen sometekstit ja ongelmien puimisen ja vastausten kyselyn vaikeana, koska kirjoittaen asioita on tuntemattomille vaikea avata ja näin kokonaiskuvaa ei muodostu. Joskus tilanteesta pitäisi kirjoittaa novelli sen selkiyttämiseksi kokonaan. Kolmeen kappaleeseen ei mahdu 20 vuotta, ei edes puolta vuotta.
Edellisien kommenttien jälkeen voi hyvinkin olla, että tämä kommenttini aiheuttaa kritiikkitulvan ja kauhistelun, mutta oletko ajatellut, että voisitte puolison kanssa avata suhteenne? Jos asiat keskustellaan läpi huolella ja sovitaan, miten toimitaan (esim. onko kyseessä lupa harrastaa seksiä avioliiton ulkopuolella irtosuhteinäa vai muodostaa avioliiton ulkopuolisia ihastus/rakkaussuhteita jne), voi turvallisen ja toimivan pesäsuhteen oheen löytää kumpikin uutta kipinää ja virtaa elämäänsä arjen ulkopuolelta, joka voikin tuoda hyvää myös sille aiemmalle parisuhteelle. Ei toki toimi kaikille, mutta jos avioliitossa ei ole kumppanuuden näkökulmasta vikaa tai muuta ”väärää” ja kokee tärkeäksi vaikkapa juuri lasten yhden kodin pysyvyyden ja yhteinen vanhemmuus on toimivaa, on hyvä muistaa, että tässä maailmassa on muitakin vaihtoehtoja kuin pettää tai erota. Tämä vaatii myös itsetutkiskelua siitä, mihin itse pystyy, mutta herättelisin nyt vaan ajattelemaan hieman boksin ulkopuolelta.
Avoin suhde voi olla joillekin toimiva ratkaisu jos tästä on avoimesti sovittu heti suhteen alussa ja lapset ovat tottuneet siihen jo pienestä pitäen että vanhemmilla on muita seksi/muita kumppaneita. En ole nähnyt yhtäkään avointa suhdetta joksa olisi kestänyt vuosikymmeniä. Usein avointa suhdetta leimaa epäterveet valta-asetelmat. Tuosta kirjoituksesta paistaa läpi kyseisen naisen epärehellisyys ja valheellisuus kauas. Siksi tuon naisen käytös aiheuttaa todennäköisestä vaikeita ja pitkäkestoisia ongelmia hänen lapsilleen.
Jos ei ole mitään rakentavaa sanottovaa älä sano mitään.
Tuon avautumisen kirjoittajan kannattaisi mennä peilin eteen sekä lastensa eteen näyttämään tuon kirjoittamansa avautumisen. Antaisi lastensa sen jälkeen päättää kumman luokse lapset haluavat jäädä asumaan kun äiti lähtee työkaverinsa matkaan omaa onneaan etsimään.
Äh, mitähän se isä kirjoittaisi jos tumteitaan toisi julki? Ehkei sieltäkään mitään niin kaunista tulisi julki?
Taidat olla lapseton ihminen. Aikuiset ratkokoot omat ongelmansa ilman että niillä kuormitetaan lapsia. Lapset reagoivat huonolla koulumenestyksellä ja käytös häiriöillä.
Ei noin epärehellisen ja tunteitaan vuosikausia piilottelevan naisen kanssa kenenkään kannata elää avioliitossa.
Miehelle sanoisin että ero vireille vaan ja puoliso samantien ulos vielä yhteisestä kodista koska ansaitset parempaa kuin epärehellisen ja itsekeskeisen puolison.
Avioliitto on tahtolaji,ja kuuminkin rakkaus haihtuu arjen ja vuosien saatossa pois,ei se haviteltu uusi suhde työpaikkaromanssin kanssa tee poikkeusta!
tietääkö puoliso ajatuksistasi,onko puhuttu?
koska käyty avioliittoleirillä Järvenpäässä?oiskos syytä mennä?
avioliiton eri vaiheisiin olisi syytä perehtyä(kirjastot on auki)ja aiheesta kirjoitettu paljon,
tahdotko rakastaa?kysyy pappi?
Minusta on falskeja nämä perustelut, joissa perustellaan eroa sillä, ettei kuulemma ole oikein puolisoa kohtaan jos ei rakasta. Minusta tuo on vain vastuun siirtämistä omilta harteilta, ikään kuin ero tehtäisiinkin puolison tähden, eikä omien halujen takia.
Jos puoliso kokee avioliittonsa olevan huono, on hänen tehtävänsä nostaa kissa pöydälle ja toimia. Jos taas kokee, että puoliso on niin ”munaton”, ettei saa otettua asiaa puheeksi itse, on se tietysti yksi hyvä syy lisää erota.
Jos erityisesti puhutaan vielä nais-mies -asetelmasta, niin olisin hyvin varovainen tekemään miehen puolesta päätöksiä avioliiton onnellisuudesta. Miehille monesti riittää, että puoliso on, kun taas naiset haluavat enemmän draamaa ja suuria tunteita. Omalla kohdallani olisi hyvin riittänyt molemminpuolinen kunnioitus ja sopu avioliiton jatkamiseen elämäni loppuun asti. Vaimolle ei riittänyt. Hän kyllä saikin sitten vauhtia ja vaarallisia tilanteita.
Mulle itselleni on jäänyt ikuisesti mieleen se, kun vanhalta pariskunnalta kysyttiin, mikä heidän pitkän liittonsa salaisuus on ja vastauksena tuli: ”emme koskaan lakanneet rakastamasta samaan aikaan”. Omaan kumppaniin voi ja pitää yrittää rakastua aina uudelleen ja uudelleen. Ja jos tilapäisesti oma rakkaus loppuu, kumppanin rakkaus sinua kohtaan kantaa sinne asti, kunnes taas rakastat. Eli mielestäni tilanne on hyvin yksinkertainen: puhu kumppanillesi tunteistasi ja toiveistasi, jahka olet ensin itse miettinyt mitä ”se työkaveri” voisi sinulle antaa, mitä sinulla jo ei ole tai jota miehesi ei mahdollisuuden saadessaan sitä sinulle antaisi. Sitten kysyt rakastaako miehesi sinua.
Jos rehellisesti kumpikaan ei rakasta, on avioliitto hyvä taputella sovussa siihen. Jos toinen rakastaa edelleen, antaisin sille reilun mahdollisuuden roihahtaa uudelleen ilmiliekkeihin rakastavan ohjauksen avulla.
Onkohan tuo anonyymi kirjoittaja puhunut noiden vuosien aikana mitään tunteistaan ja tarpeistaan puolisolleen?
Jos ei niin kyseessä on harvinaisen epäkypsä yksilö sekä puolisoksi että äidiksi. Oikein olisi että tuon naisen mies saisi tietää asiasta ja heittäisi anonyymin saman tien ulos kodistaan ja laittaisi eron vireille. Tuollaiset ihmiset eivät ansaitse turvallista parisuhdetta.
Itse aikoinaan samassa tilanteessa lopulta päädyin siihen, että ei ole oikein miestä kohtaan, että olen väkisin hänen kanssaan suhteessa. Silloin ero tuntui todella pelottavalta ajatukselta, mutta nyt noin 8 vuotta myöhemmin on ollut ilo huomata, että molemmilla, sekä minulla että exällä, on uudet hyvät suhteet 🙂 Uskoisin, että myös exällä on nyt nainen, joka oikeasti häntä rakastaa.
Ymmärrän oikein hyvin. Olisi ihana oma mies, mutta haluaisin mieluummin Jason Momoan 🙄 Asiaa ei yhtään auta se, että Momoa on ilmeisesti sinkkumies nyt.
Tunnistan tilanteen hyvin, omasta elämästäni… ja nyt kun luen tilanteestasi, tuntuu niin selvältä mikä on oikein.
Oletko puhunut miehesi kanssa suhteenne tilasta? Minä otin sen puheeksi, sillä tuloksella että mies ei missään tapauksessa halua eroa ja haluaa jatkaa kaikesta huolimatta… tietysti olen kiitollinen puolisosta joka 24 v jälkeen vieläkin haluaa olla kanssani mutta toisaalta ei ole oikein häntäkään kohtaan ettei suhde ole rakastava, hän varmasti löytäisi rakastavaisemman kumppanin. Elämä on liian lyhyt elettäväksi katuen… mutta jos päätät erota, ota aikaa itsellesi ja tunnustele uutta elämää ennenkuin uuden kumppanin otat sitä jakamaan, ehkä niin tekisin itse… pidä huolta itsestäsi!
Tunteilleen ei kukaan mitään voi, mutta teoilleen voi.
Jos ajattelet perhettäsi, niin älä mene tuon työkaverin kanssa asioissa yhtään eteenpäin, vaan peruuttelet tilanteesta pikku hiljaa pois.
Jos taas ajattelet vain itseäsi, niin ei muuta kuin ero vireille ja uuden kanssa yhteen.
Ethän kuitenkaan rupea elämään kaksoiselämää valehdellen joka suuntaan.